Nörttitytöt

Teksti ja kuvat: Minna Heimola

Olin jo jonkin aikaa kaivannut elämääni e-kirjojen lukulaitetta. Oletin kuitenkin niiden olevan auttamattomasti tämänhetkisen budjettini ulkopuolella, joten en ollut perehtynyt asiaan sen pidemmälti. Vasta eräs nettikeskustelu sai minut tajuamaan, että lukulaitteissa on nykyään varsin paljon valinnanvaraa, ja osan hinnat ovat varsin kohtuullisia.

Aiemmin tässä blogissa on pariinkin kertaan ollut puhetta Kindlestä, joka lienee useimpien parhaiten tuntema lukulaite. Kindlejä ei ole kuitenkaan helppo saada, ellei satu löytämään käytettyä. Niitä saa tällä hetkellä Suomeen tiettävästi vain Amazon.comista tilaamalla, ja sielläkin vain osa malleista on sellaisia, joita myydään myös kansainvälisille asiakkaille. Esimerkiksi edullisimpia mainosrahoitteisia Kindle-lukulaitteita ei ole ainakaan tällä hetkellä mahdollista tilata Suomeen. Lisäksi Kindlen tarvikkeita, kuten suojakoteloita, on vielä hankalampi saada tilattua Suomeen – kävin läpi niitä kohtuullisen valikoiman, enkä löytänyt yhtään mielestäni kivan väristä koteloa, joka olisi suostuttu lähettämään Finland-osoitteeseen.

bookeen_suojakotelo_auki

Bookeen kotelossaan. Kun laite ei ole päällä, ruudulla on vaihtuva Bookeen-mainosteksti tai -kuva, eräänlainen näytönsäästäjä.

Näiden hankaluuksien vuoksi päätin alkaa katsella muita, helpommin saatavilla olevia vaihtoehtoja. Keskusteluja ja joitakin arvosteluja luettuani ja hinnastojani selattuani päädyin ranskalaisten suunnittelemaan Bookeen Cybook Opus –lukulaitteeseen, jonka sain hankittua suomalaisesta liikkeestä reilun 50 euron hinnalla.

Bookeenin ensimmäiseksi silmään pistävä ominaisuus on sen pienuus. E-ink-näyttö on vain 5-tuumainen, kun esimerkiksi Kindlejen näyttö on 6-tuumainen. Toisaalta ruudulle ei siis mahdu kauhean paljon tekstiä kerrallaan, esimerkiksi kokonaista pokkarin sivullista, etenkään, jos ei kykene lukemaan hyvin pieniä kirjaimia. (Kirjainkoko on luonnollisesti säädettävissä, ja Bookeen tarjoaa fonttikoolle 12 erilaista vaihtoehtoa). Toisaalta laite on pienen kokonsa ansiosta myös erittäin kevyt, 150 g, ja sitä jaksaa hyvin pidellä yhdellä kädellä vaikka kuinka kauan. Bookeen ei myöskään käytä virtaa paljoakaan, vaan valmistajan ilmoituksen mukaan yksi lataus riittää jopa kahden viikon ajaksi tai n. 8000 sivunkääntöön.

bookeen_suojakotelo

Bookeen ja suojakotelo. (Kotelon väri on enemmän punainen ja vähemmän violetti kuin mitä kuvassa näyttää.)

 

Bookeenin mukana tulee musta, nahkainen säilytyskotelo. Se on kuitenkin tosiaan vain laitteen säilyttämiseen soveltuva kotelo; halusin itse lukijalleni suojakotelon, jota voi pitää kirjan päällä koko ajan (jotta se suojaa laitetta, kun nukahdan kesken kirjan, ja lukija putoaa sängyn alle…). Sellaisia oli myynnissä kympillä, joten jos ei värivalikoima päätä huimannut, ei huimannut hintakaan.

Lisäksi lukulaitteen pakkauksessa tuli mukana usb-kaapeli, jonka avulla Bookeenin voi yhdistää tietokoneeseen. Tietokoneelta voi kopioida sähkökirjoja laitteelle, joka tietokoneen näkökulmasta on kuin mikä tahansa massamuistilaite. Samalla laite lataa akkuaan tietokoneesta usb-kaapelin kautta. Ymmärtääkseni laitteeseen on saatavilla lisäosana myös verkkovirtalaturi, mutta en ainakaan toistaiseksi pitänyt sen hankkimista tarpeellisena, tietokone on kuitenkin tässä nörttitaloudessa riittävän usein päällä 🙂 Pidemmille matkolle lukulaitteen kanssa lähdettäessä se varmaan tulee kuitenkin tarpeeseen.

bookeen_kirjavalikko

Kirjavalikko.

Päinvastoin kuin joissakin muissa hintavammissa lukulaitteissa, Bookeenissa ei siis ole omaa WiFi-yhteyttä, jonka kautta kirjoja voisi ostella (melkein) missä ja milloin tahansa, vaan kirjat pitää ladata ensin tietokoneelle ja kopioida siltä lukulaitteelle. (Muutenkin kyllä suosittelisin itse pitämään kopioita kirjastosta myös tietokoneella siltä varalta, että lukulaite hajoaa tai katoaa.) Itse en koe WiFi-yhteyden puutetta erityisen suurena ongelmana, en kuitenkaan ole muutenkaan joka päivä hankkimassa lisää luettavaa.

Bookeen lukee melkein kaikkia sähkökirjaformaatteja, kuten ePUBia, MOBIa sekä Adobe DRM:ää, ja lisäksi PDF-, HTML- ja TXT-tiedostomuotoja. Sen sijaan Kindlen omia formaatteja, kuten AZW:tä, Bookeen ei lue ainakaan sellaisenaan. Netistä on saatavilla joitakin ohjemistoja sähkökirjojen konvertointiin tiedostomuodosta toiseen, mutta tähänastisilla kokeiluilla olen saanut ohjelmien avulla konvertoitua muutamasta aikanaan tablettiin lataamastani Kindle-kirjasta vain osan. Toisaalta Kindle ei ilmeisesti sitten taas tue esimerkiksi ePUB-formaattia ilman formaattimuunnoskikkailua, joten tässä suhteessa oikotietä onneen ei ilmeisesti ole saatavilla. Laitteen omaa muistia kirjojen tallentamista varten on 1 GB, ja sitä voi tarvittaessa laajentaa lisämuistikortin hankkimalla.

Kirjaa lukemassa. Sivua käännetään oikeassa laidassa olevilla napeilla, ja alalaidan napeista pääsee selaamaan kirjastoa ja säätämään laitteen asetuksia.

Kirjaa lukemassa. Sivua käännetään oikeassa laidassa olevilla napeilla, ja alalaidan napeista pääsee selaamaan kirjastoa ja säätämään laitteen asetuksia.

Lukeminen laitteella on sujunut pääosin näppärästi. Sivua käännetään oikeassa laidassa olevilla napeilla (ylemmällä eteenpäin, alemmalla taaksepäin). Kirjassa on myös mahdollista siirtyä eteen- tai taaksepäin valikosta valitsemansa luvun alkuun. Yhdellä napinpainalluksella pääsee myös takaisin kirjavalikkoon. Laitetta ohjataan nimenomaan nappuloilla eikä siinä ole kosketusnäyttöä, vaikka se hieman pieneltä tabletilta näyttääkin.

E-ink-näyttö on hyvä lukemiseen. Siinä ei ole silmiä rasittavaa taustavaloa, joskin näyttö heijastaa kyllä jonkin verran valoa jos yölamppu on kovin lähellä tai suoraan kirjan yläpuolella. Sähkökirjoja ei siis voi lukea pimeässä. Myynnissä on tosin lisävarusteeksi erilaisia lukulaitteen koteloon liitettäviä pieniä lukuvaloja. Laitteen keveys mahdollistaa lukemisen missä asennossa tahansa. Sivunkääntönappuloiden käyttäminen on helppoa, mutta osa muista namiskoista on niin pieniä – etenkin ruudun alla olevaa keskimmäistä nappulaa ympäröivät nuolinäppäimet – että joitakin virhepainalluksia tulee helposti, etenkin alkuvaiheessa.

Suosittelen laitetta itseni kaltaisille henkilöille, jotka haluavat testata, olisiko e-kirja-lukija kiva, mutta eivät halua käyttää laitteen hankintaan paljon rahaa tai vaivaa.

 

Yhteenveto

+ edullinen hinta

+ söpö ja perustoimiva

+ tukee useita e-kirjaformaatteja (ilmeisesti noin kaikkia muita paitsi Kindlen/Amazonin omaa)

+ kevyt

– pieni näyttö voi olla haitaksi, hyvin isolla fontilla lukumukavuus voi alkaa kärsiä

– ei WiFi-yhteyttä, uudet e-kirjat pitää hankkia ja siirtää laitteeseen tietokoneen kautta

P.S. Jos tai kun olet hankkinut e-kirjojen lukulaitteen, niin kannattaa tiedostaa, että netissä on tarjolla paljon luettavaa myös ihan ilmaiseksi. Englanninkielistä klassikkokirjallisuutta löytyy esimerkiksi sivustolta http://manybooks.net/ Suomenkielisiäkin vanhempia teoksia, sekä suomalaisia että esimerkiksi Jules Verne -käännöksiä, löytyy Projekti Lönnrotin sivuilta. Ja scifiä ja fantasiaa on yllättävän paljon ilmaiseksi e-kirja-muodossa jaossa Baenin sivuilla. Omia suosituksianne voitte kertoa myös kommenteissa.