(Kuvituksena käytetty pelin promokuvia.)
Alustat: Xbox One
Kehittäjä: Crytek
Julkaisija: Microsoft
Genre: toimintapeli
Ikäraja: PEGI 18 (hyvin väkivaltainen ja nettipelin vaarat)
Xbox Onen julkaisutilaisuudessa esitelty roomalais-taistelupeli Ryse – Son of Rome keräsi paljon negatiivista huomiota. Monille jäi kuva, että Rysessä peli käytännössä pelaa itse itseään ja pelaajan tehtäväksi jäi vain painaa satunnaista nappulaa pelin niin vaatiessa ja ottaa mukavampi asento sohvalla. Ilouutinen: pahimmat pelot eivät ole toteutuneet vaan Ryse on ihan oikea peli, jossa pelaajan teoillakin on väliä.
Ryse kertoo Mariuksen tarinan, joka rivisotilaasta nousee roomalaisten erikoisjoukkoihin ja lopulta koston välikädeksi. Tarina etenee väliainimaatioin, jotka johdattavat Mariuksen uusiin kohtauksiin, jossa miekalle tulee käyttöä ja veri lentää. Ryse on suoraviivainen kolmannesta persoonasta kuvattu toimintapeli. Mariuksen pääase on komea roomalaismiekka, jolla Marius mätkii vihollisia. Pelin erikoisuutena ovat lopetusliikkeet, joilla henkihieverissä olevan vihollisen voi teloittaa brutaalin yksityiskohtaisten animaatioiden avulla. Ensin miekka vatsaan, sitten kilven avulla miekka ulos ja vihollisen kaatuessa vielä kerran selkään. Lisää erilaisia lopetusliikkeitä saa avattua pelin sisäisellä valuutalla. Peli on syystäkin saanut K-18 -ikärajan. Miekan lisäksi taskusta löytyy keihäitä, joita voi noukkia lisää taistelukentällä lojuvista ruumiista. Keihäiden heittely on tehty helpoksi, mutta varoituksena mainittakoon yksi alkupään keihäiden heittelyyn keskittyvä kohtaus, joka on netin keskustelupalstoista päätelleen ajanut useammankin pelaajan raivohulluuden partaalle. Myös allekirjoittanut oli lähellä rage quitiä, mutta N:llä kerralla kohtaus menikin yhtäkkiä läpi, enkä osaa sanoa miksi. Lisäksi silloin tällöin Marius voi siirtyä käyttämään taistelukentältä löytyviä ballistoja tai kaataa kiehuvaa öljyä vihollisten päälle.
Lopetusliike: vihollinen välähtää sinisenä -> paina sinistä X-nappulaa!
En itse pelaa juurikaan Rysen kaltaisia taistelupelejä, jotka usein vaativat pidempää pinnaa kuin mitä minulta löytyy. Rysessa on kuitenkin neljä eri vaikeusastetta, joista helpoimmalla kaltaiseni tottumaton taistelijakin pääsi pelin helposti läpi. Peli tuntui antavan paljon anteeksi sitä, että hätäpäissäni painelin vääriä nappuloita lopetusliikkeiden kohdalla. Lopetusliikkeiden ideana on, että kun pelaaja painaa oikeaa liipasinta päästäkseen teloitusliikkeisiin, kamera siirtyy likelle vihollista, joka välähtelee eri väreissä ja pelaajan tehtävänä on painaa saman värisiä nappuloita mahdollisimman nopeasti jolloin Marius tekee kolmiosaisen lopetusliikkeen. Helpoimmalla tasolla pelatessa teloituksissa piti käyttää ainoastaan sinistä ja keltaista nappulaa, ja kun hätiköidessäni painelin mitä sattui, Marius tuntui silti hoitavan vihollisten lopetukset ilman ongelmia. Oletin tämän johtuvan helposta vaikeustasosta, mutta kun mieheni pelasi peliä vaikeammalla tasolla, peli oli edelleen yhtä anteeksiantavainen. Nähtävästi vaikeustasolla on vaikutusta vain siihen, miten paljon viholliset kestävät ja antavat osumaa. Oikeiden nappuloiden painamisella saa nähtävästi vain enemmän pelin sisäistä valuuttaa, jolla Mariuksen voimia voi kehittää. Kuitenkin jo helpoimmalla vaikeustasolla sähläämällä sain nostettua kaikki Mariuksen kehitettävissä olevat erikoistaidot tappiin, joten peli ei vaadi pelaajalta paljoa.
Wow! :O
Ryse on komean näköinen peli ja käyttää Xbox Onen poppavoimia laittaakseen pelaajan ennenkokemattoman uljaisiin kohtauksiin. Tuntui hurjalta olla keskellä taistelua, jossa viholliset lasketaan sadoissa ellei tuhansissa, hyökkäystornit lähestyvät, taisteluelefantit juoksevat ihmisten ylitse ja katapultit hajottavat maastoa pelaajan ympäriltä.
Päähenkilö Marius etualalla, Vitalion vasemmalla takana.
Hahmoanimaatiokin on hienon näköistä ja suurin osa motion capturoiduista näyttelijöistäkin on hienosti valittuja. Päähenkilö on valitettavan pökkelö, kulmikkaalla leualla varustettu möhkäle (todellista jykevämmäksi muokattu John Hopkins) kuten videopeleissä usein, mutta erikoisyksikön komentaja Vitalion (Tim Treloar) on loistava valinta rooliinsa ja ilahduttavan erilainen pelihahmo ulkoisesti. Myös Basilius (Jamie Ballard) on juuri sopivan niljakas ja onkin sääli ettei hahmoa ole käytetty enempää hyväksi pelissä.
Pelin todellinen valopilkku on kuitenkin Rooman vihollisten eli tässä tapauksessa brittien johtaja Boudica (Rachel McDowall), joka on niin normaalin näköinen naishahmo, että olin saman tien valmis antamaan pelille paljon anteeksi. Parasta Boudicassa on se, että hän on voimakas naishahmo, joka seisoo omilla jaloillaan, ei ole seksualisoitu millään lailla ja on vielä sangen normaalin näköinenkin eikä mikään tissimissi. (Seuraa itsestäänselvä spoileri!) Toki pelin lopuksi Boudica, joka nousee pelin “pääpahikseksi”, pitää tappaa, mutta jopa kuollessaan Boudicaa kohdellaan kunnioituksella niin päähenkilön kuin pelintekijöiden suunnalta. Se on hienoa!
Muilta osin pelin juoni ja toteutus eivät kuitenkaan nouse kovin korkealle tasolle. Vaikuttaa siltä, että tekijöillä on ollut pidempikin juoni tehtynä, mutta jostain syystä suurin osa siitä on heitetty pois. Niin nopeasti ja heppoisin perustein hahmot vaihtavat puolta tehtävien välillä. Peliä varten on nähtävästi myös tutkittu paljon Rooman historiaa, mutta lopuksi se kaikki tieto on heitetty romukoppaan. Jäljelle on jäänyt valikoima minibosseja, joilla kaikilla on Rooman tunnetuimpien keisareiden nimet, mutta joista kaikista ei oikeastaan edes tiedä, miksi he pelissä edes ovat. Roomalainen kuin roomalainen? Myös arkkitehtuuria on opiskeltu, mutta kun Roomaa koristaa hajareisin konttaavia, tissejään piteleviä naispatsaita niin eipä tällä pelillä lopulta ole paljoa tekemistä oikean Rooman kanssa.
Xbox Onella pelatessa Rysessa pääsee tietysti myös huutamaan. Joukkojen komennot annetaan joko huutamalla tai nappia painamalla. Äänikomennot toimivat muuten hienosti, mutta nähtävästi oma aksenttini oli niin kumma, että “Fire volley!” ei mennyt joukkojen jakeluun niin millään. Sen seurauksena Xbox Oneni on oppinut monta uutta kirosanaa.
Lisäksi itse taistelussa käy hyvin nopeasti ilmi, että kaikki pelin viholliset ovat kopioita muutamasta perustyypistä, joihin pätevät aina samat taistelukeinot riippumatta aseista tai vaatteista. Samoin lopetusliikkeiden lähikuvissa on kiusallista, että miekkaan tuntuu juoksevan aina ihan samannäköinen hahmo. Kun pelin grafiikka on muuten niin yksityiskohtaista ja realistista, tällaiset aiemmin turhanpäiväiset yksityiskohdat alkavat häiritä pelikokemusta.
Pelin lopputeksteistä käy ilmi, että Rysea on tehty seitsemän vuotta, mikä tuntuu uskomattomalta verrattuna siihen, miten suhteessa lyhyt ja yksinkertainen peli on kyseessä. Nähtävästi Rysen tekeminen on ollut vaikea prosessi, jonka lopuksi peli on tungettu ulos väkisin. Se on sääli, sillä Rysessa olisi ollut potentiaalia todella mahtavaksi peliksi.
Tiivistelmä
+ Spartacus-henkiset taistelut ja asenne! *heiluttaa miekkaa villinä ja karjuu*
+ Helppo myös taistelupelejä pelaamattomille
+ Kunnianhimoinen, ulkoisesti hieno peli joka ottaa kaiken tehon irti Xbox Onesta
+ Boudica!
– Taistelut toistavat liikaa toisiaan
– Keihäiden heittelytehtävät aiheuttavat ahdistusta
– Juoni on käsittämätön leikekirja yhteen pakotettuja ideoita
Arvosana
Ihan söpö naapurin tyttö.
