Nörttitytöt

Ihmissusi kimpussa

Parasta on kun on lahjakkaita ystäviä. Halloweenina 2015 hyvä ystävämme Mikko järjesti meille kauhuteemaisen miniatyyripelin. On miniatyyrimaalaajia kuten minä ja sitten on miniatyyri-guruja kuten Mikko, joka oli valmistellut meille niin hienot puitteet, etten voinut olla kuvaamatta kaikkea. Hän oli maalannut meille kasan miniatyyrejä, koonnut sisältä valaistun kirkon ja ympäröivän metsän sekä tehnyt pelistä hyvin aloittelijaystävällisen, sillä joukossamme oli ensikertalaisia. Oma noppatuurini oli legendaarisen huonolla tasolla, mutta se ei haitannut kun räpsin kuvia.

Joonas juonii

Kauhupelin ideana oli, että me pelaajat olimme hirviöitä (Joonas demoaa pelaajien asennetta ylläolevassa kuvassa), jotka yrittivät tappaa mahdollisimman monta valaistuun kirkkoon pakenevaa kyläläistä. Joukossa oli myös kyläläisiä suojelevia pyssymiehiä ja pappi. Tavallisesta kyläläisestä sai 1 pisteen, pyssymiehestä 2 pistettä ja papista 3 pistettä. Jotenkin kummasti jokaisen hirviön alkoi kauheasti tehdä mieli pappislihapataa.

Zombit

Yllä epäonniset zombini, jotka lähinnä patsastelivat kun peli lipui ohitse. Huomatkaa, edellisvuoden pappi oli päätynyt jo zombiarmeijaan. Tänä vuonna kylän uusi pappi päätyi kuitenkin ihmissuden ruokalistalle.

Juokseva mies

Erityiskiitos menee myös iPhone 6:lleni, joka otti aivan uskomattoman hyvätasoisia kuvia tapahtumista.