Ori_and_the_Blind_Forest_Logo

Kansikuva pelistä Ori and the Blind Forest. Moon Studios 2015. Lähde: wikipedia.

Alustat: Windows, Xbox 360, Xbox One
Kehittäjä: Moon Studios
Julkaisija: Microsoft Studios
Genre: tasohyppely/seikkailu
Ikäraja: 7

Ori and the Blind Forest -pelin päähenkilö on jonkinlainen metsänhenki, joka eksyy synkkänä ja myrskyisenä yönä. Hänet ottaa hoiviinsa sympaattinen Naru, ja he elelevätkin jonkin aikaa onnellisesti hedelmiä keräten ja kesäpäivistä nauttien. Metsälle kuitenkin tapahtuu jotain ja se alkaa kuihtua ja kuolla. Lopulta ruuan loppuessa Narukin menehtyy ja Ori joutuu vaeltamaan yksin pelottavaksi muuttuneessa maastossa. Myöhemmin Orin avuksi ilmestyy valopallon hahmossa Sein, joka kertoo olevansa metsän mahdin, Spirit Treen, valo sekä silmät. Sein toimii sekä oppaan että energia-aseen muodossa ja yhdessä he päättävät herättää metsän takaisin henkiin.

ori4

Kuvakaappaus pelistä Ori and the Blind Forest. Moon Studios 2015. Lähde: oriblindforest.com

Ori and the Blind Forest on ehkä kaunein koskaan pelaamani peli. Sen taide on silmiähivelevän upeaa ja sitä voisi jäädä tuijottelemaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Värit ovat syviä ja hehkuvia, hahmot sympaattisia ja kuvattu luonto kärsiessäänkin eläväinen ja aidonoloinen. Taidetyylistä tulee mieleen Studio Ghiblin animaatioelokuvat ja pelistä kokonaisuutena Okami, sekin yksi lempipeleistäni. Siinäkin valkoisena eläinmuotona esiintyvä olento yrittää pelastaa valtakuntaa, joka on joutunut pahuuden valtaan.

Musiikki on Orissa surumielisen tunnelmoivaa ja vaihtuu kentästä ja tunnelmasta sujuvasti toiseen. Jopa pelin kartta on kuin vesiväreillä maalattu taideteos. Myös itse tarina on todella lumoava, täynnä taikaa, fantasiaa ja satua. Se myös muistuttaa meitä luonnon tärkeydestä ja kauneudesta. Tarina etenee minimaalisesti lyhyin välianimaatioin, jossa Spirit Treen syvä baritoni kertoo tapahtumien kulusta. Pelissä ei kuitenkaan kuulla englantia, sillä pelin hahmot kommunikoivat omalla höpöhöpö-kielellään, joka on tekstitetty englanniksi.

ori2

Kuvakaappaus pelistä Ori and the Blind Forest. Moon Studios 2015. Lähde: oriblindforest.com

Kauneudestaan huolimatta Ori and the Blind Forest on todella haastava peli. Vaikka ulkoasuun on panostettu oikein kunnolla, ei ole mekaniikassa ja pelattavuudessakaan löysäilty. Itse en ole kovin montaa tasoloikkapeliä eläissäni läpäissyt, joten voisin sanoa, että tällaiselle nyypälle peli on paikoitellen aivan sairaan vaikea. Olen viettänyt monta monituista tuntia vain hinkaten yhtä hankalaa kohtaa ja kokonaispeliaikani on hävettävän korkea.

Ori ei kuitenkaan ole tuskallisen vaikea, sillä sitkeys todellakin palkitaan. Kun jaksaa vain yrittää yhä uudelleen, lopulta vaikea kohta on voitettu ja onnistumisen tunne on todella palkitseva. Vaikka Ori kuolee helposti, se myös uudelleensyntyy nopeasti edelliseen tallennuspaikkaan. Tallennussysteemi on ovelan omaperäinen: tallennus onnistuu vain, jos Orilla on jäljellä sinisiä energiapallukoita, joita löytyy pitkin ja poikin pelialuetta. Liikkuminen on kevyttä ja vaivatonta, mutta erikoisliikkeiden hallitsemiseen menee aikaa.

ori1

Kuvakaappaus pelistä Ori and the Blind Forest. Moon Studios 2015. Lähde: oriblindforest.com

Pidän myös pelin roolipelielementeistä paljon. Ori oppii seikkailuillaan uusia tärkeitä taitoja, kuten esimerkiksi seinäkiipeilyn ja erilaisia taistelutekniikoita. Niiden lisäksi Orin kykyjä voi kehittää maastosta löytyvien kultaisten energiapallukoiden avulla. Kyvyt lisäävät esimerkiksi Orin hyökkäysten voimaa ja mahdollistavat hengittämisen veden alla.

Kaikenkaikkiaan Ori and the Blind Forest on valloittava peli, jonka kaikki elementit ovat tasapainossa keskenään. Sujuva pelattavuus, haastavuus sekä sen läpikotainen kauneus tekevät siitä yhden tämän vuoden parhaista peleistä.

Yhteenveto:

+ Toimiva kokonaisuus
+ Nätti kuin sika pienenä
+ Sympaattinen tarina
+ Vaivaton pelattavuus
+ Upea musiikki

– Välillä turhankin haastava

Arvosana:

 

Mrs. Darth Vader

Mrs. Darth Vader

*****
Peli on saatu ilmaisena arvostelukappaleena.