Törmäsin Only Lovers Left Alive -elokuvaan ensimmäistä kertaa Tumblrissa. Kyseessä taisi olla fanin postaama kuva Tom Hiddlestonista imemässä mehujäätä. Minusta tuntui hauskalta nähdä, miten innoissaan fanit olivat kuvasta, mutta itse en kiinnostunut elokuvasta ennen kuin vähän myöhemmin, kun näin otoksia Tom Hiddlestonista ja Tilda Swintonista yhdessä. Selvästi romanttista rakkautta esittävät kuvat olivat miellyttävä poikkeus yleensä niin stereotyyppisiin ja kaavamaisen heteronormatiivisiin kuvauksiin. Herkkyyttä ja suojelevaisuutta ei ollut jaoteltu perinteisesti sukupuolen mukaan.

_DON6610.nef

Tilda Swinton ja Tom Hiddleston elokuvassa Only Lovers Left Alive. NonStop Entertainment / Kuusan Kino Ky

Niin kuin usein käy, netissä sattumoisen näkemäni kuvat saivat minut selvittämään lisää. Only Lovers Left Alive ilmestyi jo vuonna 2013 ja sai ensiesityksensä Cannesissa. Tätä Jim Jarmuschin ohjaamaa ja käsikirjoittamaa elokuvaa kiitettiin ja se sai elokuvafestivaaleilla palkintoja ja ehdokkuuksia, mutta Suomessa sitä oli vaikea nähdä valkokankaalla. Jarmuschin Broken Flowers vuodelta 2005 menestyi Suomen teattereissa hyvin, mutta edellistä elokuvaa, vuonna 2009 ilmestynyttä The Limits of Controlia, kävi katsomassa vain vähän yli 2000 ihmistä. Ilmeisesti sen takia Suomen isot maahantuojaketjut eivät hankkineet elokuvan esitysoikeuksia.

Onneksi Only Lovers Left Alive kuitenkin päätyi levitykseen myös Suomen elokuvateattereissa. Takana oli yksityinen elokuvateatterin omistaja Kouvolasta, Kuusan Kino Ky. On poikkeuksellista, että elokuvia levittää näin pieni maahantuoja. Kuusan Kinon Elise Brandt kertoo, miten kaikki kävi.

“Taustalla oli lähinnä oman henkilökunnan kiukku siitä, ettei leffaa nähtäisi Suomessa ollenkaan. Kaiken kaikkiaan kyseessä oli vähän sellainen “yksi asia johti toiseen” -tilanne, mutta motivaatio oli pääasiassa se, että leffa tiedettiin jo hyväksi. Myös se tiedettiin, että Suomesta löytyisi pieni mutta intohimoinen fanikunta.”

Ennen kuin itse sain selville, miten leffa lopulta päätyi Suomessa teattereihin, kuvittelin jo hetken, että joukko määrätietoisia Tom Hiddleston -faneja oli pannut pyörät pyörimään idolinsa takia.

“Hiddleston-faneja toki ollaan meidän putiikissa kaikki – siis leffateatterin henkilökunta – mutta ylipäänsä meillä oli hinku saada noin kiitelty ja selkeästi loistava elokuva isolle kankaalle,” Elise Brandt kertoo.

Miksi elokuvasta nauttimisen syiden pitäisikään olla joko tai: joko idolin katselua tai korkeakulttuurisempana pidettyä taide-elokuvan ihailua. Eiköhän näissä ole mielihyvän lähteinä paljon samoja elementtejä. Kiinnostavasti vain minullekin tulee tässä kirjoittaessa mieleen ilmaisuja “taide-elokuvan arvostus” ja “fani-idolin kuolaaminen” – jyrkkiä vastakkainasetteluja henkisen ja ruumiillisen, älyllisen ja epä-älyllisen välillä. Todellisuudessa vastakkainasettelujen sijaan tapahtuu pikemminkin sekoittuminen.

Elise on samaa mieltä: “Taidenautinto ja puhtaasti fanitus eivät sulje toisiaan pois millään tapaa. Päinvastoin tässä oli kaksi selkeää ja osin päällekkäin menevää kohderyhmää, joiden voitaisiin odottaa raahautuvan lefateatteriin asti. Itse kuulun molempiin ryhmiin.”

Puhdasta tekemisen intoa

Elise Brandt. Kuusan Kino Ky

Elise Brandt. Kuusan Kino Ky

Itsenäinen elokuvien maahantuonti tuntuu vaativan ainakin paljon aikaa, vaivannäköä ja kontakteja – ellei rahaa ole. Alku oli periaatteessa yksinkertainen.

“Suorastaan piruuttani lähdin kaivelemaan oikeudet ostanutta tahoa, joka oli Pohjoismaiden suhteen NonStop Entertainment Ruotsissa. Lähetin heille sähköpostia tiedustellen, mikä tilanne sillä hetkellä oli. Kun vastaus kuului, ettei kukaan Suomessa ollut kiinnostunut tuomaan leffaa maahan, esitin siinä sitten ideaa ihan omasta projektista.”

Elise onnistui neuvottelemaan sopimuksen, joka oli taloudellisesti pienelle yritykselle mahdollinen. “Ruotsin päässä tykättiin asenteesta ja siitä, ettei motiivina ole raha vaan puhdas tekemisen into.” Yhteistyö sujui niin hyvin, että sitä on seurannut toinenkin maahantuontiprojekti: Richard Ayoaden elokuva The Double.

Käytännössä elokuvan levittäminen hoitui sekä olemassaolevien kontaktien kautta että ahkerasti sähköposteja lähetellen.

“Tulin alalle noin 20 vuotta sitten – täytän pian 35”, Elise mainitsee. “Otin siis kalenterin ja yhteystiedot käteen ja lähettelin muutaman sata tarjoussähköpostia. Pidin sormet ristissä, että porukkaa kiinnostaa.”

Kiinnostusta löytyi sen verran, että Only Lovers Left Alive on nyt nähty noin 30 paikkakunnalla. Katsojia on ollut noin 5300.

“Kuten melkein kaiken muunkin, hoidin itse neuvottelut ja leffan esitysteattereiden sopimisen, mainosmateriaalin lähettämisen ja leffan kovalevyjen lähettelyn teattereille”, Elise selittää. “Tällä alalla esitysoikeuden hankitaan “vuokralla”, eli lipputuloista tietty prosenttiosuus tulee levittäjälle, joka taas tilittää ennakkon sovitun osan omalle lähteelleen, tässä tapauksessa NonStopille.”

Näin siis – päättäväisyydellä ja kovalla työllä – pienenkin tekijän on mahdollista maahantuoda ja levittää elokuvaa Suomen teattereihin. “Ei keksitty mitään pätevää syytä olla kokeilematta!” Elisen into ja valmius tehdä unelmansa eteen töitä on ihailtavaa. “Näimme tässä mahdollisuuden ensinnäkin tehdä jotain hienoa ja uutta itsemme takia ja toiseksi tuoda jotain nautinnollista elokuvayleisölle.”

Maahantuonnissa Kuusan Kinossa ei oltu ensimmäistä kertaa asialla. Elise on toimittanut “event cinemaa” jo muutaman vuoden ajan sekä omassa Studio123-elokuvateatterissaan että parissakymmenessä muussa leffateatterissa, joihin hän on levittänyt oopperaa, balettia, musikaaleja ja muita vastaavia tuotantoja.

Event cineman levityspuolen ja muutenkin elokuvateatteri Studio123:n kautta Elisellä on kontakteja muihin teatterinvetäjiin. “Tämä oli kuitenkin ensimmäinen juttu, jonka sain esimerkiksi Finnkinon kankaille näytille! Muuten asiakkaani ovat pienempiä teattereita.”

Studio123-elokuvateatteri. Kuusan Kino Ky

Studio123-elokuvateatteri. Kuusan Kino Ky

Kääntäminen omin neuvoin

Levitysoikeuksista neuvottelemista, yksittäisten elokuvateatterien kanssa neuvottelemista, mainostamista, elokuvan kopioiden lähettämistä… Tekemistä elokuvan levittämisessä riittää, mutta Elisen työ ei loppunut vielä tähänkään: hän hoiti myös elokuvan kääntämisen, jotta siinä olisi suomenkielinen tekstitys.

“Ei ole rahaa teettää sitä ammattilaisella”, Elise toteaa. “Minulla ei ole virallista käännöskoulutusta, mutta elokuvan parissa kasvaneena ja englanninkielisen lukion käyneenä hyvin sujuva kielitaito kyllä. Tulos on ollut hyvä, jopa kiitosta on herunut, haukkuja ei juurikaan.”

Käännöksen apuna toimi ruotsinkielinen tekstitystiedosto, mutta enimmäkseen Elise käänsi korvakuulolta suoraan englannista.

Myös käännöstyöstä Elisellä oli jo kokemusta muista levitykseen hankkimistaan esityksistä. “Aiemmin olen tosiaan tuonut maahan Lontoon Royal Opera Housen ooppera- ja balettituotantoja, muutaman konsertin ja musikaalin, Broadway-shown ja niin edespäin, ja kaikkiin nauhoitteina levittämiini oopperoihin teen myös käännökset itse.”

Elise siis kääntää ja sovittaa käännökset tekstitykseksi, mutta tekstien liittämisessä elokuvaan hän turvautuu ulkopuoliseen apuun. Digitaalisen elokuvan aikana voi tehdä melkein mitä vain, jos on tietokone – ja nörtti sitä käyttämään.

“Minulla on Mikkelissä kollega ja ystävä, Jussi Siponen, joka on töissä paikallisessa leffateatterissa. Hän toimii luottonörttinäni ja toteuttaa tekstitysten teknisen puolen siinä missä minä teen käännöksen. Yhteistyö on meillä äärimmäisen sujuvaa ja kestänyt nyt vuositolkulla. Aivan korvaamaton tyyppi.”

“Kääntäminen on tekstistä riippuen ihan pirun vaikeaa tai sitten vähemmän, mutta koko ajan hauskaa!” Elise hehkuttaa: “Saada nyt omat sanansa kankaalle kaiken kansan nähtäväksi, oman työnsä kerrankin ihan ihmisten nassun eteen! Mieletön ajatus! Ekan kerran kirjoitin oman nimeni tekstityksen viimeiselle riville Only Loversissa. Että oli hieno hetki.”

Only Lovers Left Alive -elokuvassa haasteita kääntämistyöhön toivat elokuvassa käsitelty metafysiikka ja musiikkialan termistö.

“Silloin kun tekstissä on hyvin erikoistunutta asiaa, kuluu aikaa tutkimiseen ja aiheen opiskeluun monta kertaa enemmän kuin itse kääntämiseen. Joka päivä oppii jotain uutta! Mieheni on myös muusikko ja auttoi esimerkiksi Loversin kitarajuttujen kanssa.”

Tunnelmallinen vampyyrileffa

Leffan päähenkilöt Adam ja Eve. NonStop Entertainment / Kuusan Kino Ky

Leffan päähenkilöt Adam ja Eve. NonStop Entertainment / Kuusan Kino Ky

 

Only Lovers Left Alive on vampyyrileffa, jossa näytetään vampyyreistä erilainen puoli kuin useissa genren nykyedustajissa. Elokuvassa tunnelma on tärkeämpi kuin juoni tai tarina. Jotkut kriitikot ovatkin todenneet, ettei juoni kestä lähempää tarkastelua tai että elokuvan elementit eivät pysty kannattelemaan sen kahden tunnin pituutta. Toisia kriitikoita ja faneja taas on miellyttänyt nimenomaan tunnelma, jonka luovat vahva näyttelijätyö ja musiikki.

Tässä muutamia Nörttityttöjen näkemyksiä elokuvasta. 

Elise Brandt

Voi taivas, että mä rakastan sitä leffaa. Minulla on paha tapa rakastua palavasti juuri senhetkiseen projektiin, elää ja hengittää sitä. Lovers jää kummittelemaan kyllä aivan ikuisuudeksi, täy-del-li-nen elokuva, jos minulta kysytään. Olen suuri ironian ystävä, ja nimenomaan se puoli Loversissa puri minuun, musiikin ohella.

Katja Argillander

Only Lovers Left Alive oli tämän vuoden elokuvista yksi eniten odottamani ja olinkin innoissani, kun se saatiin täällä elokuvateatteriin. Katsoin elokuvan pienen nörttityttöporukan kanssa ja kokemus oli kaiken kaikkiaan positiivinen. Olen aina pitänyt Jim Jarmuschin elokuvista ja tyylistä. Voin tunnustaa olevani Tom Hiddlestonin fani, mutta tämän elokuvan halusin nähdä nimenomaan Jarmuschin, en Hiddlestonin takia. Lisäksi vampyyriaiheiset elokuvat kiinnostavat aina.

Elokuva vastasi aika hyvin odotuksiani ja oikeastaan ylittikin ne. Elokuva oli kaiken kaikkiaan hieno kokemus. Tarina eteni jarmuschmaiseen tyyliin unenomaisen verkkaisesti ja enemmän kuin tarina, se oli oikeastaan tunnetila. Jossain määrin tunnelma toi mieleen Wong Kar-Wain In the Mood for Love -elokuvan.

Yksi elokuvan tärkeistä elementeistä oli mielestäni musiikki, joka oli miltei hypnoottista heti alkuteksteistä lähtien. Elokuvan soundtrack toimii hienosti myös erikseen kuunneltuna.

Pidin paljon näyttelijöistä, Tom Hiddlestonin ja Tilda Swintonin välinen kemia on huikeaa ja myös muut näyttelijät, erityisesti John Hurt, olivat hyviä. Only Lovers Left Alive on elokuva, jota voisi filosofoida paljonkin, mutta ensimmäisen katsomiskerran jälkeen en vielä siihen kykene tai halua. Sen aika tulee myöhemmin, kun elokuvan näkee uudestaan. Toivottavasti pian.

Saija Aro

Oli todella kaunis elokuva. En ole pitkään aikaan katsonut elokuvaa, jossa rauhassa rakennetaan tunnelmaa, ja kaiken lisäksi toimi näin hyvin, ei tullut kertaakaan pitkästynyt olo tai sellainen fiilis, että leffa yrittää liikaa.

Tunnelma syntyi upeilla kuvauksilla ja täydellisesti sopivalla musiikilla. Ja hyvillä näyttelijöillä – ei tarvitse olla valtavaa näyttelijäkaartia, että saa hyvän leffan aikaan.

Etenkin Tangerin kaupunkia kuvaavat jutut olivat ihania visuaaliselta sekä musiikilliselta puoleltaan, ja tykkäsin, että ei olla kaikessa aina vaan länsimaisten metropolien kupeessa – rappioromantiikkaa voi kuvata monessa paikassa.

Tom Hiddleston Adamina. NonStop Entertainment / Kuusan Kino Ky

Tom Hiddleston Adamina. NonStop Entertainment / Kuusan Kino Ky

Ihanan freesi näkemys vampyyriromanssielokuvaan! Ei turhaa hälinää ja mättöä ja itsetarkoituksellisia verisen graafisia kuvauksia syömisestä tai seksistä, ja päähenkilöiden jossain suhteissa stereotyyppiset hahmotkin tuntuivat luontevilta. Lisäksi leffa toi pirteän erilaisia piirteitä vampyyrien ominaisuuksiin, jotka ilahduttivat kovasti. Vampyyrien selvästi eletyt kodit kirjakasoineen ja musiikkikokoelmineen viehättivät valtavasti.

Minua viehätti myös elokuvan vähän arkisenkin, ikuisen rakkaustarinan kuvaus.

Elokuvasta jäi hiukan haikea, mutta hyvä mieli ja tunnelma. Ja onhan ne Hiddleston ja Swinton hotteja. Nyt soundtrackia kuuntelemaan!

Sanna Haukkala

Jim Jarmuschin vampyyrihaahuilu kiinnosti minua ensisijaisesti kannatuksen vuoksi. Suomessa on jo muutama elokuva saatu minikierrokselle fanien ja muiden kiinnostuneiden sosiaalisessa mediassa aiheuttaman myllytyksen vuoksi, ainakin Dredd 3D ja The World’s End ovat olleet tällaisia. Kun elokuvaa on levittämässä joku muu kuin työhön rutinoitunut pulju, joka vaikuttaa tekevän homman enemmän rahan kuin elokuvan takia, niin mikseipä elokuvaa kävisi katsomassa ihan vaikka elokuvateatterin pehmeiden penkkien ja ison valkokankaan takia. Yksi peukku nousee jo pelkästä levittämisen innosta: koko ajan Suomen kokoisessa maassa on hyviä elokuvia jäänyt esittämättä oletetun huonon menestymisen takia, mutta tällä hetkellä digitaalinen levittäminen on madaltanut kynnystä lähteä levitysbisnekseen. Printtien tekeminen on varmasti halvempaa (en tiedä tarkalleen kuinka paljon, mutta yhden filmiprintin kopioiminen aikoinaan maksoi yli kymmenentuhatta markkaa), eikä kovalevyboksi paina viittätoista kiloa. Printti on siis halvempaa ja nopeampaa lähettää seuraavalle elokuvateatterille.

Itse elokuva itsellä ei kyllä herättänyt armotonta fanittamista, odotuksia vasten Only Lovers Left Alive jäi pliisuksi mutta ”ihan kivaksi” elokuvakokemukseksi. Moni tuttavani on kyllä käynyt katsomassa elokuvan jo monta kertaa, onhan se tunnelmaltaan ihan sopuisa nätin kuvaston ja äänimaailman yhdistelmä. Puhtaana vampyyrihaahuiluna elokuva olisi huomattavasti mukavampi, lopullisen juonen alkaessa purkautumaan aloin itse pyörimään penkissä turhautuneisuudesta. Olisin katsonut mieluummin reilut puolitoista tuntia kelanauhurin ja seiskatuumaisen pyörimistä tai Adamin kitaradronen nauhoitusta kuin sitä perin tavanomaista vampyyrimytologian ja ”zombimaailman” kohtaamista. Vaikka pidinkin Jarmuschin näppärästä Detroitin ruin pornilla mehustelusta, Tesla-viritetystä kärrystä ja Marlowe-loren käyttämisestä, nämä kaikki ovat vuonna 2013/2014 jo vähän kuluneita juttuja. Paitsi Wanda Jackson, kiitos Jarmuschille hänen tökkäämisestään uudelleen esille!

Omaa ja mehukasta ainesta elokuvassa oli kovin vähän, elementtejä elokuvaan on selvästi otettu The Hungerista, yleisesti Jean Rollinin vampyyrihaahuiluista ja Harry Kümelin Les lèvres rougesista. Ärsyttävä vampyyrisisko on muuten myös 2012 ilmestyneessä Kiss of the Damnedissa, joka on itsetietoinen nyökkäys Rollinin suuntaan. Ja tietenkin vähän samanlaista vampyyreja sisältävää elokuvallista shoegazing-haahuilua on ollut jo George A. Romeron Martinissa, Claire Denisin Trouble Every Dayssa ja Abel Ferreran The Addictionissa.

Soile Kontio

Kuvat Tilda Swintonin ja Tom Hiddlestonin epänormatiivisesta läheisyydestä saivat minut katsomaan elokuvan, ja Swintonin ja Hiddlestonin roolisuoritukset myös viehättivät minua elokuvassa kaikkein eniten. Rakastavaisten yhdessäolo näytettiin virkistävän erilaisena yleisiin valtavirran kuvauksiin verrattuna. Muutenkin Hiddleston ja erityisesti Swinton pitivät minua pauloissaan koko elokuvan ajan. On ilo katsella sellaista näyttelijätyötä.

Elokuva oli kaunis katsoa ja musiikki vielä voimisti eskapismia ja arkipäivästä irrottautumista. Luettuani arvioita elokuvasta huomasin, että monien arvioiden kuvaukset elokuvan tapahtumista eivät vastanneet omaa kokemustani. Kai se kertoo siitä, miten genreodotuksia rikkova leffa on kyseessä. Elokuvan tapahtumia on vaikeaa tiivistää, koska siinä on enemmän kyse nimenomaan tunnelmasta.

Elokuvateatterissa oli minun kanssani samaan aikaan joku fani eli ihminen, jolla on kiinteä ja intiimi suhde elokuvaan tai ehkä johonkuhun näyttelijään. Sen huomasi siitä, että hän nauroi asioille, jotka eivät minusta olleet hauskoja, ja reagoi muutenkin voimakkaasti pieniin asioihin kuin ainakin joku, joka on sisäpiirissä.

Tämän fanin läsnäolo sai minut ajattelemaan erilaisia tapoja katsoa samaa elokuvaa. Joku kriitikko oli kyllästynyt kuoliaaksi Loversia katsoessaan; minulle Swintonin ja Hiddlestonin hahmojen välinen yhteys oli voimakas elämys, vaikka elokuvan jotkut piirteet tuntuivat pahoilta aukoilta juonessa; tälle fanille elokuvassa oli paljon enemmän merkityksiä kuin minulle. Kaikki me jonkinlaista nautintoa haimme siitä, kuka näyttelijöiden kasvoista, kuka intertekstuaalisista kulttuuriviittauksista vuosisatojen taakse, kuvausteknisistä ratkaisuista, tunteita herättävästä musiikista.