Nörttitytöt
10452853_10153804278813629_4606059488213339071_o

Nörttityttöjen oma blokki! Kuva: Mia Meri

 

Nörttitytöt ry osallistui tänäkin vuonna Helsingin Pride-marssille, joka järjestettiin kesäkuussa. Itse pääsin osallistumaan vasta ensimmäistä kertaa, ja väkimäärä sekä yleisen hälinän määrä yllätti totaalisesti. Introvertille 25 000 ihmisen tapahtumassa oli melkeinpä liikaa käsiteltävää, mutta toisaalta tärkeän asian puolesta olimme liikenteessä. Oli myös ihana nähdä ihmiset edustamassa rohkeasti täysin omina itsenään tai tälläytyneinä yliampuviin karnevaalihenkisiin vetimiin.

 

12038865_10153804278793629_6611336070822028043_o

Kulkueessa näkyi muitakin nörttityttöryhmittymiä. Kuva: Mia Meri

 

Tästä vuodesta viisastuneena: koiran mukaan ottamista täytyy harkita kahdesti, kymmenen kerrosta aurinkorasvaa ei välttämättä ole pahitteeksi ja kojuja varten täytyy varata käteistä. Ensi kesänä ammattilaisen elkein!

 

IMG_7556

Nörttitytöt kulkueen jälkeisellä puistopiknikillä. Kuva: Niina Pesonen