Lapsen hankintaa pidetään luonnollisimpana ja helpoimpana asiana maailmassa. Mies ja nainen harrastavat suojaamatonta seksiä, joka johtaa hedelmöitykseen ja yhdeksän kuukauden päästä nainen synnyttää lapsen. Todellisuudessa lisääntyminen ei käy niin helposti kuin kuvitellaan. Erilaisten tutkimusten mukaan terveellä pariskunnalla kestää keskimäärin 12 kuukautta tulla raskaaksi ilman apuja. Joidenkin arvioiden mukaan noin 50-70% alkaneista raskauksista päätyy keskenmenoon. Näistä suurin osa ennen kuin nainen edes tietää olevansa raskaana.

Nainen voi tulla raskaaksi ainoastaan ovulaation, eli kypsyneen munasolun irtoamisen aikaan. Ovulaatio tapahtuu suunnilleen kierron puolivälissä, kaksi viikkoa edellisten kuukautisten alkamisen jälkeen. Ovulaation tarkan ajankohdan pystyy selvittämään ovulaatiotestien avulla, jotka mittaavat kehon lh-hormonitasoa. Hormonitaso on korkeimmillaan paria päivää ennen varsinaisen ovulaation tapahtumista. Paras hetki hankkiutua raskaaksi on siis harrastaa seksiä juuri ovulaation aikaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että siittiöt voivat elää naisen elimistössä parista päivästä jopa viikkoon.

Hedelmöittyminen

Hedelmöittyminen vaatii ovulaation, joka yleensä tapahtuu noin puolivälissä naisen kuukautiskiertoa, olettaen, että kierto on 28 päivää pitkä. Ovulaatiossa kypsä munasolu irtoaa munasarjasta ja kulkee munajohdinta pitkin kohti kohtua. Yhdynnässä miehen siemensyöksyssä vapautuu miljoonia siittiöitä, joista suurin osa ei pääse edes kohtuun asti. Vain parisataa siittiötä selviää munajohtimeen asti, jossa ne kohtaavat munasolun.

Munasolua peittää sitkeä kalvo, zona pellucida, joka siittiöiden on läpäistävä. Siittiöt erittävät entsyymejä, joiden avulla ne tekevät reiän munasolun pintaan. Tämän jälkeen siittiöltä kestää 20 minuuttia päästä munasoluun sisälle. Kun vahvin siittiö on päässyt munasoluun, reikä umpeutuu ja munasolun pinta muuttuu läpäisemättömäksi. Solujen yhdistymisen jälkeen alkaa jakautumisvaihe.

Siittiö läpäisemässä munasolun pintaa. Kuvan lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Sperm-egg.jpg

Hedelmöittynyttä munasolua kutsutaan tässä vaiheessa tsygootiksi. Tsygootti pitää sisällään sekä äidiltä että isältä saadut 23 kromosomia, jotka muodostavat yhdessä kromosomiparin. Kromosomit määrittävät lapsen ulkonäköön liittyvät seikat sekä sukupuolen.

Alkiovaihe

Raskausviikkojen tarkka määrittäminen on vaikeaa, sillä hedelmöittymisen ajankohta on harvoin tiedossa. Tästä syystä raskausviikkojen laskeminen aloitetaan naisen kuukautiskierron alusta niin, että kierron ensimmäisenä päivänä alkaa ensimmäinen viikko. Ensimmäisiä raskausviikkojaa kutsutaan alkiovaiheeksi.

Hedelmöittynyt munasolu jatkaa jakautumista ja kulkee munajohdinta pitkin kohtuun, jossa se kiinnittyy kohdun limakalvoon. Kiinnittymiskohtaan muodostuu kaksi solukerrosta, joista toisesta alkaa kehittyä alkio ja toisesta istukka.

Ensimmäiset kahdeksan viikkoa ovat tärkeimmät ja kriittisimmät alkionkehityksen kannalta, sillä näiden viikkojen aikana alkiolle muodostuvat sisäelimet. Kolme viikkoa vanhalle, eli raskauden kuudennellä viikolla alkiolle muodostuvat hermosto sekä aivot, joiden takia odottava äiti tarvitsee ravintoonsa foolihappoa. Foolihappo auttaa sulkemaan alkion hermostoputken. Vajavainen sulkeutuminen voi vaurioittaa alkion hermoston ja aivojen kehitystä.

Ultrakuva kahdeksannelta raskausviikolta.

Ultrakuva kahdeksannelta raskausviikolta. Alkio näkyy vaaleana pitkulana oikeassa reunassa. Alkion vieressä oleva vaalea kohta on ruskuaispussi, josta alkio saa ravintonsa ensimmäisinä viikkoina.

Seitsemännellä raskausviikolla alkiolle kehittyy sydän ja tämän jälkeen alkion elämä on mahdollista nähdä ultrassa. Alkio on tuolla viikolla noin 4-8 millimetrin kokoinen, joten sydänääniä ei vielä voi kuulla. Sydämen kehityksen yhteydessä kehittyy myös verenkiertoelimistö.

Alkiovaihe päättyy kun alkio on kahdeksan viikkoa vanha. Tällöin raskaus on kestänyt jo 12 viikkoa. Tämän jälkeen keskenmenoriski pienenee runsaasti, kun elimistö on kehittynyt.

Sikiövaihe

12. raskausviikosta alkaen lasta kutsutaan sikiöksi raskauden loppuun saakka. Sisäelimet ovat muodostuneet jo alkiovaiheen aikana, mutta vaativat aikaa voimistuakseen ja kehittyäkseen loppuun saakka. Viikon 12 alussa sikiö alkaa jo muistuttaa pientä ihmistä. Tällä viikolla odottava äiti käy kunnan tarjoamassa alkuraskauden ultrassa, jota kutsutaan myös niskapoimu- tai niskaturvotusultraksi. Ultrassa on tarkoitus seurata sikiön turvallista kehitystä. Niskapoimusta mitataan turvotus, joka saa enimmillään olla 3 millimetriä. Suurempi turvotus voi olla merkki kromosomihäiriöstä. Yleisimmät seulotut kromosomihäiriöt ovat trisomia 21 eli Downin syndrooma sekä trisomia 18 eli Edwardsin oireyhtymä. Downin syndroomasta kärsivät henkilöt ovat usein kykeneviä hyvin normaaliin elämään, mutta Edwardsin oireyhtymä johtaa usein sikiön kuolemaan. noin 90 prosenttia elävänä syntyneistä Edwardsin oireyhtymästä kärsivistä lapsista kuolee ensimmäisen elinvuotensa aikana.

Sikiö 13. raskausviikolla.

Sikiö 13. raskausviikolla.

Sikiö saa hapen sekä tarvitsemansa ravintoaineet äidiltä istukan kautta. Näin ollen äidin on oltava tarkka ruokavalionsa suhteen. Listeria ja toksoplasmoosi kasvattavat keskenmenon riskiä, joten tästä syystä äidin on vältettävä esimerkiksi graavattua kalaa, ulkomaisia marjoja sekä raa’aksi jäänyttä lihaa. Ravintoaineiden lisäksi sikiö saa istukan ja napanuoran välityksellä myös mahdolliset myrkyt kehoonsa. Toisin sanoen, jos äiti tupakoi raskauden aikana, sikiö tupakoi myös ja kärsii synnyttyään vieroitusoireista.

Kuluvien viikkojen aikana sikiö opettelee erilaisia taitoja, kuten nielemään, imemään ja hengittämään. Liikkeet ovat aluksi pakonomaisia nytkähdyksiä, mutta käyvät hallituiksi vähitellen. On yksilöllistä, koska odottava äiti tuntee sikiön liikkeet. Yleensä tämä tapahtuu viimeistään 20 raskausviikon aikana.

Ennenaikaisesti syntyvän sikiön mahdollisuudet selviytyä kasvavat mitä pidemmälle raskaus etenee. Jos sikiö syntyy raskausviikolla 26 sillä on jo suuret mahdollisuudet selvitä. Tämä johtuu siitä, että elimistö on kehittynyt ja sikiön keuhkot toimivat. 37. raskausviikolla sikiö on täysiaikainen eikä tämän jälkeen syntyvää lasta pidetä enää keskosena.

Keskenmeno

Odotuksista huolimatta raskaus ei aina jatku. Suurin osa keskeytyneistä raskauksista ovat niin sanottuja kemiallisia raskauksia. Tällöin munasolu on hedelmöittynyt, mutta ei syystä tai toisesta onnistu kiinnittymään kohdun seinämään. Kemiallinen raskaus ei välttämättä näy raskaustestissä lainkaan ja ainoa tapa huomata se, on hieman viivästyneet ja tavallista runsaammat kuukautiset.

Kuten edellä tuli mainittua, suurin osa, eli noin 80 prosenttia keskenmenoista tapahtuu raskauden ensimmäisten viikkojen aikana. Alkion kehitys ei välttämättä etene normaalisti. Kyseessä voi olla myös tuulimunaraskaus, jossa sikiöpussi on kehittynyt, mutta sikiötä ei. Tuulimunaraskaus keskeytyy yleensä 10. raskausviikolla.

Keskenmeno voi olla spontaani tai keskeytynyt. Spontaanissa keskenmenossa sekä alkio että muut raskausmateriaalit (kuten istukka) poistuvat vuodon mukana itsestään. Keskeytyneessä keskenmenossa alkionkehitys on lakannut, mutta tyhjennystä ei tapahdu. Tällöin tyhjennys voidaan tehdä lääkkeellisesti, joka on elimistölle ystävällisempi tai kaavinnalla.

Mikäli raskaus keskeytyy 22. raskausviikon jälkeen, ei kyseessä ole enää keskenmeno vaan kohtukuolema. Kohtukuolemat ovat Suomessa harvinaisia; tapauksia kirjataan noin 500 vuosittain. Kohtukuoleman syyt vaihtelevat tapauksittain, eikä sitä voi näin ollen ennustaa. Syitä ovat muiden muassa istukan häiriöt, yliaikaisuus, raskausmyrkytys sekä äidin korkea verenpaine. Kohtuun kuollut sikiö synnytetään alateitse, jolloin äidille voidaan tarjota normaalia vahvempaa kipulääkitystä. Kohtukuoleman kokenut äiti on oikeutettu äitiyslomaan ja tukea menetyksestä selviämiseen voi neuvolan lisäksi hakea erilaisten tukiyhdistysten, kuten Käpy ry:n kautta.

Synnytys

Raskaus kestää keskimäärin 40 viikkoa, mutta suurin osa synnytyksistä ei ala laskettuna aikana. Periaatteessa synnytys voi käynnistyä milloin vain, tästä syystä laskettu aika on vain arvio. Raskauden ei anneta kestää liian kauaa, sillä yliaikainen raskaus on riski sekä äidille että sikiölle. Näin ollen synnytys voidaan käynnistää, mikäli lasketusta ajasta on kulunut kaksi viikkoa eikä synnytys ole käynnistynyt spontaanisti.

Synnytys jaetaan kolmeen vaiheeseen, joista ensimmäinen on avautumisvaihe. Avautumisvaiheessa kohdunsuu tulee avautua 10 senttimetriä, muuten lapsi ei mahdu syntymään. Avautuminen kestää usein tunteja ja on kivulias.

Avautumisvaihe jaetaan passiiviseen ja aktiiviseen vaiheeseen. Passiivinen vaihe kestää supistusten alkamisesta siihen, kunnes kohdunkaula on hävinnyt ja kohdunsuu avautunut 3-4 senttimetriä. Supistusten tiheys vaihtelee 5 minuutista 20 minuuttiin. Supistusten alettua äidin on hyvä pysyä mahdollisimman rentona, jotta synnytys etenisi joutuisammin. Rentoutumalla äidin keho erittää oksitosiinihormoonia, joka edistää supistuksia. Liikkuminen puolestaan vapauttaa stressihormoonia, joka estää oksitosiinin muodostumista. Tämä saattaa pidentää muutenkin pitkää avautumisvaihetta.

Avautumisen aktiivisessa vaiheessa supitukset tulevat voimakkaammin ja tiheämmin, mikä nopeuttaa kohdunsuun avautumista. Aktiivisessa vaiheessa liikkuminen tehostaa kohdunsuun avautumista. Lapsivesi menee yleensä avautumisen aktiivisessa vaiheessa, ja se tehostaa supistusten vahvuutta entisestään. Aktiivisen vaiheen aikana supistusten väli tihenee jatkuvasti ja avautuminen jatkuu kunnes kohdunsuu on 10 senttimetriä auki.

Synntyksen toista vaihetta kutsutaan ponnistusvaiheeksi. Ponnistusvaihe ei kestä yhtä kauaa kuin avautuminen, mutta siihenkin saattaa kulua tunteja. Ponnistaminen tulee aloittaa vasta siinä vaiheessa, kun lapsen pää on laskeutunut tarpeeksi. Näin äiti ei uuvuta itseään ponnistamalla liian aikaisin.

Ponnistusvaihe voidaan myös jakaa passiiviseen ja aktiiviseen vaiheeseen. Passiivinen vaihe alkaa, kun kohdunsuu on täysin avoin ja lapsi on laskeutunut. Aktiivinen vaihe alkaa siinä kohtaa kun lapsen pää on kokonaan saavuttanut lantionpohjan. Tässä vaiheessa keho pakottaa ponnistamaan lapsi ulos.

Kolmas vaihe synnytyksessä on jälkeisvaihe ja se alkaa kun lapsi on syntynyt. Jälkeisvaiheessa supistusten myötä syntyy istukka ja kohtu alkaa vähitellen supistua pienemmäksi. Tässä vaiheessa hormoonit saavat maidon laskeutumaan rintoihin, jolloin äiti voi aloittaa imettämisen. Synnytyksen jälkeen esiintyy yleensä jälkivuotoa, joka voi olla muutaman päivän ajan runsasta.

Nörttitytöt kertovat raskaudesta

Riikka Karhu:

Itselleni ei ollut missään vaiheessa selvää, haluanko lapsia. Olin pitkään sitä mieltä, että en välttämättä. Jokin sai sitten sen oman biologisen kellon käynnistymään. Tämä jokin oli siskoni esikoistytär; iloinen ja suloinen ilmestys, jollaisen halusin itsellenikin. Vuosi sitten elokuussa tulimme mieheni kanssa yhteisen ystävämme lapsen nimiäisistä, kun ymmärsin kuinka vahva se oman lapsen kaipuu oli. Yritys alkoi lokakuussa 2012.

16.3. tein positiivisen raskaustestin ja tunteet vaihtelivat laidasta laitaan. Olin yhtä aikaa onnellinen ja kauhuissani: jotain kasvaa sisälläni. Ajatus raskaudesta on minulle kovin outo. Siinä on jotain alienmaista. Siellä se solumytty kehittyy pikku hiljaa sisälläni ihmiseksi, vie minun ravintoaineitani. Väkisinkin tulee mieleen loinen-isäntä-suhde.

Toistin itselleni monta kertaa, että tämä on täysin normaalia ja luonnollinen olotila. Ajan myötä pääsinkin sinuksi raskauteni kanssa. Se tuntuu edelleen oudolta enkä ole osannut nauttia olostani pitkään kestäneen pahoinvoinnin takia, mutta päämäärä on minulle se tärkein.

Päästyäni ensijärkytyksestä yli älysin, että jotenkinhan se lapsi pitää saada ulos minun systeemeistäni. Olen aina kärsinyt jonkin asteisesta synnytyspelosta ja nyt tuo pelon kohtaaminen lähestyy joka päivä. Pelkään oikeastaan kaikkea synnytykseen liittyvää: kipua, repeämistä, kontrollin menettämistä, isokokoisen vauvan synnyttämistä… Jo ensimmäisellä neuvolakäynnillä terveydenhoitajani lupasi laittaa lähetteen pelkopolille. Lähetteen jälkeen sain nopeasti puhelun äitiyspolilta, että lähete on otettu käsittelyyn, mutta aikaa pitää odottaa vielä monta viikkoa. He suosittelivat myös, että ottaisin yhteyttä Tunnetila-psykoterapiapalveluiden järjestämään Nyytti-ryhmään. Kyseessä on terapia- ja tukiryhmä synnytyspelosta kärsiville esikoistaan odottaville äideille. Ryhmässä tutustutaan synnytyssaleihin, tehdään rentoutusharjoituksia ja opetellaan käsittelemään pelkoa.

Synnytyspelko yleistyy odottavien äitien keskuudessa. Synnytystä pidetään täysin normaalina tapahtumana, jossa ei pitäisi olla mitään pelättävää. Olen itse puhunut pelostani läheisille avoimesti, sillä minun mielestäni aiheessa ei ole mitään hävettävää. Lähes aina minulle onkin vastattu, että “On ne muutkin ihmiset synnyttäneet, hyvin se menee, älä turhaan pelkää, höpöjä puhut.” Uskon, että ihmiset tarkoittavat tuolla vain hyvää, mutta se tuntuu vähättelyltä. Tuo kommentti saa minut tuntemaan itseni heikoksi ihmiseksi ja huonoksi naiseksi. Pelko ei sillä poistu. Synnytyspelko ahdistaa ja vaivaa mieltäni päivittäin, vaikkei sitä huomaakaan. Mieleni suorastaan huutaa, että en halua synnyttää. Jos olisi mahdollista hypätä synnytyksen yli siihen hetkeen, kun pidän omaa lastani sylissä, hyppäisin.

En aio vaatia suorilta käsin sektiota, sillä haluan kohdata pelkoni: alatiesynnytyksen. Suunniteltu sektio tuntuu jotenkin liian helpolta vaihtoehdolta. Haluan saada hyvän synnytyskokemuksen, vaikka tiedän, ettei se mukavaa tule olemaan. Haluan, ettei minun tarvitse lähteä synnyttämään paniikkikohtauksen partaalla vaan innoissani. Pääsen mukaan syyskuussa alkavaan Nyytti-ryhmään. Laskettu aika minulla on marraskuun lopulla. Toivottavasti ehdin käsitellä pelkoa tarpeeksi sekä Nyytti-ryhmässä että pelkopolilla.

Jos joku rohkea ihminen kertoo sinulle kärsivänsä synnytyspelosta, älä vastaa hänelle, että kyllä se hyvin menee ja on ne naiset ennenkin synnyttäneet. Usko huviksesi, tuo on pahinta mitä synnytyspelosta kärsivälle voi sanoa.

Riikka Kauppi:

Viime marraskuussa olin ystäväni luona viikonlopun, sillä synnytys oli lähellä ja vanhemmalle lapselle tarvittaisiin lapsenvahtia, kun lähtö laitokselle tulee. Itse asiassa laskettu aika oli jo takana. Perjantai ja lauantai meni rauhassa ja sunnuntai aamuna heräsin ääniin alakerrasta. Kuulin kuinka vaimo puhui puhelimessa ja selkeästi soitteli laitokselle. Vilkaisin kelloa, kello oli puoli  seitsemän aamulla. Nousin sängystä ja otin neuleeni ja sanoin huomenet ja kyselin vointia. Vaimo kertoi, että ei mitään hätää, mene vain nukkumaan. Tässä menee kyllä vielä hetki. Totesin olevani hereillä, joten istun alas neulomaan. Istuin olohuoneen sohvalle ja pääsinkin seuraamaan aika mielenkiintoista näytelmää.

Olen televisiosta nähnyt, kuinka vaimo huutaa miehelle kun on lähdössä synnyttämään ja olen naureskellut sille, että ei kait se nyt noin mene, mutta sinä aamuna minulle selvisi kuinka lähellä totuutta nämä televisiosta nähdyt pätkät ovat.

Mies herää ja kysyy mikä tilanne, supistusten väli on 8 minuuttia ja ne ovat kestäneet tunnin verran. Myös lapsivedet ovat menneet jo aikaisemmin vaimon ollessa suihkussa. Laitokselta olivat käskeneet olla vielä muutamia tunteja kotona ja soittaa ennen kuin lähtevät laitokselle. Mies alkaa pikkuhiljaa kasaamaan tavaroita eteiseen. Istun sohvalla ja kysyn, voinko olla jotenkin avuksi. En voi, istun ja tarkkailen tilannetta.

Vaimo yrittää saada vaatteita päälle ja supistusten väli lyhenee. “Haluan vettä!” Mies tuo lasillisen vettä ja ojentaa Vaimolle. “No en minä nyt voi ottaa kun supistaa, pistä se pöydälle. Tuo kuumavesipullo.” Mies menee keittiöön ja täyttää kuumavesipullon hanasta. Vaimolle tämä ei ole tarpeeksi kuuma. Mies seisoo avuttoman oloisena eteisessä. Tarjoudun keittämään vettä ja tuomaan pullon. Mies palaa keräämään loppuja tavaroita. Vaimo alkaa itkemään ja toteaa, mitä hän nyt tekee, tätä lapsivettä tulee koko ajan ja housut kastuu. Ei hän voi istua autossa kun auton penkki kastuu. Ojennan Vaimolle pyyhkeen, joka oli kuivumassa tuolin selkänojalla. Edellisellä kerralla lapsivesi oli tullut vasta sairaalassa.

Supistusten väli on lyhentynyt puolessa tunnissa viiteen minuuttiin. Vaimo toteaa, että hoitaja käski olla kotona vielä. Minä totean, että nyt mies soittaa laitokselle ja sanoo, että olette tulossa. Matkaa laitokselle on kuitenkin puoli tuntia. Mies ja vaimo ovat samaa mieltä ja soittavat laitokselle. Autan vaimolle vaatteita päälle ja kengät jalkaan. Vaimo astuu ulko-ovesta ulos ja mies juoksee vielä sisälle hakemaan jotain. Vaimo nojaa ulkovaraston oveen kun tulee uusi supistus. Pian hän huutaa pihalta “MIES! NYT LÄHDETÄÄN!” Totean vaimolle rauhalliseen sävyyn, että mies tulee pian. Hän hakee vielä auton avaimet.

Kun ovi sulkeutui miehen perässä, istuin sohvalle neulomaan ja katsomaan vuokraamamme elokuvaa “Mitä odottaa, kun odotat”. Elokuvan loppuvaiheilla pariskunta lähtee sairaalaan synnyttämään ja nauroin sille kaaokselle elokuvassa. Kunnes äkillisesti tajusin, että minähän juuri näin tämän näytelmän eteisessä tänä aamuna. Ei tämä ole ollenkaan liioiteltua.

Myöhemmin päivällä saimme tiedon, että vaimolle ja miehelle oli syntynyt reipas poika vain tunti sairaalan pääsyn jälkeen.

Jenni Leivo:

Odotan ensimmäistäni syntyväksi joulukuun 20. päivä. Jouluvauva siis tulossa. Minun raskauteni ei ole mennyt niinkuin kaikissa kirjoissa ja urbaanilegendoissa kerrotaan. Ensinnäkin pahoinvointia ei ihan aluksi ollut ollenkaan, raskaustestin tein koska kuukautiset olivat 3 viikkoa myöhässä. Sitten viikolla 8 alkoi hillitön rumba, oli päiviä jolloin kaikki oli mitä parhaiten ja päiviä jolloin en päässyt minnekään oksentelultani. Esitän muutenkin vastalauseen termistä aamupahoinvointi, itse kun aamulla yleensä voin ihan hyvin. Pahoinvointi tuli sitten pari tuntia aamupalan jälkeen.

Naisia (ja miehiä) varoitellaan aina raskauden aikaisista mielialamuutoksista ja oudoista mielihaluista. Noh, itse olen ollut masennusdiagnoosilla kolmasosan elämästäni ja en ole eläessäni tuntenut olevani näin normaali tunnetilojen suhteen. Ja mitä mielihaluihin tulee, viiliä kuluu. Se mistä ei varoitella on maku- ja hajuaistin muutokset. Mikään ei ole ikävämpää kuin se, että teet ihanan pippuripihvin ja toteat ettei sitä voi syödä koska et maista muuta kuin sen pippurin.

Kaverilla on vatsassa aikamoinen meno päällä, hoitaja kertoi viime neuvolassa että “kohta voit vähän tuntea kun se liikkuu”. Juu ei, kaveri on vetänyt vatsassa pidempään jo jotain ihan omaa rumbaansa. Oma arvioni on, että ottaa vauhtia toiselta puolelta kohtua ja törmää täysillä seinään. Siltä se ainakin tuntuu. Törmäykset palleaan ja muihin arkoihin paikkoihin tuntuvat kivasti. Liikkuvaa sorttia tämä muutenkin on, ultrassa ei tahtonut pysyä kuvattavana ja sydänääniä kuunnellessa uiskenteli karkuun. Odotan kauhulla niitä ihan oikeita liikkeitä.

Kaikki oppaat hokevat tässä kohtaa että vatsa alkaa jo näkyä ja vaatteet kiristämään. Tuota, ei jos olet vähän isompaa kaliiberia. Tällä turvaläskin määrällä ei vatsan kasvaminen oikeastaan näy ja vaatteet on muutenkin kokoluokkaa iso. Tosin tällä tavalla säästää, ei tarvitse hankkia erikseen äitiysvaatteita. Väsymys on iskenyt uudestaan viimeisen parin viikon aikana ja tämäkin on niitä asioita joista ei varoiteta. Itse nukun päiväunet ja yölläkin hyvin ja silti välillä on aivan tööt-olo.

Raskaus tuo mukanaan kauhean määrän kysymyksiä, joista ensimmäinen yllätti ensimmäisellä neuvolakäynnillä: “Oletteko valinneet synnytyssairaalan?” Ai, sen voi valita? Koska Naistenklinikka on täällä Helsingissä remontissa niin päätös oli aika helppo, Kätilöopistolle mennään. Sitten tulee se paperikasa, mitä ei saa syödä, mitä pitäisi syödä enemmän, miten liikkua, missä vaiheessa ei saa nostella painavia asioita ja niin edelleen… Ja tähän ei edes laskettu vielä Kelan papereita, kun pitäisi kumppanin kanssa päättää kumpi on ja kuinka paljon vanhempainvapaalla. Ja kun nämä on mietitty tulee se tavarapuoli, kun oikeasti vaunujakin on tuhat ja kolme erilaista. Ainoa mitä en löytänyt oli sellainen jossa olisi dvd-soitin. Tässä kannattaa käyttää puskaradiota rakkaat kanssasisaret, tutun tutulta voi löytyä vaikka mitä turhaa tai sellaista mikä muuttuu turhaksi ennen sitä laskettua aikaa.

Pelkoakin on tämä herättänyt, entä jos menee kesken? Entä jos lapsi kuolee kohtuun? Selviänkö minä pienen nyytin kanssa? Masennus tuo tähän kaikkeen vielä oman lisänsä, mutta olen huomannut että kumppanille, ystäville ja vanhemmille rehellisesti puhuminen on auttanut. En enää pelkää niin paljoa sitä, että jos voimat riittävät tasan nyytin hoitoon, minulla ei olekaan turvaverkkoa.

Lopuksi esitän kirjasuosituksen raskaana oleville tai lasta yrittäville (ja miksei niille lapsen jo saaneille ja oikeastaan ihan kaikille), “Vuoden Mutsi” kirjoittajina Katja Lahti ja Satu Rämö. Kyseinen kirja kertoo ihanan rehellisesti ja ronskilla huumorilla että mitä tämä nyt on.

Lähteet:
http://www.vau.fi/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Raskaus
http://fi.wikipedia.org/wiki/Trisomia_21
http://fi.wikipedia.org/wiki/Trisomia_18
http://fi.wikipedia.org/wiki/Keskenmeno
http://metku.net/~pesu/keskenmeno.php