Kuvannut Melissa Hanhirova. Kuvan oikeudet omistaa Helsinki Pride.

Pride Lippu Helsingissä. Kuvannut Melissa Hanhirova. Kuvan oikeudet omistaa Helsinki Pride.

Tänään käynnistyy Helsingin seudun Seta ry:n järjestämä Helsinki Pride 2013. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajia kokoava tapahtuma on yksi Helsingin suurimmista viikon mittaisista tapahtumista, ja siihen osallistuu vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä. Tapahtuma huipentuu lauantaina 29.6. järjestettävään Pride -kulkueeseen sekä puistojuhlaan, jossa värikäs joukko ihmisiä marssii moninaisuuden ja suvaitsevaisuuden puolesta.

Tänä vuonna Helsinki Priden teema on “Kohtaaminen” ja teemalla haetaan uskallusta kohdata jokainen omana itsenään ja antaa jokaisen määritellä itse itsensä. Myös Nörttitytöt haluvat osoittaa olevansa tällaisten kohtaamisten kannalla ja sen ansiosta Soile Kontio käsittelee blogissamme tänään sukupuolen moninaisuutta. Nörttityttöihin saattaa törmätä myös lauantain kulkueessa.

T: Anna-Maija Laine & Nörttitytöt


 

Sukupuoli tarkoittaa länsimaisessa ajattelussamme vallitsevasti kaksinaista järjestelmää, jossa ihmiset luokitellaan joko naisiin tai miehiin. Nais- ja mieskategorioita pidetään toisilleen vastakkaisina ja toisiaan täydentävinä. Sukupuoli ei kuitenkaan ole mitenkään yksinkertainen asia. Se koostuu lukuisista tekijöistä, joista kaikkien kohdalla tapahtuu rajankäyntiä naisten ja miesten välillä.

Sukupuolivähemmistöihin kuuluvat esimerkiksi transihmiset ja intersukupuoliset ihmiset. Nimitykset eivät välttämättä kuvaa ihmisten kokemuksia, jotka luonnollisestikaan eivät asetu rajoihin ja lokeroihin. Kuitenkin nimeämisellä voidaan myös löytää yhteisiä piirteitä ihmisten kesken, vaikuttaa esimerkiksi lainsäädäntöön ja yleiseen mielipiteeseen sekä tehdä nimeämättömiä ja tabuja asioita näkyviksi.

uifaw8

Translippu. Värit kuvaavat feminiinisyyttä, maskuliinisuutta ja sukupuolineutraaliutta.

Transsukupuolisuus tarkoittaa ihmisen kokemaa tunnetta, että hänen sukupuolensa ei ole se, joka hänelle on syntymässä määritetty ja merkitty väestörekisteriin. Transmies on syntymässä merkitty naiseksi, mutta hän kokee olevansa mies. Transnainen taas on syntymässä merkitty mieheksi, mutta hän kokee olevansa nainen.

Transgenderiys on yksilön kokemus sukupuolettomuudesta, miehen ja naisen välissä olemisesta tai jonkinlaisesta yhdistelmästä mieheyttä ja naiseutta.

Transvestisuus merkitsee halua eläytyä toisen sukupuolen rooliin. Esimerkiksi transvestiittimies haluaa ilmaista itseään naisellisiksi määritellyillä tavoilla kuten naisten vaatteisiin pukeutumalla.

Intersukupuolisuus on synnynnäinen tila, jossa kehon anatomiset ja fysiologiset ominaisuudet eivät ole pääteltävissä yksiselitteisesti miehen tai naisen sukupuoliominaisuuksiksi.

Sukupuolivähemmistöjä edustavien ihmisten määrä Suomessa riippuu määrittelystä ja on hankala arvioida. Setan sivuilla todetaan, että transvestiitteja olisi n. 50 000–100 000 ja transsukupuolisia n. 5 000. Intersukupuolisia ihmisiä on Suomessa useita satoja.

 

Intersukupuolisuus lääketieteellisenä tilana

Käsite biologinen sukupuoli antaa ymmärtää, että ihmisen kehosta on pääteltävissä, että hän kuuluu jompaankumpaan sukupuoleen. Kuitenkaan näin ei aina ole, vaan Suomessakin syntyy joka vuosi lapsia, joiden kehosta ei voida suoraan päätellä mies- tai naissukupuolta.

Intersukupuolisilla ihmisillä voi olla vaihtelua useissa sukupuolta määrittävissä tekijöissä. Näitä ovat esimerkiksi sukurauhaset eli munasarjat tai kivekset, joista intersukupuolisella ihmisellä voi olla molemmat, vain toiset tai ei kumpaakaan. Samoin on sisäisten ja ulkoisten sukuelimien kohdalla. Osa elimistä voi puuttua tai olla rakenteeltaan vajavaisia, ja intersukupuolisella henkilöllä voi myös olla sekä miehelle että naiselle kuuluvia elimiä. On hyvin harvinaista, että intersukupuolisella ihmisellä olisi täydellisesti kehittyneet sekä miehen että naisen sukuelimet, mutta sekin on mahdollista.

Ihmisillä on kaksi sukupuolikromosomia, X ja Y. Sikiö saa munasolusta X-kromosomin ja siittiöstä X- tai Y-kromosomin, joka määrää, tuleeko sikiöstä nainen (XX) vai mies (XY). Kromosomitasolla ihmisissä esiintyy kuitenkin suurta vaihtelua sukupuolikromosomien kohdalla. Toinen kromosomi saattaa puuttua kokonaan tai sukupuolikromosomeja saattaa olla kolme kappaletta. Sekä miehillä että naisilla on mahdollista olla vastakkaisen sukupuolen kromosomeja ilman, että se mitenkään näkyy ihmisen sukupuolikokemuksessa tai fysiologiassa. Intersukupuolisilla ihmisillä on samoin suurta vaihtelua sukupuolikromosomeissa.

Intersukupuolisuuteen on useita syitä. Esimerkiksi lisämunuaisen liikatoiminta on sairaus, joka aiheuttaa vakavammissa tapauksissa tyttöjen ulkoisten sukuelinten poikkeavuuksia. Joissain tapauksissa tyttövauvan sukuelimet voivat olla täysin maskuliiniset ja tyttö määritellään aluksi virheellisesti pojaksi. Tytöillä voi myös murrosiässä ilmetä runsasta karvoittumista ja kuukautiskierron häiriöitä.

Androgeeni-insensiviteetti-oireyhtymä on tila, jossa mieshormonit eivät pääse vaikuttamaan sikiön kehitykseen. Tällaiset lapset ovat kromosomitasolla miehiä (XY) ja heillä on kivekset, mutta ulkoiset sukuelimet ovat joko täysin naisen sukuelimien näköiset tai niissä on molempien sukupuolten piirteitä. Kivekset ovat usein kehon sisällä vatsaontelossa ja ne on terveydellisistä syistä poistettava. Kohtua tai munasarjoja ei tässä tilassa kehity. Siispä ihmisellä, jolla tämä oireyhtymä on, voi olla muuten täysin naisen keho, mutta kuukautisia ei ole.

Sukurauhasten eriasteinen kehittymättömyys tarkoittaa kivesten puuttumista kokonaan tai osittain tai että niissä ilmenee kehityshäiriöitä. Ihminen, jolla on sukurauhasten kehittymättömyyttä, voi olla ulkoisten ja osittain sisäistenkin sukuelinten osalta nainen, tai sukuelimissä on piirteitä molemmista sukupuolista. Esimerkiksi ulkoiset sukuelimet voivat olla naisen, mutta henkilöllä on tämän lisäksi kivekset.

Intersukupuolisia tiloja hoidetaan hormonihoidoilla, esimerkiksi murrosiän muutoksien tukemiseksi, ja kirurgisesti. Vallitseva suhtautumistapa intersukupuolisuuteen on ollut poistaa sukupuolen epäselvyys ja välitilat. Lääkärit ovat määränneet, jonkin verran yhteistyössä vanhempien kanssa, syntyneelle lapselle sukupuolen, ja usein leikattu aivan pientenkin lasten sukuelimiä. Tarkoituksena on saada intersukupuolisen lapsen sukuelimet vastaamaan joko miehen tai naisen sukuelimiä.

Intersukupuolisuus on tabu, eli siitä vaietaan. Lääkärit ovat aivan viime aikoihin asti neuvoneet vanhempia, etteivät he mahdollisuuksien mukaan kertoisi lapselleen intersukupuolisuudesta. Jompaankumpaan sukupuoleen kuuluminen on koettu niin tärkeäksi, että sukuelimiin on kohdistettu kirurgisia toimenpiteitä ja lasta on pyritty kasvattamaan toiseen sukupuoleen kuuluvaksi ilman, että hänelle on puhuttu hänen intersukupuolisuudestaan.

Leikkausten seurauksena intersukupuolisella ihmisellä voi olla vaikeuksia esimerkiksi kokea seksuaalista mielihyvää. Kirurgia on voinut vähentää tuntoherkkyyttä ja lääkäreiden asenne on antanut monelle vaikutelman, etteivät heidän sukuelimensä ole tarpeeksi “normaalit”, mikä nostaa kynnystä toteuttaa seksuaalisuutta fyysisesti.

z221764538

“Oletko tyttö/poika?” “En, oletko sinä?”

Intersukupuolisten ihmisten suhde kehoon ja sukupuoleen voi olla hyvin ristiriitainen, eivätkä sitä helpota vanhempien mahdollisesti lapsensa intersukupuolisuudesta kokema hämmennys tai lääketieteellisten hoitojen jatkuva läsnäolo. Monet intersukupuoliset henkilöt kokevat heille määrätyn sukupuolen vääräksi tai riittämättömäksi. He haluaisivat omaksua nimenomaan intersukupuolisen identiteetin miehen tai naisen sukupuoliroolin sijaan. Osa taas tuntee joko miehen tai naisen roolin omakseen.

 

Sukupuolen korjaushoidot

Ihmiset, jotka kokevat sukupuoliristiriitaa, voivat saada apua lääketieteestä. Sukupuoliristiriita tarkoittaa, että ihmisen oma tunne sukupuolesta ei vastaa sitä, miltä oma keho näyttää ja miten muut tulkitsevat hänen sukupuolensa. Tämä koskee transsukupuolisia ja intersukupuolisia ihmisiä sekä transgender-ihmisiä. Kategoriat voivat olla osittain päällekkäisiä. Joka tapauksessa ihmiset hakeutuvat sukupuolen korjaushoitoihin monenlaisista lähtökohdista.

Tutkimus aloitetaan psykiatrian poliklinikoilla Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa (HYKS) tai Tampereen yliopistollisessa sairaalassa (TAYS). Tutkimusten edetessä sukupuoliristiriitaa kokeva ihminen voi saada transdiagnoosin, jonka avulla hän voi muuttaa nimensä vastakkaisen sukupuolen nimeksi. Ilman lääkärin lausuntoakin etunimi on mahdollista muuttaa sukupuolineutraaliksi, jos maistraatti hyväksyy nimen suomalaiseen nimikulttuuriin sopivaksi.

Transsukupuolisen henkilön juridinen sukupuoli ja henkilötunnus voidaan korjata tämän omaa sukupuolikokemusta vastaaviksi tietyin ehdoin. Tähän vaaditaan lääketieteellinen selvitys, jossa ilmenee henkilön pysyvä kokemus vastakkaiseen sukupuoleen kuulumisesta, elämisestä vastakkaisen sukupuolen mukaisessa sukupuoliroolissa ja lisääntymiskyvyttömyydestä joko sterilisaation kautta tai muuten. Henkilön täytyy olla täysi-ikäinen ja hänen tulee olla Suomen kansalainen tai asua vakinaisesti Suomessa. Lisäksi avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa elävän henkilön puolison on toimitettava maistraattiin kirjallinen suostumus siitä, että transsukupuolisen henkilön korjattu sukupuoli voidaan vahvistaa ja samalla avioliitto muuttaa rekisteröidyksi parisuhteeksi tai toisinpäin.

Sukupuolen korjaushoitoihin kuuluvat hormonihoito ja kirurgiset hoidot. Esimerkiksi transnaiselle voidaan tehdä äänihuulileikkaus äänen muuttamiseksi. Sukuelinkirurgia voi tarkoittaa vaginan rakentamista ja klitoriksen muotoilua transnaiselle ja kohdun sekä munasarjojen poistamista transmieheltä, peniksen muotoilua ja kivesproteeseja. Kirurgisissa toimenpiteissä pyritään säilyttämään hermoratoja niin, että tuntoherkkyys säilyisi.

Osa transgender-ihmisistä tarvitsee myös korjausleikkauksia, jotta heidän kehonsa vastaisi heidän omaa käsitystään sukupuolestaan tai sukupuolettomuudestaan.

 

Transvestisuus – itsen ilmaisua

Sukupuoleen liitetään kehon anatomian ja ihmisen nimen lisäksi lukuisia ulkoisen olemuksen ja käyttäytymisen piirteitä. Transvestisuus tarkoittaa, että ihminen haluaa väliaikaisesti ottaa toisen sukupuolen roolin. Esimerkiksi naistransvestiitti voi haluta pukeutua miesten vaatteisiin, laittautua hiusten ja kasvojen osalta miehen näköiseksi ja käyttäytyä, elehtiä ja ilmeillä miehille tyypillisin tavoin. Transvestisuus on transvestiiteille tärkeä ja olennainen osa itseä, mutta toiseen sukupuolirooliin eläytyminen on heille kuitenkin väliaikaista.

Naisille miesten vaatteisiin pukeutuminen on kulttuurissamme sallitumpaa kuin naisten vaatteiden käyttö on miehille. Naisten kohdalla ristiinpukeutumista voidaan tulkita tyyliksi tai poliittiseksi kannanotoksi. Siksi naisten transvestisuus voi jäädä huomaamatta. Miesten transvestisuutta pidetään poikkeavampana. Siihen liittyy miestransvestiittien elämässä usein salailua, pelkoa paljastumisesta ja häpeääkin. On mahdollista, että miehet voivat olla avoimempia transvestisista taipumuksistaan vasta myöhemmällä iällä itsevarmuuden ja tukiverkkojen vahvistuttua. Ehkä tämä vaikuttaa myös siihen, että esimerkiksi Setan sivuilla transvestiittimiesten mainitaan olevan enimmäkseen heteroseksuaaleja, jotka ovat naimisissa ja isiä.

tptgl7

Naisten vessassa huudetaan, miesten vessassa hakataan. Eikö olisi vessaa johon saisi mennä, jos on “ihminen”?

Transvestisuutta on tulkittu yksilön vastauksena tiukkarajaiseen sukupuolikulttuuriin. Transvestisuus voi merkitä transvestiiteille oman persoonan eri puolien toteuttamista, vapautumista oman sukupuolen ahtaasta roolista, rentoutumista ja hauskanpitoa. Ensimmäiset kokemukset ristiinpukeutumisesta tapahtuvat usein jo lapsuudessa. Erityisesti ilman toisen ihmisen tukea transvestisuus voi tuntua pelottavalta ja käsittämättömältä. Vertaistuen tai ammattiavun kautta taas on mahdollista päästä asian kanssa tasapainoon ja salailun sijaan ilmaista transvestisuutta omassa elämässä avoimuuden eri asteilla.

Kulttuurimme on erittäin sukupuolittunut ja monet harrastukset, ammatit ja identiteetit on jaoteltu vain toiselle sukupuolelle kaksinaisessa sukupuolijärjestelmässämme. Linjasta poikenneita saadaan paheksunnalla, painostuksella ja kiusaamisella pakottaa takaisin yhteisön heille päättämään sukupuolirooliin. Sukupuolivähemmistöt ovat konkreettinen todiste siitä, etteivät miehen ja naisen roolit ole ainoat vaihtoehdot suhtautua sukupuoleen ja identifioitua.

Vaikka ihminen ei kokisikaan kuuluvansa sukupuoliseen vähemmistöön, hänellä voi olla sellainen olo, ettei hän ole “normaali”: ei riittävän hyvä sukupuolensa edustaja tai jotenkin poikkeava. Sukupuoliroolit saattavat tuntua liian ahtailta. Ehkä sukupuolivähemmistöihin tutustuminen voisi helpottaa näin kokevia ihmisiä, jotka kokevat olevansa sukupuoliin liittyvien tunteidensa kanssa yksin.

Seuraavaksi viisi haastattelua siitä, miten eri tavoin sukupuolen voi kokea.

Minna

Minna, 23, on “transsukupuolinen, väärään ruumiiseen takertunut nainen”. Hänet on syntymässä määritetty mieheksi ja hän joutuu päivittäin tilanteisiin, joissa häntä pidetään miehenä, vaikka hän itse kokee olevansa nainen. Ja vaikka “kyllä silmät auki oleva ihminen erottaa etten ole stereotyyppinen ihminen”, niin kuin Minna sanoo.

Minna.

Minna. Kuvan ottanut Minna.

Missä väärä ruumis näkyy, esimerkiksi käytännön tilanteissa?
“Tunteissa, ajatusmalleissa ja ajatusmaailmassa. Muu maailma odottaa jotain muuta. Ihmiset puhuu inttijuttuja, taputtelee selkään, antaa ghetto hugeja.” Minna näyttää, miten miesten kesken halataan ja napautetaan toista selkään. Minna kokee sen loukkaavana, koska hänet nähdään sosiaalisissa tilanteissa väärin.

Puhumme armeijasta.
“Jokainen 17-vuotias suomalainen mies saa automaattisesti kutsun, jonne täytyy saapua. Haetaan siis vaikka poliisikyydillä jos ei muuten. Siellä pidetään lääkärintarkastus, jossa selvitetään fyysistä ja psyykkistä terveydentilaa. Otin transsukupuolisuuden esille ja lääkäri totesi, että tällä arviolla pystytään vetoamaan mielentilaan siihen asti että TAYS antaa lausunnon, eli sain lykkäystä vuoteen 2014 asti. TAYSin lausunnolla saa lisää lykkäystä.”

Minna kokee olevansa ennen kaikkea henkisesti nainen: 90-prosenttisesti kärjistetyn stereotyyppinen nainen. Mitä mieltä Minna on sukupuolirooleista?
“Ne ovat hyvin pitkälti kulttuurisidonnaisia. Joissain kulttuureissa on kolmas sukupuoli, joka on kysymysmerkki.  Länsimaisessa kulttuurissa mies on maskuliininen, voimakas, “tyhmä lihaskimppu”, joka ottaa asiat rauhallisesti, ei reagoi paitsi humalassa, ja jolla on hyvä hahmotuskyky. Nainen on hento, heikompi, motorisesti taitavampi, tunteikkaampi, verbaalisesti parempi kuin avaruudelliselta hahmottamiselta.”

Entä ulkoinen olemus ja sukupuolen ilmaiseminen keholla?
“Fyysisesti, lihasrakenteelta ja luustolta kehoni on miehinen. Ajan mittaan on kehittynyt naisellisia piirteitä, esimerkiksi leveämpi lantio, joita haluan korostaa. Lihasharjoittelulla keskityn tiettyihin lihasryhmiin pehmentääkseni maskuliinisia piirteitä. Kynnet, kädet ja kasvot ovat hyvin tärkeitä. Kuinka moni heteromies viilaa kynsiä tai käyttää käsirasvaa?” Ihmiset luulevatkin Minnaa helposti homomieheksi.
“Se ei se ole, miten haluan tulla nähdyksi, mutta onhan se helpompi selittää ihmisille. Homoksi leimaantumisella pääsee paljon helpommalla. Selittyy vaikka tuo käsien kunnossapito tai karvojen ajeleminen ja eleet. Heteromies ei saa tehdä tiettyjä asioita, homomiehillä on enemmän tilaa.”

Kaveripiireissä Minnan transsukupuolisuus ei ole suuri salaisuus, mutta suvulleen Minna ei ole puhunut asiasta eikä myöskään opiskelualallaan tai töissä, koska hän on asiakaspalvelualalla. Asiakaspalveluakin on monenlaista eivätkä normit ole kaikissa tapauksissa yhtä tiukkoja, mutta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvalle avoimuus on aina riski.
“Vaikka baaripuolella se saattaisi mennä. Tarjoilualalla usein sellainen hölösuu mies joka flirttailee naisten kanssa ja on suuressa arvostuksessa työtovereidensa keskuudessa on todennäköisesti seksuaalista vähemmistöä mutta silti työyhteisössä kaapissa. Työnantaja pelkää yrityksensä imagoa ja sitä että asiakkaat alkavat puhua miten “se on se v***n homomesta jossa on se homo töissä”.”

Minna kertoo katukuvasta, että Oulussakin kyllä näkee ei-normatiivisia ihmisiä. Heitä ei ehkä tule vastaan joka päivä, mutta he eivät ole myöskään harvinaisia. Minna toteuttaa itseään eli laittautuu ulkoisesti naisellisen näköiseksi yleensä kotona ja porukassa Etelä-Suomessa.
“Avoimesti liikkuminen on ainoa tapa saada ihmiset sisäistämään se, että sukupuolirajoja rikkovat ihmiset ovat ihan tavallisia ihmisiä. Mediassa esillä olevat persoonat eivät sitä tee, koska he ovat julkisuuden henkilöitä.”

“Elämäntilanne ei salli hoitojen aloittamista nyt, mutta lähitulevaisuudessa, kuluvan viiden vuoden sisällä sukupuolenkorjausprosessin aloitus on odotettavissa, kun elämä vähän vakautuu opintojen ja töidenkin osalta.” Puhumme siitä, miten Suomessa sterilisaatio on ehtona, että syntymässä määritetyn sukupuolen voi virallisesti korjata oikeaksi.
“Sterilisaatio rajoittaa korjausleikkauksiin hakevien ikää. Alle kolmikymppiset ei sinne kovin äkkiä juokse. Prosessiin hakeminen ei ole lopullinen päätös siitä, miten pitkälle menee, mutta sterilisoinnissa poistetaan ihmisen alkukantainen, viettipohjainen perusedellytys. Ihmiset ovat eläimiä siinä missä muutkin ja elämän pääasiat ovat syöminen, selviytyminen ja suvun jatkaminen.”
Minna kertoo tyttärestään.
“Hän on minulle elämän kulmakivi. Kyllä se hoitojen aloittaminen kaihertaa tuolla, mutta…” Mutta sterilisaatio on aikamoinen uhraus? Jos haluaisi vaikka lisää lapsia?
“Niin.”

Milloin Minna ymmärsi olevansa transsukupuolinen?
“Myönsin sen itselleni täysi-ikäisenä, viisi vuotta sitten. Sulattelin pitkään, mitä se on, voinko oikeasti olla. Otin sitten asian puheeksi luotettavan ystävän kanssa, joka vain kohautti olkapäitään ja naurahti: “Eipä tuo nyt ihme ollut”.” Minna oli lapsena vakavasti masentunut.
“Olin 13-vuotiaana puoli vuotta osastolla. Sain kontaktin seksuaali-identiteettiini vasta siellä, kun tajusin että olen bi. Olin kiltti ja tunnollinen oppilas ja minulla oli hyvä keskiarvo. Kukaan ei nähnyt julkisivun taakse, miten oikeasti voin. Osastolla lääkärit naputtelivat pala kerrallaan julkisivun pois. Saan elämästäni kiittää heitä.”

Vasta osastolla olon jälkeen Minnan silmät aukesivat sukupuoli-identiteetin tajuamiseen.
“Kelasin elämää taaksepäin ja muistin tilanteita. Esimerkiksi yhdeksänvuotiaana pöllin isonsiskon topin ja käytin sitä paidan alla. Jäin kiinni enkä osannut kertoa, miksi tein niin. Vanhemmat näkivät sen minuuden hakemisena. Myöhemminkin minulta takavarikoitiin naisten vaatteita. Aloin itse ymmärtää mutta en halunnut myöntää, miksi ne olivat minulla. Vasta täysi-ikäisenä aloin lopullisesti hahmottaa sitä ja toteuttaa sitä julkisestikin.”

1060011_n

Maskuliinisia piirteitään Minna ei voi kieltää, mutta pienellä ehostuksella huomion saa käännettyä pois niistä. Kuvan on ottanut Minna.

Vertaistuki on ollut Minnalle ensiarvoisen tärkeää.
“Netissä olen saanut olla oma itseni. Netissä olen löytänyt myös esikuvia: prosessissa olevia ja prosessin läpikäyneitä. Olen katsonut myös dokumentteja aiheesta, vaikka niitä onkin vain harvoja. Suomesta löytyy ehkä yksi dokumentti prosessin läpikäymisestä, tällä hetkellä tiedän, että muutamaa tehdään parhaillaan. Maailmalta näitä joitain löytyy mutta aika heikosti.” Minna on myös käynyt Setan ryhmissä, joissa on tutustunut paljon ihmisiin ja joissa voi keskustella.

Mitä tunteita Minnalla on elämänsä aikana sukupuoleen liittynyt?
“Sekavia, ristiriitaisia. Pelko mitä yhteiskunta ajattelee, epätietoisuus koko elämästä ja kaikesta. Juuri epätietoisuus on mörkö, joka saa asiat tuntumaan monta kertaa kauheammilta kuin ne todellisuudessa ovat. Esimerkiksi mitä ympäristö ajattelee pelottaa järjettömästi, mutta oikeasti vastaus voi olla taputus olkapäälle. Tärkeitä ovat myös “voi v***n kusipää” -reaktiot, että ainakin tietää eikä stressaa niistä. Vähän kuin olisi 5 000 euron lasku kädessä siihen verrattuna, että avaamaton kirjekuori odottaa postilaatikossa eikä tiedä, kuinka paljon siellä on. Kaikista helpointa on, kun asiat pilkkoo mahdollisimman pieneen ja arkiseen.”

“Helpotus ja huojennus on valtaavia tunteita: en ole sairas, en hullu. Ennen kaikkea en ole yksin. On joku jonka kanssa keskustella asiasta.”

Martu

Sukupuolettomaksi itsensä kokeva Martu tekee oman tilan yhteiskunnassa, jossa erottelu miehiin ja naisiin on niin kovin tärkeää. Itseään Martu ei halua luokitella.

“Transgender olisi lähinnä totuutta. Sukupuoli ei merkitse minulle mitään paitsi vittumaisia kuukautisia ja PMS-oireita. Silloin keho muistuttaa sellaisista asioista, mistä en välitä tai en koe mieleltäni oikeiksi, niin kuin rinnat. Ne aiheuttavat ahdistusta, ristiriitaa. Kuukautiset ovat turhia. Tai kuka niistä nauttiikaan, mutta minua ne muistuttavat kehollisuudesta, minkä haluan unohtaa.” Sitten hän pehmentää:
“Totta kai sukupuoli merkitsee jotain. Mutta pyrin siihen, että se ei merkitsisi mitään. Haluaisin kehoni olevan sukupuoleton.”

Millä tavalla maailma näkee hänet eri tavalla kuin hän haluaisi?
“Ainakin yleisissä vessoissa ja pukuhuoneissa, missä joutuu erotelluksi miehiin ja naisiin. En varsinaisesti häiriinny katseista mutta silti koen oloni vaivaantuneeksi. Pukuhuoneessa joutuu riisumaan vaatteet. En halua mennä uimahalliinkaan. Se, että on katseiden alla alasti kun keho ja käytös ovat ristiriidassa, rajoittaa ajatusta, että voisi olla jotenkin neutraali. Siitä tulee ahdistus.”

Vaatteilla Martu muokkaa ulkoista olemustaan mieleisekseen.
“Joskus olen pukeutunut hameisiinkin, jotenkin kokenut naisellisuutta ja leikkimielisyyttä, roolin ottamista. Onko kaikki pukeutuminen lopulta tietynlaista roolia? Ystäväni on sanonut, että jos nyt laittaisi mekon ylleen, tulisi sellainen olo että ristiinpukeutuu. Voisin nykyäänkin laittaa mekon päälle, mutta se vaatisi yhteisön mukaan, esimerkiksi naamiaiset. Sellaisen tilanteen, jossa olisi selvää, että kaikki ottavat roolin, kukaan ei joutuisi silmätikuksi vaikka olisi outo. Tietyntyyppiset vaatteet antavat itsetuntoa. Minulle kengät ovat tärkeitä, ja hiukset. Mukavat mutta juuri sinun oloiset vaatteet, jotka viestittävät sinusta tiettyjä asioita.”

Martu kohtaa jonkin verran naisittelua ja tytöttelyä.
“Siitä sanon. Tytöttely on miehistä vallankäyttöä, jota kenenkään ei tarvitse sietää. Samoin riisuvat katseet, ja sellainen “tulepas tyttö polvelle istumaan”.” Hän viittaa Rosa Meriläisen kolumniin “Miesten himokkaat katseet loukkaavat”. Hän kertoo myös ystävästään, joka on nuorena naistutkijana kohdannut älykkyytensä arviointia ja mitätöintiä, “sä et voi tietää noita asioita”, puuttuessaan asiantuntemuksensa pohjalta julkisiin asioihin.

Martu puhuu sen puolesta, että kaikki saavat olla mitä haluavat, ja kaikki saavat ottaa itselleen tilaa.
“Kyse on siitä, miten kantaa kehoa, miten otan ja pidän tilan. Olin esimerkiksi ystävän kanssa pesemässä mattoja, kun joku känninen örisijä tuli juttelemaan. Vastailin pari kertaa, sitten konkreettisesti käänsin selkäni ja jatkoin juttua ystäväni kanssa. Tässä vaiheessa örisijä meni kiusaamaan vieressä olevaa nuorisojoukkoa, eivätkä nuoret uskaltaneet sanoa tälle mitään suoraan, naureskelivat vain toisilleen ja olivat vaivautuneita.”

“Kenenkään tilaa ei saa ottaa ja minä en sitä anna. Olennaista on ryhti, katse, eleet, asento. Olen niitä harjoitellut. Jos joku ei ymmärrä oman tilan merkitystä pitää sanoa “Mene pois”. Nuorena kun ei osannut sanoa, tuli jotain kourimista. Se on alistamista. “Minulla on oikeus koskea, koska sinä olet nainen.” Pyllylle läpyttelyä ja muuta. Istuin kerran tangolla ja tuttu mies kouraisi haaroista muka huumorilla. Olen ollut ujo ja arka, mutta olen hankkinut aikidolla itseluottamusta.” Aikido on hyökkäyksen rauhanomaiseen torjumiseen keskittyvä kontaktilaji.
“Siinä näki miten kysymys ei ole koosta, massasta tai lihaksista. Jokainen pystyy sen harjoittelemaan.”

Lapsena Martun oli helpompaa elää sukupuolettomana.
“Silloin keho ei kertonut sukupuolesta, ja pojat ja tytöt ottivat leikkeihin mukaan yhtä lailla. Minua ei ole kasvatettu tytön tai pojan rooliin. Äiti ei ihmetellyt kun leikin autoilla. Oli minulla myös nukkeja ja erityisesti nalleja. Leikin monenlaisia leikkejä, olin kiinnostunut tekniikasta ja rakentelusta, esimerkiksi legoilla. Naapuri ihmetteli, miten olin sellainen “poikatyttö”, ei ehkä huolissaan ollut, mutta hämmästeli kuitenkin. Äiti ei sillä lailla määritellyt eikä rajoittanut. Viihdyin poikien kanssa, meillä oli naapurustossa hirveän hyvä yhteisö, kaikki otettiin mukaan. Vaikka olin pieni, minutkin otettiin pelaamaan nelimaalia ja muita pihapelejä. Pientä kiusaamistakin oli, mutta pääsääntöisesti turvallinen kasvuympäristö, jossa isommat huolehtivat pienemmistä.”

“Murrosiässä keho alkoi kertoa siitä ja oli häpeä, kun keho muuttui. Silloin ei puhuttu erilaisuudesta, esimerkiksi homoudesta tai mistään, asiat olivat vaikeampia. Ei se minua masentanut tai mitään, menin apinan raivolla yli.”
Kehoristiriita tuli myöhemmin voimakkaammin esiin.
“Aluksi yritin kai olla normaali, kun minulla oli miessuhteita. Ensimmäinen oli tosin feminiinisempi kuin minä,” Martu nauraa.
“Sitten aloin ajatella naisia. Se tuli minulle unessa, niin kuin monet tärkeät asiat ovat tulleet. Puhunkin eka elämästäni, ja tämä on nyt sitten tokaelämää.”

“Lähes kaikki ihmissuhteeni ovat olleet enemmän vai vähemmän omituisia, kieroja, epätasapainoisia, hulluja tai satuttavia. On ollut tietysti hyviäkin. Mutta kun oli vaikeita ihmissuhteita, niin aikaa ei ole jäänyt kehon miettimiseen. Nykyään yritän olla mahdollisimman itsenäinen ja tutustua itseeni, olla tasapainossa. Yritän kuunnella itseäni. Sitä mitä keho on ja mitä minä olen. Keho ja pää.”

Young_couple_seated_in_garden_(3112023385) (3)

“Haluan luoda maailmaa, jossa ihmisten olisi hyvä olla omassa itsessään, oli se sitten feminiininen tai maskuliininen – tai ei kumpaakaan.” – Martu
(Picture: Public Domain via Wikimedia Commons)

Nykyään Martu auttaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä työssään valokuvaajana ja Setan vapaaehtoisena. Hän luo näkyvyyttä ja antaa henkilökohtaisia nähdyksi tulemisen kokemuksia kuvattavilleen.
“Kuvattaville täytyy luoda turvallinen ympäristö, ei vaikka ylimääräisiä ihmisiä. Kuvattava saa tilan, jossa voi todeta: “Tässä minä voin olla itseni.” Saa näyttää siltä miltä näyttää ja tulla hyväksytyksi. Haluan luoda maailmaa, jossa ihmisten olisi hyvä olla omassa itsessään, oli se sitten feminiininen tai maskuliininen – tai ei kumpaakaan. Ihmisillä tulisi olla turva nauttia itsestään, esimerkiksi romanttisen ja feminiinisen ystäväni ilman että joku tulee tytöttelemään. Valokuvan vaikutus itsetuntoon on iso.”

Martu tekee itsetuntokuvauksia, joissa suunnitellaan tarkkaan kuvattavan kanssa yhdessä, millaisen kuvan hän itsestään haluaa. Tällaisia kuvauksia Martu on tehnyt yhteistyössä esimerkiksi syömishäiriöisten ja transihmisten kanssa. Kuvaustilanteet ja valmiit kuvat auttavat kuvattavia, mutta myös Martu saa niistä paljon.
“Jotenkin itsetuntokuvaus auttaa minuakin. Kun pystyy toista auttamaan, voi peilata omia juttujaan heihin. Yhtäkkiä löytääkin kuvattaville juuri oikeat sanat, kuvausrytmin ja olemisen. Esimerkiksi voi näyttää naiseuden tai miehisyyden, tai sen että ei ole kumpaakaan, neutraaliuden.”

Omien kokemuksiensa pohjalta Martulla on sensitiivinen asenne kuvaamaan ihmisiä, joilla on monimutkainen suhde sukupuoleen ja kehoonsa.
“Tällaisessa kuvaamisessa tarvitaan kuuntelutaitoa. Sitä, että voi lukea ihmisen kehon kieltä.”

Setassa Martu esimerkiksi vetää trans- ja genderryhmää.
“Se on vertaistukea, ihmisten kuuntelemista ja auttamista. Kyse ei tietenkään ole mielenterveysavusta sinänsä, jos tarvetta on, voi ohjata eteenpäin. Ryhmässä on esillä sukupuolen monimuotoisuus. Kaikki ovat tervetulleita, ne joiden sukupuoli on määrittelemätön tai määritelty mutta erilainen. Siellä puhutaan arkisista asioista ja asioista, jotka mietityttävät ryhmäläisiä. Ryhmän toiminta on keskusteluun pohjaavaa, ihmiset kertovat, mitä kuuluu. Ryhmään voi tulla, vaikkei kuuluisi sukupuolivähemmistöön, mutta voisi olla enemmän annettavaa muille ryhmäläisille jos kuuluu.”

 

Non-standard LGBT flag, Madrid Gay Pride 2008

Pride -lippu liehuu moninaisuuden kunniaksi.
Picture by Onanymous (Own work)

Annukka

Annukka, 21, identifioituu panseksuaaliksi. Hän on kokenut seksuaalisen suuntautumisensa vaikuttavan kokemukseensa sukupuolesta. Se näkyy sekä omissa tunnoissa ja ulkonäössä että siinä, miten muut ihmiset häntä kohtelevat.

“Vaikka luokittelen itseni naiseksi, olen miettinyt miten naisellinen olen ja mitä maskuliinisia puolia minussa on. Sukupuolesta tulevat mieleen kotitöiden ja muiden työtehtävien jako. Minä en oleta, että jotkut tehtävät kuuluisivat miehille ja toiset naisille. Siitä on tullut kinaa, kun on vaikka kiinnitetty hyllyä seinään, ja mies on ilman muuta ajatellut, että porakoneen käyttö on hänen tehtävänsä. Toisaalta kasvatus ja ympäristö vaikuttavat konkreettisesti siihen, mitä osaa. Jos isä on aina korjannut puhjenneen pyörän kumin, käy helposti niin, ettei sitä koskaan itse opettele.”

Työnjaon lisäksi ulkonäön ilmaiseminen sukupuolella tulee mieleen ensimmäisten asioiden joukossa.
“Nainen voi näyttää mieheltä, mutta olla silti nainen. Olin lukiossa ulkoisesti miesmäinen, ja oli aika siistiä, kun luultiin mieheksi. Tuntuu, että voi saada hyvää mieltä molemmissa tapauksissa: kun tulee kohdelluksi miehenä ja kun tulee kohdelluksi naisena.”

“Lukioaikoina minulla oli paljon ulkonäön kokeilua. Puhuimme ystävän kanssa sukupuolen korjaamisestakin ja pohdin sukupuolta paljon. Kokeileminen liittyi seksuaaliseen suuntautumiseen. Halusin viestittää muille, että olen erilainen. Oli sellainenkin tunne, että lesbothan näyttävät miesmäisiltä. Minulla oli poikamainen pukeutumistyyli ja tuntui tosi hyvältä, kun minua luultiin pojaksi.”

Kuitenkin Annukalla on myös toisenlaisia kokemuksia siitä, ettei häntä pidetä naisena. “Miespuolisilta heterokavereilta tulee välillä erikoiselta tuntuvaa kommenttia. Jos pariskunnittain tavataan, tuntuu, että minua pidetään enemmän poikana. Saatan joskus huomata istuvani “miesten porukassa”. He myös tuntuvat pitävän sitä luontevana ja olettavat, että olen osa äijäporukkaa ja osallistun keskusteluun esimerkiksi autoista. Jos olen tullut kaapista, joku saattaa sanoa “Sinähän olet vähän kuin yksi miehistä”, tai “me äijät voidaan puhua naisista”. Silloin tekisi mieli sanoa: mutta minä olen nainen! En tykkää siitä, että minua seksuaalisen suuntautumisen takia pidetään yhtenä miehistä. Se tuntuu hämmentävältä.”

Seura tuntuu vaikuttavan siihen, miten itsensä kokee.
“Feminiinisessä seurassa tunnen oloni maskuliinisemmaksi. Saatan vaikka kaupungilla olla valmis puolustamaan seuralaisiani. Se tuntuu miehekkäältä puolelta omassa itsessä. Turvallisuutta kai pitää maskuliinisena. Töissäni baarissa kohtaan joskus tilanteita, joissa vastaan turvallisuudesta. Baarissa saattaa olla helpompaa työskennellä maskuliinisena naisena. Hyvin femmejä naisia ahdistellaan enemmän.”

“Tajusin seitsemännellä luokalla olevani biseksuaali. Minulla oli ollut ihastumisen tunteita myös naisiin jo aiemmin. Sitten huomasin, että kaikki idolijulisteeni huoneeni seinillä olivat naisia. Kun kysyin itseltäni, haluaisinko mieluummin olla Christina Aguileran vai tavallisen suomalaisen miehen kanssa, vastaus oli ylivoimaisesti, että Christinan.”

“Seksuaalisen suuntautumisen kanssa en heti tullut sinuiksi. Epäröin ja mietin tavallaan, kannattaako se, vaikka enhän minä voinut siinä mitään valita! Myöhemmin annoin itselleni luvan ihastua tyttöihinkin. Koin, että yhteiskunnan ja yleensä ihmisten asenne muihin kuin heteroihin oli niin huono, että biseksuaalisuus hankaloittaisi elämää. Pelkäsin, että erilaisia katsotaan siten, että he ovat kummallisia. Nykyään se ei tunnu enää niin poikkeavalta.”

Ulkoisen olemuksensa suhteen Annukka on kokeillut erilaisia tyylejä. Ulkonäkö liittyy vahvasti sukupuoleen.
“Murrosiässä reagoin siihen, kun lantio alkoi leventyä. Sairastuin syömishäiriöön. Katsoin L-koodia ja ihailin joidenkin sarjan henkilöiden androgyynisyyttä. Lähdin itse hakemaan sitä pukeutumistyylissäni. Vähensin meikkaamista ja vein sitä luonnollisempaan suuntaan. Myöhemmin pystyin lisäämään meikin käyttöä, koska minulla oli maskuliinisia kavereita, jotka käyttivät puuteria. Arvostan naisellisuutta, koska se antaa luvan laittaa itseä.”

“Vaikka yhteen aikaan pelkäsin erottumista, minä myös haen ulkonäölläni huomiota. Ihmiset kiinnostuvat erilaisuudesta.”

Jemina

Aiga_toiletsq_women_inv.svgJemina, 22, kokee olevansa “ehdottomasti” nainen. Hän on joutunut pohtimaan itselleen sopivia tapoja ilmaista itseään, mutta suurimmaksi osaksi hänen ei ole tarvinnut miettiä sukupuolta. Se ei ole noussut hänen elämässään rajoittavaksi tai ristiriitaiseksi asiaksi.
“Sukupuoli on lähinnä semmoinen fiilis. Kyllähän sukupuolesta tulee heti mieleen perinteiset sukupuoliroolit, mutta minulle ei oikeastaan ole olemassa esimerkiksi miesten ja naisten töitä. Äiti on kasvattanut minut yksinhuoltajana ja olen katsonut, kun äiti on tehnyt kaikki korjaushommat ja muut.” Jemina pohtii, että hänellä ei ollut elämässään miehen roolimallia, mutta toisaalta se on merkinnyt sitä, etteivät ahtaat sukupuoliroolit ole päässeet vaikuttamaan hänen elämäänsä niin paljon.Miten Jemina itse identifioituu?
“Olen ehdottomasti nainen, ei tulisi mieleenkään, että haluaisin olla mies. Joskus ajattelen, että olisi kiva olla poikamaisempi.”
Miksi?
”Poikamaiset tytöt ovat söpöjä. Pienemmät rinnat olisivat mukavat, koska nämä ovat ihan sairaan ärsyttävät. Mutta olen oppinut arvostamaan omaa naisellisuuttani.”

Jemina muistelee kouluaikojaan ja miten vaikutuksille herkkiä lapset ovat, ainakin kun vaikutukset tulevat kaveripiiristä.
“Ensimmäisellä luokalla minulla oli mekko päällä koulussa. Näen sen vieläkin selvästi mielessäni: se oli äidin tekemä, tummansinisellä pohjalla oli erivärisiä palloja. Paras ystävä sanoi minulle, että hän ei ikinä voisi pitää mekkoa. Lapsena ottaa helposti vaikutteita ja niinpä minullekin tuli sellainen olo ja se jäi pitkäksi aikaa. Vasta lukiossa ajattelin, että hei voisinpa ruveta käyttämään hameita.” Jemina nauraa, että ensimmäiseksi hänen piti mennä kauppaan ostamaan hameita, koska omasta vaatekaapista ei löytynyt yhtään.

“Oikeastaan tämä tunne tuli rippijuhlien jälkeen. Minulla oli siellä ihana vähän 1950-luvun tyylinen hame.” Jemina kertoo, miten hänellä oli äitinsä kanssa aina neuvottelut ennen juhlia siitä, pitäisikö hänen laittaa hame vai ei. Äiti oli sitä mieltä, että hame on juhlavaate, joten Jemina piti sitten hameita.

Jemina on menossa ensi vuoden alusta armeijaan. Hän on suunnitellut asepalvelusta jo pitkään.
“Se oli haaveeni jo ala-asteella, neljännellä tai viidennellä luokalla, ja oli se käväissyt mielessä jo sitä ennen. Idea tuli siitä, kun äiti oli puolustusvoimilla töissä. Äidin työpaikka oli lähellä koulua, ja menin usein koulun jälkeen siellä käymään.” Jemina muistaa vieläkin rappukäytävän mainosjulisteen, jossa oli vaaleahiuksinen nainen camo-maalia poskissa ja teksti: “Meikit talon puolesta!” Jemina on siis elävä esimerkki puolustusvoimien tehokkaasta mainostuksesta. Hän on syntynyt vuonna 1991 ja naiset ovat voineet suorittaa vapaaehtoisen asepalveluksen vuodesta 1995, siis melkein koko Jeminan eliniän ajan.

Puhumme sukupuolen kehollisuudesta.
“Nykyään suhteeni omaan kroppaan on aika hyvä. Teini-iässä oli tietenkin se vaihe, jolloin inhosi itseään lihavana, läskinä ja rumana… mutta ei minulla mitään ylitsepääsemätöntä inhoa kropan suhteen ollut silloinkaan. Ja nyt olen tosiaan varsin tyytyväinen itseeni. Minulla on murrosiästäkin hyviä muistoja. Ekat rintaliivini olivat tosi söpöt, niissä oli Minni Hiiriä. Olin ensimmäinen luokaltani, jolla alkoi menkat. Olin silloin ala-asteella. Yksi kaveri tuli juttelemaan, kun hänelläkin alkoi, ja se oli jotenkin hirveän jännää.”

Puhumme esikuvista ja ihailun kohteista. Näyttelijät ovat aina kiinnostaneet Jeminaa, mutta lähinnä mielenkiintoisina ihmisinä, eikä hän ole esimerkiksi matkinut näiden pukeutumistyyliä. Sen sijaan hänellä on omassa elämässään ihailtavia ihmisiä, erityisesti oma äiti, jonka kanssa hän on hyvin läheinen, ja myös ystäviä.
”Olen aina tykännyt elokuvista ja teatterista ja olen itsekin harrastanut näyttelemistä. Minulla on kaksi kaveria, Tomi ja Miika, joihin tutustuin kuudennella luokalla koulun näytelmässä. He ovat neljä, viisi vuotta minua vanhempia. Olimme aika paljon yhteydessä, koska olimme mukana koulun eri teatteriproduktioissa. Nykyään he ovat elokuva-alalla ja heidän tekemänsä indie-elokuva on tulossa syksyllä yleiseen levitykseen. Heitä ajatellessani mietin, että vitsi kun itsekin pystyisi tuollaiseen! Ja olen myös ylpeä siitä, että tunnen heidät.”

Jemina harrastaa myös roolipelaamista.
“Olen todennut, että teini-ikäisen pojan ajatusmaailmaan minun on vaikeinta eläytyä. Siinä kokee voimakkaasti, ettei ole yhtään kokemusta siitä, millaista on olla teinipoika. Tietenkään minulla ei ole kokemusta siitäkään, millaista on olla vaikkapa kääpiösoturi. Mutta fantasiahahmot toisaalta pohjautuvat stereotyyppeihin, ja fantasiaa olen lukenut koko ikäni. Varsinkin nuorempana olin koko ajan nenä kiinni kirjassa.”

Stereotyypit ja huumorihahmot ovat toki yksinkertaisempia kuin realistisuuteen enemmän pyrkivät hahmot.
”On helpompi pelata stereotyyppisiä hahmoja ja läpällä, kun saa vain trollata sydämensä kyllyydestä. Pelaan kyllä enemmän mies- kuin naishahmoilla, eikä se ole minusta vaikeaa. Mutta mieshahmojen kanssa jää helpommin miettimään, että onko tämä nyt varmasti “oikein”, tekisinkö näin jos olisin itse mies, onko tämä nyt miehinen juttu tehdä?”

Kokeeko Jemina, että hän toteuttaa miehistä puoltaan pelatessaan miespuolisia hahmoja? “Minusta on monesti sanottu, puoliksi leikillään, että olen väkivaltainen. Nautin suunnattomasti siitä, kun pääsen roolipeleissä toteuttamaan väkivaltaista puoltani hahmoilla. Mutta en tiedä kuinka “maskuliininen” piirre se lopulta on.”

Millaista on liikkua nörttipiireissä naisena?
“Ennen olin lähinnä lukutoukka, roolipelaamista ja larppaamista olen harrastanut nyt pari vuotta. Parhaita lukioaikaisia kavereitani oli yksi nörttipoika, ja hengasin paljon myös hänen kavereidensa kanssa. Huomasin, että hei nämähän ovat oikeasti tosi hyviä tyyppejä! Lukiossa eksyin myös cosplay-piireihin. Nörttiys ei ehkä ole keskeistä identiteetilleni, mutta on se silti tärkeä puoli itsessäni.”

“Olen kokenut, että nörttipiireissä on hyvin vapaata olla. Tietysti on se ongelma, että kun on mukava ja kiltti kaikille, nörttipojat saattavat luulla sitä flirttailuksi. Jos olen esimerkiksi ensimmäinen tyttö joka puhuu heille muustakin kuin koulujutuista. Siitä on tullut vähän hankaluuksia. Olen hakannut päätä seinään, että taas minä tein näin! Yritän olla niin kuin mitään ongelmaa ei olisikaan ja ehkä vältellä sitä tyyppiä jonkin aikaa, ettei tulisi vaikutelmaa, että olen kiinnostunut. On tosi vaikeaa sanoa, että olet tosi mukava, mutta en nyt halua mitään enempää. Pari kertaa minua on kysytty suoraan ulos ja olen angstannut, että mitä nyt sanon! Ärsyttää, kun en kehtaa sanoa suoraan, että haluan olla vain kavereita.”

Viimeinen haastattelu on aikatauluongelmien vuoksi lisätty 24.6.2013 klo 23:40.

Reiska

Reiska ei halua luokitella itseään naiseksi tai mieheksi vaan yhdistelee vapaasti feminiinisiä ja maskuliinisia piirteitä itsessään ja ilmaisussaan.

“Minulle sukupuoli on sinänsä laaja käsite ja monipuolinen, ja kaikkein eniten se merkitsee sitä että elämä on jollain tavalla monimutkaista mutta antaa rajoja tietyissä asioissa.

iowr2

Reiska.

“Luokittelen itseni transgenderiksi, ja se tarkoittaa sitä, että en tunne olevani nainen enkä mies, mutta välillä kehonkielessä ilmaantuu selvästi joko femmepiirteitä tai maskuliinisia piirteitä. Haluan elää vapaasti keneenkään puuttumatta siihen, että minun pitäisi päättää kumpaan sukupuoleen luokittuisin koska itse näen asian niin että ei ole pelkästään naisia ja miehiä, vaan on myös siltä väliltä tai ei ollenkaan.

“Aika monesti on tullut vessaongelmat vastaan, melkein päivittäin. Julkisissa vessoissa käynti edellyttää hyvin paljon pohdiskelua, että kumpaanhan sitä uskaltaisi tai voisi mennä. Silloin tällöin aina arvon kumpaan menen, joskus taas kun hätä oikein yllättää en jää sitä miettimään vaan painelen vessaan kumpi ekana tulee vastaan. Myös pankkikortin kanssa on ilmennyt ongelmia joissakin kaupoissa mutta loppujen lopuksi niihinkin on tullut selvyys. Yleensä kun nimeni pankkikortissa ei vastaa naamalukemaani, eli miltä näytän. Kivoja tapauksia ovat ne yleensä jolloin ihmiset ovat nähneet minut ihmisenä eivätkä pällistelleet ja jääneet kysymään kumpi olen. En pidä lainkaan tytöttelystä enkä sen koommin myöskään hirveästi äijittelystä tms, mutta jätkänä olen yleensä tullut kuulluksi ja se sopii sinänsä minulle.

“Olen suhtkoht tyytyväinen itseeni, mutta haluan edetä prosessissani, jota lähdin hakemaan, sen verran että korjautan yläkroppani pois sekä joitain muita henkilökohtaisempia asioita. Pukeudun hyvin paljon aikalailla androgyynimäisesti, mutta yleensä aika jätkämäinen ja rento asuste on se missä tykkään olla. Joskus olen viihdyttänyt kavereitani heittäytymällä aikalailla kaistapäiseksi viihdyttäjäksi ja leikitellyt tavallaan rooleilla, joskus nainen ja joskus todella miehinen mies. Mutta näitten kahden välivaihe on kaikista sopivin minulle. Toki kaiken maailman lävistykset, tatuoinnit ja huivit ja lippikset ovat iso osa pukeutumista ja itsensä ilmaisemista, mutten oikein ole itseni mielestä mitenkään halunnut kertoa kuinka tunnen kehoani kohtaan.

“Alustavasti tajusin kavereitteni ansiosta kun olin 18-vuotias että ihastun samaan sukupuoleen, naispuolisiin henkilöihin. Myöhemmin aloin epäröimään itseäni ja naisten kanssa lesbosuhteessa olemisesta alkoi tulemaan jonkun takia hyvin hämmentävää ja jollain tavalla ahdistavaa, joillekin olin liikaa hyvin miesmäinen ja he eivät pitäneet siitä, joillekkin olin liian “hinttimäinen” elekieliltäni ja olemukseltani ja kun tuo kaikki kerta tuli minulta aivan luonnostaan, aloin pohtimaan että tässä on kyllä nyt jotain mätää. En ollut kertaakaan ihastunut millään tavalla poikiin, vaan katselin ja ihastelin salaa aina tyttöjä. Aloin käydä vertaistukiryhmässä kuultuani, että Oulussa on Setalla transvertaistukiryhmä. Siellä sitten minulle valkeni miksi olin itseni kanssa ollut sekaisin ja hämmennysten partaalla, enkä oikein pitänyt lainkaan jos joku puhui tai kosketti yläkropasta tai kroppaani. Minulla on laaja kaveripiiri jotka ovat tukeneet ja olleet ylpeitä puolestani, heille riittää se että tiedän, milloin olen onnellinen ja sinut itseni kanssa. Olen oppinut olemaan välittämättä muitten mielipiteistä ja puheista, sillä minunhan keho tämä on.”

Lähteet ja luettavaa

Saanko olla totta? Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus (2011), toim. Liisa Tuovinen, Olli Stålström, Jussi Nissinen ja Jorma Hentilä. Gaudeamus.

Sateenkaari-Suomi. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa (2007), toim. Kati Mustola ja Johanna Pakkanen. Like.

Transtukipisteen internetsivut. http://www.transtukipiste.fi/

Venhola, Mika (2001): artikkeli intersukupuolisuudesta Setan sivuilla. http://www.transtukipiste.fi/doc/Intersukupuolisuus.pdf

Vilkka, Hanna (2010): Sukupuolen ja seksuaalisuuden kohtaaminen. PS-kustannus.

Kuvalähteet: genderqueer.org.au, Wikipedia, Wikimedia Commons.