Puen päälleni luciavaatteet. Valkoisen kaavun, vatsan ympärille punaisen vyön. Istun liikahtamatta pimeän voimistelusalin teatterinurkkauksessa Itäisessä oppilaitoksessa, koulussa jota käyn. Odotan että kynttiläkruunu tuodaan sisään, lasketaan päähäni ja kynttilät sytytetään – joku panee aina kruunuuni valuvia kynttilöitä. Nyt ei ole lucianpäivä, vaikka istunkin odottamassa. Kun olen odottanut riittävän kauan eikä ketään tule, asetan itse kruunun kauniiseen päähäni ja sytytän kynttilät, steariini valuu hiuksiin ja hiuspohjaan ja juoksee kuumina noroina otsalle. Se on ihanaa, kuuma ja polttava vihlaisu läpi ruumiin; se on pieni kuolema.”

Monika Fagerholm – Diiva

 

Tänään vietetään Lucian päivää. Tradition juuret johtavat 1600-luvun Länsi-Ruotsiin, jossa maataloissa oli tapana nauttia hyvin aikaisin aamulla nk. ”lussebit” ja eläimetkin saivat parempaa rehua. 1700-luvulla ruotsalaisissa herraskartanoissa alettiin harjoittaa Lucia-kulkueita, joita johti valkoisiin puettu Lucia. Hän oli usein yksi talon tyttäristä ja tarjoili aamiasta vuoteeseen perheenjäsenille. Lucia-tradition alkulähde lienee saksalaisessa ”Kristuslapsessa”, joka oli niin ikään puettu valkoisiin ja kantoi päänsä päällä kynttilää. 1600- ja 1700-luvuilla lukuisia saksalaisia jouluperinteitä levisi Ruotsiin, joten on todennäköistä, että Lucia-traditio sai alkunsa juuri perinteiden yhdistymisestä.

Lucian päivän juhlallisuudet mielletään nykyään pohjoismaiseksi traditioksi ruotsalaisten ja suomalaisten ollessa innokkaimpia tavan vaalijoita. ”Glöm ej saffran!” (Älä unohda sahramia!) lukee ruotsalaisten kauppojen kassoilla joulukuun alussa, sillä ruotsalaiseen Lucian-päivän viettoon kuuluvat olennaisina osina kullankeltaiset ”lussebullet”. Suomessa on merkintöjä päivän kuulumisesta koulujen juhlakalenteriin 1860-luvulta lähtien, ja Suomen Lucia on valittu vuodesta 1930. Nykyisin äänestyksen järjestää Huvudstadsbladet yhteistyössä Folkhälsanin kanssa.

Lucia tarkoittaa kirjaimellisesti valoa (lat. lux, valo). Pyhä Lucia oli legendan mukaan sisilialainen ylhäisneito, joka halusi omistaa elämänsä uskonnon harjoittamiselle ja köyhäinavulle. Tämä ei kuitenkaan hänen perhettään miellyttänyt, ja hänet päätettiin naittaa rikkaalle mutta pakanalliselle miehelle. Perheensä päätöstä vastaan kapinoinut Lucia koki marttyyrikuoleman Syracusan kuvernöörin miesten miekasta. 1400-luvulta peräisin olevan legendan mukaan Lucia menetti myös silmänsä. Yksi tarina kertoo hänen antaneen ne niihin rakastuneelle miehelle, jotta pääsisi hänestä eroon, mutta uusien silmien kasvaneen välittömästi tilalle. Toisen kertomuksen mukaan hän menetti ne kuvernöörin miesten kidutuksessa. Katolisessa kirkossa Pyhä Lucia onkin sokeiden suojeluspyhimys.

Lucia-neito pukeutuu punaisella vyöllä vyötettyyn valkoiseen pukuun. Päässään hän kantaa usein havuista tehtyä kynttiläkruunua. Luciaan mielletään hyvin usein myös vaaleus.

Kun olin alle kouluikäinen, päiväkodissani järjestettiin Lucia-kulkue. Minä rakastin pukuleikkejä, ja kimaltava panta, valkoinen puku ja oikean kynttilän kantaminen vaikuttivat jännittäviltä. En kuitenkaan päässyt mukaan kulkueeseen. Valkoisia kaapuja oli kaksi kappaletta liian vähän, ja sen sijaan että jostain olisi äkkiä hankittu kaksi lisää, tarhantädit ratkaisivat ongelman jättämällä kaksi tumminta tyttöä kulkueen ulkopuolelle. Kulkueen tytöt kimittivät silmät ymmyrkäisinä, kuinka tärkeä ehto vaaleus oli osallistumiseen. Muistan, kuinka istuimme sen toisen tytön kanssa matalalla puupenkillä katsellen silkohapsien marssimista salamavalojen räpsyessä ja vanhempien huokaillessa ihastuksesta. Tuo oli yksi ensimmäisistä hetkistä, kun tajusin olevani fyysisesti soveltumaton johonkin tehtävään.

Kymmenen vuotta myöhemmin ollessani yläasteella Lucia-kulkue toteutettiin musiikin valinnaisryhmäläisten kesken. Opettajat tekivät minusta Lucian, sillä harrastin laulua. Valinta nostatti suuren vastalauseiden myrskyn. Minulla oli tuolloin pitkä lähes mustaksi värjätty tukka, ja pidin kunnia-asianani sitä, ettei olla kuten toiset. Muut olivat sitä mieltä, että olin täysin vääränlainen, ja osa uhkaili jopa jättäytymällä pois kulkueesta jos minä johtaisin sitä. Tilalleni tarjottiin myös muita tyttöjä. Opettaja katsoi tiukasti kaikkia ja sanoi, että hän on nyt päätöksen tehnyt ja sen mukaan tehdään. Itse olin lähinnä huvittunut kiistasta, ja pidin absurdina, että vielä silloinkin teini-ikäiset pitivät asiaa niin tärkeänä.

Lucian-päivänä koulussamme ja vanhainkodissa vieraili siis mustatukkainen Lucia. Kynttilöistä valuva steariini poltti päänahkaani ja kovettui hiuksiini valkoisiksi möykyiksi. Kaavun alla minulla oli teräskärkiset maiharit.

Kun mietin taaksepäin, hämmästelen sitä, miten tiukasti käsitys Lucian tarvitsemista ominaisuuksista istuu ihmisten mielissä. On totta, että Pyhä Lucia kuvataan monissa maalauksissa vaaleaksi neidoksi, mutta se, miten paljon kuvauksissa on totta, ja miten paljon kulloisenkin maalauksen valmistumisajankohdan kauneusihanteiden sanelemaa, on pidettävä mielessä niitä tarkasteltaessa. Mutta kun katsotaan Hufvudstadsbladetin ja Folkhälsanin vuosittain järjestämiä Finlands Lucia -äänestyksiä, muut kuin vaaleat luciakandidaatit ovat pienen pieni vähemmistö. Ruotsissa on ollut pienimuotoisia skandaalejakin valittujen Lucia-neitojen ”vääränlaisuuteen” liittyen. Omaan tietooni ei ole kantautunut, että esimerkiksi maahanmuuttajataustainen tyttö olisi ollut Luciana.

Lucia-kulkueessa on toki kyse perinteestä, ja vieläpä melko marginaalisesta sellaisesta. Mutta nykyisen asenneilmapiirin ja julkisen keskustelun aiheet huomioon ottaen olen yllättynyt siitä, miten asia ei ole noussut esille. Sen sijaan esimerkiksi Tiernapoikiin kuuluvan Murjaanien kuningas -hahmon korrektiudesta on käyty pienimuotoista debattia. Mutta siinä, missä Lucia-kisassa yhdistyvät kristillinen perinne ja tietynlainen kauneuskilpailumentaliteetti, Murjaanien kuningas vain julistaa olevansa kaikilta tunnettu ja hyviltä kaivattu. Jo tapa, jolla Lucia-kandidaatit esitellään, tuo mieleen missikisat. Luciaan yhdistetty hyveellisyys yhdistetään klassisiin kauneusihanteisiin.

Omista kouluvuosistani ei ole kovin pitkä aika, kävin yläastetta 2000-luvun alussa. Jo tuolloin Suomi oli hyvää vauhtia muuttumassa monikulttuuriseksi yhteiskunnaksi, jossa luonnolliset blondit ovat vain yksi pieni osa värien kirjoa. Lucia-neidon katsotaan edustavan iloa, optimismia, positiivisuutta ja lähimmäisistä huolehtimista. Hienoja ja tavoiteltavia asioita kaikki. Mutta miksi näiden asioiden ruumiillistuman olisi vuodesta toiseen täytettävä samat fyysiset piirteet? Aivan kuin muunlaisten ihmisten kohdalla sanoman välittyminen olisi epävarmempaa. Tuntuu lisäksi hassulta, ja historian painolasti mielessä pitäen myös hämmentävältä, että joku ajattelisi vielä 2000-luvullakin hiusten värin kertovan jotain ihmisen ominaisuuksista.

Sekä Lucia-kulkuetta että Tiernapoikia tarkasteltaessa on muistettava, että ne ovat syntyneet ajalla, jolloin ihmisten liikkuvuus oli pientä. Muualta tulleet olivat harvinaisia ja kauneusihanteet yhdenmukaisempia. Mutta ei ole olemassa sellaista sääntöä, jonka mukaan perinteitä ei saisi soveltaa, tai että ne eivät saisi muuttua aikojen kuluessa ihmisten tarpeita paremmin vastaaviksi. Ja osaltaan niitä onkin jo nähty: Via Crucis -kulkueeseen on otettu japanilainen nainen näyttelemään Jeesusta, Tiernapojista on tehty rap-versio jossa Murjaanien kuningas on korvattu vaalealla räppärillä. Milloin on Lucian vuoro?

Ei voi olla vain yhtä tapaa olla valon tuoja.