Varoitus! Sisältää joitakin juonipaljastuksia.
Tammi julkaisi elokuun alussa brittiläisen Holly Smalen esikoisteoksen Geek girl – matalalentoa mallitaivaalla, joka on myös Geek girl -nimisen trilogian avausosa. Jo kirjan nimi kiinnitti huomioni ja, koska olen nuortenkirjallisuudesta innostunut kirjastonhoitaja, halusin tutustua kirjaan heti, kun sen käsiini sain. Kohtalaisen harvoin tuntuu etenkin nuortenkirjallisuudessa tulevan vastaan tyttönörttejä, joiden rohkeasti uskalletaan sanoa olevan juuri sitä, mitä ovat. Siksi oli mielenkiintoista nähdä, miten Smale on aihetta lähestynyt. Smalen kirja perustuu osittain hänen omiin kokemuksiinsa.
* * *
Harriet Manners on nörtti niin omasta kuin koulutoverien mielestä. 15-vuotias Harriet rakastaa matematiikkaa ja koulua yleensä, pitää sanakirjaa aina käden ulottuvilla ja tuppaa laukomaan mitä erikoisimpia nippelitietoja etenkin jännittäessään. Muoti ja tyyli eivät puolestaan voisi häntä vähempää kiinnostaa, toisin kuin hänen parasta ystäväänsä Natia, joka on haaveillut mallin urasta miltei koko ikänsä. Muita ystäviä Harrietilla ei oikeastaan ole, ainoastaan sitkeä ihailija Toby, joka tuntuu seuraavan Harrietia kaikkialle, sekä nemesis Alexa, jonka elämäntehtävä tuntuu olevan Harrietin vihaaminen.
Harrietin maailma kääntyy kuitenkin päälaelleen, kun hän yllättäen putoaa keskelle Natin malliunelmaa ja hänet pestataan tunnetun muotitalon uudeksi kasvoksi. Harriet tarttuu mahdollisuuteen luoda nahkansa ja päästä eroon nörttileimasta, mutta se ei ole kaikkien mieleen, eikä kaikki mene ihan niin kuin Harriet itse kuvittelee. Ja kun kuvauksissa on mukana myös komea mallipoika Nick, alkaa aikamoinen soppa olla keitettynä.
* * *
Tätä Holly Smalen esikoisteosta on helppo luonnehtia teini-ikäisille suunnatuksi chicklitiksi tai hömpäksi. Mukana on monenmoisia kommelluksia, väärinymmärryksiä ja ihmissuhteita sekä tietysti etäinen, mutta ah niin hurmaava ihastuksen kohde. Kirjan rakenne on hyvin tuttu ainakin sellaisille lukijoille, jotka ovat aiemmin lukeneet nuorille tai aikuisille suunnattua chicklittiä. Toisaalta kirjan tyyli ja tarina on varsin osuva sen ydinkohderyhmää ajatellen (oman kokemukseni mukaan nuortenkirjat vetoavat yleensä parhaiten lukijoihin, jotka ovat muutaman vuoden nuorempia, kuin kirjan päähenkilöt) ja kansi on sen tyyppinen moderni kansi, jollaiset yleensä vetoavat nuoriin lukijoihin.
Kirjan minäkertoja Harriet on mielestäni kirjan nimen mukaisesti nörttityttö ja tietystä stereotyyppisyydestä huolimatta (tai ehkä juuri sen vuoksi) suhteellisen uskottava sellainen. Kuten yllä on jo mainittu, Harriet on huomattavan kiinnostunut niin koulusta kuin uuden tiedon omaksumisesta yleisemminkin. Kirjassa mainitaan niin Harrietin tapa tehdä läksynsä etuajassa kuin myös useat kerrat, jolloin hän on pakottanut Natin katsomaan erinäisiä dokumentteja kanssaan. Harrietin ”nörteistä” tavoista erityisesti rakkaus nippelitietoa kohtaan pääsee kirjassa vahvasti esiin, sillä kertojana hän tiputtelee satunnaisia faktoja vastaantulevista asioista muun tarinan lomassa. Tämä tapa voi olla joidenkin lukijoiden mielestä ärsyttävä, mutta toimi ainakin minusta melko hyvin ja korosti Harrietin persoonaa kertojana. Lisäksi kirjan eduksi on todettava, että nämä nippelitiedot eivät ole suoranaista yleistietoa, joten lukiessa saattaa oppia jotakin uutta.
Harrietin nörttiyttä on kirjassa korostettu toisaalta myös sosiaalisella kömpelyydellä, joka paikoitellen lipsuu lapsellisuuden puolelle, sekä totaalisen epätrendikkäällä pukeutumistyylillä. Nämä piirteet toisaalta työntävät Harrietia kohti nörttistereotypiaa, mutta palvelevat myös laajempaa tarkoitusta kirjassa, eivätkä ole vain pääleliimattuja ominaisuuksia. Kun vertasin Harrietia mielikuviin omista teinivuosistani, oli hänen tavoissaan ja taipumuksissaan paljon hyvin tuttuja piirteitä. Lukijana kykenin siis uskomaan ja samaistumaan Harrietin nörttiyteen oikein mainiosti ja pidin häntä kohtalaisen hyvin kirjoitettuna nuorenromaanin päähenkilönä, jolla oli myös oma persoona.
Suurin heikkous kirjassa toisaalta olivat paikoin erittäin yksiulotteisiksi ja liioitellut stereotyyppisiksi kirjoitetut sivuhenkilöt. On hyvin harvoin miellyttävää lukea ihmisten pahvikuvista ja tähän kirjaan niitä on valitettavasti eksynyt useampia. Henkilökohtainen inhokkini oli mallitoimiston agentti Wilbur, joka mitä ilmeisimmin on tarkoituksella kirjoitettu varsin rasittavaksi persoonaksi. Smale on kuitenkin vienyt hahmon liian pitkälle ja etenkin Wilburin jatkuvalla syötöllä Harrietille antamat omituiset lempinimet ärsyttivät sitä enemmän, mitä pidemmälle kirja eteni. Useamman kerran lukiessa mieleni teki pistää koko kirja pois, kun Wilbur pääsi ääneen pidemmäksi aikaa.
Tarinan tapahtumien vetäminen ajallisesti todella tiukaksi paketiksi oli toinen kirjassa häirinnyt asia. Asiat tapahtuivat niin nopealla temmolla, että niihin oli vaikea uskoa siitä huolimatta, ettei oma tuntemukseni muotimaailmasta ole järin syvällinen. On jossain määrin mahdotonta pitää kirjaa kovin realistisena, jos siinä täysin kokematon tyttö nostetaan pystymetsästä merkittävän muotitalon uuden sesongin keulakuvaksi ilman mitään välivaiheita. Tosielämässä mallia varmasti testataan ainakin hieman ennen kuin merkittävä osa tärkeän markkinointikampanjan onnistumisesta lasketaan hänen harteilleen.
Näistä heikkouksista huolimatta ei Geek girliä voi pitää erityisen huonona nuortenkirjana. Lukukokemuksena kirja oli suurimman osan ajasta viihdyttävä ja useammin kuin kerran harmitti, kun lukeminen piti keskeyttää syystä tai toisesta. Tarinan rytmitys toimi ja vaikka tapahtumat eivät aina olleet sieltä uskottavimmasta päästä, pääsivät ne sopivissa määrin yllättämään matkan varrella. Lisäksi, vaikka esittelytekstien ja pinnan perusteella kirja vaikuttaa puhdasoppiselta hömpältä, löytyy siitä myös tärkeitä huomioita siitä, miten tärkeää on oppia pitämään itsestään sellaisena kuin on ja olla välittämättä turhan paljon siitä, mitä muut ajattelevat. Se lieneekin yksi tärkeimmistä opeista, joka monilla teini-ikäisillä (niin nörteillä kuin muillakin) on opittavanaan aikuistuessa.
Helposti lähestyttävä ja viihdyttävä, nörttikuvauksessaan uskottava ja riittävässä määrin koskettava, sellaiseksi voi lyhykäisyydessään tätä Holly Smalen esikoisteosta luonnehtia. Kirja ei ehkä lukeudu niihin, joita nuortenosastolta suosittelisin ensimmäisenä aikuisille lukijoille, mutta nuorille lukijoille kyllä. Hyvällä omallatunnolla voi tälle kirjalle antaa kolme nörttityttöä.
Holly Smale: Geek girl – matalalentoa mallitaivaalla
Suomennos: Kaisa Kattelus
Tammi, 2013
Juonikuvauksen perusteella tulee epäilyttävästi mieleen takavuosien hittikirja/elokuva The Devil Wears Prada sekä Ugly Betty -tv-sarja – joissa molemmissa päähenkilöt ovat jonkinmoisia nörttityttöjä myös (eteenkin Betty, mutta kyllä pitäisin Andrea Sachsia nörttinä myös). Tykkäsin melko paljon molemmista, eteenkin Bettystä. Nörttityttö muodin maailmassa taitaa siis olla aikamme stereotyypisimiä “fish out ouf water” -tarinoita. Stereotypiat myyvät ja samalla vahvistavat itseään, mikä on vähän sääli. Itse esimerkiksi olen aina ollut sekä nörtti että suhteellisen kiinnostunut muodista.
Pakko oli kommentoida kun satuin selailemaan näitä vanhempia postauksia. Aika usein itse harmistun ja jopa ärsyynnyn näistä muotimaailmaan sijoittuvista hömppäkirjoista/elokuvista/sarjoista, joissa muoti rinnastetaan pinnallisuuteen, tyhmyyteen ja bimbouteen. Itse muotoilijana ja ompelijana on tullut vaatteiden ja muodin kanssa elettyä useampia vuosia ja näen sen pitkälti yhteiskunnan arvoja, asenteita, tapahtumia ja ylipäätään kaikkea peilaavana ilmiönä, jota usein arjessa toteutetaan tiedostetun tiedostamattomasti oman pukeutumisen ja vaikkapa käyttäytymisen kanssa(riippuen miten laajasti termiä muoti haluaa käyttää, joko vaatetusalaan liittyen vai laajemmassa merkityksessä). Ottaen samalla huomioon yksilön oman historian, minäkuvan ja sosiaalisten suhteiden vaikutuksen pukeutumiseen. Ei mielestäni varsinaisesti pinnallinen ala. Pidän itse muodin ja trendien tiedostamisesta, jolloin on helpompi arvioida omia haluja ja tarpeita ja kuinka todellisia ne ovat. Välillä sitä on itsekin törmännyt ennakkoluuloihin ja aliarviointiin, jota harjoittavat usein sovinistiset miehet, jotka näkevät vaatetusalan rättibisneksenä. Tuomitseva näkökulma voi osittain johtua alan naisvaltaisuudesta ja osittain myös todellisesta pinnallisuudesta. Ala on niin ristiriitainen, että siitä voisi kirjoittaa loputtomasti.
Vähän meni siis aiheen vierestä, mutta osui tämän kirjan aihe hermoon. Ja tosiaan vaatetusalalle voi päätyä pienen ikänsä fantasiakirjoja lukenut nörttityttö, jota ei ole ikinä kiinnostanut olla erityisen trendikäs. =)