Andy ja Lana Wachowskin ohjaaman Matrix-elokuvan Suomen ensi-ilta oli 9.7.1999, kolme kuukautta Yhdysvaltain ensi-illan jälkeen. Suomessa se keräsi odotetusti paljon huomiota ja sen myötä myös katsojia (233 809 kpl) ollen ensi-iltavuoden 8. katsotuin elokuva. Nörttityttöjen kirjoittajaryhmästä löytyi kirjoitukseen osallistujien lisäksi useampi muukin, joille cyberpunkia huokuvan elokuvan merkitys oli tavanomaista porcorninhajuista toimintaelokuvaa paljon suurempi.

Matrix on ensi-illasta asti jakanut mielipiteitä ja aiheuttanut suuria tunteita niin hyvässä kuin pahassa. Vuosien ja elokuvan kulumista ovat käsitelleet ensi-illan vuosipäivän paikkeilla myös usea muu verkkojulkaisu, Wachowskien teoksen merkitystä arvostaen sekä kulumista nolostellen. Nörttityttöjen kesäinen yhteiskirjoitus on tarinoita viidentoista vuoden takaa ja tästä hetkestä, väläyksiä ajasta jolloin koodi juoksi hetken aikaa täysin väärään suuntaan.

 

matrix15

Katjan hieno Matrix-figuurikokoelma (kuva: Katja Argillander)

Hanna T

Taisin olla kuudesluokkalainen Matrixin ilmestyessä. Elokuva oli siis ikäisiltäni kielletty, joten en usko edes harkinneeni sen katsomista. Varsinaisesti muistan törmänneeni asiaan vasta yläasteella, kun luokkatoverit kulkivat makeissa pitkissä mustissa tekonahkatakeissaan ja täydensivät toistensa lauseita elokuvasta. Itsekin pidin tyylistä, mutta vain muiden päällä, minulle kun musta ei sovi. Elokuvan perusajatus ja estetiikka tuli siis tutuksi. Tunsin itseni tuossa vaiheessa kuitenkin jo riittävän hyvin tietääkseni, että väkivalta vähentää elokuvanautintoani huomattavasti, eikä aseiden heristelyyn keskittyvä mainonta innostanut katsomaan elokuvaa vielä.

Olin tainnut kuitenkin pistää suositukset korvan taakse jatkoa ajatellen, koska katsoin elokuvaklassikon muutamaa vuotta myöhemmin kotisohvalla sen tullessa televisiosta. Sen verran muistan, että nukkumaanmenoaikaa kannatti elokuvan vuoksi siirtää. Harmillista kyllä, asiaankuuluvaa mielihyvää suurempaa innostusta elokuva ei minussa kuitenkaan sytyttänyt. Tämä oli todennäköisesti odotettavissa, koska olin altistunut elokuvan peruselementeille jo etukäteen niin monta kertaa. Visuaalisesti hienoimmat efektit oli jo esitetty trailerissa ja televisiossa poimintoina, ajatus maailmasta jonkun toisen luomana illuusiona oli filosofoitu läpi jo lapsuuden saunakeskusteluissa ja koulukaverit olivat hehkuttaneet päähahmot jo melkeinpä tutuiksi. Vaikka kokemus jäi ehkä ohuemmaksi kuin ilman spoilereita olisi ollut mahdollista, siitä ei toki pääse mihinkään, että Matrix on ennemmin klassikko kuin kertakäyttötavaraa. Katsoin sen uudestaan puolisen vuotta sitten, ja tuntui elokuvan juoni pysyvän kiitettävästi koossa myös nyt aikuisen perspektiivistä katsoen.

 

Tuiske

Apua! Onko tästäkin jo 15 vuotta? Jotenkin epätodellista, että olen elänyt pidempään Matrixin ilmestymisen jälkeen kuin sitä ennen, mutta epätodellisuushan sopii elokuvan teemaan kuin nyrkki silmään hidastetussa kamera-ajossa.

Näin Matrixin 14-kesäisenä. Ah, nuoruus ja mustavalkoinen ehdottomuus kaikessa. Kun varhaisteini on kiinnostunut filosofiasta, tietotekniikasta, ninjailusta ja suhtautuu asioihin helposti uskonnollisen absoluuttisesti, niin mitäpä muutakaan siinä olisi voinut käydä kuin täydellinen hurahtaminen leffan katsomisen jälkeen. Siis se leffa oli vaan niin loputtoman siisti ja upee ja makee ja teknisesti aikaansa edellä, niin ja fiksukin vielä. Tuijotin toimintaa fanaattisesti useamman kerran ja yritin selvittää mitä kaikki viittaukset jäniksenkoloihin, Raamattuun tai simulacraan ja simulaatioon oikein tarkoittivat. Miksi Neo säilytti diilaamaansa kamaa filosofian kirjassa? Olivatko Morpheus ja Nebuchadnezzar, unien jumala ja Babylonian unistaan tunnettu kuningas, vain hienoja nimiä dystooppisessa hakkerikulttuurissa vai oliko taustalla jotain syvällisempääkin? Mikä on todellisuuden luonne? Mitä jos itsekin elän Matrixissa enkä tiedä sitä? Jos todellisuutta yrittää määritellä, niin sehän on vain aivojen tulkitsemia signaaleja. Miten voisin tietää, jos joku manipuloisi noita signaaleja?

Myöhemmin ilmestyneen Matrix-trilogia-boxin extrat koluttiin tarkkaan läpi vastauksia etsin. Joihinkin kysymyksiin vastaus löytyi, suurimpaan osaan ei; joihinkin ei ehkä vastausta ole olemassakaan. Joka tapauksessa Matrix vaikutti päänsisäiseen maailmaani pitkän aikaa ja toki pukeutumiseenikin, mutta vain muutamien bileiden ajaksi.

“matrix” by Gamaliel Espinoza Macedo, licensed under CC BY-NC 2.0 (Flickr).

Sanna H

Vuoden 1999 heinäkuussa olin 16-vuotias, passelisti elokuvan ikärajan ylittänyt. Kotipaikkakunnallani kukaan ei valvonut elokuvayleisön ikärajoja, mutta Tampereella elokuvateatterissa jonossa edelläni ollut poikajoukko ei päässyt saliin ilman henkilöllisyystodistuksia. The Matrix oli aikanaan jotain täysin tajunnanposauttavaa mainstreamin katsojalle: elokuva joka ei lässähtänytkään hehkuttavien arvostelujen jälkeen. Tietenkin viimeistään muutama vuosi ensimmäisen katselukerran jälkeen elokuva alkoi vaikuttaa sisältä kovin tavanomaisen messiaaniselta, mutta ensimmäisen katselukerran vaikutus oli minulle aika hervoton.

Kävin katsomassa ensimmäisen osan trilogiasta kolme kertaa saman kesän aikana. En edelleenkään käy katsomassa elokuvia useampaa kertaa ensimmäisen teatterikierroksen aikana muutamia harvoja poikkeustapauksia lukuunottamatta. Ensimmäisen elokuvan aikaan jatko-osista ei ollut vielä tietoakaan, totta puhuen tarina ei edes tuntunut tarvitsevan jatkoa. Mikään myöhemmistä katselukerroista tai jatko-osista ei valitettavasti antanut ensimmäisen kerran kaltaisia juovuttavia leffakiksejä, joiden voimalla ajelin skootterilla kotikaupungin yhden kadun keskustassa kuvitellen olevani yhtä siisti kuin Trinity. Aurinkolasit, nahkahanskat ja hihaton paita riittivät pitämään illuusion kasassa.

Matrixin vaikutus tuntui valuvan joka puolelle, elokuvan näkemisen jälkeen vihreä koodi melkein juoksi noroina silmien edessä. Yhtäkkiä soikeista peililaseista oli tullut siistejä, mustat trenssitakit hiipivät kalpeiden nörttien vaatetukseen ja kaikilla siisteillä tyypeillä oli remmihousut ja maiharit – itsekin haikailin elokuvassa näkyneiden Airwalkin bootsien perään. Tosin heti ensi-illan jälkeen elokuvan päähenkilöiden käyttämät trenssitakit liitettiin myös pian USA:n ensi-illan jälkeen tapahtuneeseen Columbinen kouluammuskelijoiden vaatetukseen.

Itse näpersin tietokoneella The Matrix -aiheisia kuvia Paintilla ja käänsin muistaakseni aika pitkäksi aikaa näytön värit päätäsärkevän musta-vihreiksi elokuvan henkeen. Kunpa olisin vielä osannut koodata jotain! Kaiken päälle The Matrix oli minulle ensimmäisiä elokuvia, joissa tuntui olevan yhdistettynä kiiltävän popcornileffan pinnan lisäksi myös jotain mielekästä sisältöä – olkoonkin se sitten filosofian perusjuttujen ja William Gibsonin Neurovelhon palasten läiskimistä yhteen taistelulukohtausten ja bullet time -hidastusten kanssa. Tuolloin yhdistelmä tuntui todella virkeältä, mätkimiskoreografiat olivat kuin toisesta maailmasta ja elokuvaan valittu musiikki kuvasti ihan uudella tapaa kylmänkiiltävää keinomaailmaa. Viisitoista vuotta ovat kuluttaneet elokuvan silloin niin erikoisen kuvaston geneeriseksi, nyt se on enemmän pohjana meemeille ja huumorille kuin cyberpunkin uudelle tulemiselle.

 

Elisa Wiik

Matrixin Suomen ensi-illan aikaan olin 18-vuotias lukiolainen ja asuin vielä pienellä paikkakunnalla vanhempieni luona. Elokuvan kävin kuitenkin katsomassa Tampereen reissulla yhdessä miespuolisen kirjekaverini kanssa, se oli juuri sopivaa tekemistä nörttikaveruksille. Elokuvan jälkeen istuimme puimassa kokemusta Koskikeskuksessa ja samalla lähellä oleva yleinen puhelin kilahti itsekseen kerran. Vitsailimme tietysti heti, että Matrixissahan me tottakai ollaan!

En ollut ennen elokuvan näkemistä lukenut yhtäkään juonikuvausta tai spoileria ja olin siitä onnellinen. Elokuva teki minuun todella suuren vaikutuksen ja se pomppasi heti yhdeksi lempielokuvistani. Muissakin kirjoituksissa mainitut elementit eli tarina, tyyli ja musiikki tekivät siitä unohtumattoman kokemuksen. Bullet time oli jotain ennenkokematonta ja Trinity oli ybercool naishahmo. Lukion viimeisellä luokalla halusin tehdä atk-tuntien ”lopputyöksi” Matrixille omistetun kotisivun, mutta suunnitelma tyssäsi siihen, että siihen aikaan ei vielä ollut tarjolla ilmaista kotisivutilaa. Tein sen sijaan Powerpointilla suunnitelman sivuista, mutta en sitä koskaan myöhemminkään toteuttanut.

Heti Matrixin nähtyäni aloin toivoa, että elokuvalle tulisi jatko-osa ja kävinkin ne molemmat katsomassa elokuvateatterissa heti kuin mahdollista. Ne eivät kuitenkaan tehneet niin suurta vaikutusta, vaikka en niitä vihannutkaan. Silti ne inspiroivat valokuvaussession ystävieni kanssa Jyväskylässä mustien pitkien nahkatakkien sekä airsoft-aseiden kanssa! Omilla kotisivuillani olevassa kuvagalleriassa oli niille kuville oma taustansa, tietenkin valuvaa vihreää koodia.

Olen nähnyt Matrixin niin monta kertaa, että vieläkin joskus suusta lipsahtaa huomaamatta ”There is no spoon” ja aina kun joku puhuu déjà vu:sta, mieleeni tulee kissa. Omistin aikoinaan leffan vhs-version, mutta en koskaan ole saanut aikaiseksi hankkia sitä dvd-versiona. Ehkä vielä joskus jostain alennusmyynnistä metsästän sen herkkuboxin, jossa on koko trilogia, Animatrix ja kaikki muutkin extrat.

“Cat Morpheus” meme, created by ZeLittleMan (Reddit).

 

Katja Argillander

Tuntuu siltä, että Matrixin ensi-ilta olisi ollut vasta vähän aikaa sitten ja sitä ihan hämmästyy, kuinka tajuaa ajan kuluneen. Matrix ilmestyi juuri ennen vuosituhannen vaihdetta, jolloin elokuva-alalla elettiin eräänlaista murrosaikaa. Piratismin ja kotiteattereiden vastapainoksi tarvittiin elokuvia, jotka nimenomaan piti nähdä isolla kankaalla ja Matrix oli yksi tällainen elokuva. Matrix olikin hieno ja mieleenpainuva elokuvakokemus ja sen monitasoinen tarina, hienot efektit, tyylikkäät henkilöhahmot ja elokuvan kokonaisuus tekivät suuren vaikutuksen. Vaikka elokuvassa oli käytetty paljon elementtejä muista scifistä ja aasialaisista elokuvista, silti se oli tuore ja erilainen kuin muut vastaavat elokuvat.

Matrix-trilogiaa tuli 2000-luvun alkupuolella katsottua dvd:ltä hyvinkin säännöllisesti. Jossain vaiheessa elokuva jäi taka-alalle, mutta nyt vuosikymmen myöhemmin tuli palattua Matrixin maailmaan blu-rayn muodossa.  Vaikka maailma on muuttunut ensi-illasta, niin Matrix tuntuu yllättävän ajattomalta elokuvalta. Muutama kohtaus on ehkä kokenut lievän  inflaation, koska niitä on niin moneen kertaan tahallisesti tai tahattomasti kopioitu. Mutta siitäkin huolimatta hidastetut ammuskelukohtaukset ovat aika vaikuttavia ja yleisestikin efektit ovat edelleen ihan toimivia ja hienoja tämänkin päivän mittapuun mukaan. Suurin nostalgiatrippi taisi olla elokuvassa käytetyt vuonna 1999 viimeistä huutoa olleet Nokian 8110-puhelimet.

Elokuvan tarina on monitasoinen ja hieman hämmentäväkin ja siitä on tehty lukuisia filosofisia tulkintoja. Matrix ei ollut vain pelkästään elokuvatrilogia vaan se jatkui myös sarjakuvassa, Animatrix-animaatiosarjassa ja videopelissä.

Ehkä juuri siksi Matrixin on jaksanut katsoa niin monta kertaa uudestaan ja siitä löytyi aina jotain uusia näkökulmia. Mutta mikä se elokuvan opetus oikein oli? Mikä on todellisuutta ja  mikä virtuaalimaailmaa?  Onko kaikilla tapahtumilla tarkoitus ja kuka päättää yksittäisistä tapahtumista? Onko kaikki vain yhtä isoa tietokonepeliä? Olisiko pitänyt sittenkin ottaa se toinen pilleri? Näihin kysymyksiin voi jokainen miettiä vastauksia, vaikka ehkäpä oikeaa vastausta ei löydy.