Helsingin Sanomissa julkaistu ylistävä arvio sai minut tarttumaan pitkästä aikaa fiktiiviseen kirjaan. Iida Rauman Seksistä ja matematiikasta ei lopulta tuntunut lainkaan siltä, millaisen kuvan olin Suvi Aholan arviosta saanut, mutta se kertoo ehkä kirjan monipuolisuudesta ja monitulkintaisuudesta. Kyseessä on joka tapauksessa kiinnostava teos.

Seksistä ja matematiikasta alkaa Erikan elämän kuvauksena. Hän vaikuttaa stereotyyppiseltä nörtiltä, vaikkei itse varmaankaan niin itseään kuvaisi: numerot ovat hänen intohimonsa ja hän kokee vieraantuneisuutta muista ihmisistä, sekä erilaisten kiinnostuksenkohteidensa että sosiaalisten taitojen puutteen vuoksi. Erika tuntuu sijoittuvan johonkin kohtaan autismin kirjoa, mutta hänen erillisyytensä muista lienee samastuttavaa luettavaa myös monelle introvertille, erityisen älykkäälle ihmiselle tai ujolle ja estyneelle nuorelle.

Teoksen päähenkilö vaihtuu kesken kaiken ja teemoja on runsain mitoin. Välillä niitä on vaikeaa sovittaa yhteen ja sinänsä vetävän tarinan keskellä tuli sellainen olo, että eiväthän nämä asiat liity enää toisiinsa millään tavalla. Jonkinlainen yhteinen tekijä kummituksille, ympäristötuholle, suvun salaisuuksille, seksuaaliselle väkivallalle, vammaisuudelle ja kyllä, seksille ja matematiikalle on ihmisen ja luonnon, ruumiin ja järjen suhteessa.

Ajoittaisesta irrallisuudestaan huolimatta kirjassa on hienoja aineksia: mutkattomasti ja asiasta numeroa tekemättä transsukupuolinen hahmo, aidontuntuista kuvausta lapsuudesta, voimakas kokemus ruumiillisuuden ja sosiaalisuuden haastavuudesta, autenttista seksiä. Jonkin verran kirjassa on myös dekkaria, kauhua ja romantiikkaa/chick litiä, mutta enimmäkseen teos asettuu jonnekin genrejen väliin.
 

Erikan ristiriitainen elämä

Minulle teoksen vahvuus oli Erikan elämän kuvaus lapsuudesta alkaen. Teksti on voimakkaan ruumiillista ja samaan aikaan ilahduttavan irrallaan monista naisten elämää käsittelevistä aiheista: laihduttamisesta, parisuhteen etsinnästä, vaatteista. Niiden tilalla on jotain aivan muuta.

Erika ei oikein kykene löytämään yhteyttä ikätovereihinsa, tai muihinkaan ihmisiin, ja hän on hukassa niin ruumiillisten tuntemustensa kuin tunteidenkin kanssa. Jo pikkulapsena hän haluaisi äidin syliin muttei oikein tiedä, miten sinne pääsisi. Hänellä on vaikeuksia ilmaista tunteitaan välitöntä pikkusiskoaan kohtaan, ja lasten erot tulevat vanhempienkin puheissa esille: Erika on “kuin robotti”. Hän jää vaille tukea vanhemmiltaan, kun taas pikkusisko tuntuu paistattelevan myönteisessä huomiossa, niin kuin sisarusten välisissä suhteissa helposti käy.

Lahjoja saadessaan Erika vaivautuu ja tuntee syyllisyyttä ilon sijaan. Seksi vetää häntä puoleensa, mutta seksuaalisuuteen liittyy häpeää ja inhoa. Hän päättelee, että suuseksin antaminen on yhdyntää parempi vaihtoehto, koska silloin ei tarvitse välittää siitä, pettääkö hänen ruumiinsa hänet olemalla liian kuiva.

Erikasta piirtyy elävä henkilökuva, jonka siloittelemattomuudessa on paljon samastumispintaa lukijalle. Hän ei selvästikään ole helppo ihminen, jonka kanssa olla tekemisissä, mutta hänen elämästään on ilo lukea.
 

Moninaisia, raikkaita hahmoja

Erityistä kiitosta Seksistä ja matematiikasta on saanut transsukupuolisuuden tuomisesta luonnolliseksi osaksi kirjaa. Se mainitaan, kun on aihetta, mutta valokeila ei missään vaiheessa ole transsukupuolisuudessa. Hahmon tarina nousee tämän muusta elämästä. Tällaista hahmonluontia toivoisi lisää kaikkiin kulttuurituotteisiin: moninaisuutta, jonka ei tarvitse olla hahmon tarinassa keskeistä.

Myös sukupuolen käsittelyä muuten on nostettu mainitsemisen arvoiseksi Ote-lehden arvostelussa, jossa todetaan, että on “vallankumouksellista”, että Erika on itsenäinen subjekti.

“Nainen tunteellisena olentona ja alistettuna osana yhteiskunnan järjestystä on niin totuttu, tuttu ja moneen kertaan nähty tapa tuottaa naiskuvia kotimaisen kirjallisuuden kentällä, että Erikan tapa olla toimija tuntuu hykerryttävän raikkaalta. Erika muistuttaa miehen kulttuurista konstruktiota, sillä hänellä on vara tehdä niin kuin hän parhaaksi katsoo selittelemättä kenellekään mitään.”
-Anita Hartikainen, Ote

On upeaa, että Rauma on kirjoittanut tällaisia henkilöitä. Tietenkin panee kyllä masentamaan, että muuten kuin ongelmien kautta kuvattu transhahmo ja logiikan ohjaama, itsenäisesti toimiva naishahmo ovat suomalaisessa kirjallisuudessa niin harvinaisia, että niitä täytyy erikseen kiitellä ja hehkuttaa.
 

Aitoa kuvausta

Rauman kirjoitustyyli on paitsi sujuva ja mukaansatempaava, myös jotain todellisuudesta tavoittava: ainakin minulle teksti oli hyvin puhuttelevaa. Monessa suhteessa kuvaus tuntui oikealta ja normaalilta. Arvioissa onkin usein mainittu, että Rauma kirjoittaa seksistä esimerkiksi romantiikan tyylistä poikkeavalla tavalla, ja sama pätee esimerkiksi ihmisten välisen kanssakäymisen kuvaukseen.

Näiden lisäksi haluan nostaa teoksesta erityisen tarkastelun kohteeksi yhden hahmon, Annukan, puhetavan: Rauma on kirjoittanut Annukan repliikit pohjoispohjanmaalaisella murteella, joka kuulostaa enimmäkseen Oulun murteelta. Ensimmäinen Annukan repliikki, “Ekkö nää tosiaan aijo sanua mittään?” yllätti todella. Annukka puhuu murteella läpi koko kirjan. Muutama bloggaaja on siitä kirjoituksessaan huomauttanutkin, osin todetakseen, että murre oli paksua ja jopa häiritsevää.

Minusta Annukan murrepuhe on niin ilahduttavaa, että oli pysähdyttävä tarkemmin pohtimaan, miksi siitä niin suuresti ilostuin. En itse puhu Oulun murretta, mutta tarpeeksi läheistä murretta kuitenkin, jotta Annukan puhe olisi melkein voinut olla omasta suustani. Murteita ei juuri näe kirjoitettuna, ja harvoin niitä mistään yleisemmästä viestimestä kuuleekaan. Tuntui validoivalta kerrankin lukea lähes omaa puhetapaansa kaunokirjasta, jossa murre ei ole millään lailla pääasia. Tällaistakin suomen kieltä on olemassa ja ihan oikeat ihmiset puhuvat näin. Puhuvathan muutkin hahmot jonkinlaista puhekieltä, miksi ei sitten puhuttaisi murteella?

Kuului myös asiaan tarkkailla kirjoitettua murretta ja sen oikeaoppisuutta. Ilmaisun “järäkeistettään ja järäjestellään” kohdalla puistelin päätäni, koska svaavokaalia ei tällä lailla käytetä Oulun murteessa (Oulun murretta käsittelee esim. Johanna Häggin gradu) vaan korkeintaan voisi kirjoittaa tai sanoa “järijestellään”. Ehkä Annukka on kotoisin seudulla, jossa svaa lisätään järki-sanaan, kuka tietää.
 

Väkivalta ei tarvitse omaa asiayhteyttä

Käsittelen tässä tarkemmin teoksen juonta ja yksityiskohtia, joten tästä eteenpäin voi tiedossa olla tarpeettomia paljastuksia ihmiselle, joka ei ole itse lukenut kirjaa.

Lukiessani Seksistä ja matematiikasta -teosta ja saatuani sen loppuun en voinut olla ajattelematta, että se ei ole kovin eheä kokonaisuus. Kirjailijan haastatteluista saa selville, että minua ihmetyttäneet ratkaisut ovat tietoisia. Ehkä odotan kirjasta tietyntyyppisiä asioita ja nämä ovat ainakin joissain kaunokirjoissa muuttumassa. Seksistä ja matematiikasta sai minut kuitenkin pohtimaan ja ajattelemaan monia asioita, joten siinä mielessä sitä voi pitää onnistuneena romaanina.

Tom jäi minulle hyvin irralliseksi hahmoksi. Tom on toki tärkeä osa juonta: kirja alkaa, kun Tom hyökkää Erikan kimppuun, ja Erikan koko elämä muuttuu. Lopussa Tomin toiminta mullistaa Erikan elämän toisen kerran. Olisin kuitenkin odottanut, että Tom olisi ollut vielä kiinteämpi osa tarinaa, tai että hänen puoltaan asioista olisi selitetty enemmän. Lopulta tulin siihen tulokseen, että Tomin on tarkoitus olla melko käsittämätön ja arvaamaton osa kirjaa. Väkivallan ei tarvitse liittyä olennaisesti kenenkään elämään ilmestyäkseen siihen silti. Kirjassa väkivallan syyt ovat tuntemattomia ja vaikutukset tuhoisia.

Kirjan lopussa Tuovin syyllisyydentunto Tomin suhteen oli pysäyttävää. Tuovi kokee, että hänen olisi pitänyt heti soittaa poliisille Tomin nähdessään. Ehkä itse olisin tuntenut siinä tilanteessa samoin, mutta huomasin, että näin ulkopuolisena tarkkailijana ajatus poliisiin turvautumisesta tuntui vieraalta ja kynnys soittaa poliisille tuntui korkealta. Huomasin myös, että koin luonnollisena sen, että Erikan kertoessa päällekarkauksesta poliisille kirjan alussa siitä ei seurannut yhtään mitään. Oli hätkähdyttävää ymmärtää, että uhkaavissa tilanteissa ja väkivallanteoissakin raja siitä, mikä on hyväksyttävää, on minulle epäselvä, ja ainakin fiktiossa luottamus poliisin mahdollisuuksiin tehdä jotain asioille on melko hutera.
 

Rubikin kuutio

Rauman tekstiä on helppoa lukea ja tarina imee mukaansa. Kirjan loputtua oli kuitenkin ihmettelevä olo: miten nämä kaikki asiat nyt liittyivät toisiinsa? Erika selvittelee välillä sukulaisensa kohtaloa, mikä tuntuu melkein dekkarilta tai ehkä kauhuelokuvan loppuvaiheelta, jossa vanhat salaisuudet paljastuvat. Kirjan puolivälissä päähenkilö vaihtuu Erikasta Tuoviin, jolla on täysin erilainen elämäntilanne ja mietinnät. Kirjan loppupuolella tarinan sekaan on ripoteltu pätkiä, jotka tuntuivat saarnaamiselta ja häiritsivät irrallisuudellaan: olivatko ne osa tarinaa, hahmon ajatuksia, kirjailijan omia mietteitä?

Käänneltyäni kirjan osia mielessäni kuin Rubikin kuutiota alkoi joitain kuvioita selvitä. Ehkä Tuovi ympäristökysymyksineen tulee kirjaan juuri siksi, että Erika ei ole ympäristölle suonut ajatustakaan: näyttämään, että toisten ihmisten arkitodellisuuteen ympäristöasiat eivät kuulu. Lisäksi Erika tietysti edustaa järjen ihannointia, johon Tuovi taas suhtautuu äärimmäisen kriittisesti nähdessään nykyihmisen tuhoavan luontoa elämäntavoillaan.

Erikan enon kohtalo liittyy myös järkeen, eli näyttää, miten kohdellaan ihmisiä jotka eivät pärjää keksimillämme älyn mittareilla.

Genren rajoja rikkovat esseet voi tietysti nähdä pelkästä tarinankerronnasta muodostuvan romaanin uudistamisena. Muistan, että Peter Høegin kirjoissa, joita luin 1990-luvulla, oli tällaisia maailmanselitysosioita syventämässä kirjan päähenkilön näkemystä todellisuudesta. Ehkä olen lukijana ruosteessa, kun Rauman esseet niin tökkäsivät silmääni, mutta tässä ne tulivat niin yllättäen, etteivät oikein vieneet mukanaan.

Rauman kirjaa ei voi ainakaan syyttää valmiiksipureskelluksi. Hienoa, että teoksessa on runsaasti teemoja ja että se herättää ajatuksia ja keskustelua (tai ainakin keskustelunhalua).