Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Alustat: PS3
Ikäraja: 7+

Puppeteer on Sonyn oman Japan Studion vastikään julkaistu tasohyppely, jossa marionettipoika Kutaro yrittää vapauttaa pahan nallekuninkaan kaappaaman sielunsa Kuussa ja palata takaisin Maahan. Apuna matkan varrella toimii pirtsakka pikkukeiju Pikarina, joka suoltaa tekstiä mykän sankarin puolestakin.

En tiennyt pelistä käytännössä mitään saadessani sen arvosteltavakseni, ja graafisen ulkoasun perusteella odotin jotain Little Big Planetin tapaista kevyttä ilottelua. Puppeteerissa onkin LBP:n tavoin rutosti kerättävää ja yleisilme on perheystävällinen, mutta siihen yhtäläisyydet oikeastaan loppuvatkin. Pinnan alla on täyteen meemejä, populaarikulttuuriviittauksia, satiiria ja yhteiskuntakritiikkiä ahdettu paketti, jonka tarina osaa paikoitellen jopa yllättää. Pakolliselta ‘damsel in distress’ -osuudelta ei valitettavasti kuitenkaan vältytä tälläkään kertaa, mutta muutoin tarina jaksoi viihdyttää alusta loppuun.

Kutaro on perinteisen miekan sijaan aseistettu saksilla, joita mörköjen lahtaamisen lisäksi käytetään pelissä etenemiseen ja esteiden silpomiseen. Pelimekaniikkana saksiminen onkin erinomaisen virkistävä poikkeus massasta ja sen avulla on saatu aikaan varsin mielenkiintoisia pomotaisteluja. Kenttäsuunnittelussa on myös tehty jotain esimerkillisen oikein, kun vain muutamaa perustemppua käyttämällä on silti vältetty fiilis, että pelaisi samaa kenttää eri näköisenä uudestaan ja uudestaan, sillä jokaisella alueella on selkeästi oma teeman mukainen pelityylinsä ja painotukset.

Paikallinen neito pulassa.
(Kuvituksena käytetty pelin promokuvia.)

Puppeteerilla on toki omat perisyntinsä. Joskus ruudulla on niin paljon tavaraa, ettei graafisia vinkkejä etenemissuunnasta tai tarvittavasta toiminnosta välttämättä ensimmäisellä pelikerralla voi ymmärtää ja tärkeät vihjeet hukkuvat blingblingin sekaan. Varsinkin jos kertojaäänen tai Pikarinan vinkki jää kuulematta, saattaa mennä sormi suuhun muutamassa kohdassa. Usein sakset eivät myöskään tarraa kiinni katkoviivaan, jota pitkin pitäisi leikata, vaikka kuinka yrittäisi tähdätä lähelle. Lisäksi QTE-vihaajille huonoja uutisia: jokainen pomotaistelu päättyy lyhyeen lopetuskohtaukseen, joka sisältää sarjan reaktiopainalluksia. Nämä tuntuvat hieman turhilta lähinnä siitä syystä, ettei näitä osuuksia voi mokata – tai jos mokaa, niin voi vain aloittaa sarjan alusta ilman mitään sanktioita.

Ääninäyttelyn taso oli ilahduttavan korkea, ja erityisesti pidin kertojaäänestä, joka selosti tarinan etenemistä koko ajan, samoin kuten esimerkiksi Bastionissa. Kertojan ja Pikarinan väliset sananvaihdot etenkin nostivat väkisinkin hymyn huulille. Kieltämättä myös repliikkeihin upotettujen puujalkavitsien määrä lämmitti kaltaistani huonojen vitsien ystävää.

Älä kokeile tätä kotona: siirtyminen ylöspäin onnistuu leikkaamalla lentäviä lepakoita.

Peliä on myös mahdollista pelata kaksinpelinä, jolloin toinen pelaaja voi ohjata Pikarinaa ja etsiä ympäristöstä bonusesineitä ja aktivoida tiettyjä objekteja. Kuvittelisin, että mikäli pelistä tahtoo löytää kaikki salaisuudet, toisen pelaajan apu on enemmän kuin tervetullutta, sillä ainakin itselleni oli monesti liikaa kahden hahmon yhtäaikainen liikuttaminen nopeaa reagointia vaativissa kohdissa. On kuitenkin vaikea sanoa, kuinka hyvin kakkospelaaja kaiken kaikkiaan viihtyisi, sillä ihan koko ajan tekemistä ei kuitenkaan välttämättä riitä Pikarinan ohjaajalle.

Mukavana pikkulisänä pelin bonusvalikkoon avautuu vähitellen pieniä satukirjoja, jotka kertovat hahmojen taustoista. Tarinat lukee kertojaääni ja ne on myös animoitu luonnosmaisesti, joten mistään tylsistä tekstiseinistä ei onneksi ole kyse. Lisäksi pelissä kerättävillä “vaihtopäillä” on oma galleriansa.

Kaiken kaikkiaan Puppeteer oli jo muutenkin todella paljon loistavia pelejä sisältävään vuoteen positiivinen yllätyslisä. Muutamia ongelmiaan lukuun ottamatta se on varsin loistava paketti laadukasta tasoloikkaa höystettynä aimo annoksella huumoria. Sisältöä ja kerättävää on myös sen verran, että tämän pariin mielellään palaa toistekin – enemmänkin jäi sellainen tunne, että kertakäyttöviihteenä tästä ei saa kaikkea vielä edes irti. Ehdottoman suositeltava ostos tasoloikkien ystäville!

Kunkkupahis ja sen kissimirri.

Tiivistelmä

+ pitää otteessaan alusta loppuun
+ tarinankerronta ja huumori
+ graafisesti kaunis ja omaperäinen

– ajoittaiset ongelmat ymmärtää mitä seuraavaksi tehdä
– saksilla osuminen haluttuun kohtaan joskus haastavaa
– taas neito pulassa…

Arvosana

Todellinen nörttityttö

Todellinen nörttityttö

Pelissä on myös moninpelimahdollisuus. Moninpeliä ei tätä arvostelua varten ole testattu, joten se ei vaikuta arvosanaan suuntaan taikka toiseen. Peliä on myös mahdollista pelata Move-ohjaimella, mutta arvostelua varten peli on pelattu tavallisella ohjaimella.