Feminismi on aate, joka pyrkii parantamaan naisten ja lasten yhteiskunnallista asemaa sekä edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa. Feminismin sateenvarjokäsitteen alle asettuu useita erilaisia feministisiä koulukuntia ja ryhmittymiä, joilla on myös keskinään erilaisia näkemyksiä siitä, miten feministisiä arvoja tulisi käytännössä erilaisissa yksittäistapauksissa toteuttaa.
Vaikka feminismin perusajatus on yksinkertainen ja selkeä, feminismi vaikuttaa keskusteluissa myös merkitsevän eri ihmisille hyvinkin erilaisia asioita. Tässä yhteiskirjoituksessa Nörttitytöt-blogin kirjoittajat pohtivat, mitä feminismi merkitsee heille henkilökohtaisesti. Tavoitteemme on herättää moniäänistä keskustelua, ja toivotammekin kaikki lukijat tervetulleiksi kertomaan omasta suhteestaan feminismiin tämän blogipostauksen kommenttiosiossa.
Reetta Järvenpää
Kuva: Morning theft cc
Olen feministi. Minulle feminismi merkitsee ennen kaikkea vapautta päättää itse omasta elämästäni: Mitä opiskelen, kenen kanssa seurustelen, mihin käytän rahani, ja niin edelleen. Se on vapautta ankarista sukupuolirooleista ja sukupuoleen liittyvistä vaatimuksista ja odotuksista. Jokainen toteuttakoon itseään juuri niin kuin tuntuu hyvältä, kunhan se ei vahingoita tai rajoita ketään toista.
Usein ihmetellään, mihin Suomessa muka enää feminismiä tarvitaan, täällähän on jo kaikki hyvin. Mutta niin kauan, kuin miehen pukeutumista mekkoon pidetään “neitimäisenä” eli huonona ja epäilyttävänä käytöksenä, töihin palkataan ihmisiä sukupuolen perusteella (vuonna 2005 menetin kesätyöpaikan puhtaasti sukupuoleni takia) ja nuoret naiset joutuvat varomaan pukeutumistaan ja käytöstään julkisella paikalla henkisen ja fyysisen väkivallan pelossa, feminismille on tarvetta. Suuri haaveeni on, että vielä jonain päivänä ihmiset kohtelisivat toisiaan tasavertaisesti yksilöinä, eivätkä sukupuolen tai muun viiteryhmän edustajina.
Jenni Leivo
Suvussamme naiset ovat aina olleet vahvoja, en tosin tiedä, moniko sanoisi itseään feministiksi kuitenkaan. Taidan olla ensimmäinen. Minulle feminismi on tasa-arvoa, uskon että ihmisten tulisi saada yhdenvertaista kohtelua riippumatta biologisesta sukupuolesta, siitä mitä sukupuolta kokee olevansa, kenestä on kiinnostunut tai miksi identifioi itsensä.
Pyrin toimimaan omassa elämässäni tämän mukaan, kohtelemaan muita ja itseäni samanarvoisina, sekä vaatimaan sitä, että sekä minua että muita kohdellaan tasa-arvoisesti. Nämä eivät välttämättä ole arjessa isoja juttuja. Feminismi saattaa ihan oikeasti olla vaikka sitä, että huomauttaa, että siinä ei ole mitään ihmeellistä, että isä hoitaa lastaan.
Jokainen voi pienillä toimilla edistää feminismiä. Itse haaveilen tasa-arvoisesta mediasta. Ei enää otsikoita: “NAISpoliitikko/-toimittaja/-urheilija/-ohjaaja teki sitä ja tätä”, jo noiden katoaminen toisi edistystä.
Nina Niskanen
“Feminismi on radikaali ajatus siitä, että naiset ovat ihmisiä.”
– Marie Shear (vapaa käännös)
Feminismi minulle tutuimmassa muodossaan on tasa-arvoa sukupuolten ja niiden välimuotojen kesken. Olen aina jotenkin hämmentynyt siitä, että feminismin radikaalein siipi on jostain syystä mainstream-ajatuksissa se ainoa versio.
Se feminismi, jonka minä tunnen omimmakseni välittää siitä, että vain miehet käyvät tässä maassa pakollisen asepalveluksen, yhtä paljon kuin siitä, että naiset tienaavat vähemmän palkkaa. Se välittää siitä, että sukupuoltaan korjaavilta vaaditaan sterilisaatio ennen kuin laillinen sukupuoli voi vastata sitä, joka sisältä löytyy, kuin myös siitä, että kaksi naista tai kaksi miestä ei voi mennä keskenään naimisiin. Se välittää siitä, että kirjoittajilta sekä kirjallisuudessa että audiovisuaalisessa mediassa vaaditaan yhä jotain erityistä syytä sille, että hahmo on jotain muuta kuin valkoinen mies, kuin myös siitä, että yhä edelleen fiktiossa kaikkein kamalin tapahtuma, jonka kirjailijat kykenevät kuvittelemaan naishahmolle on raiskaus, joka yleensä vielä kuvaillaan graafisen yksityiskohtaisesti. Se välittää siitä, että joka päivä naisia kuolee, kun he käyttävät oikeuttaan sanoa “ei”, kuin myös siitä, että heidät tuomitaan heidän halustaan sanoa “kyllä”. Se välittää siitä, että miesten kuvitellaan olevan niin eläimellisiä ja avuttomia, että he eivät voi estää itseään raiskaamasta, jos naisella on lyhyt hame.
Feminismi ei ole täydellinen idea, ei ratkaisu kaikkiin ongelmiin – jos mitään, #SolidarityIsForWhiteWomen-meemi todistaa sen. Mutta se on silti korjaus moniin asioihin.
Valtavirtafeminismiä on kritisoitu muun muassa länsimaalaiskeskeisyydestä ja valkoisten naisten näkökulman ja etujen korostamisesta ei-valkoisten naisten kustannuksella.
Kirsi Koo
Oma suhteeni feminismiin on aina ollut hieman kaksijakoinen. Ei siksi ettenkö näkemysteni osalta olisi feminismin määritelmän mukainen, vaan siksi että jo pitkään feminismiin on liitetty myös kielteisiä ominaisuuksia, jotka ovat alkujaan peräisin radikaalien äärifeministien mielipiteistä.
Olen aina nähnyt miehet ja naiset tasaveroisina ihmislajin edustajina, ja koenkin joka kerta jonkinlaisena järkytyksenä sen, että jotkut tosiaan suhtautuvat vastakkaiseen sukupuoleen kuin johonkin vieraaseen eliölajiin. Minulle ihmiset ovat ensisijaisesti ihmisiä, joiden sukupuolella on hyvin vähän merkitystä niin kauan kuin kysymys on jostakin muusta kuin lisääntymisestä. Siksi minua häiritseekin suunnattomasti länsimaisessa kulttuurissa edelleenkin nähtävä vastakkainasettelu miesten ja naisten välillä. Erityisesti näen punaista silloin, kun media tarkoituksellisesti korostaa tätä vastakkainasettelua, vaikka on samalla olevinaan muka moderni ja sivistynyt.
Olen siinä onnellisessa asemassa, että olen hyvin harvoin henkilökohtaisesti törmännyt sukupuoleeni kohdistuvaan vähättelyyn tai misogyniaan. Olen opiskellut ja työskentelen miesvaltaisella alalla, jossa sukupuoleen kuitenkin harvoin kiinnitetään huomiota. Kokemani vähättely on tapahtunut täysin työn ja opiskelun ulkopuolella, pääosin olen kokenut sitä kaupoissa, muun muassa elektroniikka- ja urheiluliikkeissä, sekä baareissa vieraiden miesten taholta.
Tunnustan olevani feministi silloin, kun feminismi edustaa (molempien) sukupuolten tasa-arvon edistämistä. En hyväksy sen enempää naisten syrjimistä sukupuolensa perusteella elämän eri osa-alueilla, kuin miestenkään kokemaa syrjimistä – esimerkkinä vaikkapa miesten kohtelua avioerojen huoltajuuskiistoissa.
Mikäli feminismillä tarkoitetaan pelkkää naisten aseman parantamista tai pahimmillaan miesvihaa, sanoudun siitä irti. En ymmärrä, miksi kaikille maailman miehille pitäisi kantaa kaunaa siksi, että länsimaissa nainen on ollut lähes koko kirjoitetun historian ajan miestä heikommassa asemassa – merkitystä pitäisi olla vain nykytilanteella, ei sillä mitä joku teki toiselle sata tai seitsemänsataa vuotta sitten.
Joskus olen miettinyt, pitäisikö tasa-arvoa korostava feminismi nimetä aatteena uudelleen – feminismi on kuitenkin alkujaan tarkoittanut nimenomaan naisasialiikettä, ja sanan alkuperäkin (féminisme) on tosiasiassa “naisaate”, lähtöjään ranskan naista tarkoittavasta sanasta femme yhdistettynä aatetta yleensä tarkoittavaan päätteeseen -isme. Suhtauduttaisiinko nykyfeminismiin positiivisemmin, jos se ei jo nimessään viittaisi korostetusti pelkkään toiseen sukupuoleen? Ja pystyisikö se samalla tekemään pesäeron tuohon feminismin radikaaliin siipeen, jota niin monet pitävät vastenmielisenä, eivätkä sen aiheuttaman leiman pelossa halua määritellä itseään feministiksi?
Rami Sihvo
Täytyy myöntää, että itse en ole ikinä ollut kovinkaan innostunut politiikasta. Feminismi on sanana kovin politisoitunut, vaikka se ei sinänsä ole nk. ‘sukupuolinen sana’. Toisaalta taas perusihmisoikeudet ovat asioita, joiden puolesta pitää edelleen taistella.
Skandinaavisen hyvinvointiyhteiskunnan jäsenenä on helppo unohtaa, että naisten oikeudet eivät ole kaikkialla maailmassa itsestäänselvyyksiä. Ja tapahtuuhan meilläkin outoja, kuten käy ilmi vaikkapa taannoisesta suomalaisnaisten pakkonaittamista ulkomaille koskevasta Ylen uutisesta.
Vaikka uutisissa on tietty kulttuurinen ryhmä korostunut, esitin tämän yleisenä esimerkkinä siitä, että naisten oikeudet ovat yhä tärkeä puheenaihe – jos kyse on siitä, kuka saa pelata nettipelejä niin voidaan väittää, että meillä on länsimaissa vielä paljon tekemistä!
Ongelmiin voidaan suhtautua monella tavalla. Yksi reagointitapa on vähättely: ”ei meillä nyt niin huonosti asiat ole kuin muualla” – tähän voi pistää heti stopin, sillä se, mitä vaikkapa Nigeriassa tapahtuu, ei anna minkäänlaista moraalista oikeutusta niille vääryyksille, jotka tapahtuvat Suomessa. Toinen reagointitapa on asian kieltäminen: ”Ketään ei tässä koulussa kiusata” – jepjep! Kolmas reagointitapa on ongelman ulkoistaminen: ”Naiset saavat nettipelissä enemmän ulostetta niskaansa, koska ovat huonoja pelaajia” – ongelma ei ole tietenkään poikien oma typerä käytös, vaan retoriikka oikeutetaan neljännellä tavalla eli ‘legendalla’: ”naiset ovat huonoja pelaajia”.
Mitä tehokkaammin yhteisö löytää syyllisiä, sitä huonompi se on oikeasti ratkaisemaan ongelmia. Kiusaamisessa legendat syntyvät yllättävän varhain ja jatkuvasti toistettuna ne muodostavat totuuden yhteisölle. Esimerkiksi mikkeliläisistä skinheadeista tehty seuratatutkimus paljasti, miten rasistiset legendat ovat vahva osa rasistista ajattelun rakentumista. Pitkälliset, juurrutetut roolimallit ovat ongelmallisia juuri siksi, että ne perustelevat nopeasti itse itsensä, eivätkä perustu juuri mitenkään todellisuuteen.
Sinällään itse en näe sukupuolirooleja läpeensä ongelmallisena asiana, mutta niitä käytetään retoriikassa tavalla, joka ei tuota selkeän myönteisiä ilmiöitä. Isossa Kirjassa todetaan, että ”hedelmistään puu tunnetaan”, joten toiveenani olisi, että feminismi vastaisi miesten ‘hyvä veli’-verkostoa, eli että feminismi ei loisi raja-aitoja erilaisten naisryhmien välille, vaan tukisi kaikkia naisia – olivatpa he vahvasti ‘aatteen’ takana tai ei.
Nuppu Soanjärvi
Lapsuudessa minulle niin tärkeä reiluus-käsite alkoi “poikatyttönä” kasvamisen perusongelmien myötä muuttua melko pian tasa-arvoksi. Kaikki epäreiluus on aina saanut minut sydänjuuriani myöten tulistumaan, mutta feminismiä terminä en kuitenkaan ole koskaan pitänyt osuvana – suorastaan olen inhonnutkin sitä.
Vaikka en yleensä pelkää lätkiä otsaani luokitteluja, kuten “nörtti”, “kristitty”, “kommunisti” tai “ituhippi”, jätän tägin “feministi” yhä pois. Olen jäänyt Kirsi Koonkin mainitsemaan ansaan, jonka ansiosta mielessäni sana feminismi ei automaattisesti tarkoita minulle tasa-arvoa, vaan nimenomaan naisten tasa-arvoa. Feminismi tuntuu terminä olevan yleisessä keskustelussa niin radikalisoitunut, että vaatii aina jälkeensä tarkennuksen: “mutta siis en ole sellainen telaketjufeministi”, joten puhun feminismin sijaan mieluummin tasa-arvosta. Lisäbonuksena tasa-arvo laajempana käsitteenä sotii tehokkaasti myös muutakin syrjintää vastaan.
Tulevana ammattikasvattajana tasa-arvo on minulle tietenkin tärkeä asia. Käytännössä tasa-arvoasioita voi mielestäni parhaiten ajaa huomioimalla ne arjessa. Pelaajana pyrin olemaan sitä ärsyttävää nillittäjätyyppiä, joka hermostuu kesken tiukan matsin huorittelusta tai homottelusta. Opettajana ja kasvattajana pyrin tunnistamaan omat ja muiden ennakkoluulot ja tuomaan niiden vaikutukset näkyville. Omien arvojen pitää näkyä.
Mielestäni sukupuolten väliset tasa-arvoasiat eivät ole vielä Suomessakaan kunnossa, mutta alamme täällä olla siinä vaiheessa, ettei pelkällä feminismillä enää saada kylliksi aikaan. Kuka keksisi tavan yhdistää miesasialiike ja feminismi? Eteenpäin ei enää päästä, kun vain väitellään siitä, kumpaa sukupuolta sorretaan enemmän!
Anna Merikallio
“Tämä on ihmisoikeuksien julistus. Sen ovat siunanneet YK ja Kristus. Jokaisen sielussa saakoon helää sisäisen eläimen kyky nauttia ja elää.” – Jarkko Martikainen
Minä olen feministi. Eräs ystäväni sanoi minulle taannoin, että kun sanoo “olen feministi”, on kuin sanoisi “olen uskovainen”. Ei siksi, että feminismi olisi uskonto, vaan siksi, että se voi tarkoittaa niin montaa eri asiaa.
Minulle (ja uskallan väittää, että useimmille feministille) feminismin ydin on tasa-arvo. Tasa-arvo ei tarkoita jonkin ryhmän korottamista toisten yläpuolelle, toisin kuin monet feminismiä vastustavat tai siihen epäluuloisesti suhtautuvat usein ajattelevat, vaan juuri sitä mitä se sanoo: yhdenvertaisia mahdollisuuksia kaikille.
Mielestäni (ja uskallan väittää, että useimpien feministin mielestä) feminismi pyrkii saamaan näkyväksi ne yhteiskunnalliset ja sosiaaliset rakenteet, jotka kuin huomaamatta tuottavat eriarvoisuutta. Feminismi ei ole kiinnostunut ainoastaan naisten oikeuksien turvaamisesta. Yhtäläiset oikeudet tulisi taata kaikille sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, etniseen taustaan, vammaan tai sosioekonomiseen asemaan katsomatta.
Minulle feminismi tarkoittaa sitä, että ainoastaan minulla itselläni on valta määritellä se, mitä olen ja mihin kykenen. Toisaalta se tarkoittaa minulle myös sitä, että valkoisena, heterona, keskiluokkaisena, hyvinvointivaltiossa asuvana ihmisenä ymmärrän olevani etuoikeutettu juuri niiden rakenteiden vuoksi, jotka asettavat ihmiset eriarvoiseen asemaan.
Anitta Kiviranta
Olen telaketjufeministi ja egalitaristi eli yleisen ja kaikkia koskettavan tasa-arvon kannattaja. Pidän feminismiä yhtenä egalitaristisen liikkeen spesifinä alakategorioana, joka keskittyy erityisesti sukupuoleen perustuvan epätasa-arvon vastaiseen taisteluun. Sukupuoleen perustuva syrjintä kohdistuu vallitsevassa todellisuudessamme useimmiten naisiin ja sukupuolivähemmistöihin, joten feminismin tulee kiinnittää huomiota erityisesti näiden ihmisryhmien oikeuksien puolustamiseen.
Toisaalta feminismi ei saa ummistaa silmiään myöskään miehiin kohdistuvalta sukupuoliselta sorrolta, kun sitä tapahtuu. Edellä olevissa puheenvuoroissa onkin jo listattu joitakin keskeisiä miesasioita, jotka kuuluvat modernin feminismin agendalle: itse koen tärkeiksi asioiksi muun muassa Suomessa vain miehiin kohdistuvan asevelvollisuuden purkamisen, miesten aseman parantamisen lasten huoltajuuskiistoissa ja osallistuvan isyyden entistä paremman tukemisen, puuttumisen miesten naisia korkeampaan syrjäytymisriskiin sekä miesten naisia korkeamman riskin päätyä niin väkivallan uhreiksi kuin tekijöiksi. Miesten selkeästi naisia alemman keskimääräisen eliniän syitä pitäisi myös tutkia ja ehkäistä. Minulle nämä ovat yksiselitteisesti feministisiä teemoja, ja voikin sanoa, että feminismi tekee minusta myös miesasianaisen.
Yleisessä keskustelussa feminismiin liitetään usein miesvihamielisyyden leima. Valitettavasti olen myös itse kohdannut joitakin feministeiksi itseään kutsuvia henkilöitä, joiden feministisiksi kutsumista kannanotoista paistaa läpi miehiin kohdistuva sukupuolisovinismi, joskin naissovinistiset feministit ovat nähdäkseni pieni vähemmistöryhmä. Itselleni tällainen feminismin vaatteisiin verhottu sovinistinen ajattelu on kovin vierasta ja pöyristyttävää.
Yksi omista keskeisimmistä feministisistä esikuvistani on isäni. Toki myös äitini on feministi, mutta lapsuudessani muistan saaneeni feminististä kasvatusta erityisesti isältäni. Lukemattomissa käymissämme feministisissä keskusteluissa isäni vakuutti minut siitä, etten saisi koskaan antaa kenenkään vähätellä, alistaa tai hyväksikäyttää itseäni sukupuolen perusteella enkä hyväksyä muihin kohdistuvaa sukupuolista tai muuta epätasa-arvottavaa syrjintää.
Myöhemminkin elämässäni usein juuri miehet ovat olleet feministisiä liittolaisiani. Työharjoittelijana miesvaltaisessa työpaikassa jouduin esimerkiksi kerran tilanteeseen, jossa eräs minua työhön perehdyttänyt miestyöntekijä kommentoi ja nimitteli minua toistuvasti seksistisesti ja vähätteli osaamistani ja kykenevyyttäni työnhoitamiseen selkeästi sukupuoleeni perustuen. Tässä tilanteessa yritin itse vain purra hammasta ja asettua kiusaamisen yläpuolelle, koska en halunnut aiheuttaa turhaa draamaa työyhteisössä. Positiiviseksi yllätyksekseni puolelleni asettui pari työyhteisön vaikutusvaltaista mieskollegaa, jotka tekivät sovinistiselle kiusaajalle selväksi, että ansaitsin tulla kohdelluksi tasa-arvoisesti muiden kanssa ja todelliseen osaamiseeni perustuen. Olen edelleen kiitollinen näiltä arjen feministeiltä saamastani tuesta.
Koska monet miehet ovat tukeneet ja puolustaneet minua feministisesti, haluan omasta puolestani olla puolustamassa feministisesti myös miesten oikeuksia, silloin kun siihen on tarvetta. Pidän sukupuolten välille rakennettavaa vastakkainasettelua ja “sotaa” täysin feminismin vastaisena toimintana. Uskon, että yleinen tasa-arvo on kaikkien ihmisten etu ja yhteinen asia, sukupuoleen tai muihin ominaisuuksiin katsomatta.
Olen sekä tosiasiallisesti kolmannen polven että aatteelisesti kolmannen aallon feministi. Erityisen lähellä sydäntäni on yhteiskunnan heteronormatiivisia arvoja ja totunnaisia tapoja kyseenalaistava queerfeminismi. Queerfeminismin kautta feministinen ajatteluni kytkeytyy myös läheisesti toiseen minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeään egalitarismin alalajiin eli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavaan sateenkaariliikkeeseen. Eri tavoin spesifoituvat tasa-arvoliikkeet muodostavat mielessäni toisiaan kannattelevan kudelman, jonka osat eivät ole käytännössä erotettavissa toisistaan.
Olen myös niin sanotusti “seksipositiivinen” feministi, joskin termi on minusta hieman hassu – niin vieraaksi koen ajatuksen, että aito feminismi voisi olla seksinegatiivista. Seksipositiivisena feministinä pidän naisten, seksuaalivähemmistöjen ja ylipäätään kaikkien ihmisten seksuaalista vapautumista ja seksuaalisuuden positiivista haltuunottoa yhtenä keskeisenä feministisenä tavoitteena. Käytännön tasolla seksipositiivinen feministinen toiminta on merkinnyt minulle muun muassa ns. lutkaliikkeen toimintaan osallistumista ja queerfeministisen pornon tukemista, kuluttamista ja jopa sen tekemiseen osallistumista.
Omien vanhempieni ja monien läheisteni lisäksi minulle tärkeitä feministisiä esikuvia ovat erityisesti Anna Kontula, Minna Canth ja Simone de Beauvoir. Kontulaa pidän todella viisaana ja ajankohtaisena ajattelijana, jonka tekstejä lukemalla olen oppinut ja jäsentänyt omaa ajatteluani paljon. Beauvoirin kanssa en ole kaikista yksityiskohdista aivan yksimielinen, mutta kunnioitan ja arvostan häntä merkittävänä feministisenä pioneerina. 1800-luvun lopulla vaikuttaneen Minna Canthin feministiset draamat ja kirjoitukset taas ovat edelleen ajankohtaisia. Suosittelenkin kirjoittajia lukemistoksi kenelle tahansa feminismistä kiinnostuneelle.
Oma mielipiteeni feminismistä on että se on ihan hyvä liike mutta koen että se kiinnittää liian paljon huomiota naisten asemaan Suomessa ja liian vähän naisten kohteluun ulkomailla. Itse en ole koskaan todistanut naisiin kohdistuvaa syrjintää missään tilanteessa ja kukaan ei ole kertonut minulle kasvokkain sellaisesta. Asiaan saattaa tietenkin vaikuttaa se että olen mies enkä koskaan ole ollut suhteessa joten henkilökohtaiset kokemukset jäävät vähiin. Ymmärrän tietenkin miksei joillekin lähi-idän naisille anneta vielä enemmän huomiota: se ei kosketa arkielämää ja lähteminen kaukaiseen maahan jossa naisten ihmisoikeustilanne on huono voisi olla sekä vaarallista että kallista. Jos olisin itse nainen ja feministi, toimisin varmaankin samoin.
Suurimmat yksittäiset sukupuoliin kohdistuvat vääryydet Suomessa olisivat mielestäni se, että vain miesten pitää käydä armeija ja että “naisen euro on 80 senttiä”, vaikka tämä jälkimmäinenhän taitaa johtua siitä että miehet tekevät enemmän ja eri töitä, joten siinä ei taida edes olla mitään korjattavaa:
http://app.kauppalehti.fi/news/article/paauutiset?article=201310556789
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/HS-raadin+vastaukset+kysymykseen+Onko+v%C3%A4ite+naisen+euro+on+80+sentti%C3%A4+myytti/1135255954735
En tosin tiedä haluaisinko naisten menevän armeijaan, mahdollisesti.
Siitä olen samaa mieltä että jos feminismi todella ajaa molempien sukupuolten tasa-arvoa niin se on huono nimi. Parempi olisi vaikka equalismi, jos siinä on pakko olla joku -ismi pääte.
Hei Vieras,
huomiosi siitä, että feminismin olisi hyvä kiinnittää entistä enemmän huomoita myös Suomen ja ylipäätään länsimaiden ulkopuolella tapahtuvaan naisiin kohdistuvaan sortoon on sinänsä ihan osuva. Valtavirtafeminismiä on ihan syystä kritisoitu länsimaakeskeisyydestä ja “valkoisten naisten ongelmiin keskittymisestä”, mihin kirjoituksessamme viittaakin mm. Nina Niskanen. Ilahduttavasti viime aikoina länsimaissa asuvat etnisesti ei-kaukaasialaiset naiset, kehitysmaiden naiset ja esimerkiksi musliminaiset ovat enenevässä määrin ryhtyneet määrittelemään feminismiä omista lähtökohdistaan.
Feminismi on kansainvälinen liike ja onkin tärkeää, että feministit tekevät kansainvälistä yhteistyötä. Toisaalta on luontevaa, että kunkin alueen feministit keskittyvät myös ratkomaan oman alueensa feministisiä ongelmia. Ei ole välttämättä eettisesti kestävää, jos me täältä länsimaista lähdemme esimerkiksi johonkin kehitysmaahan ratkomaan heidän tasa-arvo-ongelmiaan oman feministisen näkemyksemme pohjalta. Parempi on jos alueen naiset ja ihmiset itse aktivoituvat feministisesti ja ryhtyvät omista lähtökohdistaan toteuttamaan omannäköistään feminismiä – jonka pyrkimyksiä kansainvälinen feministinen liike voi sitten pyrkiä tukemaan.
Toki tarvitaan tietysti myös feministisiä esikuvia muualta maailmasta, jotta feminismi voisi levitä kaukaisimpiinkin maailman kolkkiin. Kansainväliseen feministiseen toimintaan ja esimerkiksi kehitysmaiden naisten aseman parantamiseen voi osallistua monien feminististen ja yleisten ihmisoikeusjärjestöjen toiminnan kautta. Näissä myös monet suomalaiset feministit ovat aktiivisia.
Huomiosi siitä, että Suomessa tapahtuva naisiin kohdistuva syrjintä on saattanut mennä sinulta ohi, koska olet itse mies on varsin oivaltava. On tietysti myös mahdollista, että esimerkiksi omat työ- ja harrastusyhteisösi sekä lähipiirisi ovat niin tasa-arvoisia, että niissä ei merkittävästi esiinny naisiin kohdistuvaa syrjintää tai muuta miessovinismia. Voin kuitenkin vakuuttaa sinulle, että valitettavan monilla suomalaisilla naisilla on tässä suhteessa huonompia kokemuksia. Jos otat asian itse aktiivisesti, avoimesti ja ystävällisesti puheeksi monien tuntemiesi naisien kanssa, saatat ehkä yllättyä ja oppia uutta sinua ympäröivästä todellisuudesta.
Kuten blogikirjoituksessa käy ilmi, olen kanssasi yhtä mieltä siitä, että pelkästään miehiin kohdistuva asevelvollisuus on yksi merkittävä sukupuolia epätasa-arvottava tekiä Suomessa. Yllätykseksesi voin lisäksi paljastaa, että monet naiset suorittavat jo Suomessa asepalveluksen – vapaaehtoisesti. Näin on ollut jo vuodesta 1995 lähtien. Itse ajattelen, että asepalveluksesta pitäisi tehdä myös miehille vapaaehtoinen eli niin sanottu yleinen asevelvollisuus tulisi lakkauttaa miehiä syrjivänä, ja nykyisessä maanpuolustuksellisessa tilanteessa muutoinkin tarpeettomana.
Naisten palkkakuilutilanteesta on tehty Suomessa useita ja osittain ristiriitaisia tutkimuksia. Missään tutkimuksessa ei kutienkaan ole voitu kiistää, että naisten yleinen palkkaus on eteenkin yleisellä yleisesti miehiä huonompi myös vastuu- ja työmäärältään yhtä vaativissa tilanteissa. Kunnallissektorilla erot ovat tasaisempia. Osaltaan naisten yleisen tulotason mataluutta selittää myös se, että naiset hakeutuvat miehiä useammin matalapalkka-aloille. Matalapalkka-alat eivät kuitenkaan suinkaan välttämättä ole korkeapalkkaisia aloja vähemmän vaativia tai kuormittavia tai edes matalampaa koulutusta edellyttäviä. Jostain syystä esimerkiksi miesvaltainen rakennusala tai vaikka finanssiala mielletään kuitenkin ainakin palkkauksen perusteella vaikkapa naisvaltaisia hoito- ja opetusalaa tärkeämmiksi. On hyvin kyseenalaista, onko tämä yhteiskunnallisesti perusteltua vai johtuuko naisvaltaisten alojen matalapalkkaisuus itse asiassa yhteiskunnallisesta rakenteellisesta vinoumasta eli siitä, että naisten tekemää työtä ei arvosteta yhtä paljon kuin miesten tekemää työtä?
Naisten yleistä tulotasoa heikentää myös lastenhoitovastuun kasautuminen naisille. Kääntäen tämä lastenhoidonjärjestämistä koskeva kysymys on myös miesasia, sillä samalla se tarkoittaa, että miehet eivät pääse osallistumaan lastenhoitoon tasavertaisesti naisten kanssa – vaikka usein varmasti haluaisivat. Sen sijaan miehet ajautuvat usein ensisijaiseen elatusvastuuseen perheestä eteenkin lasten ollessa pieniä, koska naisen on nyky-yhteiskunnassa miestä vaikeampaa palata töihin lasten saannin jälkeen – tai ylipäätään saada pysyvää työpaikkaa hedelmällisyysikäisinä, sillä monet työnantajat syrjivät hedelmällisyysikäisiä naisia työnantajalle koituvien raskauteen liittyvien kulujen pelossa. Ratkaisu tähän ongelmaan olisi vanhempainvapaiden ja muun lastenhoitovastuun entistä tasaisempi jakaminen sukupuolten kesken ja työväestön lasten saannista koituvien kulujen tasaaminen kaikkien työnantajien kesken.
Henkilökohtaisesti en pidä ongelmallisena feminismi-termin laajentamista koskettamaan kaikkien sukupuolien tasa-arvon ajamista. Termin “feminismi” käytölle on historiallinen peruste, mutta on luonnollista, että sen sisältö määrittyy kunkin aikakauden feministisen toiminnan ja ajattelijoiden mukaan.
Jos feminismi-terminä syystä tai toisesta ei tunnu itselle sopivalta, suosittelen perinteikään egalitarianismi-termin käyttöön ottoa (jossain yhtyksissä myös equalitarianismi). Kannattaa kuitenkin huomata, että yleisenä tasa-arvoliikkeenä egalitarianismi sisältää sukupuolten välisen tasa-arvon käsitteen lisäksi esimerkiksi seksuaalisen, etnisen, uskonnollisen, filosofisen, poliittisen, taloudellisen ja alueellisen tasa-arvon vaatimuksen. Tärkeitä inhimillisen tasa-arvon ulottuvuuksia nekin.
Niin ja siitä pidän myös että pyritään eroon mies- ja naisliitteistä esim. ammattinimikkeissä, sillä niistä eroon pääseminen vaikuttaa kulttuuriin ja kulttuuri vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen erittäin merkittävästi.
Totta.
Itse olen toisaalta sillä tavalla lepsu, että hyväksyn esimerkiksi termin “palomies”, koska “palohenkilö” kuulostaa minusta jotenkin kömpelöltä ja keinotekoiselta. Minulle termiä oleellisempaa on, että esimerkiksi palomiehissä on ja voi olla myös naisia. Mutta jos yhteisellä sopimuksella siirrytään puhumaan palohenkilöistä, lupaan opetella minäkin. 😉
Omaankin korvaan särähtää tuo palohenkilö, mutta se ei kyllä ole mikään perustelu sen käytön vastustamiselle. Mutta palomies ja palonainen toimisivat varmaan ihan hyvin.
Musta taas olisi ongelmallista, jos alalla olisi kaksi sukupuolittunutta ammattinimikettä. Se voisi herättää kysymyksen siitä, ovatko palomiesten ja palonaisten tehtävät kenties keskinäisesti jotenkin erilaisia, vai miksi yksi ammattinimike ei riitä.
Dualistista sukupuolinormia entisestään korostava nimikejako olisi myös ongelmallinen niiden työntekijöiden kannalta, jotka eivät korostetusti halua tulla identifioiduiksi sen paremmin naisiksi kuin miehiksi (esim. transgender-ihmiset).
Toimivin metodi ammattinimikkeen sukupuolineutralisointiin on yksinkertaisesti jättää sukupuolittava osa nimikkeestä kokonaan pois, esim. muuttomies –> muuttaja, äänimies –> äänittäjä jne. Palomies voisi ehkä olla vaikkapa “sammuttaja” tai “palopelastaja”. Parhaimmin termin kuitenkin varmaan osaisi muodostaa palomiesten toimenkuvaan hyvin perehtynyt henkilö.
Hei Anitta,
eikös samalla tavalla voi perustella että ei meidän kannata kehitysapua lähettää ulkomaille vaan on parempi että he itse hoitavat omat ongelmansa koska osaavat sen paremmin? On hyvä kysymys kuinka paljon teollisuusmaiden pitäisi sotkeentua kehitysmaiden asioihin. Mielestäni tämä määräytyy sen mukaan kuinka paljon meillä on resursseja ja tietämystä mitä pitää tehdä. Kehitysavun periaate kuulostaa hyvin yksinkertaiselta, jaetaan vain rahaa köyhien maiden ihmisille, mutta se ei ymmärtääkseni olekaan toiminut niin hyvin kuin olisi luullut, koska raha onkin päätynyt jengijohtajien ja huumeparoneiden käsiin tai jtn vastaavaa, eikä siis ole auttanut rivikansalaista yhtään.
Mitä tarkoitat eettisesti kestävällä? Voi olla että monessa maassa ulkomaalaisten tulemista neuvomaan miten asiat pitäisi tehdä ei (varsinkin valtaapitävien silmissä) katsottaisi hyvällä, mutta mielestäni tasa-arvon perusperiaate (samat oikeudet ja velvollisuudet kaikille) on sen verran yksinkertainen, että sen levittäminen vaikka lähetyssaarnaajien tapaisten lähettiläiden avulla voisi onnistua.
Mutta siis pointtina oli, että mielestäni jotkut (varsinkin netissä kirjoittavat) feministit tekevät kärpäsistä härkäsiä, ja hienoa että ulkomaillakin on feministitoimintaa.
Olet mitä luultavimmin oikeassa siinä että olen elänyt vain järkevissä ja tasa-arvoisissa yhteisöissä, esim. juuri nyt opiskelen Helsingin yliopistolla jossa porukka on tunnetusti nykyaikaista ja korkeasti koulutettua. Minkäänlaista syrjintää en ole huomannut huolimatta siitä että esimerkiksi monet tietojenkäsittelytieteen kurssit ovat naurettavan miesvaltaisia (esimerkkinä eräskin luento, sali täynnä opiskelijoita, kolme naista joista yksi oli opettaja).
Ei se vapaaehtoinen asepalvelus nyt mikään yllätys ole =) Olenhan itsekin intin käynyt ja pari naista oli mukana toiminnassa (tiesin kyllä muutenkin). Vapaaehtoiselle asepalvelukselle maanpuolustuksellisesti tarpeetonta tilannetta en ikäväkseni voi täysin allekirjoittaa rakkaan itänaapurimme johtajan ja hänen lähipiirinsä heitä vastustavia ryhmiä ja sananvapautta kohtaan osoittaman suvaitsevaisuuden takia. Lisäksi Ruotsista kantautuneiden uutisten mukaan ammattiarmeija ei vaikuta toimivalta ratkaisulta.
Niin siis tosiaan sanoin että miehet tekevät eri töitä eli hakeutuvat siis eri aloille. Jos kahden alan koulutusvaatimuksissa ei ole juuri eroa niin eikös palkka määräydy kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan? Siis jos kysyntää on, muttei tarjontaa, niin työstä tarjotaan parempaa palkkaa jotta saadaan hakijoita. En ole asiaa tutkinut joten en osaa sanoa selittääkö tämän huomioon ottaminen palkkaerot, mutta jos nyt vaikka opetusala otetaan esimerkiksi niin eikös sinne ole tarjolla kuitenkin kohtuu paljon porukkaa ja toinen, mikä kiinnostaa opettajan työtä hakevia on varmaan pitkät lomat, joten ei ihmekään jos palkka on matalahko. Jos taas opetusalalle hakee paljon naisia vaikka siksi että he tykkäävät lasten kanssa työskentelystä (paitsi ehkä yläasteella olevien esiteinien), niin tämä vinouttaa palkkajakaumaa, mutta minkäs sille voi?
Vanhempainvapaita voitaisiin varmaan jakaa tasaisemmin, olen ymmärtänyt että biologiselta kannalta ajateltuna naisilla on jokin äidinvaisto joka miehiltä (osittain?) puuttuu, joten en tiedä haluavatko naiset ihan oikeasti hoivata lapsiaan enemmän kuin miehet. Tämä saattaa vaikeuttaa hoitokulujen tasaista jakamista, mutta eiköhän tähän ratkaisu keksitä.
Equatilari.. mikä? =D Equalitarianismi/egalitarianismi, hemmetin vaikean nimen ovat keksineet, kuulostaa joltain armeijalta joka ampuu kaikki jotka syrjivät naisia, mikäköhän vika olisi ollut equalismissä?
Egalitarianismi tulee ranskasta, kuten feminismikin ja on kieleen jo kauan kauan sitten vakiintunut termi.
Mitä tähän ja aiempaan feminismi-termin kritiikkiin tulee, on vakiintuneiden termien vaihtamisessa mielestäni hyvin vähän pointtia, vaikka niillä olisi joitain negatiivisiakin konnotaatioita. Feminismi-sanan sormeilu tässä vaiheessa on hyvin vaikeaa, kun aiheesta on kirjoitettu ja keskusteltu vakiintuneena (joskin selvästi monisyisenä) käsitteenä vuosikymmeniä. Minusta ratkaisu ei olekaan kääntää selkäänsä termille, vaan ottaa termi takaisin ja painottaa yhä voimakkaammin, että feminismi ei ole vain naisten, vaan myös miesten ja muunsukupuolisten etu: tasa-arvon aate.
Hei Vieras,
kiitos pitkästä, mielenkiintoisesta ja ajatuksia herättävästä vastausviestistäsi. Valitettavasti olen juuri menossa nukkumaan, mutta pyrin vastaamaan viestiisi huomenna tai lähipäivinä.
Sen verran totean tässä, että “egalitarianismi” on minustakin lievästi lukihäiriöisenä ja ranskantaidottomana henkilönä aika hankala termi, mutta kun sen toistaa muutaman kerran, kyllä sen alkaa oppia. 😉
Ainon kanssa olen samaa mieltä siitä, että vakiintuneita termejä ei yleensä ole järkevää ryhtyä vaihtelemaan, sillä se saattaa haitata ymmärrettävyyttä. Myös Iinalla on hyvä pointti siitä, että termi kantaa mukanaan myös historiaansa, joka sekä feminismin että egalitarianismin osalta on varsin kunniakas. On luonnollista, että me nykyfeministit ja -egalitariaanit haluamme kokea yhteyttä ideologioidemme historiaan myös saman termin alle asettumalla.
Pahoittelen, on ollut vähän kiirusta, enkä olekaan ehtinyt kommentoida tähän keskusteluun lisää. En ehdi kunnolla nytkään, mutta haluaisin jakaa pari oivallista linkkiä!
Ensin Naisasianliitto Unionin yhteydessä toimiva, viiden ystävyksen perustama FemAct-ryhmän tuottama F-sana-video, jossa julkisuudesta tutut suomalaiset miehet tuovat esille heitä koskettavia feministisiä asioita, ja kysyvät miksi mies ei voisi olla feministi: http://www.youtube.com/watch?v=nzDUE2Ww4Uk
Ja toiseksi Rebecca Cohen sarjakuva, joka käsittelee miesasioiden ajamista feminismin nimellä: http://www.upworthy.com/i-think-i-finally-found-a-movement-that-treats-men-with-the-respect-they-deserve-about-time
^Tämä on sitä minun feminismiäni, ja on mukavaa huomata, etten ole yksin. Tervetuloa 2010-luvulle!
Olen itse feministi. Tämän hetkisten tasa-arvokysymysten lisäksi feminismi on minulle myös näkökulma menneiden sukupolvien tasa-arvoponnisteluiden ja saavutusten arvostamiseen. Suomalainen nainen ei kuitenkaan ole kovinkaan pitkään ollut edes näin tasa-arvoisessa asemassa ja mielestäni se tulee pitää mielessä. Asioiden unohtaminen tuntuu hiukan vaaralliselta. Erityisestä näitä vaaleja ajatellessa, en voinut olla miettimättä sitä, kuinka surulliselta tuntuu, että tällä hetkellä moni nainen omassakin lähipiirissä jätti äänestämättä ja tuntui samalla unohtavan, että äänioikeudestakin ollaan taisteltu verraten lyhyt aika sitten ja se ei ole itsestäänselvyys maailmanlaajuisesti. Toki oikeus antaa myös vapauden olla käyttämättä oikeutta hyväkseen.
Olen ehdottomasti tasa-arvon kannattaja, mutta mielestäni feminismiä ei voida terminäkään vielä hylätä. Arjen epätasa-arvoisuuteen törmää vielä täällä Suomessakin jatkuvasti. Esimerkiksi käytännössä itselleni maksetaan samanlaisen työn tekemisestä puolet vähemmän kuin tutulle miehelle, ala vain on eri, joista toinen naisvaltainen, toinen miesvaltainen. Vastuut ovat täysin samat, koulutusaste sama ja käytännöntekeminen ei juuri toisistaan eroa. Saa hiukan miettimään.
Vaikka periaatteen tasolla mainittiinkin kritiikki feminismin valkoisuutta kohtaan, edusti teksti kyllä kokonaisuudessaan hyvin vahvasti nimen omaan valkoisten (naisten) feminismiä. Silloin, kun muut etnisyydet nähtiin, ne olivat muualla. Ei tarvitse lähteä lähi-itään asti. Etnisyyteen ja kansalaisuuteen liittyäviä feministisiä kysymyksiä löytyy täältä: miten laillisten maahantulon väylien puute altistaa hyväksikäytölle, miten paperittoman mahdollisuus terveydenhuoltoon ja esimerkiksi raskaudenseurantaan toteutuvat, pääseekö huivipäässä tai vieraskielisellä nimellä edes työhaastatteluun jne. Feminismin on oltava antirasistista ottaakseen todesta kaikkien naisten ongelmat. Omien etuoikeuksien tiedostaminen anna merikallion tekstin tapaan on hyvä alku. Moni valkoinen feministi joutunee myös tunnustamaan olevansa aivan pihalla, mitä värillisten naisten ongelmat ovat. Parasta onkin kysyä ja kuunnella sen sijaan, että päätetään toisten puolesta. Tutustumisen voi aloittaa vaikka suomalaisesta black female experience -blogista. Ja jos antarasistinen feministinen toiminta kiinnostaa, antarasismi x -verkosta on hyvä osoite.
Kiitos Meri, erittäin loistava kommentti. Myönnän täysin kiistatta, että esimerkiksi itselläni on tällä saralla kyllä petrattavaa – Suomessa on vaaleaihoisena ja verrattain hyväosaisena feministinä ja ihmisenä helppo elää “valkoisessa kuplassa” edes huomaamatta asiaa. Uskon, että antirasismin periaate yhdistää kyllä nimenomaan teorian tasolla kaikkia feministeiksi identifioituvia, mutta ihan toinen luku sitten onkin, kuinka hyvin käytännössä on perehtynyt antirasistiseen feministiseen toiimntaan tai osallistuuko siihen mitenkään.
“Moni valkoinen feministi joutunee myös tunnustamaan olevansa aivan pihalla, mitä värillisten naisten ongelmat ovat. Parasta onkin kysyä ja kuunnella sen sijaan, että päätetään toisten puolesta.”
^ Tämä on minusta erittäin tärkeä pointti, jota yritin tuoda esille keskustelussa Vieraan kanssa myös tuon hänen esille tuomansa kansainvälisen yhteistyön osalta. Sama periaate tulisi omaksua myös esimerkiksi prostituoitujen ja muiden seksialan työntekijöiden feministisiä oikeuksia ajettaessa. (Otan tämän esille, koska nimenomaan seksityö ja seksityöntekijöiden oikeudet ovat yksi feminististä kenttää jakava aihe.)
Ei ole oikein ilmoittaa ulkopuolelta ja ylhäältä päin, mikä jollekin tietylle nais- tai ihmisryhmälle olisi feministisesti hyväksi ja oikein, vaan ensin tulee avoimesti kuunnella ja tuoda esimerkiksi julkisuudessa esille, mitä kyseisellä ryhmällä itsellään on omasta asemastaan, tavoitteistaan, toiveistaan ja murheistaan sanottavana. Siltä pohjalta sitten pitäisi lähteä tukemaan kyseistä ryhmää heidän omissa feministisissä pyrkimyksissään, heidän omista lähtökohdistaan.
Feminismin näen sellaisten sukupuoleen pohjaavien yhteiskunnan ja yksilöiden toimintatapojen purkamisen jotka ovat haitallisia ja/tai saattavat ihmiset eriarvoiseen asemaan.
Feminismissä pitäisi tulla johdonmukaisena kylkiäisenä myös muuhun eriarvoisuuteen puuttuminen. Ihminen on aika kyseenalainen jos hän tuomitsee sen mikä saattaa miehen ja naisen eriarvoiseksi mutta on vaikkapa rasisti tai heiluttelee sukupuolikäsityksiään kuin moukaria.
Feminismi yrittää koota alleen kaiken hyvän ja kauniin ja vastustaa kaikkea pahaa ja rumaa, mutta on tärkeää hetkeksi tukkia korvat siltä mitä suut sanovat ja katsoa mitä kädet tekevät. Feminismi on valta- ja vallankäyttökeskeinen toisen sukupuolen ylivaltaan tähtäävä aate, joka on täysin rinnastettavissa White Power -liikkeisiin. Kovasti väitetään feminismin ajavan myös miesten asiaa, mutta missä tämä näkyy? Liike on ominut täysin sukupuolitutkimuksen kentän ja miesten tasa-arvon ongelmat ohitetaan olankohautuksella tai korkeintaan niitä käsitellään ensisijaisesti naisten ja feminismin kautta ja ehdoilla. Ottaen vielä huomioon feminismin yleisen luonnontiedevastaisuuden, on käsittämätöntä että nörteiksi itseään kutsuvat voisivat kyseistä aatetta kannattaa. Tutustukaa aiheeseen avoimin mielin ja objektiivisesti, käytäntö – ei teoria.
Näin vahvana luonnontieteilijänä ja feministisen aatteen kannattajana toivoisin lähdeviitteitä näihin perusteluihin.
– Missä näkee, että feministit ovat rinnastettavissa White Power -liikkeeseen?
– Mistä näkee, että feministit eivät ota miesten asiaa vakavissaan?
– Feministien luonnontiedevastaisuus?
Ehkä ongelmaksi muodostuu tässä keskustelussa se, että määritelmänä feminismi on erilainen vähän jokaiselle. Sehän tämän postauksen tarkoituskin oli eli tuoda eri ihmisten kokema femnistinen näkökulma. Jokainen kokee sen vähän eri tavalla, mutta taustalla siellä on ajatus tasa-arvosta. Askeleet ovat kuitenkin hitaita ja keskustelu jää helposti vatvomaan tiettyjen asioiden ympärille, jolloin ei miltään puolelta päästä eteenpäin. En tiedä kuinka monta vuotta olen lukenut aina samat jutut siitä, että miksi feministit eivät kannata pakollista asevelvollisuutta kaikille (useita keskustelupalstoja vaikka hakusanalla feminismi ja asevelvollisuus, ja tässä hyvä vastaus http://feministienvuoro.wordpress.com/2011/01/11/vieraan-vuoro-feminismi-ja-asevelvollisuus/) tai että miksi naisten palkoissa on edelleen pitkä kuilu miesten palkkoihin (http://www.hs.fi/politiikka/a1394246343189). Keskustelu jämähtää helposti asenteeseen “vaikka tämä on väärin, niin sitä ei voida korjata, koska tämäkin on väärin” eli ei päästä eteenpäin. Olisiko siis aika alkaa katsoa asiaa puhtaalta pöydältä, koska uskon kuitenkin, että pohjimmiltaan kaikkien tavoitteena on luoda mahdollisimman tasa-arvoinen maailma elää, jossa sukupuoli ei rajoita elämää mitenkään merkittävästi.
^Siitä luonnontieteiden vastaisuudesta. Joskus olen löytänyt pari jenkkifeministia jotka ihan tosissaan pitivät luonnontieteitä sovinistisina (ei siis luonnontieteilijöitä*, vaan itse tieteitä). Heillä taitaa tosin olla yhtä paljon tekemistä feminismin pääjoukon kanssa kuin niillä poikalasten joukkomurhaa toivovilla Tumblr-feministeilla, eli he ovat täydellisiä “kaikki feministit on hulluja”-provokaattoreille, vaikka heillä ei muuten olisikaan vaikutusvaltaa.
*tässä tapauksessa heillä olisi valitettavasti voinnut olla pointti
Feminismiä kuvailisin itse sanalla tarpeellinen, joskus sitä tulee tuudittautuneeksi siihen uskoon ettei sitä Suomessa enää tarvittaisi, mutta urpouden määrät eri paikoissa poistavat nopeasti nämä kuvitelmat. Toivon mukaan kuilu kapenee tulevaisuudessa.
Vai että feminismi luonnontieteiden vastaista? Tämän väitte kantautuukin minun tietoisuuteeni nyt ensimmäistä kertaa. Olen itse kahden feministinörtin kasvattama ja olen koko 30-vuotisen elämäni ajan osallistunut monenlaiseen feministiseen toimintaan eri feministiryhmissä enkä koskaan ennen ole kohdannut luonnontiedevastaista feministiä tai kuullut kenenkään vastustavan luonnontieteitä feministisin perustein. Ajatus on mielestäni varsin absurdi.
Nörttinä ja ihmisenä kannattaa olla sen verran lähdekriittinen, että jos kohtaa jossain yksittäisen hölisijän, joka esimerkiksi vastustaa luonnontieteitä muka feministiseltä pohjalta, pysähtyy miettimään, mahtaakohan hän edustaa kyseisen yhteisön sisällä yleisesti hyväksyttyä ja kannatettua näkemystä vai sittenkin puhua ihan omiaan. Toki feministisen liikkeen sisällä ollaan tietyistä kysymyksistä myös erimielisiä – esimerkiksi seksityön vastustaminen tai hyväksyminen jakaa feministien linjoja – mutta kuten todettu feministisiin luonnontiedeväittelyihin en kyllä ole vielä päässyt osallistumaan.
Jos puhutaan tasa-arvosta niin eikö voisi puhua tasa-arvosta? Se kai on sanana suht selkeä, eikä sitä tarvitse sen enempää määritellä.
Feminismihän on aika selkeästi lähtenyt siitä että nimenomaan naisten tilannetta pitää parantaa, mikä on joskus ollut erittäin hyvä lähtökohta. Joissakin maissa se on vielä nykyäänkin hyvä lähtökohta.
En toki väitä etteikö suomessakin vielä tarvittaisia feminismiä, mutta nykyään se ei ole enää niin selvää että naiset ovat aina kaikessa altavastaajia, sen takia olisi mielestäni parempi puhua tasa-arvosta, koska se ei ota sanana kantaa sukupuoleen/rotuun/seksuaaliseen suuntautumiseen/yms.
Ainii, tuli vielä mieleen semmonen että näin keskiluokkaisena perheellisenä joka työskentelee tietsikoitten parissa voi mun kokemuspiiri olla jokseenkin valikoitunut sellaiseksi että painotetaan osaamista muitten epäoleellisten seikkojen sijaan. Sitten kun erikseen muistutetaan että pitää huolehtia tasa-arvosta se tuntuu vähän hölmöltä kun omissa piireissa asia on aika pitkälti hoidossa. Ja tietty, miehenä sitä ei ehkä kaikkea huomaa.
Noista mun kommenteista jäi mielestäni vähän negatiivinen viba, joten haluan vielä painottaa että mielestäni feminismi on hyvä liike ja vie asioita parempaan suuntaan ja toivotan jaksamista feministinä olemiseen koska nykyään tuntuu että heillä on (ainakin internetissä) vähän huonompi maine kuin uusnatseilla.