kurotus2

Kannattaa kurottaa korkealle! Kuva: Hanna T

Teitkö ammattikorkeakoulun lopputyönäsi nettipelin tekoprosessia analysoiden? Käsittelikö kandisi roolipelaamisen käyttöä opetuksessa? Kirjoititko graduusi kappaleen konsolipeleistä osana silmän ja käden yhteistyötä? Nyt sinulla on mahdollisuus päästä kunnian ja hurraahuutojen saattelemana osaksi suomalaista ja globaalia pelitutkimuksen kenttää.

Digitaalisten pelien tutkimusta edistävän DiGRA:n Suomen-jaosto ja Suomen peliteollisuuden yhdistys Neogames ovat julistaneet kilpailun, johon voi osallistua kuluneen vuoden aikana valmistuneella pelialan opinnäytetyöllä. Työn voi asettaa ehdolle 13.2. mennessä joko tekijä itse tai tekijän suostumuksella oppilaitos, johon työ on tehty.

DiGRA (Digital Game Research Association) on vuonna 2003 perustettu kansainvälinen yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää laadukasta pelialan tutkimusta. Siipiensä suojassa DiGRA:lla on digitaalisten pelien ohessa myös roolipelitutkimuksen edistäminen, jonka pohjalta on syntynyt vertaisarvioitu verkkojulkaisu International Journal of Roleplaying. Pöytäroolipelejä ja larppaamista käsittelevät tutkielmat kelpaavatkin kilpailutöiksi aivan yhtä lailla, kuin digitaalisiinkin peleihin liittyvät työt.

Nyt toista kertaa järjestettävässä kilpailussa tason odotetaan olevan yhtä kova kuin edellisvuonna. Vuoden 2013 kilpailun voittaja Gabriela Rodríguez on kirjoittanut gradunsa sattumanvaraisesta oppimisesta World of Warcraft –pelissä, ja kunniamaininnan sai ammattikorkeakoulun lopputyönään Facebook-pelien käytettävyyttä arvioinut Eevi Korhonen.

Voittaja pääsee esittelemään lopputyötään huhtikuussa Pelitutkimuksen päivässä. Rahapalkinnon suuruutta ei ole vielä julkistettu, edellisvuonna palkintona oli 700 euroa. Nörttitytöt uskaltaa toivoa, että tänä vuonna palkintosummaa olisi hieman korotettu ja mahdollisuus useamman erinomaisen työn palkitsemiseen otettaisiin huomioon jo etukäteen.

Tutkimusaiheensa nykyaikaisuuteen sopien raati ei pakota osallistujia monien apurahatahojen tapaan paperirumbaan, vaan työt ja mahdollisesti saatavilla olevat tarkastajalausunnot lähetetään pdf:nä sähköpostitse. Nyt kaikki joukolla lähettämään kilpailutöitä! Jotta huomionarvoiset työt todella pääsevät esille, myös työtään liian vähän arvostavia, vaatimattomia kavereita kannattaa rohkaista ja houkutella osallistumaan.

hurinax3

Nyt tietokone hurisemaan ja postia laittamaan! Kuva: Hanna T