The Double (2014)
Ohjaus: Richard Ayoade
Ensi-ilta: 22.6.2014

Double3

Jesse Eisenberg and Mia Wasikowska in THE DOUBLE, a Magnolia Pictures release. Photo courtesy of Magnolia Pictures. Photo credit: Dean Rodgers

 

(Arvostelu sisältää juonipaljastuksia.)

Simon työskentelee tehdasmaisessa toimistossa, käy hoitamassa vanhaa äitiään laitoksessa ja katselee ikkunasta naapuritalossa asuvaa työkaveriaan Hannahia, jolle hän ei millään pysty kertomaan tunteistaan. Hän on hyväluontoinen mutta epävarma nuori mies, joka ei uskalla pitää puoliaan, vaikka kaikki kävelevät surutta hänen ylitseen. Sitten eräänä päivänä toimistoon palkataan uusi työntekijä, rento, itsevarma ja karismaattinen nuorukainen, jota johtaja kehuu vuolaasti – ja joka on täsmälleen Simonin näköinen.

Aluksi tilanne vaikuttaa hyvältä; kaksoisolento James lupaa neuvoa ja auttaa Simonia lähestymään Hannahia, mutta pian Simon huomaa jäävänsä taas jalkoihin. James käyttää häntä häikäilemättömästi hyväkseen ja vie Hannahin, Simonin aseman töissä, jopa tämän kodin ja lopulta identiteetinkin.

Simonin maailma on dystopia, ankea painostava harmaanruskea menneen ajan maailma, jossa tulevaisuutta ei tunnu edes olevan, on vain lannistava paikallaan junnaava tämä hetki. Mikään ei muutu, mitään parempaa ei ole odotettavissa, tässä pysyt ja tyydyt tähän. Säännöt ja byrokratia ovat ehdottomia eivätkä jätä lainkaan liikkumatilaa. Protestoimisesta rangaistaan. Jotkut muut, kuten johtajan laskutaidoton ja työhaluton tytär tai James kyllä uskaltavat tehdä mitä haluavat ja se tunnutaan sallivan heille, mutta Simonin kaltaiset joutuvat vain seuraamaan voimattomina sivusta ja paikkaamaan näidenkin työt.

Itsemurhia tehdään paljon, eikä niitä ihmetellä vaan melkeinpä odotetaan: ”Aiotko sinä tappaa itsesi?” kysyy juuri edellisen uhrin ruumiin pois korjannut työntekijä. ”En”, vastaa Simon. Työntekijä opastaa tietoja kirjaavaa toveriaan: ”Merkkaa siihen vastaukseksi ‘ehkä’.” Itsemurhan ajatus kulkee mukana koko ajan, se on tuon maailman ainoa ratkaisu ja ulospääsy, ja lopulta ainoa jäljellä oleva vaihtoehto.

Double4

Jesse Eisenberg in THE DOUBLE, a Magnolia Pictures release. Photo courtesy of Magnolia Pictures. Photo credit: Dean Rodgers

Simon on kuin kiltiksi ja alistuvaksi kasvatettu ihminen, joka aina tottelee, pyytelee anteeksi, myöntyy toisten tahtoon, antaa tietä, pysyy hiljaa, ja yrittää olla mahdollisimman vaivaton ja huomaamaton. Simonin maailmassa mennään vielä pidemmälle: hänen henkilökorttinsa lakkaavat toimimasta, ihmiset eivät enää muista häntä, häntä kohdellaan kuin ilmaa ja lopulta todetaan, ettei häntä ole enää edes rekistereissä, joten häntä ei ole olemassa yhteiskunnan kannaltakaan. Simonilla olisi kyllä taitoja, lahjoja ja kehitysideoita töihin sekä rakkautta annettavaksi Hannahille, mutta hän ei pysty tuomaan niitä esille, koska epäröi muiden suhtautumista ja omaa arvoaan. James onkin kuin ruumiillistuma kaikelle sille, mitä Simon haluaisi olla mutta ei ole, ja mihin hän haluaisi pystyä mutta ei kykene. Hän etenee työssä johtajan suosioon, saa kaikki haluamansa naiset ja osaa pitää hauskaa. Toisaalta James on Simonin vastakohta: hän on röyhkeän itsevarma, ottaa sumeilematta haluamansa eikä tosiasiassa piittaa muista ihmisistä vähääkään. Näiden seikkojen takia Simon alkaa vihata häntä, ja toisaalta itseään siksi, ettei ei pysty panemaan hanttiin Jamesille. Mutta ovatko James ja Simon erillisiä vai saman kolikon puoliskoja?

The Double perustuu Fjodor Dostojevskin romaaniin Kaksoisolento (1846), joka kertoo mielenterveytensä menettävästä virkamiehestä, joka kamppailee persoonansa ristiriitaisten piirteiden kanssa. The Doublen voi nähdä myös erittäin hyvänä kuvauksena masennuksesta ja siitä, miltä maailma masentuneesta näyttää: elämässä ei näytä olevan mitään mielihyvää eikä toivoa paremmasta, mikään ei onnistu, eivätkä omat kyvyt riitä mutta enempäänkään ei pysty eikä kykene täyttämään muiden vaatimuksia, ja vähitellen elämästä häviää (tai viedään) loppukin sisältö, kunnes on ihan yksin ja kaiken ulkopuolella eikä kukaan huomaa tai välitä.

Ja psykologisena kuvauksena The Double on taitavasti tehty. Jesse Eisenbergin kaksoisrooli toimii, ja varsinkin Simonin kasvoilla niin näkee sen lukemattomien ujojen ja arkojen nörttipoikien ja -tyttöjen tuskaisan pettyneen ilmeen, että taas olisi ollut paljon vaikka mitä sanottavaa, mutta ei vaan pysty eikä uskalla, ja sitten tilaisuuskin meni. Simonin maailman lannistava tunnelma ja symboliikka ovat läsnä kaikkialla: paikalleen jähmettynyt maailma syntyy DDR:läisestä betonista ja teollisuushalleista, isojen koneiden jyskeestä, naksutuksesta ja kolinasta ja 50-luvun designista laitteissa ja pukeutumisessa. Firman pakollisissa(!!) tanssiaisissa alakuloista vanhaa iskelmää laulava Danny (Kyllä, Iso D!) sopii kuvaan kuin olisi sieltä kotoisin 🙂

Masentavasta maailmastaan ja päähenkilöä kaltoin kohtelevasta juonestaan huolimatta The Double ei jätä jälkeensä masentunutta tunnelmaa. Simon ei ole surullisen hahmon ritari eikä epäonnistuja, vaan hänessä on kaikesta huolimatta voimaa, ja niin on koko elokuvassakin. Jos sanon, että katsoisin tuon kyllä uudelleen, se kertonee, että tykkäsin näkemästäni.

Todellinen nörttityttö

Todellinen nörttityttö