Vuonna 2011 DC Comics julkisti suunnitelmansa aloittaa kaikkien sarjakuviensa jatkumot alusta. Tästä ymmärrettävästi seurasi se, että internet räjähti, eikä mitenkään pieneltä osalta sen takia, että jo ennestään vähintäänkin kyseenalainen naishahmojen kohtelu vaikutti saavan uusia riman alituksia sitä mukaa kun uutta materiaalia paljastettiin. Firma vähensi naistekijöiden määrän 12 prosentista yhteen prosenttiin ja mm Harley Quinn, Catwoman ja Starfire ilmestyivät markkinointimateriaalissa vaatetuksessa, jonka kaltaista oli aikaisemmin nähty lähinnä ainoastaan eroottisten fanikuvien yhteydessä. Ja lopuksi vielä Power Girl, yksi yhtiön merkittävimmistä naissankareista siirrettiin omasta sarjakuvastaan verrattain nimettömän Mister Terrificin tyttöystäväksi. Tuosta on nyt kulunut noin pari vuotta ja ajattelin, että tämä voisi olla hyvä hetki arvioida useamman numeron voimin tuota lopputulosta.

Red Hood and the Outlaws

Starfire © DC Comics (via Wikipedia)

Tämä on listan ainoa, jonka luin ainoastaan tätä kirjoitusta varten. Red Hood ei hahmona ole koskaan oikein iskenyt minuun ja sarjan ensimmäinen numero suorastaan aktiivisesti työnsi minua pois esittämällä sarjan ainoan toistuvan naishahmon puhuvana ja tulta syöksevänä pumpattavana barbarana. Ensimmäisen numeron eksploitatiivinen vire lievenee, mutta pysyy vähintäänkin taustatekstinä ensimmäisen kymmenen numeron ajan (jota pitemmälle en vain kyennyt edes pakottamalla lukemaan). Red Hoodin kumppani, Arsenal (Roy Harper) heittelee toistuvasti mauttomia kommentteja ja niin impulsiivisena, väkivaltaisena ja ylpeänä kuin Starfire kuvataankin, hän ei edes katso Arsenalia rumasti tämän takia. Annas kun ilmaisen tämän toisella tavalla; hahmo, joka vankina ollessaan repii paljain käsin palasiksi kiltisti toimivan vartijan koska tämä toimii kiltisti ja siten alentuvasti, ei räpäytä silmäänsäkään jatkuvasti toistuvalle halventavaksi ja alentuvaksi tarkoitetulle läpälle. Vieläpä mitättömältä äijältä, josta tämä ei välitä tarpeeksi edes muistaakseen tämän nimeä tai naamaa pitkään aikaan. Something’s not right here.

Catwoman

catwoman-600x922

Selina Kyle ja “iltapuku” © DC Comics (via Bleedingcool)

Uuden kissanaisen tiimi ei oikein tunnu tietävän, kuka hahmo oikeastaan on. Hahmon action-puolen merkittävin ja tunnistettavin piirre näyttäisi olevan toistuvat ongelmat vaateparren kanssa. Nahkahaalari repeää pienimmästäkin osumasta ja korjautuu automaagisesti seuraavaan taisteluun mennessä. Uusi, kurkkuun asti vetoketjutettu haalari ei suoranaisesti tarjoa helppoa näkymää tissivakoon, mutta kuten kunnon fan service -sarjalle kuuluu, mainittu vetoketju pettää jotakuinkin jokaisessa taistelussa ja paossa. Kun Batman astuu kuvaan, nainen lakkaa olemasta ja muuttuu linssiksi, jonka läpi katsotaan Batman-pornoa.

Tämä sarja oli kiistatta listan suurin pettymys minulle. Olen pitkään pitänyt Kissanaisesta juuri tämän aggressiivisen seksuaalisuuden takia, koska se on jotain, mitä ei juuri missään mediassa usein nähdä. Vahvan, omasta seksuaalisuudestaan nauttivan naisen sijaan New 52:n Kissanainen on lähes puhdasta fan serviceä. Hahmokehityksestä ei voi juurikaan puhua ja juonikuviotkin tuntuvat olevan olemassa lähinnä kuvallisten elementtien aikaan saamiseksi. Kissanainen taistelee vain, jotta artistilla olisi tekosyy puvun tuhoutumiselle, menee iltapukujuhliin, jotta artistilla olisi tekosyy piirtää Selina nenäliinan kokoisessa “iltapuvussa” ja niin edelleen. Eikä siinä mitään, jos tuo lähes-alastomuus olisi edes perusteltu jollain hahmoperäisellä syyllä (vrt Emma Frost), mutta New 52:n Catwomanissa se on niin silmiinpistävästi pelkkää fan serviceä, että ihan surettaa, että tätä tapahtuu vielä 2010-luvulla. Spoileri (maalaa teksti lukeaksesi): hahmo lopulta tapettiinkin vain osana Batmanin hahmokehitystä. Suosittelisin tätä sarjaa korkeintaan pehmopornona, mutta sitäkin löytyy paremmin kirjoitettuna.

Suicide Squad

Harley elementissään © DC Comics (via Batman wiki)

Suicide Squad oli listan suurin yllättäjä. Odotin vihaavani sitä jos vaikka vaan Harley Quinnin ja Amanda Wallerin muutosten takia, mutta sarja oli kuin olikin yllättävän mukanaan vievä. Kyseessä on siis ryhmä superpahiksia, jotka on koottu elinkautisvangeista tekemään hyvää kallonpohjaan sijoitettujen nanopommien avulla.

Toisin kuin Kissanaisella ja Starfirellä Harley Quinnin räikeimmätkin fan service -kohtaukset on sitoutettu hahmoon. Spoilereita Suicide Squadin numerot 1-11 (maalaa teksti lukeaksesi): sarjan kolmannessa numerossa ryhmän jäljellä olevat jäsenet joutuvat piiloutumaan tavallisten ihmisten joukkoon odottamaan, ja Harley yrittää vietellä ryhmän johtajan (Deadshot) täysin äkkiarvaamatta tavalla, joka alkuun vaikuttaa vähintäänkin pakotetulta kirjoittajan puolelta. Myöhemmissä numeroissa Harley kuitenkin saa tietää, että rakkaansa Jokeri on kuollut ja hänen ruumiistaan on enää jäljellä tappajan nylkemä naama. Seurauksena Harley tottakai karkaa sanomaan hyvästejään ja kun loput Suicide Squadista lähtee jahtaamaan häntä, kirjoittaja vihjaa melko raskaskätisesti, että Deadshot toimi vain Jokerin korvikkeena. Kun sanon raskaskätisesti, tarkoitan, että Harley onnistuu sitomaan Deadshotin tuoliin, jonka jälkeen hän pukee Jokerin nyljetyn naaman tämän päälle vain vietelläkseen tätä Jokerina. Tämä ei ole sarja herkille.

Wallerin fan service puoli taas katoaa lähes täysin ensimmäisen numeron jälkeen. Ensimmäisen numeron silkkipaitainen viettelijätär katoaa toiseen numeroon mennessä ja siitä lähtien uusi Amanda Waller muistuttaa paljon enemmän vanhaa Amanda Walleria, vain viitisenkymmentä kiloa kevyempänä.

Birds of Prey

Birds of Prey #1 © DC Comics (via DC wiki)

Birds of Prey on uudessakin inkarnaatiossaan toimittanut hyvin pitkälti juuri sitä, mitä lupaa; tiimin sankareita, jotka toimivat täysin lain ulkopuolella ja etsintäkuulutettuina, mutta silti ihmiskunnan hyväksi. Sarja on ainakin alkuun (n ensimmäiset 15 numeroa) ihan kelvollinen, mutta ei omasta mielestäni loistava tai koukuttava, vain ihan ok. Ei suurta valitettavaa, mutta ei valtavasti kehuttavaakaan.

Wonder Woman

Mitäpä voi sanoa Ihmenaisesta? Lapsuuteni sankari on käynyt läpi useita valitettavia inkarnaatioita, mutta viime vuosina hahmo on hiljalleen palannut takaisin soturijuurilleen ja saa tarinan kuluessa selville asioita omasta taustastaan tavalla, joka sekoittaa pakkaa äärimmäisen herkullisella tavalla. Valitettavasti tässä taustassa on myös sarjan suurimmat puutteet. Dianalle kerrotaan Amazoneista asioita, joiden ei pitäisi tulla lainkaan yllätyksenä teini-ikäiseksi näiden kanssa asuneelle älykkäälle naiselle. Monet näistä paljastuksista vaikuttavat hieman siltä, että niitä ei yksinkertaisesti ole mietitty loppuun asti, joka aiheuttaa lievän pettymyksen, koska sarja on kauniisti piirretty ja muuten todella hyvin kirjoitettu.

Batgirl

Batgirl © DC Comics (via DC wiki)

Uudistuksen ehdottomasti parasta antia on ollut Gail Simonen kirjoittama Batgirl. Sarja on saanut sekä kriitikoiden että lukijoiden suosion ja alun huolet Barbara Gordonin vammaisuuden maagisesta parantumisesta osoittautuivat turhiksi Barbaran yrittäessä itse tulla toimeen tuoreen vammautumattomuutensa kanssa. Aiheen käsittely on saanut positiivista palautetta niin vammaisilta kuin vammaistukijärjestöiltäkin, huolimatta merkittävän pysyvästi vammautuneen hahmon menettämisestä. Batgirl-sarja saavutti pienessä ajassa niin valtavan suosion sekä fanien että kriitikoiden parissa, että DC:n ilmoitusta Simonen poistumisesta kirjoittajatiimistä seurasi niin valtaisa paskamyrsky, että parin viikon sisällä Simone palasi takaisin kirjoittajatiimiin. Sen jälkeen Simone on saanut tiettävästi hyvinkin vapaat kädet työstää sarjaa kuten haluaa. On vaikea selittää rakkauttani tähän Barbaran inkarnaatioon ilman, että spoilaa samalla puolet sarjasta, joten sanon vain, että jos New 52 kokoelmasta aikoo jotain lukea, Batgirlin tulisi ehdottomasti olla mukana. Itseasiassa voisin jopa suositella Simonen Batgirliä ihmisille, jotka haluavat tutustua supersankarisarjakuviin.

Bonus: Red Sonja

Aikaisemmin tänä syksynä Red Sonja tuotiin takaisin, tällä kertaa Gail Simonen käsissä. Artisti Walter Geovani on jo muutamassa numerossa onnistunut osoittamaan, että naishahmokin voi olla vahva pukeutuneena ketjuhaarniskabikineihin. Simonen Sonja on juuri niin räkäinen ja humalainen ja riidanhakuinen kuin hahmon kuuluukin olla. Needless to say I love her. Sarjan neljäs numero julkaistiin 9.10, joten mukaan ehtii vielä vallan mainiosti.

Naishahmojen osalta ei New 52 siis ollutkaan ollenkaan niin suuri pettymys kuin pelättiin, vaan suorastaan paikoitellen jopa askel parempaan päin. Toki paikoitellen sarjat ovat olleet juuri niin seksistisiä ja huonosti kirjoitettuja kuin alkuperäiset sneak peekit antoivat ymmärtää, mutta olen ainakin itse ennemmin optimistinen tulevaisuuden suhteen.

PS. Jätin Batwoman-sarjan tietoisesti käsittelemättä, koska siihen liittyvät kiistanalaisuudet ovat sen verran tuoretta perua, että niiden käsittely menisi puhtaan spoilailun puolelle. Sarja on selkeästi synkempi kuin Batgirl ja sisältää paljon kauhuelementtejä, mutta ehdottomasti suosittelen sarjaa kenelle tahansa lepakkoperheen faneille (pun not intended).