To me going to gigs is about the exchange of energy. When the band sees that the audience is having time of their life, they receive energy. And with that they aspire to make the gig even more special, even better. And that keeps going, those energies feed on each other.

To me it is a positivity therapy, it makes me soar and for a while life is good no matter what. To me gigs are being in the moment. I don’t think about my worries, the past, the future.To me gigs are also a way out of this dreary reality, a way to celebrate, to separate the workdays and the weekend.

Other people might take alcohol or drugs to achieve the same effect, I just go to gigs. To me gigs are dancing, singing and being immersed into the music.-Elisa, 2007

promo

Kuva: Olli Haveri

Tänä vuonna Poets of the Fall-bändi on juhlistanut kymmenvuotistaipalettaan. Ensimmäisen levyn, Signs of Lifen, julkaisu oli kuitenkin vasta vuonna 2005, jolloin bändiin tutustuin ja faniuduin. Jotenkin olin onnistunut missaamaan bändin ensimmäisen singlen, Late Goodbyen, joka soi myös suomalaisen pelistudio Remedyn toisessa Max Payne-pelissä. Myöhemmin Poets of the Fallin musiikkia on ollut peleissä Alan Wake, Alan Wake American Nightmare sekä Rochard.

Late Goodbyen jälkeen seuraava single-julkaisu oli Lift, jonka kuulin työharjoittelupaikan radiosta. Biisi oli niin koukuttava, että bändin nimi piti pistää mieleen ja Googlen avulla löysin bändin kotisivut sekä fanifoorumin jonne kirjauduin.

signs

Kuva: www.poetsofthefall.com

Signs of Life-levyn julkkarikeikka sattui olemaan Tampereella ja sen jälkeen olin mennyttä. Biisit kolahtivat täysillä, samaten bändin live-esiintyminen. Foorumin kautta tutustuin muihin faneihin (niin suomalaisiin kuin ulkomaalaisiinkin) ja oli aivan upeaa intoilla bändistä ja keikoista yhdessä. Löysin sieltä ihan yhtä paljon hurahtaneita faneja ja yhdessä suunnittelimme keikkamatkoja, järjestimme foorumimiittejä ja juonimme pieniä yhteisiä lahjoja bändin jäsenille.

Kolmen ensimmäisen vuoden aikana ryhmähenki oli aivan huikea ja tuntui kuin olisimme olleet yhtä perhettä. Meitä oli pieni porukka, joka meni jokaiselle keikalle jolle pystyi, oli se sitten missä tahansa. Itse olen käynyt keikoilla ainakin Tampereella, Lempäälässä, Helsingissä, Espoossa, Jyväskylässä, Seinäjoella, Vaasassa, Kauhavalla, Porissa, Kouvolassa, Tukholmassa ja Berliinissä.

Olen mennyt keikoille kävellen, bussilla, junalla, lentokoneella, laivalla, kimppakyydillä autossa ja myöhemmin avomieheni kyydissä. Jo vuonna 2007 nähtyjä keikkoja oli yli kolmekymmentä, mutta olen jo aikaa sitten lakannut laskemasta. Epäilisin, että summa saattaa olla jo lähellä kahdeksaakymmentä. Onhan tässä fanittaessa jo kahdeksan vuotta vierähtänyt.

Kaisaniemi

Kuva: Elisa Wiik

Jossain vaiheessa bändin jäsenet alkoivat tunnistaa meitä, jotka laukkasivat keikoilla tämän tästä. Olihan se aivan mahtava fiilis, kun keikan aikana sai hymyn, nyökkäyksen tai muun huomionosoituksen joltakulta. Upeimpiin muistoihin kuuluu myös foorumimiitti vuodelta 2005, johon oli saatu järjestettyä myös fanimiitti bändin jäsenten kanssa. Todistimme, kun he saivat kultalevyt Signs of Life-levystä ja sen jälkeen meillä oli aikaa jutella ja antaa ”pojille” lahjoja.

Ensimmäisestä keikasta alkaen kirjoitin kokemistani keikoista keikkaraportteja englanniksi, jotka julkaisin foorumilla. Ensimmäinen raportti oli aika lyhyt ja suppea, mutta aikaa myöten ne paisuivat sekä pituudessa että yksityiskohtaisuudessa. Kirjoitin yhtä aikaa sekä itselleni, muille faneille että myös bändin jäsenille. Kirjoittaminen auttoi itseäni muistamaan paremmin keikkojen tapahtumat ja pystyin ikäänkuin elämään ne uudestaan. Koska kaikki fanit eivät välimatkojen takia päässeet keikoille, kirjoitin myös heitä varten auki, millaisia keikat ja keikkapaikat olivat. Ja toki toivoin, että myös bändin jäsenet lukisivat niitä, sillä se oli myös tapani kiittää keikoista ja musiikista ja upeista hetkistä. Tavoitteena on joskus saada kerättyä ne foorumilta talteen vaikkapa blogiin.

Läheskään kaikista keikoista en ole ehtinyt tai jaksanut raporttia kirjoittaa ja viime vuosina muun elämän kiireet ovat vähentäneet sekä raporttien kirjoitusta, että keikoilla käyntiä. Keikkojen määrät ovat vähentyneet bändilläkin ja yhä useampi kiertue kohdistuu Suomen sijasta ulkomaille. Muita faneja tulee nähtyä enää sattumalta keikoilla, mutta aina tavattaessa halataan ja vaihdetaan muutama sana kuulumisia. Onneksi avomieheni pitää myös Poets of the Fallin musiikista ja keikoilla käymisestä, joten saan hänestä yleensä keikkaseuraa hyvin helpolla. Meille on kehittynyt yhteisiä biisikohtaisia rituaalejakin keikoilla ja on aivan ihanaa jakaa rakastamani bändi rakastamani miehen kanssa!

sjoki

Kuva: Carpe Diem

Nämä menneet kahdeksan fanituksen vuotta ovat olleet aivan järjettömän hienoja ja täynnä unohtumattomia hetkiä ja hauskoja muistoja. Turha tosin kuvitella, että fanitukseni olisi tässä mitenkään laantunut tai lopahtanut, uutta levyä ja uutta kiertuetta odotan malttamattomana! Tämän vuoden puolella pitää vielä ainakin yhdelle keikalle päästä.

Tässä kuussa Poets of the Fallilta ilmestyy joukkorahoitettu live-DVD Moskovan keikasta ja ekstroina siinä on dokumentti, haastattelu ja kuvagalleria. Jos et ole koskaan käynyt heidän keikollaan, on tämä oikein hyvä tilaisuus tutustua ja rakastua.