Yliluonnollisia olentoja metsästävät veljekset Simo ja Samuli ovat saaneet kiinni itsensä Louhen, Pohjan akan. He yrittävät kuulustella tätä Hauenleukakanteleen rungon sijainnista, jouhet kun ovat jo löytyneet.
Kuulustelu keskeytyy kiireellisemmän tapauksen vuoksi: Veljesten yhteistyökumppani Pasi soittaa ja kertoo parista saunan sulaneista ruotsalaisesta. Kello käy, sillä on vaara että uhreja tulee lisää

Simo on metsästäjä henkeen ja vereen. Isän katoaminen metsästysreissulla ei suinkaan saanut Simoa harkitsemaan lopettamista, vaan päinvastoin, ottamaan homman entistä enemmän tosissaan.
Suomalainen Supernatural-parodia Yliluonnollista syntyy Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijoiden Audiovisuaalisen tuotannon kurssityönä. Ajatus Supernatural-parodiasta kypsyi käsikirjoittaja-tuottaja-kuvaaja-näyttelijä Anssi Vieruahon ja ohjaaja Mikko-Pekka Karlinin mielissä jonkin aikaa. Toiveena oli päästä tekemään suomalaista versiota amerikkalaisesta televisio-ohjelmasta. Esko Männikön valokuva kainuulaisista poikamiehistä herätti assosiaation Sam ja Dean Winchesteristä, ja sen kautta löytyi aihe lyhytelokuvaan.
Yliluonnollista-työryhmässä on paljon Supernatural-faneja, ja tekijät suhtautuvatkin tuotantoonsa intohimolla ja rakkaudella. Tiedottaja Salla Laurila kuitenkin painottaa, ettei Yliluonnollista-lyhärin ole tarkoitus olla Suomi-kopio Supernaturalista, vaan nimenomaan parodia, ja omannäköisensä teos.
Emosarjaan olennaisesti liittyvä kristillinen mytologia ja Raamattu päätettiin heti alkuun jättää parodiasta pois, ja käyttää sen sijaan suomalaisten omaa mytologiaa. Vieruaho ja Laurila arvelevat Kalevalan olevan osalle suomalaisista jopa pyhempi kuin Raamattu, ja sopivan paremmin suomalaiseen mielenmaisemaan. Ylipäätään suomalaista mytologiaa hyödynnetään heidän mielestään populaarikulttuurissa aivan liian vähän, joten herkullinen tilaisuus oli pakko käyttää. ”Valitettavasti me ei voitu käyttää Joulupukkia, sillä Supernatural on jo tehnyt Joulupukkijakson”, Vieruaho harmittelee.

Samuli haikailee tavallisen elämän perään, mutta lupaavasti alkanut yliopisto-opiskelu sai jäädä tauolle, kun poikien isä katosi metsälle. Hirviöiden lisäksi stressiä aiheuttaa myös opintopisteitä kyttäävä KELA.
Paitsi mytologiaa, Yliluonnollista parodioi myös suomalaista kulttuuria, ja lyhärissä nähdään myös ruotsalaisvitsi. Emosarjasta on haettu toistuvia elementtejä parodian aineksiksi. Esimerkiksi Deanin ikoninen Chevrolet Impala on muutettu Toyota Yarikseksi, ja jenkkirockin tilalla taustamusiikkina kuullaan Suomi-iskelmää.
Lyhytelokuvan keskiössä ovat tietenkin metsästäjäveljekset Simo (Dean) ja Samuli (Sam) Tikka. Veljesten äiti katosi manalaan poikien ollessa pieniä, minkä seurauksena heidän isänsä ryhtyy metsästäjäksi, ja opettaa samalla poikansakin jahtaamaan mörköjä. Veljesten luonteet ovat hyvin samanlaiset kuin esikuviensa: Samuli haluaisi elää normaalia elämää, ja hän ehti opiskella jonkin aikaa tuotantotaloutta Aalto-yliopistossa ennen kuin isän katoaminen veti hänet takaisin metsästyksen piiriin. Simo on syleillyt kohtaloaan metsästäjänä, hän rakastaa autoaan ja syö aina, kun mahdollista. Hahmokaartista löytyy myös Pasi (Bobby), poikien mentori ja isähahmo.
”Meillä kävi ihan uskomaton säkä näyttelijöiden suhteen. Simon ja Samulin rooleihin löydettiin ihan Deanin ja Samin näköiset tyypit. Paitsi, että Samulin näyttelijälle (Riku Määttä) piti laittaa peruukki”, Vieruaho selittää. Näyttelijöiden kemiat ovat kuvauksissa kohdanneet lähes täydellisesti ja he ovat ottaneet roolit omikseen. Laurila kertoo hauskasta sattumuksesta, kun Simon näyttelijä Juuso Taipale meinasi syödä kuvauspaikalta löytyneen – siellä pari päivää pöydällä lojuneen – piirakan, vaikka ei ollut ollenkaan varma, oliko piirakka enää syömäkelpoinen.

Pasin “ura” metsästäjänä alkoi 30 vuotta sitten, kun Näkki vei hänen vaimonsa ja poikansa. Alkoholismin ja katkeruuden kalvama Pasi toimii nykyään nuorten metsästäjien tietopankkina ja opastajana.
Tuotanto on kohdannut myös ongelmia. Näyttelijöiden löytäminen ei ollut helppoa, ja ison porukan aikatauluja tuntui olevan mahdoton sovittaa yhteen. Sairastelut koettelivat tuotantoryhmää ennen kuvauksia, eikä kuvauspaikkaa meinattu saada varmistettua.
Tekijöiden tavoitteena on saada aikaiseksi noin 10-minuuttinen lyhytelokuva, joka julkaistaan Youtubessa huhtikuun lopulla. Lopullinen julkaisupäivä ei ole vielä varmistunut. Matkan varrella tarkoituksena on julkaista myös making of –materiaalia. Haaveena on tavoittaa Supernatural-fanit ympäri maailmaa, joten sekä itse lyhytelokuvaan että making of –haastatteluihin teetetään englanninkieliset tekstitykset. Myös sarjan jatko on mahdollista. ”Kuvauksia jatketaan ehkä kesällä. Ideoita ainakin riittää ja toistaiseksi porukka on innostunut ajatuksesta”, Vieruaho kertoo. ”Mutta kattoo nyt, miten tämä lähtee liikkeelle”.
Yliluonnollista-tuotannon etenemistä voi seurata Facebookissa, Twitterissä ja Instagrammissa.