Miehet ja naiset lajitellaan eri kategorioihin jo syntymästä lähtien. Osa jaoista syntyy ihan oikeasta syystä, kuten fysiologisista eroista, kun taas osa on yhteiskunnan luomia  jaotteluja. Yksi tällainen jaottelu tapahtuu pienestä pitäen, kun lapsia kannustetaan liikunnan pariin ja tytöt laitetaan balettitunneille ja pojat jalkapallotreeneihin. Onko tälle jaottelulle jotain syvällisempää perustetta ja voiko urheilulla olla sukupuoli?  

Fysiologia vai perinteet?

Jos nyt katsotaan vain miesten ja naisten fysiologisia eroja, ovat miehet keskimäärin pidempiä ja voimakkaampia kuin naiset. Tämä on kuitenkin vain keskiarvo ja tästä poikkeamista pidetään edelleen omituisena. Fysiologiset erot alkavat erottua kunnolla noin 12-14 vuotiaina. Naisten kehon tiheys on alempi eli se sisältää luonnostaan enemmän rasvaa.

Naisten yläraajat ovat 40-60 % ja alaraajat 25-30 % heikommat kuin miesten. Tämä tarkoittaa sitä, että naisilla on vähemmän lihasvoimaa. Naisilla myös suhteellisesti alaraajat ovat vahvemmat kuin miehellä. Oikeastaan kaikki muut erot perustuvat miesten suurempaan kokoon. Miehillä on suurempi sydän, joka pystyy pumppaamaan verta tehokkaammin eli suuremmalla tilavuudella, sekä isommat keuhkot, jolloin hengitystilavuus on suurempi. Nämä vaikuttavat paljon hapenottokykyyn sekä sitä kautta urheilusuoritukseen. Tässä ovat vain keskeisimmät erot, mutta jos keskittyisimme niihin, koko kirjoitus käsittelisi ainoastaan fysiologiaa.

No, fysiologian tuomia eroja on naisten ja miesten välillä. Tämä on kuitenkin edelleen keskimääräisessä henkilössä ja huippu-urheilija jo itsessään on poikkeus tästä keskiarvosta. Huippu-urheilijan ei myöskään tarvitse olla itse täydellinen, vaan kaikenlaisia kehotyyppejä löytyy sekä miehistä että naisista. Loppupeleissä yksilökohtaiset erot tuntuvat suuremmilta kuin sukupuolten väliset erot. 

poikien balettikoulu

Poikien balettikoulu. Kuvan lähde.

 

Miksi siis esimerkiksi urheilusaleilla nähdään edelleen tietynlainen jako eri sukupuolten suosimien lajien välillä? Molemmat sukupuolet ovat kuntosalin puolella, mutta tanssitunneilla edelleen naiset ovat reippaana enemmistönä ja painonnostossa miehet. Naisten väitetään monissa paikoissa olevan luontevampia tanssitunneilla tätä kuitenkaan mitenkään perustelematta.

”Esimerkiksi naisille tanssilliset tunnit ovat luontaisempia, kun taas miehille rankat ryhmäliikuntatunnit.”

Mitä on tämä luonnollisuus, josta kaikkialla puhutaan? Mistä alkaen tanssitunnit ovat naisille luontaisempia? Tapahtuuko se jo yksivuotiaana vai vasta yläkoulussa, jossa tyttöjen ja poikien liikuntatunnit ovat erillisiä? Miten paljon koululiikunta oikeastaan vaikuttaa omiin liikuntamieltymyksiin?

Mitä koulussa opetetaan

Liikunnan suhteen jaottelu alkaa jo hyvin pienenä. Ala-asteella liikuntatunnit voivat sentään olla vielä yhdessä, mutta yläkoulusta alkaen tytöillä ja pojilla on eri liikuntatunnit. Koska tuntien sisältökin poikkeaa usein toisistaan, itse uskoisin kivemmaksi jaotteluksi sen, että kukin saisi itse päättää tuntien sisällön mukaan kumpaan ryhmään haluaa kuulua. Tytöillä on enemmän rytmitajua ja notkeutta vaativaa liikuntaa, kun taas pojilla joukkuepelejä.

Esimerkki 7-9 luokkalaisten liikunnan opetussuunnitelmasta: opetussuunnitelmassa on pitkä pätkä yhteistä liikuntaa, joka on molemmille samaa, mutta osa siitä on erikseen tytöille ja pojille. Missään ei kuitenkaan selitetä, miksi näin on ja miksi lajittelu tehdään sukupuolen mukaan, eikä vaikka oman kiinnostuksen mukaan. Näin esimerkiksi luistelusta sanotaan opetusohjelmassa:

Pojat: Jääpelit ja luistelu
Yleistavoitteena on sujuva, vauhdikas ja turvallinen luistelu. Korostuu toisten huomioiminen ja pelistä nauttiminen.

Tytöt: Luistelu
Oppilaat valitsevat joko taitoluistelu- tai pelipainotteisen sisällön. Yleistavoitteet: oppilaan tasapaino, kyky joustaa polvista ja sijoittaa paino tarkoituksenmukaisesti kehittyy. Opetusta eriytetään taitotason mukaan.

Eli periaatteessa tytöille tarjotaan valinnanvaraa valita taitoluistelun ja jääpelien väliltä, kun pojille taas ainoa vaihtoehto on pelien pelaaminen. Mikä tekee pojista jotenkin automaattisesti ainoastaan pallopelejä haluavia? Tai oikeastaan, eihän kukaan kysy heidän mielipidettään. Luulisi, että kaikkein motivoivinta olisi antaa lapsen tai nuoren itse valita itselleen sopivan urhelumuodon, joka kannustaisi liikuntaan.

”Ainakin tytötkin pelasivat pesistä, jääpalloa ja jalkapalloa siinä missä pojatkin, ja ihan samoilla säännöillä. Sisällä tosin pelattiin lähes aina koripalloa. Sähly oli kielletty, koska kaikilla ei ollut kenkiä. Siitä en sitten tiedä, oliko pojilla koskaan esimerkiksi aerobiciä tai tanssia, mutta luulen vähän, että ei ollut. Kerran yksi poika päätti, että haluaa mieluummin tyttöjen kanssa tanssitunnille kuin pelata poikien kanssa koripalloa. En muista, että tähän olisi liittynyt mitään sen kummempaa hämminkiä tai kiusaamista, joskin sitä alkuun hieman ihmeteltiin.”

Myös liikunnan opettajalla voi olla valtava vaikutus nuorten suhtautumiseen toista sukupuolta kohtaan eri lajien parissa. Useissa paikoissa leikillä heitetyt kommentit voivat kuitenkin tuntua pahemmalta kuin oli tarkoitus ja aiheuttaa tarpeettomia stereotypioita.

“Luokkatoverini tuli kerran järkyttyneenä kertomaan, kuinka opettaja oli kommentoinut pelaamistani sanoen minun olevan “aika hyvä pelaamaan sulkapalloa – noin tytöksi””

Ehkei siihen olekaan mitään muuta syytä kuin murrosikä. Pojat voivat kasvaa nopeasti, eivätkä tunne omia rajojaan ja voimiaan. Tyttöjen voi olla helpompi urheilla piireissä, joissa ei tarvitse pelätä liian kovaa runnoutumista. Urheillessa tyttöjen ulkonäköpaineetkin voidaan saada katoamaan ja saada tytöt nauttimaan itse liikunnasta. Tämä ei ehkä kaikilta poikien seurassa onnistu.

”En tiedä, mikä perustelu oli sille, että tyttöjen ja poikien tunnit olivat enimmäkseen erikseen. Ehkä niin oli vain aina tehty. Minua se ei haitannut, ja varsinkin yläasteella ja lukiossa ilman poikia urheilu oli rennompaa ja mukavampaa, kun kenenkään ei tarvinnut esittää mitään tai yrittää näyttää hyvältä. ”

Onko tyttöjen helpompi osallistua kaikkiin lajeihin?

Kuitenkin monissa lajeissa on tapahtunut viimeisten vuosikymmenten aikana suurta kehitystä, mutta se on jäänyt koskemaan pitkälti vain toista sukupuolta. Tässä tapauksessa pojat ovatkin jääneet syrjityksi osapuoleksi. Tyttöjen tuntuu olevan helpompi harrastaa poikien lajeiksi miellettyjä lajeja kuin toisin päin. Esimerkiksi moni tyttö hyväksytään helpommin taistelulajien pariin kuin poika balettitunnille.

“Taistelulajitreeneissä viihdyin ainoana naisena siihen asti, että erosin poikaystävästäni. Olin ollut treeneissä yksi jätkistä, mutta kun tieto erostamme levisi treeniporukkaan minusta tuli Nainen. Seuran sinkkumiehet rupesivat katsomaan ja koskettamaan eri tavalla kuin ennen. Periaatteessa kaikki käyttäytyivät hyvin, eikä mitään varsinaista ahdistelua tapahtunut, mutta kyllä ne katseet perseessä tunsi.”

Fullscreen-capture-122011-40816-PM

Miesten taitouintijoukkue.

Mediallakin on oma roolinsa lajien välisessä sukupuolierottelussa. Olympialaisissa on ollut vain yksi laji jossa miehet eivät saa kilpailla ja se on taitouinti. Alun perin taitouintikin on ollut 1800-luvulla vain miesten laji, ja jossain vaiheessa se on kääntynyt naisten hallitsemaksi. Tätä korjatessa eräs miesjoukkue saikin paljon medianäkyvyyttä, kun yritti tuoda lajin olympialaisiin.

Vaikka mediakin asiaan tarttui, on ilmassa tietynlaista uutisten loppukevennyshenkeä, eli asiaa ei oteta turhan vakavasti. Monet sketsit ovat myös ottaneet taitouinnin silmätikukseen ja siitä tehdään selkeästi pilaa. Jos leffat, sarjat ja mediakin vahvistavat ennakkoluuloja lajin sukupuolittuneisuudesta, niin kai sen täytyy olla silloin totuus? Tällöin epävarman nuoren on vaikea lähteä kokeilemaan uutta lajia, koska pelko kiusatuksi tulemisesta on suuri.

”Joskus koulussa voi olla vaikeaa poiketa normaalista ja pienemmät ja hiljaisemmat pojat voisivat nauttiakin urheilusta enemmän tyttöjen liikunnassa. Poikamaiset tytöt ovat vain aina poikatyttöjä, tyttömäiset pojat leimataan heti homoiksi.”

Eteenkin tyttöjen on kuitenkin nykyään helpompi harrastaa vanhoja, poikien lajeiksi miellettyjä lajeja. Monien lajien alkeiskurssilla on yhtälailla tyttöjä ja poikia ja vasta vaativammalle tasolle mentäessä tyttöjen määrä tippuu pieneksi.

Myös esimerkiksi wanhojen tansseissa näkee paljon enemmän tyttöjä, jotka ovat pukeutuneet pojiksi, kun taas toisin päin tapahtuva pukeutuminen loistaa poissaolollaan. Syyksi tähän on todettu se, että kun halukkaita poikia tanssimaan on vähemmän, niin tyttöjen pitää tanssia keskenään. On myös selkeästi sosiaalisesti hyväksyttävää, että tyttö pukeutuu pojaksi, kun taas iltapuvussa oleva poika herättää heti epätoivottua huomiota.

(Tässä vaiheessa olen kiitollinen omasta harrastuksestani eli historiallisesta tanssista, jossa sukupuoliroolit eivät tunnu painavan yhtä voimakkaasti kuin muissa tanssilajeissa. Monesti harjoituksissa on enemmän miehiä kuin naisia ja tällöin miehet vain tanssivat keskenään. Tanssimisen ilo on se tärkein asia.)

Ammattiurheilu

Hiukan yli sata vuotta sitten 1912 ensimmäiset suomalaiset naiset pääsivät mukaan olympiakisoihin. He osallistuivat silloin uintiin. Naisten sarjoja ei ole vieläkään kaikissa nykyisissä olympialajeissa, vaikka viime vuosina on tehty paljon töitä sen eteen.

Monet lajit onkin hyväksytty naisille vasta 2000-luvulla olympialajeiksi. Esimerkiksi mäkihyppy on ensi kertaa mukana myös naisten lajina 2014. Yhdistetyssä ei ole vieläkään naisten sarjaa. Myös kesäolympialajeista puuttuu naisten sarja esimerkiksi baseballista. Ainoastaan yksi laji on sellainen, jossa on sekakilpailuja (eli naiset ja miehet kilpailevat yhdessä) ja se on ratsastus.

Naisten urheilu on siis ollut kovassa nousussa jo vuosia ja naisten asema myös huippu-urheilijoina on parantunut. Kuitenkaan naisten urheilu ei saa samanlaista huomiota mediassa kuin miesten urheilu.

”Tiedotusvälineissä on vedottu siihen, että miesten urheilu kiinnostaa yleisöä enemmän kuin naisten, koska naisten urheilun taso on heikompi kuin miesten.”

Naisurheilijat joutuvat myös sosiaalisessa mediassa älyttömän kritiikin kohteeksi. Naisten ulkonäköä arvioidaan paljon enemmän kuin miesten. Ainahan sitä on netissä huudeltu, mutta myös ammattilaiset sortuvat kritisoimaan voittajien ulkonäköä. Myös sosiaalinen media hyökkäsi samassa tapauksessa Marion Bartolia vastaan, joka oli juuri voittanut tenniksen Wimbledonin. Tärkeämpää tuntui olevan voittajan ulkonäkö kuin taidot tenniksessä.

Kesälläkään ei vältytty median kritiikistä naisurheilijoita kohtaan vaan pohjat veti uutinen maailman nopeimman naisen takapuolessa olevasta “ylimääräisestä“. Ei siis ihmekään jos  naisten urheilua ei arvosteta samalla tavalla, kun maailman huipulla olevista urheilijanaisista nähdään ensisijaisesti vain ulkonäkö.

Naisten ammattiurheilu ansaitsisi isomman paikan oikeastaan kaikessa mediassa. Esimerkiksi jääkiekkoa fanitetaan sukupuolesta riippumatta, mutta taitoluistelu tuntuu olevan vain naisten suosima laji. Suomi on maailmanhuippuja muodostelmaluistelussa ja usein kilpailuista ensi kertaa kuulee vasta Tulosruudussa, muutaman sekunnin katsauksessa. Onneksi osa kanavista kuitenkin näyttää vielä muutakin kuin supersuuria mainostuloja tuovia kilpailuja.  Suomi on kuitenkin voittanut 17 mitalia 2000-luvun aikana muodostelmaluistelun MM-kisoissa, ja on Ruotsin kanssa ylivoimaisesti eniten mitaleja saanut maa.

Myös naisten jääkiekon MM-kisoissa Suomi on menestynyt ja voittanut pronssia 10 kertaa 90- ja 2000-lukujen aikana. Silti naisten jääkiekon saama huomio on vain murto-osa siitä huomiosta, mikä pyörii miesten jääkiekon ympärillä.

800px-IIHF_WomWCup_USA_vs_CAN_1

Naisten jääkiekon suurin erottava tekijä näyttää olevan pinkit pelipaidat. Kuva: Wikimedia commons: Sam Posnick.

 

Urheilukasvatus uusiksi?

Onko sillä oikeastaan mitään väliä, jos poika harrastaa balettia tai tyttö nyrkkeilyä? Jos on, niin kertokaa mitä! Uskon, että moni nuori ja lapsi kärsii kiusaamisesta tehdessään sitä, mistä tykkää, ja kiusaaja on taas altistettu tietyille malleille, joiden mukaan mallista poikkeavia saa siitä kiusata. Rohkaisenkin kaikkia puhumaan myös lapsilleen siitä, että tärkeintä on se, että pitää siitä, mitä tekee. Liikunta on muuttumassa tietokoneen ääressä vietetyiksi tunneiksi ja kaikki liikunta, joka vain kiinnostaa lasta ja nuorta on hyvä asia, joten siihen tulee kannustaa.

Ehkä joskus tulevaisuudessa 15 000 ihmisen stadionit täyttyvät faneista, jotka ovat tulleet katsomaan naisten jalkapalloa, ja tanssitunnit kuhisevat miehistä. Tämä kuitenkin tuntuu vielä melko kaukaiselta ajatukselta, mutta toivon, että se päivä tulee vielä vastaan!

Tällä kirjoituksella toivonkin, että kaikki valmentajat, ohjaajat, opettajat, joukkuekaverit, vanhemmat ja tietenkin urheilijat unohtaisivat ennakkoluulonsa sukupuolten välisestä urheilujaottelusta ja toivottaisivat kaikki tervetulleeksi kaikkien lajien pariin sukupuolesta riippumatta.

Nautitaan kaikki liikunnasta jatkossakin!

Jutussa esiintyvät sitaatit ovat Nörttitytöiltä kerättyjä kommentteja liittyen urheiluun ja sukupuolirooleihin.