Tänä vuonna seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia puolustavan Helsinki Pride -kulkueen osallistujamäärä oli ennennäkemättömän suuri. Arviolta 20 000 ihmistä marssi Senaatintorilta Koffin puistoon viestien ylpeyttä ihmisten moninaisuudesta. Sää oli mitä mainioin, aurinkoinen ja lämmin, joten mikäs siinä marssiessa.
Eniten suureen osanottajamäärään arvioitiin vaikuttaneen tasa-arvoista avioliittolakia koskeneen kansalaisaloitteen torppaaminen lakivaliokunnassa vain neljä päivää ennen marssia. Valiokunnan hylkäävä päätös tehtiin niukalla enemmistöllä, kritisoiduin perustein ja myöhästymisdraaman saattelemana. Lakiesitys tulee eduskunnan käsiteltäväksi syksyllä, joten valiokunnan kannasta huolimatta on toivoa, että mielenilmauksella pystyy vaikuttamaan asiaan.
Siellä olimme mekin.
Nörttitytöt osallistui ensimmäistä kertaa ryhmänä kulkueeseen. Tapaamispaikalle Rautatieasemalle kerääntyi sarjakuvapaitoineen ja robottikasseineen joukko naisia, jotka eivät juuri tunteneet toisiaan ennestään. Mukaan oli innostuttu pääasiassa Facebookin Geek Women Unite! -ryhmään jaetun osallistumiskutsun kautta, harvempi oli paikalla blogin kirjoittajaryhmän tai paikallisyhdistysten kautta.
Esittäytymiskierroksella paljastui, että paikalla oli monia kirja-, sarjakuva- ja leffanörttejä, identifioituipa joku nörtiksi keskieurooppalaisten musikaalien kautta. Siis paljon hyvää seuraa tällaiselle metanörtille, joka ei fanita muuta kuin nörtteyttä. (Termin lanseeraamisen jälkeen myöhemmin kulkueessa pari marssijaa löysi itseään kuvaamaan sanan omninörtti, kukapa nyt ihanien kiinnostuksenkohteiden väliltä voisi valita vain yhden ylitse muiden!) Iloinen puheensorina tahditti epäjärjestelmällisen järjestelmällistä siirtymistä Senaatintorille, kulkueen lähtöpaikalle.
Odottelua ja vähän lisää odottelua
Paikalla Senaatintorilla meitä odotti porukan toinen paikalle ehtinyt osa Riikka Utriaisen mainio Nörttitytöt-sateenkaarikyltti mukanaan. Kulkueen järjestävän Helsingin alueen Setan suositus on kokoontua torille jo tuntia ennen lähtöä, jotta etukäteen ilmoittautuneilla ryhmillä on aikaa järjestäytyä kulkuetta varten. Mekin olimme ilmoittautuneet juuri ajoissa ja otimme paikkamme Espoon kaupunginkirjaston kirjastopyörien ja Kansallisen Sateenkaariryhmän eli toisin sanoen kokoomuksen ryhmän välistä. Muut kuin yksittäisten nörttityttöjen hakemat henkilökohtaiset puoluetunnukset pystyttiin rajaamaan hämmästyttävän hyvin yhteispotrettiemme ulkopuolelle, ottaen huomioon edessämme marssivuoroaan odottavan ryhmän ilmapallorykelmien ja lippujen meitäkin varjostavan korkeuden.
Odottavaa juhlatunnelmaa säesti Aleksanterin patsaalta neljään ilmansuuntaan suunnatuista kovaäänisistä korviahuumaavasti pauhaava bilemusiikki ja juontajien satunnaiset “onko teillä kivaa?” -huudatukset. Ryhmämme sai hiljalleen täydennystä ja tiivistyi entisestään, kun muiden ryhmien lisäksi Pääkaupunkiseudun Partiolaiset kiilautui taaksemme sukeltaen odotusaluetta rajaavan sulkunauhan ali. Tanssahtelimme, seisoskelimme, hurrasimme ja rupattelimme. Melkein 40-päisessä nörttityttöjoukossa oli niin ensikertalaisia kuin monen vuoden Pride-konkareitakin, ja osa meistä kävi tervehtimässä toisiin ryhmiin järjestäytyviä kavereitaan.
Aikaa oli. Kun kulkueen lähdöstä oli kulunut 40 minuuttia, ensimmäiset marssijat olivat saavuttaneet päämääränä olevan Koffin puiston. Saimme tästä tiedon Senaatintorille – emme olleet liikkuneet vielä metriäkään! Hurrasimme Senaatintorilla äänemme käheiksi ja alkoi hiljalleen hahmottua, että kulkueessa ei ollut vain “aika paljon näköisesti” ihmisiä vaan todella enemmän ihmisiä kuin koskaan. Seta ry:n vuosijuhlien ja vapautuspäivien vuonna 1975 alkanutta perinnettä jatkava Pride-kulkue on järjestetty Helsingissä vuosittain vuodesta 2006 alkaen. Tämä seksuaalista ja sukupuolista moninaisuutta juhliva ja hyväksyntää vaativa mielenosoitus on onnistunut kasvattamaan viimeisimpinä yhdeksänä vuotena osallistujamääräänsä vuosi vuodelta.
Vihdoin liikkeelle
Sulattelimme tietoa kulkueen saamasta suuresta suosiosta hetken ja ehdimme innostua ennenaikaisesti vielä muutamasta kulkueen liikahduksesta, ennen kuin oli todella meidän vuoromme päästä liikkeelle. Tuulettaen lähdimme valumaan kohti Senaatintorin kulmaa, jossa yksittäiset, ryhmiin kuulumattomat marssijat annosteltiin mukaan satunnaisiin väleihin. Mekin saimme vahvistusta satunnaisesta ohikulkijasta, joka tykästyi ajatukseen nörttityttöydestä. Kulkueeseen pääsee toki mukaan mistä tahansa matkan varrelta, ja on aika tavallista, että jotkut marssijat asettuvat välillä seuraamaan kulkuetta sen varrelle. Kulkueeseen kuulumisesta kieliviä kampanjapaitoja, ilmapalloja ja Kanadan lippuja* näkyikin myös katsojien joukossa.
Satuin viime vuonna kulkemaan Tukholman halki juuri, kun valtavat ihmisjoukot odottivat Tukholman Pride-kulkuetta. Skeppsbron oli miltei tukossa kulkuetta odottavista katsojista ja karnevaalitunnelma oli käsinkosketeltava, vaikkei kulkue edes ollut vielä kohdalla. Tänä vuonna Helsingin Pridella samaan tunnelmaan päästiin vain Kolmen sepän patsaalla. Tällä lyhyellä pätkällä turisteista, paikallisista ohikulkijoista ja varta vasten paikalle tulleista katsojista muodostui meitä marssijoita kannustava sankka, tukeva ihmisjoukko. Kuumuutta uhmaten varta vasten kulkueeseen siniseksi Twi’lekiksi sonnustautunut Mia Meri näyttävässä asussaan ja Nörttityttöjen oma Conchita, Sonja Virta, ikuistettiin lukuisiin lomakuviin.
Toisin kuin länsinaapurissa, Helsingissä kulkureitit pyrittiin pitämään edes osin auki kulkueesta huolimatta. Mannerheimintiellä poliisi katkaisi ensimmäistä kertaa kulkueen takaamme päästääkseen raitiovaunun kulkemaan. Pääsimme kulkueen aikana muutamaan otteeseen kannustamaan toverillisesti meitä viivytysten jälkeen saavuttavia partiolaisia. “Hyvä partiooo!”
Kokoomus tarjosi musiikit, Nörttitytöt tarjosi bileet!
Iskulause “Nört-tiys kuu-luu kai-kil-le! Rak-kaus kuu-luu kai-kil-le!” keksittiin juuri, kun Mannerheimintien suurimmat ihmisjoukot oli ohitettu ja käännyttiin hiljaisemmille sivukaduille. Tai ainakin kaduille, jotka olisivat olleet hiljaisia ilman kulkuetta! Tanssimme läpi Kampin ja Punavuoren, toistelimme välillä iskulausettamme yhä kähenevänä huutokuorona ja vilkutimme ikkunoihin kerääntyneille katsojille riemullisesti. Muita iskulauseita ympärillämme ei juuri kiirinyt. Myös rauhallisempi marssiminen jutustellen onnistui korviahuumaavamman melun jäätyä taa.
Meillä kävi tuuri, sillä vaikka kulkueeseen itseisarvoisesti kuuluvat musiikkirekat olivat meistä kaukana, eikä meillä ollut mukana omaa äänentoistokalustoa, edellämme marssiva kokoomuksen ryhmä luukutti bilemusiikkia pyörillä kulkevasta kaiuttimestaan. Tapailimme vaihtoehtoisia “I’m nerdy and I know it” -sanoituksia ja suunnittelimme innoissamme, mitä haluaisimme ensi kerralla omalle soittolistallemme.
Emme aivan päässeet kulkuetta loppuun sekoittumatta edellämme marssijoihin. Muutamat meistä joutuivat kuuntelemaan mahdollisesti lakivaliokunnan päätöksestä kiihtyneen ihmisen huutelua. Kun kulkueen ja meidän ryhmämme koko ajatus on sen hyväksyminen, mitä on ja mistä tykkää, huutelijan avausrepliikkiin “no oletteko nyt ylpeitä itsestänne” ei oikein voinut vastata muuten kuin kummastuneena myöntäen.
Kun määränpää jo häämötti ja vauhti hiipui jonottaessamme pääsyä muureilla rajattuun puistoon, parin tunnin mielenosoitus porottavassa helteessä alkoi tuntua olossa. Väsymätön kyltinkantajamme Hanna Hohenthal oli varmistanut ryhmämme näkyvyyden pitämällä kylttiä miltei koko kulkueen ajan korkealla marssijoiden päiden yläpuolella – voin vain kuvitella, miltä hänen lihaksissaan on tuntunut kulkueen päätteeksi! Teimme leirin hirvittävän janoisina puiston varjoisempaan koilliskulmaan ja vettä saatuamme asettauduimme piknikille tutustumaan toisiimme, ideoimaan ensi vuoden kulkuetta, ihailemaan lähellämme taitojaan esitelleitä tankotanssijoita ja muuten vain nauttimaan elämästä.
Kannatti osallistua! Aurinkoisena lauantaina tehtiin historiaa Helsingin Pride-kulkueen osanottajamäärän osalta. Ensi vuonna uudestaan vielä isommin, hienommin ja nörtimmin – ja toivottavasti lakiin kirjattua tasa-arvoista avioliitto-oikeutta juhlien.
*Kanadassa tykätään homoista ja Suomesta? Vaikka kuinka kulttuuriviittausten selvittämisestä pidänkin, meille ei selvinnyt jälkikäteenkään kysellen, mihin Kanadan liput viittasivat. Asia jää siis teidän lukijoiden ratkaistavaksi mysteeriksi! Kiitokset Riikka Utriaiselle ja Sonja Virralle tekstin viilausavusta.
Ihanaa, että tapahtuma onnistui niin yleisesti kuin Nörttityttöjen osalta näin loistavasti. Harmittaa kympillä, etten päässyt itse mukaan, mutta ensi vuonna sitten! Mahtavaa, että kylttikin saatiin aikaan, kiitos Riikka Utriainen. Toivottavasti se on tallessa, sillä sille on varmasti käyttöä jatkossakin!