By Leo Hidalgo from España (Another sunset together) [CC BY 2.0], via Wikimedia Commons

By Leo Hidalgo from España (Another sunset together) [CC BY 2.0], via Wikimedia Commons

Nörttityttöjen seuranhakutempaus on järjestetty yleisön pyynnöstä kahdesti. Vaikka joitakin tempaukseen osallistuneita ei olekaan onnistanut, ovat onnekkaimmat löytäneet toisensa Nörttityttöjen avustuksella. Tässä kirjoituksessa pääsemme kuulemaan muutaman onnellisen nörtin kertomuksen siitä, millainen kokemus seuranhakutempaus heidän näkökulmastaan oli ja miten heidän rakkaustarinansa oikein alkoi.

Jos haluat lähettää oman ilmoituksesi tämän vuoden seuranhakupalstalle, tee se nyt!

Aktiivinen “T” löysi itselleen rakkaan ja pelikaverin

T:n oma aktiivisuus palkittiin mitä parhaalla tavalla, sillä hän löysi itselleen mieluisan nörttirakkaan. Näin hän kuvailee kokemustaan:

“Lähetin ilmoitukseni palstalle, koska uskoin löytäväni tämän palvelun kautta paremmin samanhenkisen nörtin kuin muista deittipalveluista tai sieltä kuuluisasta baarista. Täällä sain viestittelyihini jopa vastauksia, joita muissa palveluissa ei tunnu saavan. Vaikka pari vuotta sitten ei ihan mätsännyt, niin odotukset olivat tästä huolimatta melko korkealla. Vastailin muutamiin ilmoituksiin vaihtelevin tuloksin. Eniten yllätyin siitä, että ilmoitukseni johdosta sain jopa yhden yhteydenoton, joka on äärettömästi enemmän kuin koskaan aiemmin.

Rakkaani oli ainut, joka vaikutti olevan minusta niin kiinnostunut, että halusi tavata minut useamman kerran, viettää kanssani aikaa ja mikä tärkeintä, viihtyi seurassani. Vietimme viime kesän suurimmaksi osaksi hänen luonaan, mutta oleilimme minunkin luona. Olemme käyneet yhdessä mm. Ropeconissa, pelimusiikkikonsertissa ja sukutapahtumissa. Arjen ohella pelailemme yhdessä ja kavereiden kanssa videopelejä ja lautapelejä sekä katselemme yhdessä elokuvia, sarjoja ja animea.”

– T

Insinööri ja Humanisti etenivät hitaasti – mutta varmasti

Nimimerkit Insinööri ja Humanisti löysivät toisensa Nörttityttöjen viimevuotisen seuranhakutempauksen tuloksena. Nämäkään kaksi eivät olisi löytäneet toisiaan ilman nettideittailun ihmeellistä maailmaa. Tässä on Insinöörin ja Humanistin tarina.

By Guillaume Paumier (Own work) [CC BY 3.0], via Wikimedia Commons

By Guillaume Paumier (Own work) [CC BY 3.0], via Wikimedia Commons

“Meitä oli ensin erilisissä kaupungeissa Insinööri ja Humanisti, joista kumpikin oli pohtinut, mistä voisi löytää samanhenkisen kumppanin. Sopiva ei vain ollut tuntunut kävelevän kadulla vastaan tai löytyvän tuttavapiiristä. Insinööri keksi laittaa lopulta ilmoituksen Nörttitytöt-blogin helmikuiselle seuranhakupalstalle toivoen sen kautta tavoittavansa mielenkiintoisen, samalla tapaa maailmaa tarkastelevan ihmisen.

Humanisti oli lueskellut blogia jo hyvän aikaa ja vähän odottikin helmikuisia treffi-ilmoituksia, puolitosissaan aikoen vilkaista ne läpi uteliaisuuttaan. Kun sopivan maankolkan ilmoitukset sitten julkaistiin, kävi hän ne läpi, ja yksi ilmoitus jäi vahvasti mieleen. Uskaltaisiko tähän vastata? Onko tämä liian hyvää ollakseen totta? Mitä jos en koskaan saa vastausta? Mitä jos saan? Pienen harkinnan ja ystävien rohkaisun jälkeen Humanisti lopulta naputteli vastauksen.

Insinööri vastasi pian. Siitä alkoi hidas tutustuminen, kun vaihdoimme sähköpostitse pitkiä kirjeitä ja tutustuimme toisiimme pitäen kovasti siitä, mitä uskoimme löytäneemme. Huomasimme, että huumorintajumme oli samankaltainen ja olimme kiinnostuneita toistemme kiinnostuksenkohteista tai vähintäänkin uteliaita niitä kohtaan. Voisi kai sanoa, että tekstitasolla meillä synkkasi hyvin. Lopuillaan ollut talvi vaihtui kevääksi ja kevät kesäksi viestitellessä ja toisen ajatuksiin tutustuessa. Oli kesäkuu, kun aloimme suunnitella tapaamista. Kaupunkiemme välillä on etäisyyttä n. 180 kilometriä, joten aivan vahingossa emme samaan paikkaan koskaan välttämättä päätyisi. Humanisti päätyi matkaamaan Insinöörin kaupunkiin keskiaikamarkkinoiden houkuttamana.

Ensikohtaaminen jännitti kumpaakin. Mitä jos toisesta olikin kehittänyt kirjoitettujen viestien perusteella pahasti metsään menneen mielikuvan? Mitä jos emme vain osaisi jutella toisillemme kasvokkain luontevasti? Olihan se kohtaamisen hetki jännittävä. Jatkoimme kuitenkin pian pieneen museoon, jossa kierroksen päätteeksi jo huomasimme juttelevamme paljon luontevammin. Jatkoimme brunssille, ja pian huomasimme istuneemme kolme tuntia aurinkoisella terassilla jutellen, ilman kiusaannuttavia hiljaisuuksia tai teennäisiä, väkisin kohteliaisuudesta käytyjä keskusteluja. Se taisi kummankin mielestä olla hyvä merkki. Lähdön hetkellä totesimme, että kai me nyt nähdään uudelleenkin.

Seuraavat treffimme sovimme Ropeconiin. Harrastamme molemmat roolipelaamista – toinen enemmän larppaamista ja toinen pöytäroolipelejä – joten ympäristö toimi molemmille. Insinööri rohkeni jopa kysyä josko Humanistista saisi parin tanssiaisiin. Lopputuloksena päädyimme kokeilemaan historiallisia tansseja ja jokusen kerran pyörähtämään tanssilattiallakin, mutta paljon kulutimme illasta myös seikkaillen Dipolin lähiympäristössä puistoissa ja jutellen. Alkoi vaikuttaa kummastakin siltä, että tämä kenties on nyt menoa.

Loppukesästä tapasimme useita kertoja ja pian oli selvää, että tykkäsimme toisistamme aikalailla. Vähän olimmekin hölmistyneitä koko tilanteesta, kumpikin meistä kun on mieltänyt itsensä aika hitaaksi tutustuessaan uuteen ihmiseen. Ilmeisesti oikean ihmisen osuessa kohdalle vanhoja tottumuksiakin voi kyseenalaistaa. Toisaalta, olimmehan me tutustuneet toisiimme kuukausia kestäneen sähköpostikirjeenvaihdon myötä, joten emme ehkä sittenkään olleet niin kovin tuntemattomia toisillemme. Lisäksi tunnistimme toisissamme jotain kovin tuttua, ehkä se on sitten sitä samalla aallonpituudella olemista.

Pian tulee kuluneeksi puoli vuotta siitä, kun totesimme seurustelevamme ja vuosi ensikontaktistamme sähköpostitse. Olemme edelleen pöhkön onnellisia ja samalla kuitenkin huvittavan analyyttisia sekä ajoittain yhä hölmistyneitä siitä, että olemme kohdanneet. Yksi ilmoitus ja vastausviesti siihen käynnistivät tapahtumaketjun, johon mahtuu unohtamattomia pieniä ja suuria hetkiä. Olemme monella tapaa samankaltaisia ja kiinnostuneita samoista asioista ja ilmiöistä, pystymme käymään vakavaa keskustelua kaiken katoavaisuudesta ja kuitenkin myös pitämään hauskaa tavoittaessamme jotain sisäisestä lapsestamme. Toki meillä myös onneksi on eroavaisuutemme – siinä missä Insinööri on esimerkiksi kovin suurpiirteinen ympäristönsä suhteen, Humanisti rakastaa järjestelmällisyyttä. Tällä hetkellä asumme edelleen eri kaupungeissa, mutta tapaamme yleensä vähintään parin viikon välein. Toistaiseksi työt tai opinnot sitovat meitä omiin kaupunkeihimme, mutta olemme toiveikkaita siitä, että löydämme keinoja selvitä välimatkan kanssa.”

– Insinööri & Humanisti

Vielä ehdit lähettää ilmoituksesi vuoden 2015 seuranhakupalstalle!

Jos oma nörttirakas on vielä hakusessa, ehdit vielä lähettää ilmoituksesi tämän vuoden palstalle!  Tässä muutama vinkki, joiden huomioiminen voi edesauttaa sen oman rakkaan löytymistä:

  • Muista olla itse aktiivinen ja vastata myös muiden ilmoituksiin.
  • Yritä tuoda persoonaasi esiin, erottua rohkeasti joukosta.
  • Älä ole huolimaton! Ilmoitusten ja vastauskirjeiden kirjoitus- ja huolimattomuusvirheet tuntuvat toimivan äärimmäisen tehokkaina nörttikarkottimina.
  • Ennen kaikkea: älä lannistu! Rohkeasti uutta matoa koukkuun.