Shippaus – Shippaus eli shipping tulee englanninkielisestä sanasta “relationship”, joka tarkoittaa ihmissuhdetta ja parisuhdetta. Shippauksella tarkoitetaan lyhyesti sanottuna yleensä fiktiivisten hahmojen parittamista tai hahmojen väliseen suhteeseen uskomista. Suhde voi olla romanttinen tai läheinen ystävyys. Shippaus on siis osa fanikulttuuria, jossa fanitettuihin hahmoihin ja heidän rakkauselämäänsä suhtaudutaan tunteella. Shippaamisesta puhuttaessa puhe usein vilisee termejä, kuten bromance, OTP ja kaanon. Bromancessa on kyse mieshahmojen välisestä, läheisestä ja hellästä ystävyydestä. OTP on lyhenne, joka tulee sanoista “One True Pairing”. OTP siis tarkoittaa fanin tai fanien suosikkiparitusta, nämä hahmot kuuluvat yhteen ja piste. Kaanonissa on kyse tarinan, oli se sitten TV-sarjan, elokuvan, kirjan tai sarjakuvan muodossa, virallisesta juonesta. Jatkuvassa tarinassa, kuten TV- tai kirjasarjassa, juoni ja hahmojen väliset suhteet kehittyvät episodi episodilta. Shippauksen yhteydessä mielenkiintoista onkin tuleeko omasta shipistä osa kaanonia vai ei. Joskus shippi onkin jo osa virallista kaanonia, mutta sitten tilanteet muuttuvat…

Hieno osa shippaamisessa on sen tuottama fanifiktio ja fanitaide (esim. DeviantArt  ja Tumblr), jota netti on pullollaan. Periaatteessa ei tarvitse kuin googlata oma shippinsä ja ihkutettavaa on jo muutamaksi tunniksi. Mukaan mahtuu myös slashia, josta Nörttitytöt kirjoittivat pari vuotta sitten.

Näin Ystävänpäivän ja Rakkauden Juhlan läheisyydessä ajattelimme kertoa jotain omista lempishipeistämme.

 

Brandonin ja Elinorin tunteikas keskustelu By C. E. Brock (died 1938) (http://solitary-elegance.com/sands-brock.htm) [Public domain], via Wikimedia Commons

Eversti Brandonin ja Elinorin tunteikas keskustelu
By C. E. Brock (died 1938) (http://solitary-elegance.com/sands-brock.htm) [Public domain], via Wikimedia Commons

Elinor Dashwood/Eversti Brandon: Shippi, josta ei tullut kaanonia (Henna Teitto)

Olen elämäni aikana lukenut Jane Austenin Järki ja Tunteet -kirjan muutamaankin otteeseen, sekä tietenkin nähnyt sen elokuvaversion useamman kerran. Kirjan päähenkilö on Elinor Dashwood, järkevä ja hillitty nuori nainen 1700-luvun loppupuolen Englannissa. Isänsä kuoltua Elinor joutuu muuttamaan kotikartanosta äitinsä ja kahden sisarensa kanssa vaatimattomampiin oloihin äidin sukulaisen tiluksille. Eversti Brandon on tämän sukulaisen vakava ja hiljainen ystävä, johon perhe tutustuu jo tarinan alkuvaiheilla.

Vaikka tarinan juoni on, että Elinor on rakastunut kälynsä veljeen Edwardiin ja eversti Brandon rakastuu Elinorin sisareen Marianneen, olen aina ajatellut Elinorin ja Brandonin sopivan paremmin toisilleen, kuin varsinaisille rakastetuilleen. Ensinnäkin, Edward katoaa kuin pieru saharaan Dashwoodien muutettua uuteen kotimökkiinsä ja Elinor joutuu hiljaa kärsimään epätietoisuudessa. Marianne taas vähät välittää “vanhasta ja tylsästä” eversti Brandonista. Kun taas Elinor näkee everstin miellyttävänä herrasmiehenä, ainoana uudesta seurapiiristä, jonka kanssa on mukava keskustella. Ja eversti tuntuu löytävän Elinorista hengenheimolaisen. Heistä tulee hyviä ystäviä ja toistensa luotettuja. He välittävät toisistaan ja suhtautuvat toisiinsa arvostaen ja lämpimästi. Lukiessani kirjan ensimmäisen kerran olin aivan varma, että Elinor ja Brandon päätyvät lopulta yhteen. Kunhan vain tossukka Edward olisi pysynyt pois kuvioista ja ärsyttävän itsekeskeinen Marianne kuollut siihen miesflunssaansa.

Lopputuloksen aiheuttamasta katkerasta pettymyksestä huolimatta jaksan yhä shipata Elinoria ja eversti Brandonia palatessani Järki ja Tunteet -tarinan pariin. Joka kerta.

 

Starbuck/Apollo: Kun shippi sitten toteutuukin (Nuppu Soanjärvi)

Etsin Battlestar Galactica (the reimagined, 2004) tv-sarjan käsiini pelattuani sarjan pohjalta tehtyä lautapeliä. Muistelisin, että ensimmäinen pelihahmoni oli joko Starbuck tai Apollo (piloteilla kun on mielestäni aloittelijan helpoin pelata) ja molemmilla tykkäsin ja edelleen tykkään usein pelata. Sekä pelin visuaalinen ilme että korttien ja pelimekaniikan kertoma tarina koukutti minut hitaasti mutta varmasti BSG:n maailmaan.

Kun sitten aloitin sarjan katsomisen, olin täysin myyty. Erityisesti Kara Thrace eli “Starbuck” oli hahmona jotain aivan muuta kuin mitä olin omaa sukupuoltani edustavilta tv-sarjoissa tottunut näkemään. Ensisijaisesti ihminen, vahvuuksineen, luonnevikoineen ja epätäydellisine menneisyyksineen. Sopivasti äijämäinen, mutta jäämättä myöskään pelkkään “poikatyttö”-kliseeseen. Kaiken tämän lisäksi Starbuck oli pääroolissa paitsi tarinassa, myös yhteisössään – hän astuu toisen reviirille ylimielisesti, antaa ja saa turpaan niin henkisesti kuin fyysisestikin, eikä pelkää seksuaalisuuttaan. Lee Adama eli “Apollo” taas on juuri sellainen hahmo, josta en voi olla pitämättä: vankan oikeudentajun omaava, vastuunsa kantava, hieman vastahakoinen johtajatyyppi, joka joutuu kyseenalaistamaan nuo puhtoisen paladiinin ihanteensa, kun elämä heittääkin eteen harmaan sävyjä. Apollossa nähdään toisinto fantasiakirjallisuudesta tutusta paladiinista, joka tarinan aikana rikkoutuu. Apollokaan ei jää tähän kliseeseen, vaan sarjan myötä kokoaa itsensä uudelleen ja kiillottaa kiiltävän kilpensä uuteen sotaan.

Nuorempana shippasin useiden aikalaisteni tavoin perinteisiä ei-kanonisia slash-pareja: ehkä Harry ja Draco uhmaisivat velhosodan asettamia puolia ja ryhtyisivätkin Romeo & Julia -tyylisiksi rakastavaisiksi (Rowlingin Harry Potter -kirjasarjasta) tai ehkä Sasuke ja Naruto taistelivat niin erityisen sydäntäriipivästi siksi, että oikeasti tykkäsivät toisistaan (Masashi Kishimoto: Naruto)? Näin jälkeenpäin pohtiessa Starbuck ja Apollo ovat hyvin samankaltainen paritus. Kaksi vahvaa tahtoa, selkeästi eriäviä mielipiteitä ja kyllin tulisuutta niiden ilmaisemiseen, mutta ei täydellisiä vastakohtia. Erityisesti tunnun ihailevan tasa-arvoisten, tasavahvojen yksilöiden välisiä shippejä. Kirjallisuuden ja muun median konventioista johtuen tällaisia suhteita on useimmiten helpointa löytää miesten väliltä, vaikka virkistäviä poikkeuksiakin löytyy. Voisin väittää, että Starbuckin ja Apollon suhde on kuin slashia tai bromancea.

Enteileekö DVD:n kansi shippiä? Lähde: http://ecx.images-amazon.com/images/I/518E1KQZYVL.jpg

Enteileekö DVD:n kansi shippiä?
Lähde: http://ecx.images-amazon.com/images/I/518E1KQZYVL.jpg

Sarjan alkupuolella Apollon ja Starbuckin jännite on miltei perheenjäsenten välistä yhteisen historian luomaa tuttuutta, hassuttelevaa ystävyyttä ja sotaanähnyttä aseveljeyttä, mutta alla piilee vire menneisyyden virheistä, eikä tuosta ihmissuhteesta puutu koukkuja ja ongelmia. Aloin shipata paria varmasti jo ensimmäisen kahden jakson jälkeen ja olin moisesta innostuksesta varsin ihmeissäni – yleensä kun inhoan selkeästi yhteen kuuluvia heteropareja niiden kliseisyyden ja ennalta-arvattavuuden takia. Kun yht’äkkiä haaveissani siintänyt shippi muuttuikin kanoniseksi salasuhteeksi, en tiennyt miten päin olisin. Pelkäsin parituksen kanonistumisen tekevän siitä jotenkin lattean, kliseisen. Pelkäsin, että Apollo ja Starbuck muuttuisivat vain Lee-kullaksi ja Kara-muruseksi, rakentaisivat punaisen tuvan ja perunamaan ja eläisivät siirappisina ja onnellisina elämänsä loppuun asti. En kuitenkaan pettynyt. BSG:n keskivaiheen ihmissuhdekuviot pitivät lupauksensa monimutkaisuudesta myös (tai ehkä etenkin) myös Starbuckin ja Apollon kohdalla.

Erityisesti nautin sarjaa seuratessa ajoittaisista suhteen kärjistymisistä: ystävyyttä, rakkautta, pettymyksiä, inhoa, vihaa, kateutta, ajattelemattomuutta, virheitä, kostoa. Välillä äärimmäistä, välillä pienieleistä, välillä pitkittyvää tuskaa – ja kaiken aikaa alla piilee kiihkeä mutta myös syvällinen side toiseen. Suhdetta ei voisi suurin surminkaan väittää kovin romanttiseksi – enkä ehkä käyttäisi edes termiä OTP – mutta kiehtovaa pakkomielteenomaista intohimoa siinä on vaikka muille jakaa (ja kyllähän sitä toki jaetaankin). En ikinä haluaisi itse samanlaiseen suhteeseen, mutta Starbuck ja Apollo vievät katsojan tieteisfiktion dystopiakuvauksessa tunneskaalan ääripäästä toiseen pysyen kuitenkin (melko) uskottavina. Totta on, että viimeinen kausi sekoitti pakkaa messiaskomplekseillaan sun muilla laajasti kritisoitavissa olevilla ratkaisuilla, mutta lopultakin sarjasta jäi kokonaisuutena niin hyvä fiilis, etten itseasiassa ole tästä shipistä kirjoittanut tai lukenut fanficin ficciä tai edes katsonut fanivideoita (vaikka niitäkin toki löytyy). Voisin väittää, että Starbuckista ja Apollosta löytyi minulle Se Oikea shippi.

 

October Daye/Tybalt: Rakkautta seikkailijoille (Nina Niskanen)

Toby ja Tybalt tavataan ensimmäisen kerran kirjassa Rosemary and Rue. Lähde:http://seananmcguire.com/rosemary.php

Toby ja Tybalt tavataan ensimmäisen kerran kirjassa Rosemary and Rue.
Lähde: http://seananmcguire.com/ rosemary.php

Seanan McGuiren October “Toby” Daye on vaihdokas. Hänen isänsä oli ihminen ja hänen äitinsä on keiju. Ei keiju kuten Helinä, vaan Oberonin, Titanian ja Maeven jälkeläisiä. Tybalt puolestaan on keijukissojen kuningas. Sarjan alussa (kirjassa Rosemary and Rue) Toby on karannut ihmisten maailmaan vietettyään 14 vuotta kalana vasten tahtoaan. Keijumaailma ei kuitenkaan ole valmis päästämään hänestä irti ja pikkuhiljaa sarjan edetessä Toby integroituu takaisin äitinsä maailmaan, lähinnä ryntäämällä ensimmäisenä  vaaraan ja päätymällä pelastamaan enemmän ja vähemmän läheisiä keijuja. Tybalt puolestaan tekee parhaansa muiden keijukissojen turvassa ja tyytyväisenä pitämiseksi. Kuka tahansa, joka on koskaan asunut kissojen kanssa voi varmasti kuvitella, miten Tobyn ja Tybaltin suhde etenee. Alun molemminpuolisen varovaisen kyräilyn jälkeen luottamus syventyy rakkaudeksi.

Tobyn rodun ominaisuuksiin kuuluu epäinhimillisen nopea paraneminen, joka sarjan edetessä pelastaa Tobyn hengen useaan kertaan. Koska Tobylla on taipumus rynnätä vaaraan ja Tybalt usein seuraa mukana, vähäisemmän kirjailijan käsissä Tybalt päätyisi pelastamaan Tobyn toistuvasti. McGuire kuitenkin tekee suhteesta aidon kumppanuuden, jossa molemmat pelastavat toisiaan tai vielä useammin, toimivat yhdessä pelastaakseen täysin muita keijuja ja välillä jopa ihmisiä.

Shippaan erityisesti tätä paria, koska suhde itsessään ei alun jälkeen ole draaman aihe. Toby ja Tybalt aidosti rakastavat toisiaan ja ennen kaikkea luottavat toisiinsa jo kauan ennen kuin he päätyvät parisuhteeseen. Molemminpuolinen hyväntahtoinen kevyt kenttävittuilu on arkipäivää kuin myös pienet hellyydenosoitukset aina kun hengenvaara ei ole välitön. Suhteesta kertoo mielestäni paljon kohtaus eräässä myöhäisemmistä kirjoista. Toby muuttuu lähes ihmiseksi äärimmäisen Pahan Piiraan (Evil Pie) seurauksena. Tybaltin luonnollinen taipumus on yrittää suojella Tobya kaikelta pahalta, koska kukapa ei haluaisi tehdä samaa rakkailleen. Toby pyytää Tybaltilta palvelusta, joka vie tämän pois tieltä. Tybalt ymmärtää välittömästi, mistä on kysymys, mutta lähtee, koska ymmärtää Tobyn tarpeen olla jotain muuta kuin uhri, jota täytyy pelastaa jatkuvasti.

Ainoa huono puoli on jokavuotinen odotus sarjan seuraavaan kirjaan.

 

Eve Dallas/Roarke: Rakkautta tulevaisuudessa (Ann-Catrin Sundelin)

Dallas/Roarke -shippi on päätynyt koristetyynyksi. Lähde: http://www.redbubble.com/people/whatthefawkes/works/10453267-roarke-and-dallas?p=throw-pillow

Dallas/Roarke -shippi on päätynyt koristetyynyksi.
Lähde: http://www.redbubble.com/people/whatthefawkes/ works/10453267-roarke-and-dallas?p=throw-pillow

JD Robbin In Death kirjasarjassa seikkailee kovapintainen poliisi nimeltä Eve Dallas. Hänet löydettiin pienenä tyttönä Dallasista ilman muistoja, siitä hänen sukunimensä. Hän on poliisi tulevaisuuden New Yorkissa murharyhmässä ja kamppailee lapsuuden muistojen kanssa. Eve on itsepäinen ja kirjasarjan alussa hyvin yksinäinen henkilö, jolla on harvoja ystävyyssuhteita.

Roarke on miljardööri, joka on noussut Dublinin slummeista kovalla työllä ja viekkaudella maailmaan rikkaimmaksi mieheksi. Itsevarma mies, jolla pitkä pinna, joka osaa ottaa mitä haluaa, mutta osaa myös rakastaa, ja suojella rakkaitaan.

Heidän suhteensa ei minusta alkanut parhaalla tavalla, JD Robb teki minun mielestä vahvasta naisesta liian alistuvan, mutta suhde on kasvanut ja vahvistunut joka kirjassa, ja sekä Eve ja Roarke ovat oppineet toisistaan ja kasvaneet yhdessä. Suhteesta on monien mutkien kautta tullut vahva ja kestävä. Roarke osaa näyttää pienillä asioilla, kuinka paljon hän rakastaa Eve:tä, muun muassa hän muuttaa työhuoneen näyttämään Even vanhalta asunnolta, jotta Eve viihtyisi ainakin jossain osassa isoa taloa. Sitä mukaan, kun Even ja Roarken suhde vahvistuu, Eve oppii samalla päästämään myös muita ihmisiä lähelleen, ja elämänsä rikastuu muutenkin kuin rahassa.