2015 oli allekirjoittaneelle varsin merkityksellinen vuosi nörttiaktiviteettien kannalta. Paitsi että tutustuin figupelaamiseen, aloitin kuluvana vuonna myös uuden, jännittävän harrastuksen – larppaamisen! Näin kolmikymppisenä moinen repäisy on kieltämättä varsin erikoista, mutta toisaalta myös luonnollinen jatkumo roolipeliharrastajan elämässä. Kiinnostusta aiheeseen olin joka tapauksessa kasvatellut jo monta vuotta. Muutaman tutun pelinjohtajan korruptoitua minut mukaan päädyin lopulta pelaamaan neljässä, toisistaan täysin poikkeavassa pelissä ja sen myötä tilaisuuden tarkastella itseäni hyvin vaihtelevissa rooleissa ja tilanteissa. Suurimmista iloista vuoden aikana on ollut heittäytymisen lisäksi se määrä uusia tuttavuuksia, joita peleistä on löytynyt. Täten kiitänkin kaikkia ihania kanssapelaajiani, uusia ystäviäni ja ennen kaikkea niitä pelinjohtajia, jotka järjestivät hahmojani vaikeuksiin tänä vuonna. Seuraavassa kuvina joitain vuoden larppihetkistäni. Puuttumaan jäi tällä kertaa toukokuussa pelattu Merirosvopoukama Replay, peleistä ensimmäinen.

Elokuinen He-Man-larppi Universumin Valtiaat ei ollut vuoden ensimmäinen pelini, mutta se on ensimmäinen, johon tein itse pukuni. Tämä "Nuori Lyn"-look sai paljon rakkautta muilta pelaajilta ja hieman myös ehti repeämään raivokkaan taistelun tiimellyksessä. Evil-Lyn loitsi hyviksiä lakoon ja löysi itselleen Skeletorin, mutta - kuten asiaan kuuluu - paha sai lopulta myös palkkansa.

Elokuinen He-Man-larppi Universumin Valtiaat ei ollut vuoden ensimmäinen pelini, mutta se on ensimmäinen, johon tein itse pukuni. Tämä “Nuori Lyn”-look sai paljon rakkautta muilta pelaajilta ja hieman myös ehti repeämään raivokkaan taistelun tiimellyksessä. Evil-Lyn loitsi hyviksiä lakoon ja löysi itselleen Skeletorin, mutta – kuten asiaan kuuluu – paha sai lopulta myös palkkansa.

sauva_blogiin

Amatööriskillein askartelemani Lynin sauva ei selvinnyt larpista ihan yhtenä kappaleena, minkä vuoksi pääsin harjoittelemaan gaming afterina myös propinkorjaustaitojani. Sauvan materiaaleina on käytetty mm. styroksia, jesaria, spraymaalia, puuta ja fimoa. I tried!

Mica_blogiin

Pian olikin lokakuu ja päästiin pelaamaan Kivikon kartanon Halloweenia. Hahmoni Mica päätti pukeutua firman bileisiin söpöön punahilkan pukuun. Geneeriseen asuun löytyi paljon apuja kavereilta ja Ebaysta – vain hameen jouduin tekemään alusta asti itse. Pienestä mukana kannetusta korista ruokabloggari-Mica jakeli ystävällisesti työkavereilleen keksejä.

Hilpeästi käyntiin lähteneet Halloween-bileet saivat synkkiä käänteitä nopeasti. Hahmon psyyke ei sitten kestänytkään kaikkea Kivikossa tapahtunutta. Onneksi äidillistä tukea ja turvaa löytyi läheltä. Mican kuolemanpelko oli kuitenkin ihan aiheellista: loppujen lopuksi tämä hahmo ei selvinnyt hengissä koettelemuksistaan. Kuva: Tuomas Puikkonen

Hilpeästi käyntiin lähteneet Halloween-bileet saivat synkkiä käänteitä nopeasti. Hahmon psyyke ei sitten kestänytkään kaikkea Kivikossa tapahtunutta. Onneksi äidillistä tukea ja turvaa löytyi läheltä. Mican kuolemanpelko oli kuitenkin ihan aiheellista: loppujen lopuksi tämä hahmo ei selvinnyt hengissä koettelemuksistaan. Kuva: Tuomas Puikkonen

Linda_Sigrid_blogiin

Vuoden viimeinen ja kenties larppivuoden kruunannut Maailman sielu pelattiin marraskuussa Kaarinassa. Post-apokalyptista tulevaisuuskuvaa ja pohjoismaista mytologiaa sekoittelevaan maailmaan pääsin sulketamaan Lindan hahmossa. Linda palasi vanhaan kotikyläänsä matkakumppaninsa Sigridin kanssa ja sai heti kosketuksen henkiolentojen ja kyläläisten kummallisiin välienselvittelyyn. Post-apon hengessä vaatteita yhdisteltiin villisti ja käytännöllisyys ratkaisi. Parantaja-Lindalla oli mukanaan myös ensiapulaukku. Kuva: Mira Strengell

Koko pelaajajoukko koolla. Uniikin teeman lisäksi peli oli sopivan kyläkeskeinen, siis intiimi, ja tarjosi huimasti tekemistä sekä uskomatonta tunteiden vuoristorataa. Vesisade, syksyinen metsä ja pimeys auttoivat eläytymään pelkoon ja traumojen auki repimiseen. Toisaalta pelini sisälsi myös herkän romanttisia hetkiä - ja poikkuksellisesti sen onnellisen lopunkin! Kuva: Mira Strengell

Koko pelaajajoukko koolla. Uniikin teeman lisäksi peli oli sopivan kyläkeskeinen, siis intiimi, ja tarjosi huimasti tekemistä sekä uskomatonta tunteiden vuoristorataa. Vesisade, syksyinen metsä ja pimeys auttoivat eläytymään pelkoon ja traumojen auki repimiseen. Toisaalta pelini sisälsi myös herkän romanttisia hetkiä – ja poikkuksellisesti sen onnellisen lopunkin! Kuva: Mira Strengell