Kävin kevään aikana Helsingin yliopiston käännöstieteen oppiaineen kurssin Julkishallinnon tekstien kääntäminen ja tulkkaus. Ennen kurssin aloittamista minulla oli hyvin hatara käsitys siitä, mitä julkishallinto oikeastaan tarkoittaa ja mihin siellä tarvitaan kääntämistä ja tulkkausta. Koska oletan, että monet muutkin ihmiset ovat suunnilleen yhtä tietämättömiä aiheesta, päätin jakaa kurssilla kartuttamaani tietoa suuren yleisön huviksi ja hyödyksi.

Opinahjoni Helsingin yliopiston nykykielten laitoksella sijaitsee Metsätalossa.

Kääntäminen ja tulkkaus

Voin liioittelematta sanoa, että kääntämistä tarvitsevat kaikki. Kohtaamme käännöksiä päivittäin kaikkialla: muropaketin kyljessä, television tekstityksissä, julkisessa liikenteessä, hississä, mainostauluissa, lehdissä. Kuitenkin suurin osa meistä tulee toimeen päivittäisessä elämässään ilman erityisiä käännös- tai tulkkauspalveluita. Näin ei kuitenkaan ole kaikkien kohdalla. Globalisoituvassa yhteiskunnassa monikielisyys tulisi ottaa huomioon entistä paremmin. Tämä koskee erityisesti julkishallintoa, sillä toimivat kielipalvelut auttavat takaamaan ihmisen perusoikeudet.

Kääntäminen ja tulkkaus ovat vapaita ammatteja siinä mielessä, ettei niiden harjoittamiseen tarvitse muodollista pätevyyttä. Tämä tekee julkishallinnossa työskentelevien kääntäjien ja tulkkien ammattitaidon varmistamisesta hankalaa. Kääntäjien kannalta tilanne on hieman yksiselitteisempi, sillä virallisia asiakirjoja, kuten oikeuden päätöksiä ja erilaisia todistuksia, voi lainvoimaisesti kääntää tai vahvistaa vain auktorisoidun kääntäjän tutkinnon suorittanut henkilö. Tulkkaamisessa tilanne on monimutkaisempi. Esimerkiksi oikeustulkkaamista voi toimittaa henkilö, jonka katsotaan olevan nuhteeton ja tehtävään sopiva. Tämä jättää paljon tulkinnanvaraa siihen, millaiset taidot tulkilla tulee olla. Pahimmassa tapauksessa tästä seuraa heikkolaatuinen tulkkaus, mikä heikentää tulkattavan oikeusturvaa merkittävästi.

Julkishallinto

Julkishallinnon toimielimet kattavat koko ihmiselämän kirjon. Julkishallintoon kuuluvat muiden muassa maistraatit, poliisi, koulut, sosiaalitoimi, terveydenhuolto ja oikeuslaitos. Siihen kuuluvat myös tavallisesta pulliaisesta hieman kaukaisemmat, mutta elämään voimakkaasti vaikuttavat eduskunta, presidentti ja valtioneuvosto eli hallitus. Julkishallinto on siis läsnä elämän joka osa-alueella, halusimme sitä tai emme. Siksi olisikin tärkeää, että kaikkien ihmisten oikeus ymmärtää itseään koskevia asioita taattaisiin kielestä huolimatta. Yhä kansainvälistyvässä yhteiskunnassa on huolestuttavaa, että vieraskieliset henkilöt asetetaan eriarvoiseen asemaan suomen- tai ruotsinkielisiin verrattuna.

Julkishallintoon kuuluu monia toimielimiä.

Eriarvoisuus ei ole pelkästään moraalisesti arveluttavaa, vaan syrjintä kielen perusteella on kielletty esimerkiksi Euroopan ihmisoikeussopimuksessa.

Kielelliset oikeudet

Suomessa on kaksi kansalliskieltä, suomi ja ruotsi, joista säädetään kielilaissa. Lisäksi saamen kielellä on erityisasema, josta on säädetty erikseen. Kielilaki takaa, että asioidessaan jossakin viranomaisessa henkilöllä on oikeus saada palvelua haluamallaan kansalliskielellä. Laki ei kuitenkaan koske yliopistoja, kirkkoja tai Ahvenanmaata. Kielilaki ei kata muita kieliä, vaan niistä on säädetty erikseen muiden lakien yhteydessä. Esimerkiksi hallintolaissa säädetään, että jotakin muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuva on lain mukaan oikeutettu tulkitsemiseen tai kääntämiseen, jos hän ei ymmärrä kansalliskieliä. Tämä kuitenkin koskee vain asiaa, joka on saatettu vireille viranomaisen aloitteesta.

Suomen laissa on siis periaatteessa taattu henkilön tiedonsaannin, osallistumismahdollisuuksien, yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin kannalta keskeisimmät kielipalvelut. Käytännössä tämä ei kuitenkaan aina toteudu toivotulla tavalla. Kielellisten oikeuksien toteutumista edes suomen ja ruotsin osalta ei erikseen valvota, puhumattakaan vieraista kielistä.

Kielipalvelut toimivat Valtioneuvoston linnassa Senaatintorin laidalla.

Valtioneuvosto ja ministeriöt

Valtioneuvostossa eli hallituksessa kielipalvelut on järjestetty ilmeisen hyvin. Eri ministeriöissä on omat osastonsa, joissa työskentelee yhteensä 65 kieliasiantuntijaa: kääntäjiä, tulkkeja, terminologeja, tietoasiantuntijoita ja kieliteknologia-asiantuntijoita. Työtehtävien, kielten ja aiheiden kirjo on varsin laaja. Tulkit tulkkaavat esimerkiksi valtiovierailuilla, sopimusneuvotteluissa ja konferensseissa. Kääntäjät kääntävät esimerkiksi lakeja, tiedonantoja, valtiosopimuksia ja puheita. Kaikkein eniten käännetään ja tulkataan englantia.

Vaikka valtioneuvoston omat kielipalvelut ovatkin toimivat, ulkoiseen apuun on pakko turvautua esimerkiksi harvinaisten kielten kohdalla. Tällöin kuvaan astuu valtion yhteishankintayksikkö Hansel, jonka kautta kilpailutetaan kaikki julkishallinnon hankinnat vessapaperista tulkkipalveluihin. Ongelma ei ole se, ettei yksityisiltä toimijoilta löytyisi ammattitaitoa, vaan se, että Hansel päättää kilpailun voittajasta hinnan, ei laadun perusteella. Siispä sen sijaan, että ulkoistaminen helpottaisi kielipalveluiden työtä, se tuottaa sitä lisää. Huonosti tehtyjä käännöksiä ei voi päästää liikkeelle, vaan kielipalveluiden työntekijöiden pitää oman työnsä ohessa korjata ne ennen julkaisua.

Pakolaiset tarvitsevat tulkkauspalveluita vielä turvapaikan saatuaankin. Kuvassa Oulun vastaanottokeskus.

Asioimistulkkikeskus

Vieraskielisiä ihmisiä, eli vakituisesti maassa asuvia tai turvapaikanhakijoita, jotka puhuvat äidinkielenään jotain muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea, on Suomessa lähes yhtä paljon kuin suomenruotsalaisia. Nämä ihmiset tarvitsevat tulkin apua monissa eri arkielämän tilanteessa, kuten terveyskeskuksessa, koulussa, sosiaalitoimessa ja sairaalassa. Jotta henkilön oikeudet olisivat viranomaisessa turvatut, hän tarvitsee tulkin varmistamaan, että asia käy selväksi. Tätä varten on pääkaupunkiseudun kuntien toimesta perustettu Helsingin seudun asioimistulkkikeskus, jossa toimii noin 450 asioimistulkkia. Asioimistulkkikeskuksen suurimmat tulkkauskielet ovat venäjä ja somali, joiden lisäksi tulkataan noin 88 muulle kielelle. Kuten sanottu, asoimistulkin on tarkoitus varmistaa, että henkilön oikeudet toteutuvat ja että hän saa riittävän tiedon itseään koskevista asioista viranomaisessa.

Keskusrikospoliisi

Keskusrikospoliisissa on oma kansainvälinen osastonsa, johon kielipalvelut on keskitetty. Siellä työskentelevien nimike on vanhahtavasti kielenkääntäjä, vaikka he käytännössä tekevät sekä tulkkausta että kääntämistä. Erityisesti talousrikollisuus ja huumerikollisuus vaativat kansainvälistä yhteistyötä, minkä vuoksi kielenkääntäjiä tarvitaan kommunikointiin muiden maiden viranomaisten kanssa. Kielenkääntäjät saattavat olla tulkkina vieraskielisten henkilöiden kuulusteluissa tai teleseurannassa. He saattavat kääntää kuulustelupöytäkirjoja, pidätysmääräyksiä, jonkin yrityksen asiakirjoja tai jopa ulkomailla kuolleiden suomalaisten ruumiinavauspöytäkirjoja. Eniten käännetään ruotsia ja englantia. Kansainvälinen rikollisuus tuottaa paljon englannin käännöstarpeita.

Poliisi tarvitsee kääntäjien ja tulkkien apua monissa tehtävissä, mutta harvemmin partioimisessa.

Koska keskusrikospoliisilla on toimipisteet Vantaalla, Rovaniemellä, Oulussa, Tampereella ja Turussa, muista kaupungeista voidaan toimittaa käännös- ja tulkkausapua tarvittaessa. Koska käännettävät ja tulkattavat asiat ovat erityisen arkaluontoisia, työn ulkoistaminen on harvinaista. Kansainvälinen osasto ei voi kattaa kaikkia maailman kieliä, joten ulkoistaminen on toisinaan välttämätöntä. Samoin kuin valtioneuvoston kielipalveluissa, palvelut kilpailuttaa Hansel. Myös keskusrikospoliisissa on ollut ongelmia ulkoistettujen palveluiden kanssa, sillä pyynnöistä huolimatta kilpailutuksessa on painotettu laadun sijaan hintaa.

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella

Lyhyen kurssin aikana on mahdotonta saada kattavaa kuvaa niinkin laajasta aiheesta kuin julkishallinto ja sen kielipalvelut. Kuvittelen kuitenkin saaneeni melko hyvän, jos kohta pintapuolisen, käsityksen siitä, millaisia palveluita julkishallinto tuottaa, kuinka kääntäminen ja tulkkaus liittyvät näihin palveluihin ja kuinka ne on järjestetty. On selvää, että osassa julkishallintoa kääntäminen ja tulkkaus on ammattitaitoista. Minulle jäi kuitenkin tunne, että monikielisyyttä pidetään edelleen jonkinlaisena lisätoimintona, johon ei ohjata riittävästi resursseja.

Globalisoituvassa maailmassa kaikkien, erityisesti päättäjien, tulisi tulla tietoisiksi siitä, ettei ilman yhteiskunnan monikielisyyttä ole todellista tasa-arvoisuutta, eikä ilman tasa-arvoisuutta ole juuri mitään.