Lautapeli, 2-4 pelaajaa, 10+ vuotiaille
Tekijä: Bruce Allen
Julkaisija: Competo
Tobago on aarteenetsintäpeli, jossa pelaajat kokoavat yhdessä aarrekarttaa ja yrittävät saada itselleen mahdollisimman suuren osan löydetyistä aarteista. Aarteista osa on kirottuja, joilta suojaa vain saaren rantaan huuhtoutuvat amuletit.
Vaikka Tobago on sinänsä yksinkertainen peli, on itse pelissä niin monta muuttuvaa osaa, että lienee parasta käydä peliä läpi sen etenemisjärjestyksessä.
Tobago vie paljon pöytätilaa. Itse pelilauta on erikoisen muotoinen, mutta lisäksi pöydälle pitää mahtua neljän aarrekartan vihjejonot (kuvassa vasemmalla).
(Kuvat: Mia Meri)
Tobagon pelaaminen aloitetaan kokoamalla pelialueena toimiva aarresaari. Saari kootaan kolmesta kaksipuolisesta pelilaudan kappaleesta, jotka liitetään yhteen siten, että saari muotoutuu joka pelikerralla hieman erilaiseksi. Saarta halkovat erilaiset maastot joista vuoristoon. Maastolla on merkitystä aarteita etsiessä. Lisäksi saarelle asetetaan satunnaisesti palmuja, kyliä sekä patsaita.
Seuraavaksi pelaajat arpovat ensimmäiset vinkit aarteisiin ja asettavat itsensä pelilaudalle. Itse peli etenee selkeästi siten, että pelaaja voi joko liikkua tai lisätä vihjeen johonkin neljästä aarrekartasta. Vihjeiden pitää olla sellaisia, että ne rajaavat aarteen sijaintia jollain lailla eivätkä saa olla ristiriidassa edellisten vihjeiden kanssa. Eli jos tiedetään, että aarre on suurimmalla vuoristolla, on turha lisätä aarrekarttaan vihjettä, joka kertoisi aarteen sijaitsevan vuoristolla, eikä aarre luonnollisesti voi silloin sijaita järvessäkään. Milloin tahansa vuorollaan pelaaja voi myös poimia aarteen tai amuletin samasta ruudusta, kuin missä hän itse on. Lopullinen kätköpaikka selviää lisäämällä kartalle vihjeitä siten, ettei vaihtoehtoja aarteen kätköpaikaksi ole kuin enää yksi.
Pienillä kuutioilla merkitään mahdolliset paikat, joissa aarre voi olla. Aarteen saa kaivaa kun aarre voi löytyä vain yhdestä paikasta eli laudalle jää vain yksi kyseistä väriä oleva aarrekuutio.
Kun aarre löytyy, jokainen aarrekarttaan vihjeen antanut pelaaja sekä tietysti aarteen esiin kaivanut henkilö saavat osallistua aarteenjakoon. Jokainen aarteen löytymiseen vaikuttanut henkilö nostaa yhtä monta aarrekorttia kuin on tehnyt toimia aarteen löytymiseksi ja saa katsoa nostamansa aarrekortin. Tämän seurauksena pelaajilla on erilaista tietoa aarteen sisällöstä. Sen jälkeen kaikki aarrekortit ja yksi ylimääräinen kortti sekoitetaan ja aarteista aletaan käydä sokkona “huutokauppaa” siten, että vuorollaan jokaiselta pelaajalta kysytään haluavatko he kyseisen aarteen. Jokainen pelaaja voi ottaa vastaan vain yhtä monta aarrekorttia kuin miten monta toimea hän on tehnyt aarteen löytymiseksi. Ja tietysti aarrekorttien joukossa on kaksi kirousta, jotka lopettavat aarteen jaon siihen paikkaan ja jokaisen aarretta jakavan pelaajan tulee pystyä pelaamaan amuletti tai he menettävät arvokkaimman aarteensa. Näin aarteen jakamisesta tulee jännittävää kätketyn tiedon hyväksikäyttöä ja sattumaa.
Peli loppuu kun kaikki aarrekortit on löydetty ja pelin voittaa se, jolla on suurin aarre hallussaan.
Tobago on sinänsä hyvin mielenkiintoinen peli, jossa itse nautin eniten juuri aarrekartan kokoamisesta. Oli hyvin jänittävää yrittää saada pelattua aarre sellaiseen paikkaan, että vastapelaajat eivät ehtisi aarteelle ennen minua vaikka lopulta aarteen löytymisellä ei kuitenkaan ole väliä, sillä aarre joka tapauksessa jaetaan kaikkien aarteen eteen työskennelleiden kesken. Tästä seuraa toisaalta se, että jos aarrekartasta tulee kovin pitkä, on jaettava aarrekin valtava, mutta toisaalta lyhyemmät aarrekartat saa kerättyä nopeammin ja aarrekortteja on kuitenkin vain rajattu määrä. Ja tietysti jos valtava aarre alkaa kirouksella menevät kaikki aarteen aarrekortit hukkaan.
Tobagossa on paljon pientä sälpettä.
Olisin halunnut pitää Tobagosta kovasti, sillä pelin aihepiiri ja komponentit ovat niin inspiroivia ja pidän muuttuvan saaren ideasta, mutta pelin heikkoudeksi muodostuu se, että siinä on liian monta muuttujaa, joihin pelaajien pitäisi pystyä keskittyä. Ja kun lopulta voittaja määritellään vain aarteiden mukaan on jotenkin vaikea yrittää hahmottaa meneekö itsellä hyvin vai huonosti pelissä ja kuka oikeastaan on pelissä johdossa. Lisäksi en vielä useamman testipelin jälkeenkään ole aivan varma mihin minun kannattaisi taktisesti keskittyä. Olisiko fiksua keskittyä vain aarrekarttoihin, vai kannattaisiko amuletteja, joilla saa myös ylimääräisiä liikkeitä, yrittää kerätä mahdollisimman paljon ja kannattaako aarteita edes yrittää ehtiä kaivaa ensimmäisenä. Lisäksi kun aarteiden jaossa ei oikeastaan pääse kunnolla taktikoimaan, niin pelistä jää vähän sekava fiilis. Tobago olisikin hyötynyt suuresti jos sen ideaa olisi hiottu ja päätetty, mihin osaan pelissä halutaan keskittyä.
Tiivistelmä
+ Aarrekarttojen kokoaminen on kivaa ja mahdollistaa taktikoinnin
+ Jännittävä ja inspiroiva aihepiiri ja komponentit
– Liian monta muuttuvaa tekijää aiheuttaa sen, että pelin tarkoitus on epäselvä
– Todella monta irtopalaa -> pari vuotta ja pelistä on hukassa useampikin pala
Arvosana
Ihan söpö naapurin tyttö.
Omia lempipelejäni ja parhaita viime vuoden tulokkaita ehdottomasti, jolle olisin antanut viisi nörttityttöä heittämällä! Itse en pidä peliä lainkaan sekavana tai että tekijöitä olisi liikaa – mielestäni se toimii erinomaisesti ja on hyvinkin tasapainossa. En myöskään niele purematta, että Tobago hävisi Vuoden Lautapeli 2013 -tittelin aikuispelien sarjassa Qinille, joka ei taas itseäni säväyttänyt oikein millään tavalla. Hapatusta ei vähennä se seikka, että useimpien lautapelaajien (myös minun) tuomiona Qin kilpaili ihan väärässä sarjassa ja olisi kuulunut perhepelien joukkoon.
Ja vinkkinä, pelissä kannattaa keskittyä keräämään ne isoimmat viiden ja kuuden rahan aarteen osat ja omata edes kaksi amulettia, ettei kirouksen sattuessa kohdalle menetä niitä 😉