Pelinkehittäjä ja julkaisija: Nitro Games
Alustat: Windows Phone 8
Genre: puzzle
Ikäraja: N/A
Charlie Chuckerin on tehnyt kotkalainen Nitro Games, joka on kunnostautunut tekemällä myös pelit Sink ‘Em All! ja East India Company. Ja hyvää työtä ovatkin tehneet.
Ensimmäisenä ajatuksena pelistä tuli mieleen (hyvin luonnollisesti) Angry Birds. Charlie on pelityyliltään samankaltainen, mutta lintujen sijaan siinä heitellään räsynukkeja ja sikojen sijaan yritetään osua ruumisarkkuihin. Oikeastaan siihen yhteneväisyydet kuitenkin jo loppuvat.
Peli on jaettu neljään osioon, joista ensimmäinen ”skotlantilainen kevät” on auki heti alussa. Allekirjoittanut myöntää häpeillen olevansa sen verran nakkisormi, ettei koskaan päässyt pelissä tätä pidemmälle. Myös käyttöliittymä tuntuu välillä tulkitsevan sormen liikuttamisen irroittamiseksi, jolloin nukke lähtee lähes aina vika suuntaan. Kuitenkin peli jaksoi viihdyttää muun muassa 4 tunnin Suomenlahden ylityksen ajan. Pelissä pääsee myös pelaamaan uusiin maihin, jotka saa avattua keräämällä 33 timanttia, minkä jälkeen voi avata uuden pelipaikan. Luonnollisesti, jos on nakkisormi kuten minä tai ei jaksa odottaa, voi uuden maan avaamisesta maksaa oikealla rahallakin.
Pelissä pelataan Charlie Chucker -nimistä haudankaivajaa, jolla on outo harrastus – tosin mitä muuta haudankaivajalta voi odottaa! Charlie tekee räsynukkeja ja sitten kiikkulaudan avulla sinkauttelee näitä pitkin maita ja mantuja, koettaen osua ympäriinsä sijoiteltuihin ruumisarkkuihin. Kentän yläreunassa näkyy kuinka monta kutakin nukkea kyseisessä kentässä on käytettävissä. Ennen nuken heittoa voi valita minkälaisen nuken heittää ja välillä taktikointi onkin ainoa tapa päästä eteenpäin.
Pelin grafiikka on kaunista, vaikkakaan ei pääse oikeuksiinsa puhelimen näytöllä. Erilaiset nuket on toteutettu hienosti ja näiden erikoisominaisuudet ovat hauskoja. Vai mitä sanotte skotti-nukesta, joka leijuu alas kilttinsä varassa.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan Charlie Chucker on hieno ja viihdyttävä peli. Se addiktoi ainakin henkilön, joka ei koskaan oikein innostunut Angry Birdeistä. Nitro Games ei ole antanut ikärajaa pelille. Itse näkisin että jo 5-vuotias tätä voisi pelata, mutta koska kentät vaikenevat aika nopeasti niin suosittelisin 8-vuotiaasta ylöspäin.
Tiivistelmä
+ Helppo tuntuma perustoimintoihin
+ Kaunis grafiikka
+ Kentät antavat oikesti haastetta
– Ehkä hieman liikaa Angry Birdsin kaltainen
– Peli ei pääse oikeuksiinsa puhelimen ruudulla
– Käyttöliittymä hieman turhan herkkä
Arvosana
Pelin voi ladata täältä.