Suomen Lukiolaisten Liitto aloitti torstaina kampanjan kiusaamisen hiljaisen hyväksynnän ehkäisemiseksi. Tiedotteessaan lukiolaisten liitto kertoo idean syttyneen tamperelaisen lukiolaisen innoittamana, joka ei halunnut enää katsoa kiusaamista vierestä. Tästä lähti #kutsumua-kampanja, joka haastaa kaikki suomalaiset ottamaan itsestään kuvia. Ohjeet ovat yksinkertaiset:
” Näin olet mukana #kutsumua-kampanjassa: Ota kuva kahdesta sanasta, joista toinen kuvaa sitä lokeroa, johon sinut itsesi on yritetty tunkea ja toinen sellaista ominaisuutta, jonka tahtoisit muiden itsessäsi näkevän ja muistavan. Vedä sitten viiva ensimmäisen sanan yli – sitä käyttävät jatkossa vain hölmöt. Halutessasi voit kertoa kuvatekstissä pidemmänkin tarinan! Jaa kuva tunnisteella #kutsumua ja haasta mukaan ne tyypit, joiden tarinan tahtoisit kuulla.”
Nörttitytöt-blogin kirjoittajat haluavat myös osallistua haasteeseen, eli tässä tulee. Moni meistä on kokenut nuorempana kiusaamista ja monilla viesti nuorille on myös sama: “It gets better”, eli monet ovat löytäneet kaltaisensa vasta peruskoulun jälkeen.
Vaikka tämäkin kampanja on nostanut kiusaamisen taas keskusteluun, toivomme, ettei se jää vain hassuksi kampanjaksi. Koulukiusaaminen on asia, jonka kitkemiseen tarvitaan ihan kaikkia. Niin koululla kuin kodeilla on oma vastuunsa tässä asiassa. Ja ennen kaikkea nuorilla. Miettikää aina, miltä itsestä tuntuisi, jos olisitte toisen asemassa. Joskus kiusaaminen voi olla nimittelyä, mutta se voi olla myös hiljaista porukasta sulkemista. Myös moni on tajunnut itse vasta aikuisena, että onkin tiedostamattaan kiusannut toista kouluaikoina. Joskus anteeksipyyntö vuosienkin jälkeen voi olla tarpeen.
Muutos lähtee usein pienistä asioista ja tämä kampanja on vasta yksi esimerkki, miten asioihin voi vaikuttaa. Toivottavasti tämä on kuitenkin vasta alku.

Ei vain toiveeni, vaan ihan todellinen muutos yläasteelta lukio-, yliopisto- ja työympyröihin edettyä.