Koska olen tällainen kirjafriikki, jonka täytyy saada kaikki kirjat heti nyt, osallistuin ahneuksissani kirjakustantamo Bazarin kirja-arvontaan muutama viikko sitten. Ja kuinka ollakaan, kerrankin onnetar suosi ja voitin palkintona olleen kirjan. Kyseinen kirja oli Alan Bradleyn 27.3. suomeksi ilmestynyt Piiraan maku makea.

Tunnustan, etten oikein edes tiennyt millaisesta kirjasta on kyse. Esittelyn perusteella ymmärsin sen olevan ilmeisesti jonkinlainen dekkari. Kuten sanoin, ahneuksissani osallistuin. Kun kirja sitten saapui minulle kuun alussa, takakansitekstistä selvisi, että kyseessä todellakin on dekkari. Kirjaa suositellaan heille, ”joiden yöpöydällä notkuu pino Neiti Marpleja ja jotka eivät koskaan kasvaneet yli Viisikoista”. Rakastan Agatha Christien tarinoita (tosin enemmän Poirotista kertovia, kuin Marpleja), joten ajattelin, ettei paremmin olisi voinut osua.

Kirjan suomenkielisen version kansi on Satu Kontisen käsialaa.  Kuva Bazar Kustannus

Kirjan suomenkielisen version kansi on Satu Kontisen käsialaa.
Kuva Bazar Kustannus

Miten Piiraan maku makea sitten liittyy Nörttityttöihin ja miksi haluan siitä kertoa teille lukijoille? Oikeastaan pääsyy on se, että tarinan päähenkilö on pesunkestävä nörttityttö, joten koin, että jo sen vuoksi on syytä esitellä tämä kirja. Nuori sankarittaremme Flavia de Luce nimittäin rakastaa kemiaa ja painelee kursailematta kirjastoon tarkistamaan faktat, jos ei jotain asiaa tiedä. Tosin yksitoistavuotiaaksi Flavia tietää jo huomattavan paljon kaikenlaista. Varsinkin myrkyistä. Toki tarina on myös kiinnostava ja maininnan arvoinen.

Tarina sijoittuu vuoteen 1950. Tapahtumapaikkana on pikkupaikkakunta Englannin maaseudulla. Eräänä päivänä Buckshawin, de Lucejen kotikartanon, keittiön oven edestä löytyy kuollut lintu nokassaan postimerkki. Seuraavana aamuna Flavia löytää puutarhasta kuolleen miehen. Tapaus vaikuttaa epäilyttävältä, ja paikalle kutsutut poliisit kohtelevat Flaviaa kuin pikkutyttöä, joten Flavia päättää ratkaista tapauksen ennen poliiseja.

Piiraan maku makea tosiaan on kuin sekoitus Viisikkoja ja vaikkapa Neiti Etsivää. Ja miksei jopa sitä Neiti Marpleakin, tuon ajan Englannin kuvauksena. Sellainen vanhan ajan seikkailukertomus, joita itsekin lueskelin lapsena. Ennen kuin aloin kirjaa lukea, en ollut ihan sisäistänyt päähenkilön ikää. Oletin hänen kyllä olevan nuori, mutta ehkäpä enemmänkin teini-ikäinen kuin lapsi. Flavia on aika pikkuvanha hahmo. Tämä minua vähän ärsytti, mutta ehkäpä näin kolmekymppisenä on vähän hankala samaistua 11-vuotiaaseen. Kirjan kertojana Flavia puhuu paljon kemiasta, alan uranuurtajista, tiedemiehistä ja -naisista. Hän mainitsee usein myös kirjailijoita, säveltäjiä ja klassisen musiikin kappaleita, ja vanhoja elokuva ja näyttelijöitä. Kirja siis vilisee nippelitietoa ja asioita, joita tekee mieli vähän googlettaa. Kuten esimerkiksi sitä, millainen on Flavian lempikappale Paradisin Toccata.

Kirjan tarina oli mukaansatempaava, toki vähän ennalta-arvattavakin paikoitellen. Omaa lukukokemustani se ei tosin haitannut. En ole ihan varma, mille ikäryhmälle kirja on suunnattu. Koska se muistutti minua niin vahvasti lapsena lukemistani salapoliisikirjoista, ajattelisin sen olevan nuoremmille lukijoille. Tarina kuitenkin toimii vallan hyvin enemmän tai vähemmän vanhemmillekin.

Piiraan maku makea on itseasiassa ensimmäinen osa (toistaiseksi) kuuden osan Flavia de Luce -kirjasarjasta. Kirjailijan wikipediasivun mukaan kirjasarjaa on jatkettu kymmenosaiseksi. Englanniksi kirja on ilmestynyt jo 2009 nimellä The Sweetness at the Bottom of the Pie. Sarjan seuraavan osan The Weed That Strings the Hangman’s Bag pitäisi ilmestyä tämän vuoden syksyllä suomeksi nimellä Kuolema ei ole lasten leikkiä. Kirjasarjan virallisilla sivuilla kerrotaan, että Flaviasta on suunnitteilla tv-sarja, ja kirjan sisäkannessa mainitaan, että elokuvaoikeudetkin on jo myyty. Joten ehkäpä tulevaisuudessa näemme Flavian myös valkokankaalla.