IMG_7455

Kävin marraskuussa edustamassa Nörttityttöjä Acer Live Blogging Challenge -tapahtumassa. Viikonlopun verran kestänyt reissu piti sisällään uusiin teknisiin leluihin tutustumista, kiertelyä tunnelmallisessa Edinburghin kaupungissa sekä nautiskelua hyvässä seurassa.

Bloggaushaaste

Saavuin iltapäivällä 28. marraskuuta Skotlantiin takana valvottu yö ja edessä viikonloppu Edinburghissa. Vastassa minua ja muita osallistujia olivat tapahtumaa koordinoineet Hans ja Sanna. Meille ei oltu etukäteen kerrottu viikonlopun ohjelmasta juurikaan mitään, ja salamyhkäisyys jatkui vielä perjantainakin, sillä ensimmäinen päivä oli varattu matkasta toipumiseen, vapaaseen kaupungilla kiertelyyn sekä tutustumisillalliseen. Valvotun yön jälkeen lepohetki olikin tarpeen, sillä parin tunnin päiväunet ennen Edinburghin ihmeellisyyksiä tekivät tutkimusretkestä paljon nautinnollisemman.

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta.

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta.

Varsinainen bloggaushaaste oli ohjelmassa lauantaina. Meidät jaettiin ryhmiin ja jokaiselle ryhmälle annettiin Acerin uusia laitteita kokeiltavaksi: kännykät, älyrannekello, läppäri sekä erillisellä näppäimistöllä varustettu tabletti. Lisäksi edellisenä iltana jokainen oli saanut Iconia Tab 8:n omakseen. Näiden avulla ryhmien tuli kierrellä kaupungilla suorittaen annettuja tehtäviä, jotka sisälsivät Edinburghin nähtävyyksien dokumentointia ja niistä blogaamista annetuilla laitteilla.

Oma ryhmäni oli varsin tehokas: ennen liikkeelle lähtöä optimoimme reitin ja otimme mukaan karttoja kulkemista varten. Suunnitelmallisuus osoittautui hyödylliseksi viimeistään siinä vaiheessa, kun ehdimme käydä tehtävänannon mukaisesti nauttimassa yhdet Edinburghin pienimmässä kuppilassa, Halfway Housessa, ennen kuin paikalliset täyttivät sen lounasaikaan. Kun olimme tekemässä lähtöä seuraavaan kohteeseen, vähemmän onnekas ryhmä saapui paikalle vain hetki sitten täyttyneeseen kuppilaan.

Muita tehtäviä olivat mm. vierailu J. K. Rowlingin kirjoituspaikkana tunnetussa The Elephant House -kahvilassa ja sieltä blogaaminen sekä ryhmän jäsenien muodostama sana “Acer” ja sen valokuvaaminen niin, että paikallinen linna näkyi taustalla. Paikallisen erikoisuuden, uppopaistetun Mars-patukan syöminen meiltä jäi välistä, sillä olimme paikalla liian aikaisin, eikä liike ollut vielä avoinna.

Tehokkuutemme ansiosta taisimme olla ensimmäiset valmiina, joten omaa aikaa jäi vielä hitunen ennen iltaohjelmaa. Olin vielä edellisen päivän matkanteosta niin poikki, että valitsin kiertelyn sijaan päiväunet – kaikki olennaiset matkamuistot ja tuliaiset oli kuitenkin jo hankittu, eikä budjettiparka olisi kestänyt enää yhtään enempiä hetken mielijohteesta ostettuja kettutavaroita. Edinburghissa on lukematon määrä pieniä puoteja, jotka ovat täynnä mitä mielenkiintoisimpia tuotteita käsitöistä paikallisiin herkkuihin ja mainstream-fanikrääsästä erikoisliikkeiden valikoimiin. Aivan hotellimme lähellä oli esimerkiksi ritariteemainen puoti, täynnä nörttituotteita oleva liike, paikallista kermatoffeeta ja muita makeisia myyvä kauppa ja useampikin viskipuoti.

Lähistöllä oli käynnissä jo joulukarnevaalit.

Lähistöllä oli käynnissä jo joulukarnevaalit.

Illallisen jälkeen olikin jo nukkumaanmenon aika, sillä taksimme lähti hotellilta jo aamukuudelta. Kotiinpaluu ei sujunut kuitenkaan aivan muitta mutkitta, sillä lähtöä viivästytti ensin Edinburghin kentällä ollut pommiuhka (joka ilmeisesti oli joltain yksinään jäänyt laukku) ja sitä seurannut tekninen vika koneessamme, minkä takia myöhästyimme jatkolennoltamme ja jouduimme yöpymään Amsterdamissa. Olin kotona vihdoin vuorokausi suunniteltua myöhemmin, rättiväsyneenä mutta kokemusta rikkaampana.

Miksi kirjoitan tapahtumasta näin paljon jälkikäteen, vaikka tapahtuman nimessäkin mainitaan livebloggaus? Kaikista hilavitkuttimista huolimatta meiltä puuttui jatkuva nettiyhteys, jota ilman minkäänlainen livenä tapahtuva verkossa tapahtuva kommunikaatio oli lievästi sanottuna haasteellista. Haasteeseen varatun ajan ulkopuolella ei oikein blogaamiseen ollut aikaa eikä energiaa, ja osa dokumentoiduista kuvista ja videoista oli joka tapauksessa jo palautetuissa laitteissa, joten haasteiden suorittaminen täysin ohjeiden mukaan ei ihan onnistunut.

Testattavaksi annettujen laitteiden kokeilemiseen ei myöskään ollut tarpeeksi aikaa, enkä itse esimerkiksi päässyt kunnolla käsiksi älyrannekelloon ja läppäriin ollenkaan, joten niistä on vaikea antaa minkäänlaista arviota. Ainoastaan omaksi saamastani Iconia Tab 8 -tabletista on kertynyt sen verran käyttökokemusta, että siitä voi jokusen sanan mainita.

Iconia Tab 8

Acer-Tablet-Iconia-Tab-8-A1-840FHD-sku-main

Kuva: Acer.com

Olen töissä joskus käyttänyt Applen iPadia ja muuten hyvin lyhytaikaisesti Asus Transformeria, ennen kuin laite sanoi itsensä irti. En siis ole varsinaisesti tablettien suurkuluttaja, enkä ole sellaista koskaan ennen omistanut. Modernia älypuhelintakaan en ole käyttänyt kuin vasta reilun puolen vuoden verran – aiemmin käytössä ollut Symbian-pohjainen Nokia C6 ei ehkä sellainen ole, vaikka kosketusnäyttö ja appeja siinäkin on. Hiplailuteknologia on siis minulle verrattain uutta.

Kädessä Iconia Tab 8 tuntuu jos ei nyt superergonomiselta niin ei mitenkään erityisen epämiellyttävältäkään. Vaikka ensin laite tuntui käsiin kovin muoviselta, ensivaikutelmasta poiketen fiilis on nyttemmin parempi ja metallinen kuori tuntuu metallilta. Designiltaan tabletti noudattaa samaa linjaa kuin muutkin vastaavat laitteet, joten varsinaiset plussat ja miinukset löytyvät käyttökokemuksen puolelta.

Ensinnäkin käynnistäessä hirvitti valmiiksi asennettujen ohjelmien määrä. Viimeksi olen vastaavan määrän valmistajan omaa (ja sponsoroitua) nk. bloat softwarea nähnyt Sony Vaio -merkkisessä läppärissäni. Kuitenkin siinä missä läppäristä saa pienellä vaivalla poistettua kaikki tarpeettomat ohjelmat – joita suurin osa näistä esiasennetuista turhakkeista yleensä on – puhelimissa ja tableteissa monet näistä voi vain deaktivoida, jolloin ne jäävät turhaan viemään tilaa.

Screenshot_2014-11-28-19-30-55

Oletusnäkymä tehdasasetuksin.

Myönnän myös olevani täysin pilalle hemmoteltu Samsungin ylimaallisen fiksulla näppäimistöohjelmistolla, joka puhelimestani löytyy. Siinä missä Samppa oppii nopeasti usein käyttämäni lauserakenteet ja sanat ja osaa sen lisäksi jo valmiiksi ennustaa sujuvasti yleisiä fraaseja, Iconiasta löytyy oletuksena vain Googlen oma perusnäppäimistö, jonka kanssa kirjoittaminen on lähinnä kömpelöä, eikä sen oletusheuristiikka ja -sanavarasto ole läheskään yhtä hyvä. Asia toki korjaantui näppärästi asentamalla Google Play -palvelusta vaihtoehtoinen ohjelmisto tilalle… mutta olisin mieluummin käyttänyt nekin ongelman ratkaisuun käytetyt minuutit johonkin muuhun. Näppäimistöohjelmiston lisäksi vaihtoon meni aloitusruutuohjelmisto, jota oli käytännössä mahdotonta muokata omien mieltymysten mukaan.

Muutoin kyseessä on ihan perushyvä tabletti: kuvittelisin, että kaikki normaali käyttö onnistuu kuten millä tahansa muullakin vastaavalla Android-laitteella. Kuriositeettina testaamani jumalsimulaatiopeli Godus lähti käyntiin, mutta oli käyttökelvoton tökkiessään niin pahasti. Muutoin en ole törmännyt ohjelmiin, jotka eivät olisi toimineet. Laitteessa on kamerat sekä edessä että takana. Nämä eivät loista erinomaisuudellaan, mutta toimivat. Kahdeksantuumainen näyttö on resoluutioltaan 1920 x 1200 ja näyttää kuvan kirkkaasti ja terävästi.

Pienistä puutteistaan huolimatta Iconia Tab 8 on hintaluokassaan varsin pätevä laite, joten jos olet harkitsemassa budjettitablettia, kannattanee pitää se mielessä vaihtoehtoja tutkaillessa.

Koska olen täysi tablettineitsyt, Iconia Tabin saadessani ensimmäisenä mieleen nousikin siis kysymys: mitä tällä nyt sitten pitäisi tehdä? No, koska en ole laitteeseen erillistä SIM-korttia vähäisen matkustelun takia hankkinut, kaikki internetyhteyttä vaativa käyttö on edelleen puhelimen varassa. (Harvoin jaksan vaivautua tekemään puhelimesta tukiaseman vain saadakseni isomman ruudun käyttöön.) Netflixiä en käytä ja kirjat luen mieluummin perinteisinä paperiversioina.

Tabletti onkin saanut siis toistaiseksi toimia lähinnä pelilaitteena, sillä isommalta ruudulta Plague Inc.:llä leikkiminen on paljon mukavampaa kuin puhelimen ruudulta tihrustaminen. Taloudessa innokkain käyttäjä tälle uudelle vempaimelle en kuitenkaan ole minä itse: tabletti on mitä mainiointa ajanvietettä nörtähtäville kissoille.

1908486_10155071549690457_6031269774510561252_n

Kissojakin kiinnostaa.