Rakas joulupukki!
Monen nörtin haaveena on pääsy pelialalle, jossa on kuulemma työvoimapula. Tässäkin blogissa pelialan koulutus on jo tullut puheeksi. Valitettavasti haaveen tiellä on suurensuuri este: Suomessa ei taida olla juurikaan minulle sopivaa kyseisen alan koulutustarjontaa. Tämä hämmentää hieman minua. Miksi meillä ei ole helposti kenen tahansa suoritettavissa olevia pikku alkeiskursseja, vaikka siitä työvoimapulasta niin paljon jauhetaan? Täten vaikka työttömät kirjailijat saisi näppärästi yllytettyä kokeilemaan pelikäsikirjoittamista tai ope-orientoituneet askartelemaan oppimispelejä. (En tunnusta mitään, varsinkaan jälkimmäiseen liittyen…)

Haluaisin pystyä tekemään esim. jollekin tämän kaltaiselle välineelle omaa tuotantoa valmiiden pelien paukuttamisen lisäksi. Kuva täältä.
Toiveeni olisi napakka pelialan täsmäkoulutuspaketti, jonka kuka tahansa alalle loikkaamista suunnitteleva voisi suorittaa etänä ja kohtuuhintaisesti. Pikku alkeiskurssin opiskelemalla varmaan itse kukin wannabe-pelisuunnittelija aika nopeasti saisi tietää, onko juuri hänestä toteuttamaan unelmaansa. Ruotsalaisillakin on korkeakouluissaan pelisuunnittelun etäalkeiskursseja, jonne kuka tahansa ylioppilaaksi tai vastaavaksi asti selvinnyt voi hakea. (Kokeile hakea itse täältä, jos ruotsi sujuu.)
Tiedän, että tämä on iso toive, mutta toisaalta uljaat nörttitonttusi voisivat ihan oman koulun perustamisen sijaan vaikkapa vähän tuunata johonkin avoimeen yliopistoon muhkean pelipaketin. Tiedän, että meillä on jo runsas kotimainen etäopintotarjonta, joten eikö tuonne jonnekin sekaan olisi näppärää sujauttaa vähän pelintekoakin? Voisi olla sellainen kiva aloituspaketti ja innokaimmille vielä mahdollisuus erilaisiin lisäpaketteihin. Huhujen mukaan esimerkiksi tietojenkäsittelytieteilijät saattavat karata työelämään aika pientenkin pakettien kanssa, joten ehkä tässäkin riittää kohtuullisen kokoinen ratkaisu. Näin sinulle jää tonttuja tekemään muitakin lahjoja. <3

Kliseinen nörttihymiökin on vähän haikealla joulumielellä, koska homma ei vielä oikein pelitä. Kuva.
Mahdollisuus saada paketti etänä on mielestäni erityisen tärkeää, jotta myös esimerkiksi kotiätinörteillä ja töissäkäyvillä yksilöillä olisi mahdollisuus päästä pakettiin käsiksi kivasti iltaisin kotoa. Eikä kenenkään joulumieli menisi piloille siitä, että joutuu unelmakoulutuksen perässä muuttamaan toiselle puolelle valtakuntaa. Lisäksi opiskelija voisi saada kylkiäisenä kavereita ympäri maata, mikä olisi kiva bonus lahjaan. Sitten jos haluat olla oikein työelämäsuuntautunut, voit vielä kuorruttaa paketin pelialan yrityshautomolla.
Lahjaa kiltisti odotellen
Mari-joka-tahtoo-pelata-myös-omiaan
Olin kesällä opettamassa entisille Nokia-insinööreille pelinkehitystä ja jäin vähän nälkäiseksi. Olis kyllä kiva opettaa vaikka sitten etänä porukkaa. Kuinkahan tän aikuisten oikeasti toteuttais? 🙂
Öh, tuota…
Tuo pelialan koulutus, sanokaa vaan vanhanaikaiseksi mutta olen vahvasti sitä mieltä että “pelialan” koulutus on lähinnä tapa houkutella opiskelijoita syrjäisiin AMK:hin. Muutetaan softakoulutusohjelma pelikoulutukseksi… niin heti on hakijoita. Petos haisee kauaksi.
Tietokone, konsoli, selain yms pelit ovat softaa siinä missä “hyötysovelluksetkin”. Painotus voi olla hieman taiteellisempi, mutta samat jutut mitkä pätevät ohjelmistokehityksessä, pätevät myös pelipuolella.
Lord Selibacy suosittelee aluksi ohjelmoinnin perusteiden opettelua.
Ja minä pysyisin kaukana kaikista suljetuista alustoista, jolle ei saa kunnollista SDK:ta.
Vinkkaapa Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitokselle, että tekevät aiheesta MOOC:in.
Siis hittolainen, noillahan on jo tehtynä tuo peliohjelmoinnin mooc! Tuolta löytyy kurssi: http://mooc.cs.helsinki.fi/peliohjelmointi/