KansikuvaJulkaisija: Sony Computer Entertainment
Alustat: PS3
Testattu: PS3
Ikäraja: 18

Sonyn lippulaivastudio Naughty Dog loi aikoinaan suositun Crash Bandicoot -sarjan PlayStationille, mutta nykyään studio tunnetaan parhaiten tiiminä Uncharted-pelien takana. Nathan Draken seikkailut on kuitenkin saatu päätökseen ja Naughty Dog on jälleen siirtynyt eteenpäin seuraavaan projektiin. Studion uusi selviytymistoimintaseikkailu The Last of Us vie pelaajan zombimaailmanlopun jälkeiseen maailmaan, jossa turvallisuus on suhteellinen käsite eikä sitä uhkaa pelkästään infektion saaneet vaan myös toiset ihmiset. Zombipelejä riittää kuitenkin nykyään joka lähtöön – tarjoaako The Last of Us mitään uutta tällä rintamalla?

Tarinan prologi vie pelaajan keskelle tapahtumia, joista kaikki saa alkunsa. Salaperäinen aivoihin pesiytyvä loissieni aiheuttaa epidemian, ja infektion saaneet muuttuvat väkivaltaisiksi tappokoneiksi. Tuloksena on maailma, joissa ihmiset asuvat militanttisissa ghettokaupungeissa päättävien tahojen jakamien ruokakuponkien varassa. Turva-alueiden ulkopuolella on vain hylättyä erämaata ja pommituksessa tuhoutuneita kaupunkeja. Ulkomaailma on kuitenkin arkipäivää salakuljettaja Joelille, joka päätyy matkustamaan parempia päiviä nähneen Yhdysvaltain läpi teini-ikäisen Ellien kanssa.

Näistä lähtökohdista olisi helppoa olettaa Ellien olevan taas yksi ärsyttävä hihassa roikkuva hahmo, jota täytyy olla jatkuvasti pelastamassa joka käänteessä. Oli kuitenkin erittäin positiivinen yllätys, että Ellie ei ollut rasite laisinkaan vaan itse asiassa tilanteesta riippuen joko pysyi pois tieltä tai piti omat puolensa varsin pätevästi. Voisi myös kuvitella, että mukana roikkuva teini ei voisi olla muuta kuin ärsyttävä persoona, mutta Ellie oli varsin virkistävä poikkeus ja tykästyin hahmon asennetta huokuvaan olemukseen. Siinäpä tyttö, joka ei suostu taipumaan “neito pulassa” -trooppiin kovin helpolla, vaikka kaikki edellytykset vanhan kaavan kierrätykseen olisi olemassa.

Hahmojen kemiat toimivat muutenkin loistavasti yhteen, ja Joelin ja Ellien välistä sanailua oli ilo seurata. Juonesta ylipäänsäkin pidin kovasti, vaikka siinä muutamia ennalta-arvattavuuksia esiintyikin. Tarina soljuu kuitenkin eteenpäin sujuvasti ja koko peli on yksi massiivinen cliffhanger, joten sitä on vaikea olla pelaamatta yhdeltä istumalta läpi; itse taisin pelata kahdella (varsin pitkällä) istumalla. Erityismaininta on annettava hahmojen normaalia realistisemmasta reagoinnista traumaattisiin kokemuksiin, minkä soisi yleistyvän ihan kaikenlaisen viihteen tarinankerronnassa. Itse olen ainakin kurkkuani myöten täynnä kaikesta naarmuilla selviytyviä kivinaamoja, joista on riisuttu kaikki inhimillisyys pois Eeppisen Sankariuden tieltä. (Mahdollinen pieni spoilaus: seksuaalissävytteistä väkivaltaa kokenut hahmo ei perinteistä poiketen tule vahvemmaksi vaan sulkeutuu, mikä oli mielestäni tarpeellinen vastalause “raiskaus tekee vahvaksi” -tarinoille.)

Tarina luo hyvät raamit mielenkiintoiselle selviytymisseikkailulle, ja tämä ei onneksi mene hukkaan ainakaan visuaalisen toteutuksen takia, sillä peli on myös varsin nätti ja tämä tuo mukavasti syvyyttä realismillaan. Yksi omista suosikkiyksityiskohdistani oli vedessä kahlaamisesta kastuneet vaatteet, jotka jäivät märiksi myös rantautumisen jälkeen. Tällaiset asiat eivät sinänsä tuo pelimekaniikkaan mitään lisää, mutta tekevät kokemuksesta hitusen intensiivisemmän. Ympäristöt sinänsä olivat myös uskottavia ja monipuolisia, eikä kertaakaan tullut “olen ollut täällä joskus aiemminkin” -fiilistä. Välivideoiden ohjaus yhdessä hyvän ääninäyttelyn kanssa viimeistelee hyvän kokonaisuuden ja piti ainakin omalla kohdallani huolen siitä, ettei uskottavuusongelmaa ollut ja tarinaan oli helppo uppoutua mukaan, kun tekniset edellytykset sille olivat kunnossa.

Hyvä tarina ei kuitenkaan tunnetusti kanna pitkälle, jos pelattavuus ei ole kunnossa. Onneksi mitään isompaa ongelmaa tälläkään rintamalla en havainnut. Tekoäly oli suurimmilta osin ok, joskin oli hupaisaa katsella omien tiimitovereiden hiippailua vihollisten nenän edestä ilman mitään reaktiota. Vaihtoehto kuitenkin olisi ollut todennäköisesti turhautuminen jatkuvasti viholliset hälytystilaan saattaviin “apureihin”, joten parempi ehkä näin. Välillä viholliset myös tuntuivat olevan liiankin tietoisia olinpaikastani, vaikka olin hiljaa hiipinyt piilossa jonnekin toisaalle paljastuttuani.

The Last of Us on armoton niille, jotka kuvittelevat voivansa räiskiä menemään läpi satapäisistä vihollislaumoista. Edes helpoimmilla vaikeustasoilla kiire ei kannata, vaan pelaaja joutuu käyttämään hyväkseen ympäristön suojaa ja sieltä löytyviä aseita ja tarvikkeita selviytyäkseen. Vihollisia tarkkailemalla löytyy lähes poikkeuksetta keino pudottaa vastustajat alas huomaamatta yksi kerrallaan. Vaikeustaso tuntui vaikuttavan lähinnä maastosta löytyvien materiaalien ja ammusten määrään. Käytännössä siis helpolla vaikeustasolla oli varaa tehdä enemmän virheitä, kun ensiapupakkauksiin tarvittavaa alkoholia ja sidetarpeita oli enemmän saatavilla. Joel pystyy MacGyver-henkisesti väsäämään myös mm. Molotovin cocktaileja, teräaseita ja savupommeja, mikä tuo lisää erilaisia taktisia mahdollisuuksia sekä taisteluihin että niiden välttämiseen.

Esineiden valmistuksen lisäksi olennaisessa roolissa ovat erilaiset taidot ja ominaisuudet, joita avataan taisteluista kertyvän kokemuksen kautta. Pelaaja voi esimerkiksi kasvattaa ns. Listen Moden kuunteluetäisyyttä, jolloin Joel pystyy paikallistamaan vihollisia laajemmalta alueelta, kasvattaa Joelin elinvoimaa tai kehittää taitoja aseiden käytössä. Täysin turhia kykyjä peli ei tarjoa, mikä toisaalta poistaa hukkasijoitusten huolen. Kaikki tarjolla olevat ominaisuudet ovat kuitenkin arvokkaita, joten pisteitä käyttäessä tulee silti mietittyä tarkkaan prioriteetteja.

Jos konstit selviytymiseen ovat monet, niin ovat myös vastapuolten keinot selviytymisesi estämiseen. Sienen valtaamat uhrit ovat varsinkin joukoissa kohdattuna varsin vakavasti otettava vastus, etenkin pidempään tartunnan alaisena olleet clickerit ja bloaterit. Varsinkin ensin mainittuja kohdatessa oppii hyvin nopeasti kokemaan pelonsekaista kunnioitusta… ja toivomaan, että teräaseet riittävät. Usean varsin erilaisen zombin lisäksi Joel joutuu selviytymään myös kanssaihmisten aiheuttamasta päänvaivasta, joten päättömän raivon ja verenhimon valtaamien sienipäiden lisäksi vastassa on myös taktisemmin ajattelevia vihollisia.

Taisteluun tuo lisäksi oman pienen lisänsä reaaliaikainen reppu. Tavaravalikkoa selatessa tai esineitä valmistaessa aika ei siis maagisesti pysähdy, joten jos vaikkapa ensiapupakkaukset loppuvat kesken taistelun, niin monesti ainoa vaihtoehto on yrittää selvitä ilman kunnes tilanne rauhoittuu, vaikka materiaaleja niiden tekemiseen olisikin.

The Last of Us on todella loistava paketti tarinavetoista seikkailua ja selviytymisen meininkiä, eikä se kaihda vaikeidenkaan aiheiden käsittelyä. Uskon, että tässä on kova haastaja vuoden peliksi ja pakollinen pelattava kaikille toimintaseikkailujen ystäville.

Tiivistelmä

+ selviytymisen meininki vahvasti mukana
+ käsikirjoitus, etenkin hahmot
+ kaunis ja toimiva kokonaisuus

– tekoälyn aivopierut
– röntgenkatseella varustetut viholliset

Arvosana

Mrs. Darth Vader

Mrs. Darth Vader

Pelissä on myös moninpelimahdollisuus. Moninpeliä ei tätä arvostelua varten ole testattu, joten se ei vaikuta arvosanaan suuntaan taikka toiseen.

Kuvalähteet

Kansi: Wikipedia
Muut screenshotit: TheLastOfUs.com