Eduskunta saa vielä vääntää jonkin aikaa tasa-arvoisesta avioliittolaista kun Aito avioliitto -kansalaisaloite sai kerättyä tarpeeksi kannatusilmoituksia viime kuussa. Organisaatio rummuttaa vahvasti miehen ja naisen välistä avioliittoa perustellen sen olevan parasta lapsille. Organisaation sivuilta löytyy myös asiaan liittyviä tutkimuksia, joista eniten huomiota on saanut Paul Sullinsin tutkimus (aidon avioliiton tekemä suomennos, alkuperäinen teksti täältä), joka julkaistiin alkuvuodesta 2015. Tutkimuksen tuloksissa todetaan biologisten vanhempien avioliitossa kasvaneiden lasten olevan paljon tasapainoisempia kuin samaa sukupuolta olevien vanhempien perheissä. Nyt halusin tietää, onko tässä tutkimuksessa jotain perää ja miten se on tehty.
Ensin lyhyesti tieteellisten paperien uskottavuudesta.
Kuva via futureatlas.com https://www.flickr.com/people/87913776@N00
Nykyään netistä löytyy tietoa tukemaan varmasti ihan mitä vaan väitettä. Kuitenkin kuka vain voi laittaa juttunsa kauniisiin kehyksiin ja tehdä sille hienon asettelun. Tämä ei vielä tee jutusta yhtään sen oikeampaa, mutta toimii helposti asiasta vähän tietäviin ihmisiin. Myönnetään, että huijareista tulee päivä päivältä myös tehokkaampia ja uskottavampia, joten todellisen tiedon löytäminen netistä vaikeutuu päivä päivältä.
Hyvä esimerkki tulee muutaman vuoden takaa julkaisusta, jossa tutkija kyllästyi saamaansa spämmiin eräältä julkaisulta, eikä päässyt mitenkään pois sen sähköpostilistalta. Tätä varten tutkija päätti lähettää lehdelle vanhan, vuonna 2005 kirjoitetun vitsiartikkelin, jossa ei toistu mitään muuta kuin “Get me off Your Fucking Mailing List”. Artikkeli sai tutkijan hämmennykseksi hyvät arviot ja se olisi julkaistu lehdessä, jos tutkija olisi suostunut maksamaan siitä 150 euroa. Siis artikkeli, jossa ei lue mitään muuta kuin tuo sama lause uudelleen ja uudelleen. Siispä, jos mitä vain saa läpi tieteellisen näköisiin julkaisuihin, mistä maallikon pitäisi erottaa oikea tutkimustieto roskajulkaisusta?
Hyviä tapoja arvioida tieteellisen tutkimuksen uskottavuutta on useita, joista esittelen muutamia. Katsotaanpa, miten nämä pätevät Sullinsin tutkimukseen, joka julkaistiin lehdessä British Journal of Education, Society & Behavioural Science.
Jokaisella kunnollisella tieteellisellä lehdellä pitäisi olla oma impact factor eli vaikuttavuuskerroin, joka kertoo kuinka paljon lehden juttuihin viitataan muissa julkaisuissa. Käytännössä mitä isompi luku on, sitä parempi. Alakohtaisia vaihteluja toki on, mutta luvun pitäisi olla isompi kuin yksi. Kyseiseltä julkaisulta, jossa paperi on julkaistu ei löydy tätä lukua, joka on käytännössä tärkein tieteellisen lehden meriitti mitä olemassa on. Oikeastaan kyseisen lehden omaa nettisivua ei edes löydy, vaan nettisivuna toimii Sciencedomain International -niminen sivusto.
Kirjoittajia tällä paperilla on vain yksi, itse Sullins. Laajoissa tutkimuksissa kirjoittajia on usein useampia, joista kukin tekee oman osuuden julkaisun eteen ja täten myös arvioi toistensa työtä. Tällä artikkelilla on vain yksi kirjoittaja, joten kirjoittajan tausta on helppo tarkistaa. Kirjoittaja on itse taustaltaan pappi ja toimii tällä hetkellä professorina Catholic University of Americassa. Yleensä tieteelliseen tutkimukseen tutkijan tausta ei saisi vaikuttaa tietenkään millään tavalla, mutta kyseisessä tapauksessa kirjoittajan tausta tulee ilmi jo hyvin selkeästi. Tutkijaa googlatessa ei myöskään tule esiin oikein kunnollista tutkijan CV:tä tai profiilia, josta voisi päästä tutustumaan tutkijataustaan. Muutamia nettisivuja kyllä löytyy.
Usein kanssakirjoittajilla voi olla paljon kommentteja ja monet tutkimuspaperit näyttävätkin olevan pelkkää punakynää vielä artikkelin työstövaiheessa.
Kirjoittajan yliopisto on myös hyvin aatteellisesti värittynyt yliopisto. Yliopisto on avoin kaikille, mutta silti 84 % sen opiskelijoista on katolilaisia. Yliopiston on perustanut itse paavi ja paavit ovat vierailleet siellä säännöllisesti. Tutkimustuloksissa kirjoittajan oma motivaatio ja tausta pitäisi olla itse tutkimukseen vaikuttamaton asia. Sullinsilla on kuitenkin muitakin jotenkin kyseenalaisia tutkimuksia, joissa selkeästi tulee ilmi jo kirjoittajan oma arvomaailma. Viimeisimpiin tutkimuksiin sisältyy mm. tutkimus siitä, että naiset, jotka ovat peräisin ei-perinteisestä avioliittoperheestä (eli esimerkiksi avioerolapsia), omaavat seitsenkertaisen “riskin” olla elämänsä (14-44 vuotiaina) aikana kahdessa tai useammassa avoliitossa. Tutkimus itsessään jo kuulostaa täysin järjettömältä: miksi tätä pitäisi edes tutkia? Kuitenkin selvitys on tehty Marriage & Religion Research Instituten alle, jossa Sullins toimii vierailevana tutkijana (visiting fellow).
No, sitten itse tutkimukseen, jota nyt useammassa eri maassa on käytetty perusteena vastustamaan tasa-arvoista avioliittoa. Tutkimus on peräisin kansallisesta terveystutkimuksesta (National Health Interview Survey (NHIS), jonka data on kerätty vuosina 1997-2013. Sullins arvioi tässä 512 samaa sukupuolta olevien parien lapsia. Tutkimuksessaan hän toteaa, että näiden parien lapsilla on todettu enemmän vaikeuksia niin tunne-elämässä kuin psyykkeessä (emotional problems) kuin perinteisessä avioliitossa kasvaneilla vanhempien biologisilla lapsilla. Tästä Sullins vetää johtopäätöksen, että samaa sukupuolta oleville pareille ei pitäisi antaa avioliitto-oikeutta, koska se samalla vaikuttaa näiden lapsiin.
Ensimmäinen oletusvirhe, joka tutkimuksessa tehdään on oletus avioliitosta. Tarkkailujaksoon kuuluneista 512 parista vain hyvin harva oli itseasiassa naimisissa ihan jo senkin takia, että avioliitto on tullut mahdolliseksi myös samaa sukupuolta oleville pareille Amerikassa vähitellen. Tutkimus ei siis itsessään kerännyt tietoja samaa sukupuolta olevien avioliitoista. Käytännössä lähes kaikki tutkimukseen osallistuneet liitot ovatkin olleet avoliittoja.
Tutkimuksessa on huomioitu joitain taustamuuttujia kuten rotu ja asuinpaikka, mutta tärkeimmät taustamuuttujat on sivuutettu kokonaan. NHIS:n tiedoista käy ilmi, että näissä sateenkaariperheissä eläneistä lapsista monilla oli kyllä biologinen side toiseen vanhemmista. Tutkimuksista ei kuitenkaan käy ilmi, onko lapsi saatu toisessa suhteessa, jonka jälkeen on erottu ja muutettu samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa avoliittoon. Tämä onkin koko tutkimuksen tärkein kysymys. Tutkimuksessa verrattiin näistä sateenkaariperheistä olevia lapsia perheisiin, joissa oltiin oltu naimisissa koko lasten elämän ajan. Todellisuudessa hyvin suurella todennäköisyydellä monien sateenkaariperheiden taustalla on ollut ensin toinen suhde, jossa lapsi on syntynyt, minkä jälkeen erotilanne on vaikuttanut lapseen henkisesti. Tutkimuksessa ei verrattu avioerolapsia ja sateenkaariperheiden lapsia keskenään.
Sullins myös toteaa, että yhden vanhemman perheissä kasvaneissa lapsissa todettiin kaksi kertaa vähemmän henkisiä vaikeuksia kuin samaa sukupuolta olevien vanhempien perheessä. Kuitenkin tutkimus jaksaa kertoa myös siitä, kuinka samaa sukupuolta olevien vanhempien perheissä on neljä kertaa suuremmat riskit henkisiin vaikeuksiin kuin biologisten vanhempien kanssa kasvaneilla lapsilla. Tutkimus ei puutu millään tapaa siihen, että yhden vanhemman perheissä havaittiin huomattavasti enemmän henkisiä ongelmia, mutta silti Sullins pitää adoptiota yhden aikuisen perheeseen kuitenkin täysin mahdollisena. Eli jos olet sinkku ja haluat lapsen, tämä on ok, mutta heti jos kuvioihin astuu toinen samaa sukupuolta oleva aikuinen, homma pitää kieltää.
Sullins vetää kuitenkin tästä taustamuuttujat unohtaneesta analyysistä johtopäätöksen, jonka mukaan lapset tarvitsevat omat biologiset vanhempansa, jotta heistä voi kasvaa henkisesti tasapainoisia ihmisiä. Tämä oletus jo itsessään loukkaa oikeastaan kaikkia adoptiolapsia, joista kuitenkaan Sullins ei sano sanaakaan. Jos tutkii henkilön taustatietoja enemmän, huomaa Sullinsin itsensä omaavan kaksi adoptiolasta.
Johtopäätös, jonka koko tästä tutkimuksesta voi vetää on oikeastaan se, että tutkija osasi käyttää tilastoja hyödyksi ja etsiä sieltä ne asiat, jotka halusikin etsiä. Tutkimus on saanut laajaa huomiota Aito avioliitto -kampanjoissa ympäri maailmaa, koska se tukee kampanjoijien käsitystä perheestä. Ainoa argumentti, jolla miehen ja naisen välistä avioliittoa yritetään enää puolustella liittyy lapsiin ja niiden hankkimiseen; todetaan fakta, että kaksi samaa sukupuolta olevaa henkilöä eivät voi hankkia yhteistä jälkeläistä. Tämä liittyy kuitenkin biologiaan, eikä oikeastaan mitenkään ihmisen määrittelemiin kulttuurillisiin käsitteisiin, kuten avioliittoon.
On myös olemassa tutkimuksia, joiden mukaan samaa sukupuolta olevien vanhempien perheissä lapsista kasvaa hyvinkin onnellisia ja terveitä. Yksi viimeisimmistä tutkimuksista saa hyvin erilaisia tuloksia verrattuna Sullinsin tutkimukseen ja toteaa lapsien kasvavan onnellisina samaa sukupuolta olevien vanhempien perheissä. Koko tutkimukseen voi tutustua täällä. Vertaillaanpa tätä äkkiä Sullinsin tutkimukseen.
- Tutkimus on julkaistu BMC Public Health lehdessä, jonka impact factor löytyy heti sivun ylälaidasta sivun avatessa.
- Tutkimuksella on yhteensä viisi kirjoittajaa, jotka ovat taustaltaan kolmesta eri tutkimusorganisaatiosta ja kahdesta eri yliopistosta. Tutkimusorganisaatiot ovat tunnettuja yliopistoja (Univeristy of Melbourne)
- Kirjoittajilta löytyy research gatesta (eli tutkijoiden linkedinistä) CV ja julkaisulista (esimerkiksi ykköskirjoittajan profiili, josta näkee kyseessä olevan suhteellisen nuoren tutkijan (8 tieteellistä julkaisua) sekä kakkoskirjoittajan profiili, josta huomaa kyseessä olevan kokeneen tutkijan (321 tieteellistä julkaisua)
Mikään ei tässä vaiheessa herätä hälytyskelloja siitä, että tutkimuksessa olisi jokin asia pielessä kuten Sullinsin tutkimuksen kanssa jo alusta alkaen kävi. Valitettava faktahan on, että nykyään enenevissä määrin roskajulkaisut saavat näkyvyyttä, etenkin kun ne naamioidaan näyttämään hyvin samalta kuin tunnetut vertaisarvioidut julkaisut.
Ehkä yksi tärkeimmistä asioista tätäkin tutkiessa oli jälleen lähdekriittisyys ja se, miten oikeasti vaikeaa on nykyään erottaa todellista ja tekaistua tietoa. Internetin alkuajoista alkaen onkin käytetty hyödyksi ihmisten hyväuskoisuutta ja harva alkaa selvittää jokaisen lukemansa uutisen alkuperää ja todellisuutta. Tätä kuitenkin pitäisi oppia tekemään enemmän. Ehkä joskus vielä selaimeen saa laajennuksen, joka osaa tunnistaa tiedon alkuperän ja kertoa, miten luotettavasta lähteestä on kyse. Tätä hyvin epätodennäköistä tulevaisuutta odotellessa pitää vain muistaa vanha totuus: “Kaikki, mitä internetissä lukee ei ole totta.”. Luulisi, ettei tätä tarvitsisi enää kertoa.
Itse asiasta (Sullinsin tutkimuksen uskottavuus) en ole asiaan paremmin tutustumatta eri mieltä, mutta kritiikkiä antaisin tieteen arvioinnista, koska kuten sanot, “Ehkä yksi tärkeimmistä asioista tätäkin tutkiessa oli jälleen lähdekriittisyys ja se, miten oikeasti vaikeaa on nykyään erottaa todellista ja tekaistua tietoa.” En kirjoita tätä pelkästään kritiikiksi, vaan myös laajentaakseni asiaa ei-akateemisille lukijoille.
Impact factor vaihtelee merkittävästi tieteenaloittain, ja erityisesti poikkitieteellisillä ykkösen lehti voi olla käsittääkseni jo kovakin. Mainitsit tieteenalavaihtelun, mutta ei tuota 1 IF:ää voi käyttää absoluuttisena mittarina ellei voi osoittaa mitä se tarkoittaa kyseisellä alalla (itse en alaa tunne). Lisäksi IF:n puute voi johtua muista seikoista (esim. jos lehti on uusi, se ei ehkä ole ehtinyt vain saada sitä koska prosessi kestää jonkin aikaa). Yleisesti voidaan ehkä sanoa, että jos IF on yli yhden, todennäköisesti lehti ei keskimäärin ole hirveää kuraa – vaikka yksittäisten artikkelien taso voi silti vaihdella villisti – mutta IF:n puutetta ei sellaisenaan voi käyttää argumenttia mitään yksittäistä artikkelia vastaan.
Toiseksi vain yksi kirjoittaja ei sinänsä tarkoita mitään, koska taas julkaisukäytännöt vaihtelevat merkittävästi aloittain. Joissain (ilmeisesti erityisesti humanistisilla aloilla) julkaistaan lähinnä yksin, joissain taas ei käytännössä koskaan. Lisäksi, vaikka alalla sinänsä olisi tapana julkaista työryhmissä, monesti etenkin kokeneemmat tutkijat voivat kirjoittaa yksittäisiä artikkeleita (tosin enimmäkseen teoreettisia) muun julkaisutoiminnan sivussa yksin. Ei tämäkään kriteeri sinänsä kerro mitään tietyn artikkelin uskottavuduesta.
(Yliopiston ja aikaisemman julkaisutoiminnan huomioiminen haisee ikävästi ad hominemilta, mutta se taitaa olla varsinkin kiistanalaisissa tutkimusaiheissa paikallaan. Tutkijatkin ovat vain ihmisiä, ja asenteet värittävät tehtyä tiedettä. Taustankaan ei kuitenkaan voi sanoa tekevän tutkimusta tyhjäksi.)
Viimeisenä vertaat toiseen, antamillasi kriteereillä uskottavampaan, tutkimukseen. Hyvä sinänsä, mutta riittämätöntä, koska tiede toimii kumuloituen. Yksittäisen tutkimuksen tuloksiin vaikuttaa niin monta tekijää, että täysin kaikkien taiteen sääntöjen mukaankin tehty tutkimus voi antaa täysin “vääriä” tuloksia pelkästään sattumalta – ja tilastollisesti katsoen, näin tapahtuu (ja täytyykin tapahtua) jatkuvasti.
Kriteereistäsi puuttuu kokonaan kaksi keskeistä. Ensin, erityisesti open access -lehtien myötä akateemisessa tiedejulkaisemisessa on noussut ilmiöksi ns. predatory publishing, eli juuri tämä “julkaisemme mitä vain rahasta”. Predatoryjen löytämisessä tärkein lähde tällä hetkellä on varmasti Beallin lista (http://scholarlyoa.com/publishers/), jolla olevia julkaisijoita ja lehtiä kannattaa välttää. Sullinsin artikkelin lehden julkaisija (ScienceDomain International) on tuolla listalla.
Toiseksi, ja kaikkein tärkeimpänä, liittyen em. kumuloitumiseen, tieteessä tutkimusaiheista tehdään meta-analyysejä (esim. http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0049089X15001209) ja meta-analyyseistä tieteelliset järjestöt, esim. APA (American Psychological Association; http://www.apa.org/news/press/releases/2010/08/support-same-sex-marriage.aspx) ja ASA (American Sociological Association; http://www.asanet.org/about/Council_Statement_on_Gay_Marriage.cfm) tekevät lausuntoja sen mukaan mikä nähdään hyvin toteen näytetyksi. Tällöin yksittäinen virhelöydös ei pääse sekoittamaan isoa kuvaa asiasta. Edellä esitetyt yhteenvedot tukevat sitä että Sullins on väärässä, oli hän tehnyt tutkimuksensa hyvin tai ei, tai rehellisesti tai ei. Lähdekriittisyydessä tieteen suhteen pitäisi kuitenkin ottaa huomioon tieteen kannalta mahdollisimman relevantteja kriteereitä.
“Ehkä joskus vielä selaimeen saa laajennuksen, joka osaa tunnistaa tiedon alkuperän ja kertoa, miten luotettavasta lähteestä on kyse.”
Tämä oli varmaankin vitsi, mutta haluan vielä tarkentaa: mitään eksaktia mittaria tieteellisen tutkimuksen luotettavuudesta ei ole mahdollista tehdä. Mitä kauemmas välittömästä arkiymmärryksestä mennään (ja nykytiede menee usein siitä varsin kauas), sitä enemmän kyse on monimutkaisesta sosiaalisesta rakennelmasta jossa tutkijat käyttävät ja edistävät toistensa kehittämää tietoa saadakseen omassa kehyksessään mahdollisimman hyvän kuvan tutkimusaiheestaan. Koska asiaa tuntematon ei voi arvioida asiaa itseään, hänen on arvioitava asian arvioitsijoita, tai todennäköisemmin arvioitsijoiden arvioitsijoita monen askeleen päähän. Molemmat yllä mainitsemani kriteerit ovat sitä, että tutkijana luotan siihen että tiettyjen merkkien perusteella tietyt arvioitsijat ovat tehneet hommansa kunnolla. Valitettavasti maailma ei ole yksinkertainen, ja tätä parempaan luotettavuuteen ei juuri yleisesti päästä.
Hyviä huomioita. Tila on kuitenkin aina rajallinen ja toin tässä nyt esiin monille täysin tuntemattomia asioita jotenkin yksiselitteisesti. Se, että monikaan ei ole koskaan kuullutkaan IF:stä ja jos tämän pohjalta alkaa hieman edes miettiä asiaa on jo sinällään voitto ja siksi tieteelliseen tarkkuuteen päästäänkin asteittain ja vähitellen. Olen työstänyt jo pidempään pelkästään tieteellisen tiedon luotettavuuteen liittyvää juttua, mutta se tuntuu niin loputtomalta suolta, etten ole saanut sitä valmiiksi juurikin kun alakohtaisia vaihteluja on niin paljon ja käytännössä juttu on pitänyt jakaa alakohtaisesti erillisiin juttuihin. Koska omalla alallani (fysiikassa ilmakehätiede) käytetään paljon open access lehtiä ja tutkimusryhmiä niin tätä juttua varten jäin pitkälle sen varaan miten sosiologian alalla toimivat tutut tutkijat kommentoivat asiaa esimerkiksi noista kirjoittajien määrästä.
Se, minkä jätin kyllä kokonaan jutusta pois, joka kuitenkin pisti itsellä eniten Sullinsin tutkimuksessa silmään, oli tuon lehden tekemä hyvinkin pätevältä näyttävä review-prosessi. Luin läpi nämä kaikki lausunnot ja missään niistä ei kiinnitetty oikeastaan huomiota juurikin datan valikoimiseen oman intressin mukaan. Tämä on mielestäni yksi suurimmista epäkohdista eli jos review ei pysty nostamaan esiin selkeitä asiavirheitä. Myöshän sitä tapahtuu, että jos toinen lehti hylkää paperin juurikin tietyn tietojen puutteen takia niin toinen voi julkaista sen hyvinkin mielellään ilman lisätyötä. Tätä asiaa pohtiessa tuli ehkä enemmän sellainen tarve kirjoittaa juttu vielä siitä, että onko nykytutkimuksessa enää olemassa mitään puolueetonta ja eksaktia tietoa, koska piirithän ovat tunnetusti pienet ja välillä kuulee aivan liikaa juttuja siitä, miten julkaisujen arviointiprosessiakin on viivytelty editorin toimesta, koska tämän oma tutkimus tuki vaikka julkaisussa olevaa artikkelia.
Kaikki nämä vain ovat osa hyvin suurta kokonaisuutta, jota ei valitettavasti voi ratkaista yhdessä blogikirjoituksessa. Jostain pitää vain lähteä liikkeelle.
Merli Lahtinen: “Tila on kuitenkin aina rajallinen ja toin tässä nyt esiin monille täysin tuntemattomia asioita jotenkin yksiselitteisesti.”
Toki. Aihe (tieteen luotettavuus) on tosiaan lievästi sanottuna laaja eikä siitä voi mitenkään yhdessä blogauksessa kertoa kattavasti. Tässä käsitelty asia on minustakin tärkeä ja halusin siksi lisätä mielestäni relevantteja pointteja ihan jotta nekin voi halutessaan ottaa huomioon jos asiasta tulee keskustelua muualla. Erityisesti predatory publishers -käsite voi olla relevantti muidenkin huonojen tutkimusten debunkkauksessa.
“… lehden tekemä hyvinkin pätevältä näyttävä review-prosessi. Luin läpi nämä kaikki lausunnot ja missään niistä ei kiinnitetty oikeastaan huomiota juurikin datan valikoimiseen oman intressin mukaan.”
Tämä on kyllä kiinnostavaa. Julkaisija on predatory-listalla, mutta on kaiketi epäselvää onko review-prosessi silti aito (mutta ilmeisen epäpätevää) vai vaivautuvatko ne todella väärentämään aidon näköisiä mutta puolueellisia arvioita – luulisi että todellinen huijari pyrkisi minimoimaan vaivan. Mutta ilmeisesti kyse on siitä että osa julkaisijoista voi olla hyvässä tahdossa liikkeellä mutta pätevyyden tai resurssien puutteen vuoksi ei pysty sellaiseen tasoon mikä tieteessä pitäisi olla minimi.
Toisaalta on tietysti myös kyseenalaista kuinka paljon painoa voi antaa yhden henkilön tekemälle listalle – ja on itsessään vähän epäilyttävää että Beall pystyy käytännössä tappamaan etenkin kehitysmaissa aloittavia OA-lehtiä ilmeisesti vähän heikoinkin perustein. Voisin sen puoleen lisätä vielä vähän puolueettomamman tahon OA-lehtien tarkistamiseen: https://doaj.org/. (Ja en minäkään predatoryjen mikään asiantuntija ole, asiasta selviää tietysti mm. wikipediasta: https://en.wikipedia.org/wiki/Predatory_open_access_publishing.)
Ahaa: “Sinänsä ihan valideja pointteja, mutta ylimielinen tyyli. ”
Näin minulle on valitettavasti kerrottu. Pitää yrittää paremmin. Pahoitteluni Merlille.
Sinänsä ihan valideja pointteja, mutta ylimielinen tyyli. Toivottavasti oli hauskaa tulla pätemään toisen kirjoituksen alle.
Ei tartte heti heittäytyä mansplainaamaan. It’s very offputting.
Loistava kirjoitus. Historiantutkimuksessa (joka on minulle tutumpi ala) lähdekritiikki on ollut apuna jopa oikeusjutuissa: kun holokaustia valheeksi väittänyt David Irwing oli haastettu oikeuteen, ulkopuolinen historioitsija Richard J. Evans palkattiin käymään läpi kaikki Irwingin kirjoitukset lähteineen. Evans selvitti, että Irwing oli tarkoituksella rikkonut hyväksyttyjä tieteellisen kirjoittamisen tapoja ja kääntänyt tekstejä väärin.
John Tosh käsittelee aihetta kirjassaan “Why History Matters”.
Hei, hyviä huomioita tutkimuksesta, johon en itse ole kuitenkaan suuremmin perehtynyt. Hieman kummastelin kuitenkin otetta siitä, että lähdetään katselemaan “tutkijan taustoja”, tässä tapauksessa sitä, että tutkija julkaisee yksin (joka on aika monella alalla, en tiedä tästä alasta sitten – mikä yläpuolella näkyvistä kommenteista on jo tullut ilmi – on normaalia), että hän on professorina _katolisessa_ yliopistossa (aika moni yliopisto Suomen ja Pohjoismaiden ulkopuolella ovat a) katolisia ja b) yksityisiä, eikä julkisia, kuten Suomessa). Oikeastaan tämä osa blogikirjoituksestasi heikentää argumentaation tehokkuutta, koska ne tuntuvat liippaavan henkilöön kohdistuvaa argumenttia vastaan (tulee mieleen Lilja Tammisen debunkkauskirjoitus Puolimatkasta. Siinä esiteltiin kanssa asiaan liittymättömiä asioita, jotka mielestäni vaan heikensivät Tammisen omaa argumentaatiota). Tällöin myös se esiymmärrys tutkijasta (ahaa, katolinen, ei tarvitse antaa argumenttien puhua puolestaan. Ahaa, konservatiivi. Ahaa, liberaali. Ahaa, tuollainen) vaikeuttaa rehellistä ja mahdollisimman objektiivista tulkintaa tutkimuksesta, jos antaa sen vaikuttaa.
Toisin sanoen, ehkä enemmänkin näin: 1) tutkimus 2) tutkimuksessa ongelmia 3) ahaa, nämä kirjoittajan taustat voivat selittää jotain tulkintoja tutkimuksessa. Eikä toisinpäin.
“todetaan fakta, että kaksi samaa sukupuolta olevaa henkilöä eivät voi hankkia yhteistä jälkeläistä”
Paskaa, kun otetaan huomioon myös trans- ja intersukupuoliset homoparit. Fakta on se, että kaksi lisääntymiselimistöltään samanlaista henkilöä eivät voi ainakaan tällä hetkellä hankkia biologisesti yhteistä jälkeläistä.