Susiraja Metal Clubin logo.

Susiraja Metal Clubin logo, jonka on suunnitellut Laura Karvonen.

Pohjois-Karjalassa Joensuussa toimii metallimusiikin harrastajien perustama yhdistys Susiraja Metal Club ry, jonka tarkoituksena on tukea paikallista metallimusiikkikulttuuria tuoden yhteen sekä metallimusiikin kuuntelijoita, soittajia että muitakin alan toimijoita. Haastattelin yhdistyksen hallituksen sihteeriä Ansua, joka toimii vuonna 2015 yhdistyksen hallituksen varapuheenjohtajana.

Ansu kertoo: “Susiraja Metal Club ry, eli tuttavallisemmin SMC, on kaveriporukan vuonna 2011 perustama raskaamman musiikin harrastajien yhdistys. Toimintaan mukaan ovat tervetulleita kaikki täysi-ikäiset ihmiset, joiden sydämiä lähellä raskaampi musiikki on.” SMC:n sivut löytyvät myös Facebookista.

Ansu on ollut itse mukana perustamassa SMC:tä ja ollut myös toiminnassa mukana aktiivisesti alusta asti. “Perustajajäsenistä tunsin neljä viidestä jo ajalta ennen SMC:tä, ja myös avomieheni on yksi heistä. Seurustelimme tosin jo ennen yhdistyksen perustamista, joten SMC:n merkeissä ei tavattu ensimmäistä kertaa,” Ansu huomauttaa, mutta lisää: “Metallimusiikin kautta kuitenkin, koska tavattiin eräässä paikallisessa rokkibaarissa.”

SMC on hieno saavutus kaveriporukalla saaduksi ideaksi.

“Ajatus yhdistyksen perustamisesta sai alkunsa melko kosteissa ja viihteellisissä merkeissä, mutta sittemmin toiminta on laajentunut ja myös hieman ”ammattilaistunut”. Järjestämme edelleen illanviettoja, joissa kuunnellaan musiikkia, juodaan kaljaa ja saunotaan, mutta SMC:llä on paljon myös muuta toimintaa. Tällä hetkellä SMC:llä on noin 140 jäsentä. Toki myös ei-jäsenet saavat osallistua tapahtumiimme, mutta jäsenet pääsevät niihin alennetuin hinnoin ja jäsenenä pääsee vaikuttamaan yhdistyksen toimintaan.”

Alun perin SMC oli opiskelijajärjestö, jonka jäseniksi pääsivät vain yliopiston ja ammattikorkeakoulun opiskelijat. “Toiminnan laajentuessa jäsenyys avattiin kaikille täysi-ikäisille, koska opiskelijajärjestöstatus koettiin sopimattomaksi yhdistyksen tarkoitukseen nähden.”

 

Kesän 2014 Surmakujalla esiintyi mm. Inharmonic, kuvaaja Nuutti Turkki. Paikka on Ravintola La Barre.

Kesän 2014 Surmakujalla Ravintola La Barressa esiintyi mm. Inharmonic, kuvaaja Nuutti Turkki.

 

SMC:n toiminnassa painottuu paikallisen elävän musiikin edesauttaminen keikkoja järjestämällä. “Ruttokäräjät-niminen keikkailta, jossa esiintyy paikallisia bändejä, on järjestetty tähän mennessä kolmena vuotena. Heinäkuussa Ilosaarirockia edeltävällä viikolla yhteistyössä Popkadun kanssa on nyt kahtena kesänä järjestetty Surmakuja, jossa esiintyy paikallisia bändejä, ja yksi ulkopaikkakuntalainen bändikin on ollut. Keikkailtojen suhteen tehdään yhteistyötä paikallisten baarien kanssa. Keikkailtojen oheen on pyritty järjestämään myös muuta ohjelmaa, kuten esimerkiksi metallikirppistä ja Guitar Hero -turnausta.” Lisäksi SMC:llä on uusi keikkakonsepti nimeltä “SMC Live!”, joka on järjestetty kerran ja seuraava on jo suunnitteilla tammikuulle.

Ansun mukaan SMC:n toiminta on kuitenkin hyvin monimuotoista myös muuten. “SMC:n jäsenille tarkoitetut klubi-illat pyörivät kesäkauden ulkopuolella muutaman viikon välein. Niissä on mm. pelattu lautapelejä, katsottu elokuvia, käyty keilaamassa ja niin edelleen. Viime kesänä saatiin pyörimään myös viikottaiset FC SMC -jalkapallopelit. Haluan myös mainita hauskana lisänä sen, että tänä vuonna Ilosaarirock-viikolla SMC:llä oli oma puuhailupiste Lastenpopissa! Pukeuduttiin peikoiksi, pidettiin lapsille muun muassa rumpupajaa ja askarreltiin miekkoja – taustalla soi tietysti asiaankuuluva musiikki.”

“Kaikenlaista on siis ehditty tekemään ja järkkäilemään. Koko ajan myös mietitään uusia juttuja, joita voitaisiin toteuttaa. Yhteistyötä tehdään myös muiden Suomen heviyhdistysten kanssa. Esimerkiksi tänä syksynä järjestettiin ekaa kertaa muiden Suomen hevikerhojen kanssa Dungeon Escape Tour, jonka tarkoituksena oli nimensä mukaisesti järjestää kellaribändeille keikkoja ympäri Suomen.” Yhteistyöstä voi lukea lisää SMC:n nettisivuilta.

 

Musiikista paikka, jossa on hyvä olla

Ansu SMC:n viikinkibileissä 27.9.2014. Kuvaaja Nuutti Turkki.

Ansu SMC:n viikinkibileissä 27.9.2014. Kuvaaja Paula Haaranen.

Ansun tärkeimmät intohimonkohteet ovat kirjat ja metallimusiikki. Molemmat tarjoavat omaa tilaa ja hengähdystaukoja arkisen elämän keskellä. “Kaipa mie olen semmoinen ikuinen eskapisti.”

“Olen kirjanörtti: olen rakastanut kirjoja ja lukemista lapsesta saakka eikä loppua näy. Miulla ei oikeastaan ole lempigenreä, vaan luen monenlaista kirjallisuutta.” Ansu katsoo myös paljon tv-sarjoja ja elokuvia. “Lemppareihini miulla on yhtä intohimoinen suhde kuin suosikkikirjoihini. Olen sikäli radikaali kirjallisuuden alan ihminen, että minun mielestäni loistava tv-sarja tai elokuva voi antaa katsojalleen yhtä paljon kuin loistavan kirjan lukeminen.”

Kirjallisuudesta on tulossa Ansulle ammatti, hän aloitti nimittäin tänä syksynä kirjallisuuden tohtorikoulutettavana. “Väitöskirjassani tutkin George R. R. Martinin A Song of Ice and Fire -fantasiaromaanisarjan adaptaatiota HBO:n televisiosarjaksi.”

Samoin kuin kirjojen maailmasta, metallimusiikista olen löytänyt itselleni paikan, jossa on hyvä olla. Musiikin avulla käsittelen tunteitani ja ajatuksiani. Jos joku pännii oikein kunnolla, musiikki auttaa. Jos olen ylimaallisen onnellinen jostakin, musiikki voi vielä boostata tätä iloisuuden tunnetta. En voisi kuvitella elämää ilman (metalli)musiikkia.

Hevari-sana ei tunnu Ansusta omalta, mutta sen sijaan metallisti kuulostaa jo paremmalta. “Säröisemmät sävelet usein puhuttelevat minua enemmän kuin muunlainen musiikki. Vaikka nykyisin kuuntelen myös paljon muuta musiikkia kuin metallia, mikä olisi ollut teini-ikäiselle minulle suuri kauhistus!” Ansu huvittuu. Kun hän löysi metallin teininä, musiikkiin liittyvä kapinallisuus oli hänelle tärkeämpää kuin enää nykyään. “Metallimusiikkihan ei ole enää nykyisin niin marginaalissa oleva juttu kuin silloin. Vaikka kyllähän metalli periatteessa on edelleen marginaalista musiikkia, ainakin tiettyjen alagenrejen osalta.”

Ansu pysähtyy pohtimaan metallin asemaa musiikkikentässä. Toisaalta se on edelleen marginaalimusiikkia, ainakin osittain, mutta toisaalta metalli on nykyään huomattavasti näkyvämpää kuin aiemmin. “Totta kai on olemassa pienempiä ug-bändejä; tällaisten bändien kanssahan SMC:kin pääasiallisesti toimii, ja yksi tärkeimmistä päämääristämme on nostaa näitä hienoja bändejä ihmisten tietoisuuteen. Mutta silti oon kyllä sitä mieltä, että metallista – tai ainakin tietynlaisesta metallista – on tullut enemmän valtavirtaa. Tai jos ei valtavirtaa, niin ainakin “hyväksytympää”.

Ansu peikkona Lastenpopissa kesällä 2014. Kuvaaja Nuutti Turkki.

Ansu peikkona Lastenpopissa kesällä 2014. Kuvaaja Nuutti Turkki.

Ansu alkoi kuunnella metallimusiikkia isosiskonsa kautta. “Stratovarius, Nightwish ja Sonata Arctica olivat ensimmäisiä hevibändejä, joihin tutustuin siskoni levyhyllyn kautta. Jos vuosiluvuista puhutaan, niin sehän oli 1990-luvun loppua, koska Nightwishin Angels Fall First -levy ilmestyi vuonna 1997 ja muistelen, että se oli vastikään ilmestynyt, kun siskoni sitä miulla kuuntelutti. Suuremmissa määrin metalli iski kuitenkin vasta 2000-luvun puolella, kun aloin itse olla teini-ikäinen. Alussa kuuntelin edellä mainittujen bändien kaltaisia perinteisempiä hevibändejä, mutta sittemmin makuni on laajentunut paljon.”

“Teini-ikäiseen minuun vetosi metallin raskaus ja rankkuus”, Ansu kertoo ja huomauttaa heti perään, että hänen silloin kuuntelemansa bändit eivät olleet “oikeasti” kovin rankkoja – mutta silloin ne tuntuivat rankoilta. “Alusta asti olen kuitenkin pitänyt myös sanoituksia hyvin tärkeinä. Sellainenkin kiva juttu liittyy metallin kuunteluun, että ainakin väitän oppineeni siten myös paljon englantia, koska luin usein samalla lyriikoita kun kuuntelin musiikkia. Mustanpuhuva pukeutumistyyli viehätti myös, sekä koko metallimusiikkikulttuurin ympärillä oleva synkkä ja vähän mystinenkin aura.”

Ansun kaveripiirissä ei tuolloin ollut kovin montaa muuta metallinkuuntelijaa, mikä teki musiikista toisaalta leimallisemmin ihan oman jutun. “Metallin kuunteluun liittyikin silloin se, että se oli kapinallista ja erilaista musiikkia, jota jokainen vastaantulija ei kuunnellut. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta, eikä siellä metalli ollut mitään tavallista musiikkia. Marginaalissa oleminen siis viehätti.”

Marginaalimusiikki auttoi oman paikan löytämisen paineissa. “Sanotaanko vaikka näin, että angstissaan vellovalle teini-ikäiselle, hieman yksinäiselle tytölle metallimusiikki oli hyvin otollinen tarttumapinta, koska sen kautta sai purettua tunteitaan ja tuntui, että joku ymmärsi sinua. Vaikka toisaalta halusi kapinoida ja olla erilainen, niin myös alakulttuurin yhteisöllisyys kiehtoi. Oli lohdullista ajatella, että maailmassa oli muitakin samanlaisia ja samanlaisesta musiikista tykkääviä ihmisiä, jotka kokivat olevansa ulkopuolisia valtavirtaan nähden. Kirjojen lisäksi metallimusiikki tarjosi miulle elintärkeän henkireiän – ja tarjoaa edelleen.”

Metalli vetoaa Ansuun monipuolisena genrenä, joka sopii monenlaisiin tunnelmiin. “Pidän eniten raskaista soundeista yhdistettynä melankolisuuteen, tunnelmallisuuteen ja melodisuuteen. Mutta toisaalta kuuntelen myös hyvin nopeaa, rosoista ja aggressiivista metallia. Se metallissa onkin hienoa, että sitä on moneen tunnelmaan ja mielialaan sopivaa olemassa. Laulu saa olla puhdasta, örinää tai jotain siltä väliltä, jos se vain muuten sopii bändin tyyliin ja musiikkiin ja miellyttää korvaani. Kaikilla kuuntelemillani bändeillä on jokin oma juttunsa, joka minua viehättää.”

“Yhteinen nimittäjä, joka kolahtaa, voisi olla tunne. Musiikissa pitää olla tunnetta ja sen pitää herättää tunteita, että kiinnostun. Pintapuolinen rallattelu ei lämmitä”, Ansu summaa.

Kapinallisuuden merkitys Ansulle on ehkä metallia kuunnellessa vähentynyt, mutta musiikki tuntuu hänestä edelleen tärkeällä tavalla omalta. Samanhenkisiä ihmisiäkin on teinivuosien jälkeen löytynyt enemmän. “Vaikka metallimusiikkikulttuuri ei olekaan enää vain pienemmän porukan ug-juttu, niin silti yhteisöllisyys on edelleen tärkeä asia ko. alakulttuurissa – ainakin miulle. Keikoille kun menee, niin olo on aina kuin kotiin tulisi.”

“Siitä huolimatta, että musiikki metallikeikoilla ja -festareilla voi olla hyvinkin aggressiivista, niin meininki ei sitä ole. Tai no, pitit pyörii, nyrkit heiluu ilmassa ja porukka moshaa kuin viimeistä päivää, että sikäli on aggressiivinen meno, mutta uhattu olo harvemmin mistään tulee. Se aggressio kun ei yleensä varsinaisesti kohdistu muihin yleisön jäseniin. En muista koskaan törmänneeni millään metallikeikalla tai vaikka Tuskassa tappeluun tms. Metalliväki on leppoisaa porukkaa.”

 

Jalkapallo-ottelu SMC vs. Ravintola La Barre kesällä 2014. SMC pelaa mustissa ja Barre valkoisissa. Etualalla myös SMC:n hallituksen puheenjohtaja SMC:n lipun kanssa.

Jalkapallo-ottelu SMC vs. Ravintola La Barre kesällä 2014. SMC pelaa mustissa ja Barre valkoisissa. Etualalla myös SMC:n hallituksen puheenjohtaja SMC:n lipun kanssa. Kuvaaja Ansu.

 

Tapahtumia järjestämään

Ansu on viihtynyt SMC:n hallituksen sihteerinä mainiosti. “Toimenkuvaani kuuluu muutakin kuin kokouspöytäkirjojen pitäminen ja puhtaaksi kirjoittaminen, koska hallituksessa kaikki tekevät vähän kaikkea. Meillä on hyvä tiimi. Hallitushommiin kuuluu laveasti sanottuna päätöksenteko kaikissa yhdistystä ja sen toimintaa koskevissa asioissa, tapahtumien ja muun toiminnan suunnittelu ja budjetointi sekä tietysti toteutus, ja lisäksi kaikenlainen ideointi yhdistyksen nykyisyyttä ja tulevaisuutta ajatellen.”

Seitsenhenkisessä hallituksessa on kaksi naista ja viisi miestä. “En koe sukupuolijakauman vaikuttaneen mitenkään negatiivisesti mihinkään. SMC:llä on myös ”alajaosto” nimeltä SMC:n naaraat, joilla on oma Facebook-ryhmä. Ei olla tähän mennessä oltu vielä kovin aktiivisia, mutta aika näyttää. Ryhmää ei perustettu siksi, että naiset eivät olisi tunteneet oloaan tervetulleiksi ns. tavallisissa SMC:n tapahtumissa. Joskus vaan tuli puheeksi, että olisipa kiva joskus kokoontua SMC:n naisporukallakin tekemään jotain kivaa.”

Ansu ei ole kokenut vapaaehtoistyötään missään vaiheessa liian kuormittavaksi. “Voin kuvitella, että esimerkiksi puheenjohtajallamme saattaa olla erilainen mielipide asiasta, koska hänellä kuitenkin on suurin vastuu kaikesta.” Sen sijaan Ansulle SMC:n hallituksessa toimiminen on antanut paljon uusia kokemuksia ja positiivisia asioita elämään. “Olen saanut osallistua moniin kivoihin juttuihin ja kokea myös paljon uutta. Etenkin tapahtumien järjestäminen on ollut miulle uusi asia, josta en varmaan muuten olisi saanut kokemusta.”

“Olen saanut myös monia uusia tuttuja ja kavereita SMC:n kautta, mikä on tietenkin kiva juttu. Miulla on kavereita ja ystäviä myös muilta elämän alueilta, mutta monesti vapaa-ajalla tulee hengattua juurikin SMC-yhteyksistä tuttujen ihmisten kanssa. SMC:n toiminnassa mukana oleminen on tietysti myös siinä mielessä hienoa, että pääsee ylipäänsä puuhailemaan rakastamansa asian, eli metallimusiikin, parissa!”

 

SMC:n hallitus vuonna 2014, kuvaaja Pasi Juvonen.

SMC:n hallitus vuonna 2014, kuvaaja Pasi Juvonen.