11377116_736826056431024_258232548498361153_n

Kirjoittaja ehti syödä mannapuuron ennen kuvan ottamista.

siinä täytyy olla unelmii
mannapuuroa ja mansikkaa
juuri oikeenlaista kemiaa 

Vatsa täynnä perhosia. Kädet, jotka tärisevät ja hikoilevat. Ajatukset, jotka eivät oikein pysy kasassa. Suu, joka puhuu jotain ihan muuta kuin oli tarkoitus. Uni, joka ei tule sitten millään.

Kuulostaako tutulta? Olet saattanut olla joskus rakastunut.

Rakastuminen, niin ihanaa kuin onkin, on pohjimmiltaan elimistön stressireaktio. Rakastuneella lisämunuaisen kortisolin, eli stressihormonin, eritys lisääntyy noin 40 prosentilla. Lisääntynyt kortisoli tekee valppaammaksi, auttaa keskittymään ja parantaa reaktiokykyä. Samalla sukupuolihormoni testosteronin erittyminen lisääntyy naisilla kaksinkertaiseksi, ja vähentyy miehillä 40 prosentilla. Testosteronin väheneminen saattaa tehdä miehistä käytökseltään pehmeämpiä, naisista voi tulla toisen ehdotuksille mukautuvampia testosteronin lisääntyessä.

Kun lisämunuaiset ja sukurauhaset ovat heränneet rakastumiseen, alkavat myös aivot reagoida kehon kemiallisiin muutoksiin. Rakastuneella mielihyvähormoni serotoniinin voimakas purkaus aiheuttaa ekstaasin kaltaisen hyvänolon tunteen. Suurilla serotoniinimäärillä voi olla myös negatiivisia vaikutuksia, sillä ne vaikuttavat siihen, millaisena näkee muut ihmiset. Rakastumisen kohteen lisäksi myös ne ihmiset, joihin aiemmin ei välttämättä olisi kiinnittänyt huomiota, alkavat kiinnostaa. Tästä taas saattaa seurata syrjähyppyjä. Ekstaasin käyttäjät ovat kuvailleet, että heille tulee aineen käyttämisestä yhteisyyden tunne, joka muistuttaa rakastumista. Silloin kuka tahansa kelpaa.

Rakastuminen voidaan nähdä myös kuvantamalla. Aivoja kuvattaessa nähdään, että rakastuneella sellaiset aivoalueet, jotka käyttävät kemialliseen viestinsiirtoon serotoniinia ovat vilkkaan hermosolutoiminnan keskuksia. Näitä ovat aivosaari ja pihtipoimun etuosa. Aivosaari on muuten vastuussa niistä vatsanpohjaa kutittelevista perhosistakin.

Samaan aikaan mantelitumakkeen, eli tunnevaltaisen oppimisen keskuksen toiminta hiipuu, jolloin pelkoa, surua ja vihaa ei tunneta niin voimakkaina. Tämän takia rakastunut on monesti peloton, suruton ja autuaan onnellinen. Myös etuaivojen otsalohko vaimenee, jolloin sosiaalista käyttäytymistä säätelevä osa aivoja menee tavallaan lakkoon. Ei siis ole ihme, että rakastunut saattaa käyttäytyä impulsiivisesti ja täysin päättömästikin. Rakastunut ei myöskään välttämättä tunne kipua tai nälkää. Tähän reaktioon ovat syynä ne aivoalueet, joiden toimintaan vaikuttavat elimistön itsensä tuottamat morfiinin kaltaiset aineet. Samat aivoalueet syttyvät rakastuttaessa, jolloin rakastuneen valtaa hyvä ja onnellinen olo, aivan kuin morfiinin vaikutuksen alaisenakin.

Aivoja kuvannettaessa on huomattu, että rakastuminen muistuttaa enemmän riemua kuin seksiä. Tutkimusten perusteella on myös esitetty oletus, että hormonitoiminta vaikuttaa suhteen sosiaalisen puolen rakentumiseen, eli siihen että kyse on muustakin kuin seksistä.

Se, että tiede pyrkii ja pystyy selittämään kemiallisia ja biologisia ilmiöitä ja lainalaisuuksia rakastumisen taustalla ei vähennä rakastumisen monimutkaisuutta. Jotkut reagoivat rakastumiseen kemiallisesti vahvemmin, toiset laimeammin. Jotkut rakastuvat tulenpalavasti vähintään kerran viikossa, toiset maltillisemmin ja vain kerran elämässään. Kaikkea ei voida mitata eikä selittää tieteen keinoin.

Eikä tieteen avulla voida selittää ihmisten välistä kemiaa. Eli sitä mannapuuroa, ja niitä mansikoita.

rakkaus1

hei ei se riitä
et on mukavaa
sen täytyy olla paljon parempaa

Lähteet:
Jukka Ruukki: Tosirakkaus kaappaa aivot
Timo Partonen: Rakastumisen kemiaa
Lyriikkalainaukset: Neon 2 – Kemiaa (säv. ja san. Rami Alanko)