Keväällä 2009 sain kansiin kaksiosaisen, tieteellisen ja taiteellisen osion sisältäneen graduni. Tieteellinen osio oli nimeltään I make milk, what’s your superpower?, taiteellinen osio oli ns. tissimonologi (ei esitetty). Tieteellisen osan materiaaleja varten perustin imettävien äitien sanataideverkkoryhmän blogialustalle, koska tavoitteenani oli tutkia sitä, miten kirjoittaminen imetyksestä luovasti ja ilmaisullisesti vapaasti, sanataideharjoitusten innoittamana, vaikutti äiteihin ja poikkesivatko näiden kirjoittamat imetyskertomukset jotenkin oleellisesti jo olemassa olevista imetyskertomuksista. Vastauksia löytyy gradun päätännöstä:

(…) syntyi naispuhetta ja naisellista kirjoitusta, jotka piirtävät esiin pientä naisen elämään kuuluvaa osa-aluetta. Naisten on itse kirjoitettava heille merkityksellisistä aiheista, esimerkiksi imetyksestä, tehdäkseen sitä näkyvämmäksi.

(…) äidit kirjoittavat imetyksestä ”womanly art of breastfeeding”-hengessä sen sijaan, että kiistelevät keskustelupalstoilla erilaisista imetyskäytännöistä.

Imetyskertomusten tärkein anti lukijalle on siinä, että ne tarjoavat vertaistukea ja samaistumisen kohteita ja välittävät samalla tietoa imetyksestä, jopa tehokkaammin kuin tietoteksti.

Unohdin gradun, unohdin imetysjutut, siirryin muihin juttuihin. Nyt, vuosia myöhemmin, kun vuonna 2006 ilmestynyt tietokirjani Imetysopas kaipaa kipeästi päivittymistä eKirjaksi, olen uudelleen ryhtynyt seuraamaan imetyskeskustelua. Vuonna 2009 imetyksestä oli erittäin hankala puhua tai kirjoittaa julkisesti joutumatta asemasotaan. Joko tai. Puolesta tai vastaan. Äiti Maa tai pullomutsi. Kaukana poissa oli otsikon ylpeys huikeasta kyvystä tuottaa jälkeläiselleen tarpeisiin räätälöityä luomuravintoa tai yllä mainittu womanly art of breastfeeding, naisten toisilleen levittämä tietotaito.

Tissit tiskiin

Vuonna 2015! Äidit jakavat ylpeinä imetyskuviaan (#brelfie) sosiaalisessa mediassa, iltapäivälehdet julkaisevat juttuja kuvaussesioiden välissä imettävistä Hollywood-staroista, somepalvelut ovat lievittäneet käyttöehtojaan liittyen nänninnäyttöön ja jopa imetysvapautta uskalletaan julkisesti puolustaa.

 Yksi tunnetuimmista viime vuosien julkkisäiti imettää -kuvista. Gosele Bundhenin IG-tilillään julkaisema kuva taaperosta rinnalla.

Yksi tunnetuimmista viime vuosien “julkkisäiti imettää”-kuvista: Gisele Bundhenin IG-tilillään julkaisema kuva vauvasta rinnalla.

Se, mitä toivoin tapahtuvan 2009 kirjoittaessani tapahtuu nyt monin tavoin somessa. Äidit ottavat haltuunsa yhtä pientä osa-aluetta ja määrittelevät itse imetystään –näyttämällä vaikkapa brelfiein, ettei julkisessakaan imetyksessä ole kyse rintarauhasten esittelemisestä, vaan äidin ja lapsen välisistä ruokailu- ja hellyystankkaushetkistä.

Vertaistuki ja sen yhä vahvempi siirtyminen someen on iso tekijä taustalla, näin uskon – ja harmittelen, että en koskaan pistänyt pystyyn Second Lifeen imetystukipistettä. Esimerkkinä netin vertaistukifoorumeista toimii Imetyksen tuki ry:n FB-ryhmä, jossa päivittäin joku uunituore äiti rohkaistuu brelfieen, eikä ketään jätetä kysymyksineen yksin. On pikkuisen sellainen kutina, että vihdoin ja viimein naisten välinen solidaarisuus ja tukeminen ovat enemmän pinnalla kuin nälvintä ja lyttääminen.

Toinen esimerkki muutoksesta on tuore juttu suomalaisesta Emmasta, joka imetti tuntemattoman äitikollegan vastasyntynyttä ja pelasti mitä ilmeisimmin koko perheen päivän. Epäilen, että vuonna 2009 yksikään iltapäivälehti ei olisi julkaissut juttua, ainakaan yhtä positiivisessa hengessä.

Kolmas osoitus imetykseen liittyyvien ennakkoluulojen kaatamisesta ovat julki-imetystempaukset flash mob -henkeen. Linkin esimerkki on Kiinasta, mutta Suomessakin vastaavia on järjestetty mm. Särkänniemessä, vastalauseena kiellolle imettää Näsinneulan ravintolasalissa.

Yksikätisen arkea

Kun vuonna 2009 kysyin sanataideryhmäni äideiltä, miten he haluaisivat imetystä sanoitettavan, kaikki vastanneet äidit kaipasivat tietopuolisen tekstin rinnalle fiktiivisiä ja omaelämäkerrallisia imetystarinoita. Useampikin kirjoittaja toivoi, että imetysaihe nivottaisiin yhteen ”tavallisiin arjenmakuisiin novelleihin ja romaaneihin” samalla tavalla kuin ”syöminen, juominen ja rakastelu”. Tämän päivän ilmaisumuoto ei ole kaunokirjallinen, mutta brelfiet ja kaikenlainen muu imetyskokemusten jakaminen somessa tekevät juuri tätä, arkeistavat myyttisenä ja vaikeana pidettyä asiaa.

Eikä se mikään ihme ole, että imettävät äidit roikkuvat somessa tilaa valtaamassa. Kun superpowerin alkutakkuilut on saatu ratkottua, vauva roikkuu tissillä ja äiti voi roikkua netissä tai kuvata brelfieitä, yksikätisenä.