Sherlock Holmesin ja tohtori Watsonin ystävyys on yksi länsimaisen populaarikulttuurin tunnetuimpia ja kestävimpiä ihmissuhteita. Holmesin pitkän audiovisuaalisen perinteen aikana ystävyys on muuntunut eri vuosikymmenien näkemyksiin miesten välisistä suhteista. Seuraavassa esittelen Holmesin ja Watsonin ystävyyden muuntautumista brittiläisen tuotantoyhtiön Granadan 1980-luvun Holmes-sarjojen herrasmiesystävyydestä 2000-luvun Guy Ritchien elokuvien bromanceen. Molemmat esittävät Holmesin alkuperäisessä viktoriaanisen ajan lopun ympäristössään ja ovat merkittäviä virstanpylväitä Sherlock Holmesin audiovisuaalisessa perinteessä. Tekstini taustalla on ajatus miesten välisen ystävyyden myytistä länsimaisessa kulttuurissa.

Holmesin ja Watsonin suhdetta voidaan tulkita monella tavalla, mutta sekä Arthur Conan Doylen kirjoittamissa tarinoissa että useimmissa audiovisuaalisissa tulkinnoissa kyse on puhtaasti ystävyyssuhteesta. Myös niissä tulkinnoissa, joissa Watson on muutettu naiseksi, on hahmojen suhde pidetty vahvasti ystävyyspohjaisena. Joissain tapauksissa suhde on romanttisen ystävyyden rajalla, mutta romanttiseen ystävyyteen kuuluvaa fyysisyyttä ‒ käsi kädessä kulkemista tai suutelemista ‒ ei hahmojen välillä yleensä ole. Moderneimmat tulkinnat, erityisesti Guy Ritchien elokuvat (2009 ja 2011) sekä BBC:n Sherlock (2010–2014) ovat nostaneet tätä puolta esiin. Molemmissa fyysistä aspektia voidaan kuitenkin nähdä kuvattavan enemmän huumorin kautta.

Miesten välisen ystävyyden stereotypia ja myytti

Dorothy Hammondin ja Alta Jablow’n vuonna 1987 ilmestynyt artikkeli Gilgamesh and the Sundance Kid: The Myth of Male Friendship esittelee kirjallisuustieteen ja antropologian näkökulmasta länsimaisessa kulttuurissa ilmenevää miesten välisen ystävyyden myyttiä ja stereotypiaa. Teemalla on pitkä historia länsimaisessa kirjallisuudessa: stereotypia pohjaa muinaisen Mesopotamian Gilgamesh-myyttiin, Raamattuun ja antiikin tarinoihin. Näkemys miesten ystävyydestä rinnastuu romanttiseen rakkauteen: molemmat idealisoivat kahden henkilön välistä suhdetta ja asettautuvat tavoittelemaan lojaaliutta, kiintymystä ja voimakasta tunteellisuutta. Romanttinen ystävyys voidaan nähdä keskitienä näiden kahden suhdetyypin välillä.
Antropologian kannalta länsimaisen ystävyyden tutkiminen on haasteellista, sillä kyseessä ei ole institutionaalinen suhde. Monissa ei-länsimaisissa kulttuureissa ystävyyssuhteet perustuvat taistelutoveruuteen, kauppasuhteisiin tai sukulaisuussuhteisiin, joihin liittyy tiettyjä etuja, oikeuksia ja velvollisuuksia. Länsimaisessa yhteiskunnassa ystävyydellä ei ole muodollista rakennetta, vaan ystävät määrittävät itse suhteensa ehdot molemminpuolisen mieltymyksen pohjalta. (Hammond ja Jablow 1987.) Tumblrissa näkee joskus käytettävän myös termiä “queerplatoninen”, joka tarkoittaa ystävyyden rajat ylittävää ei-romanttista suhdetta. Termin määrittelyssä ongelmaksi nousee juuri kysymys siitä, mitkä ovat ystävyyden rajat, jos niitä ei universaalimmin länsimaisessa kulttuurissa voida määrittää.
Klassisessa kirjallisuudessa miesten välisen ystävyyden päänäyttämönä toimivat usein taistelutantereet ja sodat, ja vaaran ja seikkailun aspekti onkin vahvasti osa miesten suhdetta: miesten ajatellaan olevan miehekkäimmillään taistellessaan maailman taistelukentillä rinta rinnan ilman naisia. (Hammond ja Jablow 1987.) Miesten välisiä vahvoja ystävyyssuhteita myös syntyy esimerkiksi armeija- ja sotaympäristöissä, joissa poikkeuksellinen, vaarallinen tilanne luo ystävyyssuhteelle pohjan, jota halutaan ylläpitää poikkeustilanteen jälkeenkin.
Stereotypia korostaa miesten välisen ystävyyden olevan naisten ystävyyttä luotettavampi ja kestävämpi. Naisten ajateltiin olevan kykenemättömiä muodostamaan kestäviä ystävyyssuhteita, sillä naimattomina he kilpailivat miesten huomiosta ja naimisissa ollessaan he omistautuivat kodille ja perheelle. Vastakkainen stereotypia johtuu paljon siitä, että vastaavan tyyppisiä tekstejä ei naisista klassisessa kirjallisuudessa esiinny. Feministinen liike on 1900-luvulla nostanut asiaa ja naisten ystävyyttä kuvaavia narratiiveja vahvemmin esiin. (Hammond ja Jablow 1987.)

Elo Baker Streetilla on väliin rauhaisaa, väliin sotkuista. Vasemmalla The Dancing Men (The Adventures of Sherlock Holmes, 1984, Granada), oikealla The Naval Treaty (The Adventures of Sherlock Holmes, 1984, Granada)

Elo Baker Streetilla on väliin rauhaisaa, väliin sotkuista. Vasemmalla The Dancing Men (The Adventures of Sherlock Holmes, 1984, Granada), oikealla The Naval Treaty (The Adventures of Sherlock Holmes, 1984, Granada)

Kahden miespuolisen ystävän välinen emotionaalinen side nähdään vahvempana kuin suhde kehenkään muuhun, esimerkiksi vaimoon tai sukulaisiin. Perheen perustaminen tai elannon saaminen eivät kosketa näitä miehiä, sillä heidän elämänsä on seikkailuista ja vaaroista toiseen kulkemista yhdessä. Heidän kiintymyksensä näkyy avoimena välittämisenä ja elämänkestävänä uskollisuutena, ja jos miehet eivät menehdy yhdessä esimerkiksi taistelun tiimellyksessä, toisen menehtyminen koskettaa toista syvästi. (Hammond ja Jablow 1987.) Hyvänä esimerkkinä Sherlock Holmes -mytologiassa on Holmesin “kuolema” Reichenbachin putouksilla, mikä toi Watsonin elämään suuren surun.
Miesten välisen ystävyyden stereotypia voi tuntua yli-idealisoidulta kuvaukselta, mutta ystävyyden ideaalit ovat näkyvissä edelleen kulttuurissamme ja erityisesti populaarikulttuurissa. Buddy-elokuvat nousivat esiin 1960-luvulla elokuvien The Odd Couple (1968) ja Butch Cassidy and the Sundance Kid (1969) myötä, ja nykyisessäkin elokuvakulttuurissa The Hangover- ja The Expendables -elokuvien tyyppiset, miesjoukkioiden seikkailuja kuvaavat filmit menestyvät lippuluukuilla.
 

Herrasmiesystävyys Granadan sarjoissa

Hyvänä esimerkkinä ystävyysmyytin esiintymisestä populaarikulttuurissa toimivat Granada Televisionin Sherlock Holmes -sarjat vuosilta 1984‒1994. Neljästä sarjasta koostuva kokonaisuus oli brittiläisen Granadan suursatsaus tuottaa Arthur Conan Doylen tarinoille uskollinen tulkinta Holmesin ja Watsonin seikkailuista. Hahmojen ystävyys rakennettiin sarjaan pitkällä tähtäimellä: kronologisen jatkuvuuden vuoksi Watsonin täytyi pysyä poikamiehenä ja asumassa Baker Streetilla. Vuodesta 1986 eteenpäin ystävyys korostuu sarjoissa vahvemmin Holmesia esittäneen Jeremy Brettin sairastuttua ja sen näkyessä hänen tulkinnassaan: maanisuuden ja depressiivisyyden rajalla heiluva Holmes tarvitsee tasapainottavaa ja huolehtivaa Watsonia vierelleen.

Kutsun Granadan sarjojen ystävyyskuvausta herrasmiesystävyydeksi, sillä vaikka miesten ystävyys kuvataan hyvin läheiseksi, se ei ylitä esimerkiksi tiettyjä fyysisyyden rajoja: ystävyydessä on taustalla eräänlaiset englantilaisten herrasmiesten sanattomat sopimukset, jotka sallivat liikkumisvapauden rajojen puitteissa, mutta joissa näennäinen pidättyväisyys tunteiden osoittamisessa on tärkeää. Granadan ystävyyden kuvaus on hyvin idealisoitua ja suhteessa 1980-luvun individualistisempaan yhteiskuntaan se on kuin reliikki menneisyydestä, ajalta jolloin kunnia ja toveruus merkitsivät eri asioita kuin nykyisessä maailmansotien jälkeisessä maailmassa.

Sherlock Holmesin ja tohtori Watsonin ystävyys voidaan jakaa neljälle päätasolle, joissa on variaatiota sen suhteen, kumpi ystävistä on vahvempi tietyillä tasoilla. Tasavertaiset tasot muodostuvat Holmesin ja Watsonin ollessa asuinkumppanit ja taistelutoverit. Granadan sarjojen lähtökohtana on A Study in Scarlet -romaanissa esitetty tapa, jolla Holmes ja Watson tapaavat yhteisen tuttavan kautta: he päätyvät asumaan samaan asuntoon taloudellisista syistä. Heidän elämänsä Baker Streetilla on välillä rauhaisaa, välillä kaoottista, mutta asunto on molempien koti, jossa heillä on omat huoneensa, omat työskentelypisteensä, omat muistoesineensä. Myös taistelutovereina miehet toimivat tasa-arvoisesti: Entisenä sotilaana Watson on tottunut siihen, että hän katsoo toisten perään ja muut varmistavat hänen selustansa. Holmes taas ei lähde jahtaamaan rikollisia yksin, vaan ottaa tohtorin mukaansa tietäen tämän olevan toimintavalmis.

Opettaja-oppilas-tasolla Holmes vetää pidemmän korren. Etsivä opettaa Watsonille “the art of deductionia”, päättelyn taidetta ja taitoa. Jo sarjojen ensimmäisissä jaksoissa Watson yllättää Holmesin tekemällä päätelmiä asiakkaista, ja Holmes aktiivisesti kannustaa Watsonia päätelmien tekoon toteamalla: “You know my methods.” Koska kyseessä on oppimisprosessi, Holmes kehuu tohtoria tämän tehdessä päätelmiä, vaikka ne useimmiten ovat vääriä. Sarjojen edetessä Holmesin käytös muuttuu arvaamattomaksi ja sekavammaksi, ja Watson on valmis ottamaan itse enemmän vastuuta tapausten tutkimisissa, esimerkiksi jaksoissa The Eligible Bachelor tai The Mazarin Stone.

Lääkäri-potilas-tasolla taas Watson on ammattinsa puolesta vahvempi osapuoli. Hän ei pelkää kertoa mielipidettään Holmesin huumeidenkäytössä heti sarjan aloittavassa A Scandal in Bohemia -jaksossa, ja hänen pelkonsa Holmesin uudelleen retkahtamisesta kokaiiniin hänen luovuttuaan siitä The Devil’s Foot -jaksossa jatkuu sarjojen loppuun asti. Watson ilmaisee huolensa myös silloin, kun Holmes ei syö eikä nuku tai eristäytyy huoneisiinsa.

Joskus vaarallinen elämä tuo mukanaan kolhuja. Vasemmalla The Illustrious Client (The Casebook of Sherlock Holmes, 1991, Granada), oikealla The Three Gables (The Memoirs of Sherlock Holmes, 1994, Granada)

Joskus vaarallinen elämä tuo mukanaan kolhuja. Vasemmalla The Illustrious Client (The Casebook of Sherlock Holmes, 1991, Granada), oikealla The Three Gables (The Memoirs of Sherlock Holmes, 1994, Granada)

Lääkäri-potilas-suhteen yksipuolisuutta kuvaavat hyvin seuraavat kohtaukset: Kun Holmes pahoinpidellään The Illustrious Client -jaksossa, on Watson lääkärinlaukkunsa kanssa valmiina hoivaamaan ystävänsä kuntoon, luettuaan tosin pahoinpitelystä sanomalehden lööpeistä. Hän valvoo koko yön Holmesin vuoteen vierellä hoitaen tätä samalla kun opiskelee kaiken mahdollisen kiinalaisesta posliinista. Kun Watson pahoinpidellään The Three Gables -jaksossa, on Holmes alkuun hyvin huolestunut ystävästään. Hän ryntää vanhan naisen talolle, jota Watson oli vahtimassa, mutta kun hän kuulee sisäköltä, että Watson on vammoistaan huolimatta hoitanut shokin saanutta vanhaa naista ja syönyt tukevan aamiaisen, Holmesin huoli kaikkoaa. Portaita alas hoipertelevalle Watsonille etsivä toteaa, “Physician, heal thyself”, ja työnteko jatkuu. Ei ole syytä ajatella, että Holmes ei välittäisi Watsonista. Hänen on vain vaikea osoittaa avointa välittämistä kolmannen henkilön – tässä tapauksessa sisäkön – ollessa paikalla.

Uskottavan ystävyyden kuvauksen taustalla on tosielämä: Holmesia esittänyt Jeremy Brett piti molempia Watsonin esittäjiä, David Burkea ja Edward Hardwickea, parhaina ystävinään. Erityisesti Hardwickesta tuli Brettin tasapainottava voima. Brett sairastui vuonna 1985 maanis-depressiivisyyteen ja muutamaa vuotta myöhemmin hänellä todettiin myös sydänvika. Molemmat vaivat veivät hänet useaan otteeseen sairaalaan sarjojen tuotannon aikana. Erään 10 viikon sairaalahoidon jälkeen Edward Hardwicke haki Brettin sairaalasta, vei kotiinsa, tarjosi illallista, soitti päivittäin hänelle ja kysyi kuulumisia ‒ toimi siis Brettin omana Watsonina.

Bromance Guy Ritchien elokuvissa

Vuonna 2009 Guy Ritchien ensimmäisen Sherlock Holmes -elokuvan ensi-illassa tohtori Watsonia esittäneeltä Jude Law’lta kysyttiin hänen ja vastanäyttelijä Robert Downey Jr:n suhteesta kuvauksissa sekä Holmesin ja Watsonin välisestä suhteesta, joita haastattelija kuvaili ”bromanceksi”. Law ei ollut tästä erityisen mielissään: ”What is this new term everyone’s using? It’s a horrible term. What about just a romance?” (Law 2009, Youtube.) Bromance-termin käyttö tuli esiin myös näyttelijöiden haastatteluissa, joissa heiltä kysytään Sherlock Holmesin ja tohtori Watsonin dynamiikasta (Thomas 2012). Vaikka Law ja Downey molemmat kammoavat bromance-termin käyttöä ‒ Downeyn kuvaten sen olevan “niin vanhanaikaista” eräässä promohaastattelussa (Thomas 2012) ‒ ovat heidän kuvailunsa Holmesin ja Watsonin suhteesta bromancen määrittelyjen mukaisia.

Bromance syntyi 1990-luvulla skeittipiireissä ja se on 2000-luvulle tultaessa levinnyt kulovalkean lailla populaarikulttuurissa. Bromance voidaan nähdä miesten välisen ystävyyden stereotypian ja myytin jatkeena, sen urbaanina ja modernina muotona. Populaarikulttuurissa bromancen alku on 1960-luvulla erityisesti Butch Cassidy and the Sundance Kid -elokuvassa, ja 1970–80-luvuilla suositut buddy cop -elokuvat ja -TV-sarjat nostivat miesvaljakoiden suhteet suurempaan ja edelleen jatkuvaan suosioon. Myös Guy Ritchien omassa filmografiassa miesten väliset interaktiot ja maskuliinisorientoituneet ympäristöt ovat hyvin tavallisia. Omassa Holmes-tulkinnassaan Ritchie halusi kuvata juuri Butch ja Sundance -inspiroituneen parivaljakon, ei perinteistä tylsempää Holmesia ja Watsonia (Thomas 2012).

Bromancen piirteitä ovat nokkela sanailu, viha-rakkaus-dynamiikka, läheisriippuvuus (usein toisen ollessa riippuvaisempi toisesta), toiminta ja toveruus sekä mahdollinen homoeroottisuus. Kyseessä ei ole seksuaalinen suhde, vaan homoeroottista läheisyyttä korostetaan usein huumorin kautta. (Bromancesta, ks. Chen 2012.)

Vuoden 2009 elokuvassa homoeroottinen vire Holmesin ja Watsonin välillä pysyy subtekstinä, häilymässä miesten suhteen taustalla. Kayley Thomas (2012) kirjoittaa, kuinka elokuvan luentaan sen ilmestyessä vaikuttivat hyvin paljon erityisesti Robert Downey Jr:n antamat promohaastattelut: Downey muun muassa sanoi Holmesin ja Watsonin painivan paljon ja nukkuvan samassa sängyssä. Elokuvan kontekstissa Holmesin tapa rikkoa Watsonin henkilökohtaisen tilan rajat tuo homoeroottisen sävyn mukaan hahmoon. Holmes on läheisriippuvainen, kaoottinen kämppäkaveri Watsonille, ja kun etsivä hoitaa ajattelutyön, toimintavalmis tohtori tappelee parhaimmillaan neljää miestä vastaan. On kuitenkin huomattava, miten Watsonin hahmo on aiempaan audiovisuaaliseen perinteeseen verrattuna korostetusti toiminnallisempi: kun aiemmissa tulkinnoissa Watsonin määrittävä piirre on hänen lääkärin ammattinsa, Guy Ritchie muistuttaa elokuvissaan kuinka Watson on sotasankari ja siten toiminnan mies. Tässä mielessä Ritchien elokuvissa nähtävä parivaljakko on tasa-arvoisempi kuin aiemmissa tulkinnoissa.

Holmes ja Watson rikkovat jopa bromancen määrittelyjä homoeroottisesta jännitteestä painiessaan junassa. Sherlock Holmes: A Game of Shadows, 2011, Warner Bros.

Holmes ja Watson rikkovat jopa bromancen määrittelyjä homoeroottisesta jännitteestä painiessaan junassa. Sherlock Holmes: A Game of Shadows, 2011, Warner Bros.

Jatko-osassa A Game of Shadows (2011) subteksti muuttuu tekstiksi eikä homoeroottinen vihjailu ole enää hienovaraista, vaan se lyödään katsojien silmien eteen täydessä loistossaan. Erityisesti junaan sijoittuvissa kohtauksissa korostuu ystävyyden homoeroottinen sävy: naisten vaatteisiin pukeutunut Holmes ja häämatkallaan oleva Watson painivat hyvin intiimisti, ja Holmes sanoo ystävälleen, ”Lie down with me, Watson”, maaten itse junan lattialla ilman paitaa ja meikit sekaisin naamassaan.

Sara Palin (2014) on huomioinut, miten elokuvien kontekstissa kukaan etenkään A Game of Shadowsissa ei kommentoi Holmesin ja Watsonin käytöstä. Sotilaat, jotka pysäyttävät etsivän ja tohtorin painimisen juuri kun Watsonin pää on Holmesin jalkojen välissä, eivät kummastele tätä näkyä, eikä yksikään valtionpäämies tai suurlähettiläs katso kummeksuen, kun Holmes ja Watson valssaavat yhdessä rauhankonferenssissa Sveitsissä. Elokuva sijoittuu vuoteen 1891, kaksinaismoraalisen viktoriaanisen kulttuurin aikaan, jolloin tietynlainen pidättäytyvyys oli ulkonaisesti tärkeää. Vastaavasti taas BBC:n modernisoidussa tulkinnassa Sherlockin ja Johnin suhdetta kommentoi useampi henkilö, mikä aiheuttaa Watsonille päänvaivaa ja saa hänet usein huudahtamaan, “I’m not gay.” Onkin mielenkiintoista pohtia, miksi menneisyyteen, meille täysin vieraaseen maahan, sijoittuvassa kuvauksessa ei tarvitse laajasti kiinnostusta herättäneiden aiheiden puolesta kommentoida asiaa, kun taas hyvin realistisesti toteutetussa Sherlockissa kommentointi on melko runsasta.

Kun huomioidaan tavat, joilla Holmes yrittää pitää Watsonin erossa tämän kihlatusta/vaimosta Marysta, ei Jude Law’n kommentti romanssista hahmojen välillä ole kaukaa haettu. Holmes käyttäytyy mustasukkaisesti, sillä hänen on vaikea hyväksyä, että hänen parhaalla ystävällään on elämässään toinenkin tärkeä henkilö. Guy Ritchien elokuvien Holmes vahvistaa ajatusta miesten välisen ystävyyden myytistä: niin kauan kuin miehet saavat kohdata vaarat ja seikkailut rinta rinnan, ei muulla elämässä ole väliä. Toisaalta juuri ulkopuolisten henkilöiden luomat konfliktit kahden henkilön väliseen suhteeseen paljastavat ystävyyden rajat ja piirteet.

Dorothy Hammond ja Alta Jablow kirjoittavat kuinka myyttiä kuvaavissa narratiiveissa ystävysten käytös on sosiaalisesti vastuutonta, eikä yhteiskunnan perusosioilla ‒ perheellä, sukulaisilla, työllä ‒ ole heille merkitystä. Tavallinen elämä vaimojen, lasten ja sukulaisten seurassa on tylsää verrattuna ystävän kanssa tehtyihin seikkailuihin ja taistelutantereella käytyihin taisteluihin. Kuvaus on hyvin erilainen verrattuna moderniin yhteiskuntaan: miesten velvollisuudeksi nähdään perheen perustaminen, suvun jatkaminen ja elannon saaminen, vaikka naisiin verrattuna miehillä on myös enemmän vapauksia. Mielenkiintoisesti juuri Ritchien elokuvissa Holmes ja Watson kuvastavat näitä kahta puolta: Tohtori Watson on vastuullinen kansalainen, joka haaveilee perheestä. Sherlock Holmes kaipaa taas rutiineista poikkeavia, vauhdikkaita ja vaarallisia tilanteita, joihin käydä yhdessä luotettavimman toverin kanssa.

Watson merkitsee Holmesille paljon; pettymyksen tuottaminen tohtorille on raskasta etsivälle. Sherlock Holmes, 2009, Warner Bros.

Watson merkitsee Holmesille paljon; pettymyksen tuottaminen tohtorille on raskasta etsivälle. Sherlock Holmes, 2009, Warner Bros.

Artikkeli perustuu kirjoittajan Finnconissa 2014 pitämään luentoon.

Lähteet

The Adventures of Sherlock Holmes (1984-1985), The Return of Sherlock Holmes (1986-1988), The Casebook of Sherlock Holmes (1991-1993), The Memoirs of Sherlock Holmes (1994). Tuottajat Michael Cox ja June Wyndham-Davies. Granada Television.

Sherlock Holmes (2009), Sherlock Holmes: A Game of Shadows (2011). Ohjaus Guy Ritchie. Tuotanto Warner Bros.

Jude Law, on the red carpet for Sherlock Holmes (2009). https://www.youtube.com/watch?v=9xr8xPQ_zbk

Chen, Elizabeth J.: Caught in a Bad Romance. Texas Journal of Women and the Law. Volume 21, nr 2. 2012.

Hammond, Dorothy & Jablow, Alta: Gilgamesh and the Sundance Kid: The Myth of Male Friendship. Teoksessa The Making of Masculinities. The New Men’s Studies. Ed. Harry Brod. Foreword by Catharine R. Stimpson. Allen & Unwin, Inc. 1987.

Karvo, Elina: Mitä salaperäisin veikko. Sherlock Holmesin mieskuvan rakentuminen Granadan tuottamissa TV-sarjoissa 1984‒1994. Kulttuurihistorian pro gradu -tutkielma, Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteen tutkimuksen laitos. 2013. (Linkki: http://www.doria.fi/handle/10024/92132)

Palin, Sara: “Lie down with me, Watson.” Queer-tulkinnan rakentuminen Guy Ritchien Sherlock Holmes-elokuvissa. Holmesiini – Sherlock Finland ry:n julkaisu n:o 1. 2014.

Thomas, Kayley: ”Bromance is so passé”. Robert Downey Jr’s queer paratexts. Teoksessa Sherlock Holmes in the 21st Century. Ed. Lynnette Porter. MacFarlaine. 2012. (Linkki: http://books.google.fi/books?id=_hnMydl5ptQC&pg=PA35&hl=fi&source=gbs_toc_r&cad=3#v=onepage&q&f=false)
Queerplatonisuudesta: http://se-smith.tumblr.com/post/2868581031/word-of-the-day-queerplatonic