Viimeisen parin vuoden aikana on puhuttu paljon larpista nimeltä College of Wizardry. College of Wizardry on larppi, jonka ensimmäiset pelautukset sijoittuivat J.K. Rowlingin Harry Potter -maailmaan, mutta kun peli pääsi otsikoihin tekijänoikeuksien vuoksi, pelistä riisuttiin pois Harry Potter -viittaukset ja jäljelle jäi taikamaailma, joka on saanut inspiraationsa Harry Potterista, mutta on oma nykypäivään sijoittuva maailmansa. Czocha College of Witchcraft and Wizardry on taikakoulu, johon parikymppiset velhot ja noidat jatkavat peruskoulutuksensa jälkeen, ja itse pelissä pelataan uuden lukuvuoden kolme ensimmäistä päivää sisältäen oppitunteja, kilpailua tupapokaalista sekä lukuvuodenalkajaistanssiaiset. Pelistä on nyt järjestetty yhteensä kuusi pelautusta, joista kolme uusinta viime marraskuussa, ja tänä vuonna on luvassa kolme lisää.

Czochan linna toimii tavallisesti hotellina, mutta College of Wizardry tekee siitä neljäksi päiväksi kodin yli sadalle larppaajalle. Kuva: Laura Sirola

Peli lähti liikkeelle puolalaisen Liveformin ja tanskalaisen Rollespilsfabrikkenin yhteistyöstä, joten sen tekijätiimi on alusta asti ollut kansainvälinen. Pelin projektikoordinaattorina on toiminut Claus Raasted ja hän on myös pelin kasvot julkisuudessa. Pelit pelataan Puolassa Czochan linnassa. Peli on saanut paljon huomiota mediassa ympäri maailmaa ja tällä hetkellä samalla konseptilla järjestetään tapahtumaa mm. Yhdysvalloissa. 11-henkisen ydintiimin lisäksi pelien järjestämiseen on osallistunut kymmenittäin ihmisiä esimerkiksi pelaamalla NPC-hahmoja, kirjoittamalla profiileja ja rakentamalla lavasteita. Pelaajia taas on jokaiseen pelautukseen saapunut yli 100 ympäri maailmaa ensikertalaisista kokeneisiin larppaajiin. Kaikissa pelautuksissa on ollut mukana myös suomalaisia – itse osallistuimme näistä viidenteen.

Peli on rakennettu torstai-illasta lauantaiyöhön monipuoliseksi ja toiminnantäytteiseksi. Jo pelkästä oppitunneille osallistumisesta sai paljon pelattavaa hahmosta riippumatta, ja sen lisäksi seikkailuja löytyi joka nurkan takaa, jos niitä halusi lähteä etsimään. Kaiken kaikkiaan pelikokemus oli hyvin paljon omasta aktiivisuudesta kiinni, ja tämä näkyi jo hahmoprofiileissa: kaksi sivua, varsin olematon hahmohistoria sekä kasa pelkkiä ideoita ja ehdotuksia juoniksi saattoi olla aluksi suomalaisiin hahmovetoisiin peleihin ja pitkiin profiileihin tottuneelle pieni järkytys. Lisäksi meille kerrottiin, että saamme muokata hahmoja niin paljon kuin haluamme, jopa kirjoittaa kokonaan uudestaan, eikä meidän edes tarvinnut kertoa kenellekään muutoksista. Pidemmän päälle se alkoi kuitenkin tuntua järkevältä: näin isossa, toiminnantäytteisessä pelissä yksittäisellä hahmolla ei ollut juurikaan väliä, ja kun hahmojako tehtiin hyvin kevyin perustein (ilmoittautumislomakkeessa kysyttiin lähinnä toiveet vuosikurssista, tuvasta ja opintosuunnasta), ennaltamäärätyt juonet olisivat todennäköisesti vain hankaloittaneet monien peliä. Jos ei ole esimerkiksi kysytty etukäteen, ketkä haluavat romanttisia juonia, ne olisivat aika varmasti osuneet juuri niille pelaajille, jotka eivät niistä pidä. Nyt jokainen, joka sellaisen halusi, sai sen itse itselleen järjestää. Sitä paitsi jos on jaksanut lähteä Puolaan asti pelaamaan on ihan oikein saada pelata juuri niitä kuvioita, jotka itselle toimivat parhaiten.

Taikajuomatunnit pidettiin yleensä alkemiakellarissa. Kuva: Christina Molbech

Varsinaisen hahmon suunnittelun lisäksi peliin pystyi valmistautumaan myös monella muulla tavalla. Kontaktien hankkimiselle oli oma Facebook-ryhmänsä, ja hahmoihin sisälle pääsemistä auttoi jo monta kuukautta ennen peliä netissä toimiva Facebookin ingame-vastine Czochabook. Myös lähestymistapa hahmojen juonien suunnitteluun oli hyvin erilainen kuin Suomessa: monia jekkuja tai seikkailuja suunniteltiin etukäteen, ja monet tuntuivat jopa tietävän hyvin tarkkaan, millaisen kehityskaaren hahmolleen halusivat. Se tuntui aluksi melkein huijaamiselta, Suomessa kun kaiken annetaan yleensä tapahtua luonnostaan osana immersiota. Usein se kuitenkin sai aikaan enemmän peliä kaikille, eivätkä monet hienoimmista hetkistä olisi välttämättä tapahtuneet lainkaan, jos niitä ei olisi hieman ratakiskotettu etukäteen. Suunnittelua auttoi paljon myös pelin monipuolinen ja mukautuvainen NPC-kaarti, sillä käytännön askareiden ja yleisen tunnelmanluonnin lisäksi he olivat myös “lainattavissa” pelaajien omiin tarkoituksiin. Jos joku tarvitsi salaista rituaalia varten pimeän magian olennon tyrmään perjantai-iltana kello kymmenen, tarvittiin vain etukäteen viesti NPC-vastaavalle. Joillakin hahmoilla, kuten opettajilla ja valvojaoppilailla, oli myös etukäteen määrättyjä NPC:n kaltaisia velvollisuuksia, pääasiassa ohjeistus delegoida tehtäviä, ottaa muita mukaan juoniin ja luoda peliä muille. Tämä varmisti tehokkaasti, etteivät kaikki mielenkiintoisimmat seikkailut kasaudu niille hahmoille, joilla on pelissä eniten valtaa.

Kaiken kaikkiaan College of Wizardrysta jäi vahva tunne sitä, miten hienosti lähes 150-henkinen joukko toimi yhdessä ja loi peliä toinen toisilleen. Suomalaisesta näkökulmasta potentiaalisia ongelmia oli paljon: loitsulistaa ei oltu määritelty etukäteen lainkaan, minkäänlaisia koko pelin kattavia hahmoesittelyjä ei koskaan tehty ja monia maailmankuvallisia seikkoja oli jätetty tarkoituksellisesti auki. Silti kaikki aina kuitenkin järjestyi. Vaikka pelissä kohtasivat monien eri kulttuurien pelaajat ja pelityylit, useimpiin tilanteisiin ratkaisu oli vain antaa asioiden kehittyä omalla painollaan, ja lopputulos oli yleensä varsin toimiva.

Pelikokemus – Riikka Böök

Olin etukäteen sopinut muutamia suhteita ja pelinjohdon toimesta hahmoni oli liitetty yhteen salaiseen klubiin jäseneksi. Ennen peliä keskustelin kontaktien kanssa ja sovimme kahden pelaajan kanssa, että meidän hahmonne on parhaat kaverit ikuisesti ja mitä ikinä tapahtuukin, me emme toisiamme jätä tai petä.

Salaseuramme piti muutamia palavereja Google Hangoutsin kautta ja sovimme salaseuramme toiminnasta ja tapaamisajankohdasta. Olin tässä vaiheessa jo muodostanut hahmostani selkeän kuvan itselleni ja näissä tapaamisissa aloin pohtia, miksi ihmeessä hahmoni on mukana tässä kuviossa ja jouduin tätä asiaa pohtimaan todella paljon. En keksinyt loogisia syitä, miksi hahmoni liikkuisi näiden ihmisten kanssa, jotka ovat pahantahtoisia, halusivat summonoida demoneja ja oikeasti aiheuttaa ongelmia. Hahmoni teki kaikkea, mitä piti hauskana ja mielenkiintoisena, mutta salaseuran kuviot alkoivat näyttää siltä, että ne olivat kaukana hauskasta. Päätin, että annan pelin näyttää, miten asian pelaan.

Opettaja ja oppilaita arvoitusten äärellä. Kuva: Christina Molbech

Pelipaikalla ennen peliä oli kova kiire, bussimme saapui hieman myöhässä pelipaikalle enkä ehtinyt ennen peliä löytää salaseuramme jäseniä. Parhaat kaverit löysin onneksi nopeasti, sillä hahmomme olivat samassa tuvassa ja saman vuosikurssin opiskelijoita. Ystävyskolmikkomme peli lähti hyvin käyntiin, mutta ensimmäisen vuorokauden jälkeen ryhmämme alkoi hajota, sillä pelaajat muuttivat hahmoaan jossain kohtaa sekä vaihtoivat tunteja, joilla kulkivat. Näin heidän löytämisensä kävi haastavaksi. Tavatessamme lyöttäydyimmekin sitten tiukasti yhteen.

Salaseuraani en onnistunut löytämään pelin aikana. Vaikka olin etukäteen katsonut heidän kuvansa netistä, valitettavasti naamamuistini on sen verran heikko, että tästä ei ollut minulle juurikaan apua. Päätin ensimmäisen vuorokauden jälkeen pelata kuvion siten, että hahmoni haluaa ulos salaseurasta. Aluksi kaikki oli ollut hauskaa pilaa, mutta nyt kuvio oli mennyt liian vakavaksi hahmoni mieleen. Koska olimme tehneet valan, ettemme puhu mitään salaseurasta, oli muiden pelaajien osallistaminen juoneen hieman haastavaa. Onnistuin löytämään tupani joukosta muutamia, joiden kanssa sain pelattua tuota juonta hieman eteenpäin. Kaikilla vaan tuntui olevan sen verran paljon isompaa draamaa, että minun juonellani ei ollut niin suurta merkitystä. Pelissä oli meneillään niin paljon isoja kuvioita, että kaikilla tuntui olevan jatkuva kiire ja tunsin itseni aika monessa kohti ulkopuoliseksi, kun en ollut missään isossa mukana. Pelin aikana yritin kysellä hahmoni tupatovereilta, tarvitsevatko he missään apua, mutta valitettavasti en tätäkään kautta saanut peliini sisältöä.

Kokonaisuudessaan pelini juonellinen sisältö jäi todella köyhäksi. En osannut tarpeeksi aktiivisesti hakea juonia ja minun olisi pitänyt etukäteen sopia enemmän kontakteja. Minun olisi pitänyt pohtia myös hahmolleni jotain suurempaa juonta, mutta en ollut osannut varautua tähän. Pelissä keskityinkin olemaan kujeileva ilopilleri ja tunkemaan nenäni mahdollisimman paljon muiden asioihin ja ärsyttämään ihmisiä hyppelemällä ympäriinsä panda-kigurumissa.

Ensi kerralla minun täytyy miettiä hahmolleni juonia ja omia ongelmia ja sopia juonikuvioista muiden pelaajien kanssa etukäteen. Hahmolle täytyy sopia enemmän hyviä ystäviä kuin vain kaksi. Peli vie niin omille teilleen ja pelialue on iso, joten tärkeitä kontakteja on hyvä olla runsaasti. Minun täytyy rohkeasti lähteä seikkailemaan ja yrittää kohdata NPC:itä pelissä ja etsiä heitä, ja vaikka tätä tällä kertaa yritinkin, olin siinä liian hidas. NPC:iden ongelmat oli jo ratkaistu, kun minä heihin törmäsin. Suomalaiseen tyyliin tottuneelle peli voi olla pettymys, ellei itse tee huolellista pohjustustyötä ja rakenna hahmoaan ja juoniaan huolellisesti. Pohdinkin, että seuraavalla kerralla voisi yrittää etukäteen järjestää porukan, jonka kanssa ilmoittautuu tapahtumaan ja suunnittelee kenties suomalaisporukalla alusta alkaen hahmojen välisiä kontakteja ja juonia tai kenties yhdessä teemme toisillemme juonia päiden menoksi ja kirjoitamme lyhyistä hahmokonsepteista täydelliset hahmot? Suomalaisia tähän toveriksi mietin siksi, että meillä on aika samankaltainen näkemys siitä, mitä hahmo on.

Suosittelen ehdottomasti tapahtuneesta kiinnostuneita osallistumaan tapahtumaan. Vaikka kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan ja juonellinen sisältö jäi köyhäksi, minulla oli pelissä hauskaa ja reissu oli ehdottomasti sen kaiken arvoinen.

Pelikokemus – Laura Sirola

Kun minut houkuteltiin lähtemään mukaan peliin, ulkomailla pelaaminen ei ollut koskaan oikein edes käynyt mielessäni. Kun sitten yllättäen sain hahmokseni valvojaoppilaan, tunteeni olivat sekoitus innostusta ja paniikkia. Suunnittelin asioita puoli vuotta etukäteen, seurasin Czochabookia jatkuvasti ja pyrin opettelemaan jokaisen hahmon nimen ja naaman. Silti hieman huoletti – hahmoni ei ollut mitenkään pidetty, joten miten ihmeessä saisin tupani kuuntelemaan ja kunnioittamaan minua? Välillä mietitytti, oliko tämä varmasti minulle sopiva hahmo, mutta onneksi pelinjohto tiesi minua paremmin.

Valvojaoppilaita oli varoitettu siitä, että pelistämme tulisi kiireinen, joten varauduin siihen pysymällä kaukana kaikista ylimääräisistä juonikuvioista. En kaivannut salaseuroja tai demoneja kutsuttavaksi, oman tuvan pitämisessä aisoissa olisi varmasti riittävästi tekemistä – ja näin tapahtui. Saavuin usein syömään myöhässä tai jouduin nousemaan pöydästä kesken kaiken hoitamaan asioita, yöpartioinnin takia nukuin aivan liian vähän, ja loppujen lopuksi olin vastuussa kaikesta, mitä tupani teki. Ja se oli mahtavaa.

Joitakin oppitunteja pidettiin myös linnan pihamaalla. Kuva: Christina Molbech

Tupani toimi yhteen uskomattoman hienolla tavalla. Tupatoverini salasivat minulta paljon asioita, mutta toisaalta tulivat myös kysymään neuvoa, kun sitä tarvitsivat. Emme ehkä tehneet yhdessä yhtä paljon asioita kuin muut tuvat, mutta hädän hetkellä olimme ehdottomasti tiimi. Yhteinen pelimme huipentui lauantaina pelastaessamme yhden meistä hengen, ja kun kokosimme tupamme ja kerroimme, millaista uhrausta heiltä vaadittaisiin, kukaan heistä ei epäröinyt. Onnistuimme, enkä olisi voinut olla ylpeämpi. Muutenkin nautin valvojaoppilaan pelaamisesta: sain nukkua oleskeluhuoneessamme, osallistua juniorien lajitteluun ja olla vastuussa monista tupamme tavoista ja perinteistä. Monesti mietin, olinko joko liian kiltti tai liian ankara, mutta pelin jälkeen useampikin nuorempien oppilaiden pelaajista tuli kertomaan, kuinka paljon he olivat hahmostani pitäneet. Tuntui, että kaikki se stressaaminen, kiire ja huonot yöunet olivat olleet ehdottomasti sen arvoista.

Henkilökohtaiset juoneni jäivät aika vähäisiksi, mutta kaiken kiireen keskellä se sopi minulle hyvin. Olin sopinut etukäteen muutamia läheisiä kontakteja, joilla oli kanssani samanlainen ajatusmaailma, mutta useimpien kanssa en juuri ehtinyt pelata. Kuitenkin näistä hahmoista muodostui minulle kovin tärkeitä, ja usein ihan vain heidän näkemisensä käytävällä teki maailmasta niin paljon elävämmän. Pienet hetket, kuten muutaman lauseen mittainen keskustelu tanssiaisparien löytämisestä hahmoni exän kanssa, todella loivat tunteen hahmojen pitkästä yhteisestä historiasta. Kun vielä alkava parisuhde erään toisen valvojaoppilaan kanssa toimi paljon paremmin kuin olin uskaltanut toivoa, ei minusta oikeastaan koskaan tuntunut, että kontaktien vähäinen määrä olisi ollut mikään ongelma.

Minulle peli oli sekä onnistuneen pelinjärjestämisen että monien onnekkaiden sattumien ansiosta varsin täydellinen. Upea linna, oppitunnit, joiden eteen opettajat olivat nähneet paljon vaivaa, pienet ja suuret seikkailut, toimivat kontaktit… Kaikki osui kohdalleen upealla tavalla. Ainoat satunnaiset hankaluudet johtuivat siitä, että Potter-maailman kadottua tämä uusi maailma ei ollut ehkä kehittynyt kaikilta osin vielä aivan valmiiksi ja esimerkiksi yleisestä laista ja moraalista ei kellään tuntunut olevan käsitystä, mutta nämä asiat varmasti hioutuvat tuleviin pelautuksiin. Oma pelini päättyi valvojaoppilaiden puheisiin parvekkeella koko koulun katsellessa – hahmoni oli tietenkin pettynyt tupapokaalin häviämisestä, mutta itse en voinut kuin miettiä millainen kunnia oli saada seistä siinä. Vaikka alun perin valvojaoppilaan pelaaminen tuntui isolta vastuulta, en keksi enää mitään, mitä olisin pelannut mieluummin. Minulle College of Wizardry oli todellakin taianomainen.

Lisätietoa pelistä College of Wizardryn nettisivuilta.