Feminismi on aate, joka pyrkii parantamaan naisten ja lasten yhteiskunnallista asemaa sekä edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa. Feminismin sateenvarjokäsitteen alle asettuu useita erilaisia feministisiä koulukuntia ja ryhmittymiä, joilla on myös keskinään erilaisia näkemyksiä siitä, miten feministisiä arvoja tulisi käytännössä erilaisissa yksittäistapauksissa toteuttaa.

Vaikka feminismin perusajatus on yksinkertainen ja selkeä, feminismi vaikuttaa keskusteluissa myös merkitsevän eri ihmisille hyvinkin erilaisia asioita. Tässä yhteiskirjoituksessa Nörttitytöt-blogin kirjoittajat pohtivat, mitä feminismi merkitsee heille henkilökohtaisesti. Tavoitteemme on herättää moniäänistä keskustelua, ja toivotammekin kaikki lukijat tervetulleiksi kertomaan omasta suhteestaan feminismiin tämän blogipostauksen kommenttiosiossa.

 

Reetta Järvenpää

Olen feministi. Minulle feminismi merkitsee ennen kaikkea vapautta päättää itse omasta elämästäni: Mitä opiskelen, kenen kanssa seurustelen, mihin käytän rahani, ja niin edelleen. Se on vapautta ankarista sukupuolirooleista ja sukupuoleen liittyvistä vaatimuksista ja odotuksista. Jokainen toteuttakoon itseään juuri niin kuin tuntuu hyvältä, kunhan se ei vahingoita tai rajoita ketään toista.

Usein ihmetellään, mihin Suomessa muka enää feminismiä tarvitaan, täällähän on jo kaikki hyvin. Mutta niin kauan, kuin miehen pukeutumista mekkoon pidetään “neitimäisenä” eli huonona ja epäilyttävänä käytöksenä, töihin palkataan ihmisiä sukupuolen perusteella (vuonna 2005 menetin kesätyöpaikan puhtaasti sukupuoleni takia) ja nuoret naiset joutuvat varomaan pukeutumistaan ja käytöstään julkisella paikalla henkisen ja fyysisen väkivallan pelossa, feminismille on tarvetta. Suuri haaveeni on, että vielä jonain päivänä ihmiset kohtelisivat toisiaan tasavertaisesti yksilöinä, eivätkä sukupuolen tai muun viiteryhmän edustajina.

 

Jenni Leivo

Suvussamme naiset ovat aina olleet vahvoja, en tosin tiedä, moniko sanoisi itseään feministiksi kuitenkaan. Taidan olla ensimmäinen. Minulle feminismi on tasa-arvoa, uskon että ihmisten tulisi saada yhdenvertaista kohtelua riippumatta biologisesta sukupuolesta, siitä mitä sukupuolta kokee olevansa, kenestä on kiinnostunut tai miksi identifioi itsensä.

Pyrin toimimaan omassa elämässäni tämän mukaan, kohtelemaan muita ja itseäni samanarvoisina, sekä vaatimaan sitä, että sekä minua että muita kohdellaan tasa-arvoisesti. Nämä eivät välttämättä ole arjessa isoja juttuja. Feminismi saattaa ihan oikeasti olla vaikka sitä, että huomauttaa, että siinä ei ole mitään ihmeellistä, että isä hoitaa lastaan.

Jokainen voi pienillä toimilla edistää feminismiä. Itse haaveilen tasa-arvoisesta mediasta. Ei enää otsikoita: “NAISpoliitikko/-toimittaja/-urheilija/-ohjaaja teki sitä ja tätä”, jo noiden katoaminen toisi edistystä.

 

Nina Niskanen

“Feminismi on radikaali ajatus siitä, että naiset ovat ihmisiä.”
– Marie Shear (vapaa käännös)

Feminismi minulle tutuimmassa muodossaan on tasa-arvoa sukupuolten ja niiden välimuotojen kesken. Olen aina jotenkin hämmentynyt siitä, että feminismin radikaalein siipi on jostain syystä mainstream-ajatuksissa se ainoa versio.

Se feminismi, jonka minä tunnen omimmakseni välittää siitä, että vain miehet käyvät tässä maassa pakollisen asepalveluksen, yhtä paljon kuin siitä, että naiset tienaavat vähemmän palkkaa. Se välittää siitä, että sukupuoltaan korjaavilta vaaditaan sterilisaatio ennen kuin laillinen sukupuoli voi vastata sitä, joka sisältä löytyy, kuin myös siitä, että kaksi naista tai kaksi miestä ei voi mennä keskenään naimisiin. Se välittää siitä, että kirjoittajilta sekä kirjallisuudessa että audiovisuaalisessa mediassa vaaditaan yhä jotain erityistä syytä sille, että hahmo on jotain muuta kuin valkoinen mies, kuin myös siitä, että yhä edelleen fiktiossa kaikkein kamalin tapahtuma, jonka kirjailijat kykenevät kuvittelemaan naishahmolle on raiskaus, joka yleensä vielä kuvaillaan graafisen yksityiskohtaisesti. Se välittää siitä, että joka päivä naisia kuolee, kun he käyttävät oikeuttaan sanoa “ei”, kuin myös siitä, että heidät tuomitaan heidän halustaan sanoa “kyllä”. Se välittää siitä, että miesten kuvitellaan olevan niin eläimellisiä ja avuttomia, että he eivät voi estää itseään raiskaamasta, jos naisella on lyhyt hame.

Feminismi ei ole täydellinen idea, ei ratkaisu kaikkiin ongelmiin – jos mitään, #SolidarityIsForWhiteWomen-meemi todistaa sen. Mutta se on silti korjaus moniin asioihin.

White-Women-Solidarity-Feature-2.01950717072

Valtavirtafeminismiä on kritisoitu muun muassa länsimaalaiskeskeisyydestä ja valkoisten naisten näkökulman ja etujen korostamisesta ei-valkoisten naisten kustannuksella.

 

Kirsi Koo

Oma suhteeni feminismiin on aina ollut hieman kaksijakoinen. Ei siksi ettenkö näkemysteni osalta olisi feminismin määritelmän mukainen, vaan siksi että jo pitkään feminismiin on liitetty myös kielteisiä ominaisuuksia, jotka ovat alkujaan peräisin radikaalien äärifeministien mielipiteistä.

Olen aina nähnyt miehet ja naiset tasaveroisina ihmislajin edustajina, ja koenkin joka kerta jonkinlaisena järkytyksenä sen, että jotkut tosiaan suhtautuvat vastakkaiseen sukupuoleen kuin johonkin vieraaseen eliölajiin. Minulle ihmiset ovat ensisijaisesti ihmisiä, joiden sukupuolella on hyvin vähän merkitystä niin kauan kuin kysymys on jostakin muusta kuin lisääntymisestä. Siksi minua häiritseekin suunnattomasti länsimaisessa kulttuurissa edelleenkin nähtävä vastakkainasettelu miesten ja naisten välillä. Erityisesti näen punaista silloin, kun media tarkoituksellisesti korostaa tätä vastakkainasettelua, vaikka on samalla olevinaan muka moderni ja sivistynyt.

Olen siinä onnellisessa asemassa, että olen hyvin harvoin henkilökohtaisesti törmännyt sukupuoleeni kohdistuvaan vähättelyyn tai misogyniaan. Olen opiskellut ja työskentelen miesvaltaisella alalla, jossa sukupuoleen kuitenkin harvoin kiinnitetään huomiota. Kokemani vähättely on tapahtunut täysin työn ja opiskelun ulkopuolella, pääosin olen kokenut sitä kaupoissa, muun muassa elektroniikka- ja urheiluliikkeissä, sekä baareissa vieraiden miesten taholta.

Tunnustan olevani feministi silloin, kun feminismi edustaa (molempien) sukupuolten tasa-arvon edistämistä. En hyväksy sen enempää naisten syrjimistä sukupuolensa perusteella elämän eri osa-alueilla, kuin miestenkään kokemaa syrjimistä – esimerkkinä vaikkapa miesten kohtelua avioerojen huoltajuuskiistoissa.

Mikäli feminismillä tarkoitetaan pelkkää naisten aseman parantamista tai pahimmillaan miesvihaa, sanoudun siitä irti. En ymmärrä, miksi kaikille maailman miehille pitäisi kantaa kaunaa siksi, että länsimaissa nainen on ollut lähes koko kirjoitetun historian ajan miestä heikommassa asemassa – merkitystä pitäisi olla vain nykytilanteella, ei sillä mitä joku teki toiselle sata tai seitsemänsataa vuotta sitten.

Joskus olen miettinyt, pitäisikö tasa-arvoa korostava feminismi nimetä aatteena uudelleen – feminismi on kuitenkin alkujaan tarkoittanut nimenomaan naisasialiikettä, ja sanan alkuperäkin (féminisme) on tosiasiassa “naisaate”, lähtöjään ranskan naista tarkoittavasta sanasta femme yhdistettynä aatetta yleensä tarkoittavaan päätteeseen -isme. Suhtauduttaisiinko nykyfeminismiin positiivisemmin, jos se ei jo nimessään viittaisi korostetusti pelkkään toiseen sukupuoleen? Ja pystyisikö se samalla tekemään pesäeron tuohon feminismin radikaaliin siipeen, jota niin monet pitävät vastenmielisenä, eivätkä sen aiheuttaman leiman pelossa halua määritellä itseään feministiksi?

 

Rami Sihvo

Täytyy myöntää, että itse en ole ikinä ollut kovinkaan innostunut politiikasta. Feminismi on sanana kovin politisoitunut, vaikka se ei sinänsä ole nk. ‘sukupuolinen sana’. Toisaalta taas perusihmisoikeudet ovat asioita, joiden puolesta pitää edelleen taistella.

Skandinaavisen hyvinvointiyhteiskunnan jäsenenä on helppo unohtaa, että naisten oikeudet eivät ole kaikkialla maailmassa itsestäänselvyyksiä. Ja tapahtuuhan meilläkin outoja, kuten käy ilmi vaikkapa taannoisesta suomalaisnaisten pakkonaittamista ulkomaille koskevasta Ylen uutisesta.

Vaikka uutisissa on tietty kulttuurinen ryhmä korostunut, esitin tämän yleisenä esimerkkinä siitä, että naisten oikeudet ovat yhä tärkeä puheenaihe – jos kyse on siitä, kuka saa pelata nettipelejä niin voidaan väittää, että meillä on länsimaissa vielä paljon tekemistä!

Ongelmiin voidaan suhtautua monella tavalla. Yksi reagointitapa on vähättely: ”ei meillä nyt niin huonosti asiat ole kuin muualla” – tähän voi pistää heti stopin, sillä se, mitä vaikkapa Nigeriassa tapahtuu, ei anna minkäänlaista moraalista oikeutusta niille vääryyksille, jotka tapahtuvat Suomessa. Toinen reagointitapa on asian kieltäminen: ”Ketään ei tässä koulussa kiusata” – jepjep! Kolmas reagointitapa on ongelman ulkoistaminen: ”Naiset saavat nettipelissä enemmän ulostetta niskaansa, koska ovat huonoja pelaajia” – ongelma ei ole tietenkään poikien oma typerä käytös, vaan retoriikka oikeutetaan neljännellä tavalla eli ‘legendalla’: ”naiset ovat huonoja pelaajia”.

Mitä tehokkaammin yhteisö löytää syyllisiä, sitä huonompi se on oikeasti ratkaisemaan ongelmia. Kiusaamisessa legendat syntyvät yllättävän varhain ja jatkuvasti toistettuna ne muodostavat totuuden yhteisölle. Esimerkiksi mikkeliläisistä skinheadeista tehty seuratatutkimus paljasti, miten rasistiset legendat ovat vahva osa rasistista ajattelun rakentumista. Pitkälliset, juurrutetut roolimallit ovat ongelmallisia juuri siksi, että ne perustelevat nopeasti itse itsensä, eivätkä perustu juuri mitenkään todellisuuteen.

Sinällään itse en näe sukupuolirooleja läpeensä ongelmallisena asiana, mutta niitä käytetään retoriikassa tavalla, joka ei tuota selkeän myönteisiä ilmiöitä. Isossa Kirjassa todetaan, että ”hedelmistään puu tunnetaan”, joten toiveenani olisi, että feminismi vastaisi miesten ‘hyvä veli’-verkostoa, eli että feminismi ei loisi raja-aitoja erilaisten naisryhmien välille, vaan tukisi kaikkia naisia – olivatpa he vahvasti ‘aatteen’ takana tai ei.

 

Nuppu Soanjärvi

Lapsuudessa minulle niin tärkeä reiluus-käsite alkoi “poikatyttönä” kasvamisen perusongelmien myötä muuttua melko pian tasa-arvoksi. Kaikki epäreiluus on aina saanut minut sydänjuuriani myöten tulistumaan, mutta feminismiä terminä en kuitenkaan ole koskaan pitänyt osuvana – suorastaan olen inhonnutkin sitä.

Kuva: kReEsTaL cc

Kuva: kReEsTaL cc

Vaikka en yleensä pelkää lätkiä otsaani luokitteluja, kuten “nörtti”, “kristitty”, “kommunisti” tai “ituhippi”, jätän tägin “feministi” yhä pois. Olen jäänyt Kirsi Koonkin mainitsemaan ansaan, jonka ansiosta mielessäni sana feminismi ei automaattisesti tarkoita minulle tasa-arvoa, vaan nimenomaan naisten tasa-arvoa. Feminismi tuntuu terminä olevan yleisessä keskustelussa niin radikalisoitunut, että vaatii aina jälkeensä tarkennuksen: “mutta siis en ole sellainen telaketjufeministi”, joten puhun feminismin sijaan mieluummin tasa-arvosta. Lisäbonuksena tasa-arvo laajempana käsitteenä sotii tehokkaasti myös muutakin syrjintää vastaan.

Tulevana ammattikasvattajana tasa-arvo on minulle tietenkin tärkeä asia. Käytännössä tasa-arvoasioita voi mielestäni parhaiten ajaa huomioimalla ne arjessa. Pelaajana pyrin olemaan sitä ärsyttävää nillittäjätyyppiä, joka hermostuu kesken tiukan matsin huorittelusta tai homottelusta. Opettajana ja kasvattajana pyrin tunnistamaan omat ja muiden ennakkoluulot ja tuomaan niiden vaikutukset näkyville. Omien arvojen pitää näkyä.

Mielestäni sukupuolten väliset tasa-arvoasiat eivät ole vielä Suomessakaan kunnossa, mutta alamme täällä olla siinä vaiheessa, ettei pelkällä feminismillä enää saada kylliksi aikaan. Kuka keksisi tavan yhdistää miesasialiike ja feminismi? Eteenpäin ei enää päästä, kun vain väitellään siitä, kumpaa sukupuolta sorretaan enemmän!

 

Anna Merikallio

“Tämä on ihmisoikeuksien julistus. Sen ovat siunanneet YK ja Kristus. Jokaisen sielussa saakoon helää sisäisen eläimen kyky nauttia ja elää.” – Jarkko Martikainen

Minä olen feministi. Eräs ystäväni sanoi minulle taannoin, että kun sanoo “olen feministi”, on kuin sanoisi “olen uskovainen”. Ei siksi, että feminismi olisi uskonto, vaan siksi, että se voi tarkoittaa niin montaa eri asiaa.

Minulle (ja uskallan väittää, että useimmille feministille) feminismin ydin on tasa-arvo. Tasa-arvo ei tarkoita jonkin ryhmän korottamista toisten yläpuolelle, toisin kuin monet feminismiä vastustavat tai siihen epäluuloisesti suhtautuvat usein ajattelevat, vaan juuri sitä mitä se sanoo: yhdenvertaisia mahdollisuuksia kaikille.

Mielestäni (ja uskallan väittää, että useimpien feministin mielestä) feminismi pyrkii saamaan näkyväksi ne yhteiskunnalliset ja sosiaaliset rakenteet, jotka kuin huomaamatta tuottavat eriarvoisuutta. Feminismi ei ole kiinnostunut ainoastaan naisten oikeuksien turvaamisesta. Yhtäläiset oikeudet tulisi taata kaikille sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, etniseen taustaan, vammaan tai sosioekonomiseen asemaan katsomatta.

Minulle feminismi tarkoittaa sitä, että ainoastaan minulla itselläni on valta määritellä se, mitä olen ja mihin kykenen. Toisaalta se tarkoittaa minulle myös sitä, että valkoisena, heterona, keskiluokkaisena, hyvinvointivaltiossa asuvana ihmisenä ymmärrän olevani etuoikeutettu juuri niiden rakenteiden vuoksi, jotka asettavat ihmiset eriarvoiseen asemaan.

 

Anitta Kiviranta

Olen telaketjufeministi ja egalitaristi eli yleisen ja kaikkia koskettavan tasa-arvon kannattaja. Pidän feminismiä yhtenä egalitaristisen liikkeen spesifinä alakategorioana, joka keskittyy erityisesti sukupuoleen perustuvan epätasa-arvon vastaiseen taisteluun. Sukupuoleen perustuva syrjintä kohdistuu vallitsevassa todellisuudessamme useimmiten naisiin ja sukupuolivähemmistöihin, joten feminismin tulee kiinnittää huomiota erityisesti näiden ihmisryhmien oikeuksien puolustamiseen.

Toisaalta feminismi ei saa ummistaa silmiään myöskään miehiin kohdistuvalta sukupuoliselta sorrolta, kun sitä tapahtuu. Edellä olevissa puheenvuoroissa onkin jo listattu joitakin keskeisiä miesasioita, jotka kuuluvat modernin feminismin agendalle: itse koen tärkeiksi asioiksi muun muassa Suomessa vain miehiin kohdistuvan asevelvollisuuden purkamisen, miesten aseman parantamisen lasten huoltajuuskiistoissa ja osallistuvan isyyden entistä paremman tukemisen, puuttumisen miesten naisia korkeampaan syrjäytymisriskiin sekä miesten naisia korkeamman riskin päätyä niin väkivallan uhreiksi kuin tekijöiksi. Miesten selkeästi naisia alemman keskimääräisen eliniän syitä pitäisi myös tutkia ja ehkäistä. Minulle nämä ovat yksiselitteisesti feministisiä teemoja, ja voikin sanoa, että feminismi tekee minusta myös miesasianaisen.

Yleisessä keskustelussa feminismiin liitetään usein miesvihamielisyyden leima. Valitettavasti olen myös itse kohdannut joitakin feministeiksi itseään kutsuvia henkilöitä, joiden feministisiksi kutsumista kannanotoista paistaa läpi miehiin kohdistuva sukupuolisovinismi, joskin naissovinistiset feministit ovat nähdäkseni pieni vähemmistöryhmä. Itselleni tällainen feminismin vaatteisiin verhottu sovinistinen ajattelu on kovin vierasta ja pöyristyttävää.

Yksi omista keskeisimmistä feministisistä esikuvistani on isäni. Toki myös äitini on feministi, mutta lapsuudessani muistan saaneeni feminististä kasvatusta erityisesti isältäni. Lukemattomissa käymissämme feministisissä keskusteluissa isäni vakuutti minut siitä, etten saisi koskaan antaa kenenkään vähätellä, alistaa tai hyväksikäyttää itseäni sukupuolen perusteella enkä hyväksyä muihin kohdistuvaa sukupuolista tai muuta epätasa-arvottavaa syrjintää.

Myöhemminkin elämässäni usein juuri miehet ovat olleet feministisiä liittolaisiani. Työharjoittelijana miesvaltaisessa työpaikassa jouduin esimerkiksi kerran tilanteeseen, jossa eräs minua työhön perehdyttänyt miestyöntekijä kommentoi ja nimitteli minua toistuvasti seksistisesti ja vähätteli osaamistani ja kykenevyyttäni työnhoitamiseen selkeästi sukupuoleeni perustuen. Tässä tilanteessa yritin itse vain purra hammasta ja asettua kiusaamisen yläpuolelle, koska en halunnut aiheuttaa turhaa draamaa työyhteisössä. Positiiviseksi yllätyksekseni puolelleni asettui pari työyhteisön vaikutusvaltaista mieskollegaa, jotka tekivät sovinistiselle kiusaajalle selväksi, että ansaitsin tulla kohdelluksi tasa-arvoisesti muiden kanssa ja todelliseen osaamiseeni perustuen. Olen edelleen kiitollinen näiltä arjen feministeiltä saamastani tuesta.

Koska monet miehet ovat tukeneet ja puolustaneet minua feministisesti, haluan omasta puolestani olla puolustamassa feministisesti myös miesten oikeuksia, silloin kun siihen on tarvetta. Pidän sukupuolten välille rakennettavaa vastakkainasettelua ja “sotaa” täysin feminismin vastaisena toimintana. Uskon, että yleinen tasa-arvo on kaikkien ihmisten etu ja yhteinen asia, sukupuoleen tai muihin ominaisuuksiin katsomatta.

Olen sekä tosiasiallisesti kolmannen polven että aatteelisesti kolmannen aallon feministi. Erityisen lähellä sydäntäni on yhteiskunnan heteronormatiivisia arvoja ja totunnaisia tapoja kyseenalaistava queerfeminismi. Queerfeminismin kautta feministinen ajatteluni kytkeytyy myös läheisesti toiseen minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeään egalitarismin alalajiin eli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavaan sateenkaariliikkeeseen. Eri tavoin spesifoituvat tasa-arvoliikkeet muodostavat mielessäni toisiaan kannattelevan kudelman, jonka osat eivät ole käytännössä erotettavissa toisistaan.

Olen myös niin sanotusti “seksipositiivinen” feministi, joskin termi on minusta hieman hassu – niin vieraaksi koen ajatuksen, että aito feminismi voisi olla seksinegatiivista. Seksipositiivisena feministinä pidän naisten, seksuaalivähemmistöjen ja ylipäätään kaikkien ihmisten seksuaalista vapautumista ja seksuaalisuuden positiivista haltuunottoa yhtenä keskeisenä feministisenä tavoitteena. Käytännön tasolla seksipositiivinen feministinen toiminta on merkinnyt minulle muun muassa ns. lutkaliikkeen toimintaan osallistumista ja queerfeministisen pornon tukemista, kuluttamista ja jopa sen tekemiseen osallistumista.

Omien vanhempieni ja monien läheisteni lisäksi minulle tärkeitä feministisiä esikuvia ovat erityisesti Anna Kontula, Minna Canth ja Simone de Beauvoir. Kontulaa pidän todella viisaana ja ajankohtaisena ajattelijana, jonka tekstejä lukemalla olen oppinut ja jäsentänyt omaa ajatteluani paljon. Beauvoirin kanssa en ole kaikista yksityiskohdista aivan yksimielinen, mutta kunnioitan ja arvostan häntä merkittävänä feministisenä pioneerina. 1800-luvun lopulla vaikuttaneen Minna Canthin feministiset draamat ja kirjoitukset taas ovat edelleen ajankohtaisia. Suosittelenkin kirjoittajia lukemistoksi kenelle tahansa feminismistä kiinnostuneelle.