Nörttikulttuurissa riittää korjattavaa monimuotoisuuden saralla. Se on kuitenkin monilta osin paljon paremmassa jamassa kuin ns “valtavirtakulttuuri”. Naisesikuvat ovat yksi loistava esimerkki tästä monimuotoisuudesta. Seuraa siis auttamattoman lyhyt ja vajavainen lista Nörttityttöihin vaikuttaneista naisesikuvista. Listalta puuttuu monia suosikkeja, joista oli niin paljon sanottavaa, että hahmot tulevat saamaan omat artikkelinsa lähitulevaisuudessa.

Willow Rosenberg (Buffy the Vampire Slayer) – Minna Heimola

Willow Rosenberg via Buffy Wiki

Maybe I’m not just some doormat person. Homework gal. Maybe I’ll change my look. Or cut class. You don’t know. And I’m eating this banana. Lunchtime be damned. – Willow, Doppelgangland (3.16)

Vampyyrintappaja Buffyn paras ystävä, Willow Rosenberg, on sarjan alussa nörttityttö par excellence. Hän on ujo pinko, jonka hakkerointi- ja muutkin tutkimustaidot ovat sarjan alkupuolella keskeisessä roolissa vampyyrien ja demonien jahtaamisessa. Samalla Willow on myös tyypillinen koulukiusattu nörtti, joka loistaa akateemisesti, mutta joutuu jatkuvasti joko kiusaamisen tai vähintäänkin erilaisen syrjimisen ja pompotuksen kohteeksi Sunnydale High:ssa, jossa hahmot käyvät koulua. Se ei kuitenkaan ole koko totuus Willowista, ja kenties parasta hahmossa onkin, ettei tämä jää stereotyyppiseksi syrjityksi nörtiksi, vaan kokee sarjan aikana kenties kaikkein huimimman kaaren ja suurimmat muutokset ja vähitellen voimaantuu – sanan kaikissa merkityksissä.

Etenkin sarjan alun Willow:iin on nörttien helppo samaistua, ja samalla hahmon kehitys antaa heillekin toivoa siitä, että asiat paranevat ja itseluottamus lisääntyy vähitellen. (Tosin, Whedonin maailmassa kun ollaan, kenellä tahansa hahmolla tragedia odottaa jo oven takana silloin, kun asiat sujuvat hyvin.) Willow on monien nörttien, niin tyttöjen kuin poikienkin suosikkihahmo. Iso osa hahmon suosiota on varmasti hahmoa näyttelevä lahjakas, herttainen mutta myös Willow:n elämän synkempiä puolia hyvin ilmentävä Alyson Hannigan, joka nykyään on tuttu komediasarjasta Ensisilmäyksellä (How I Met Your Mother).

[SPOILER WARNING]: Sukupuolinäkökulmasta relevanttia on myös se, että Willow:n myöhempi suhde Taran kanssa on ensimmäisiä “vakavasti” ja lämpimästi kuvattuja lesbosuhteita televisiossa. Myös pariskunnan fyysistä läheisyyttä (kuten suutelua) kuvataan.

Olivia Dunham (Fringe) – Satu Heliö

Olivia Dunham via Wikipedia

Scifi-mysteerisarja Fringestä voisi kirjoittaa nörttityttönä rajattomasti. Itselleni sarjan valjuksikin kuvaillusta päähenkilöstä Olivia Dunhamista (näyttelijänä Anna Torv) on kehkeytynyt viime vuosina yksi tärkeimmistä nörtti-esikuvista.

Olivia Dunham on nuorehko, alta kolmekymppinen FBI:n erikoisagentti joka määrätään työskentelemään eri viranomaistahojen yhteistyö-yksikössä – Fringe-osastossa. Fringe-osasto keskittyy tutkimaan kaikkea epänormaalia, omituista ja kauheaa mikä uhkaa Yhdysvaltojen ja sen kansalaisten turvallisuutta. Myöhemmin sarjassa paljastuu että on olemassa toisia ulottuvuuksia ja uhat voivat tulla myös niistä.

Olivia on arkinen, pukeutuu neutraalisti, ja hänen hymyttömästä, hiukan surumielisen vakavasta olemuksestaan tehdään miltei fetisististä kuvaa sarjan ensimmäisillä tuotantokausilla. Olivia on hyvä työssään, sitkeä, päättäväinen, looginen ja johdonmukainen, tinkimätön ja totinen.

Olivian oma, aika ikäväkin lapsuus on tehnyt hänestä selviytyjän. Toisin kuin perinteiset nais-action sankarit, Olivia ei ole vain kylmä ja kova, fyysisesti kyvykäs sankaritar, vaan hänen tunteensa ja intuitionsa ovat juuri niitä syitä miksi hän on niin hyvä työssään. Hän on pätevä toimintakohtauksissa, muttei ole koskaan julma tai ilkeä.

Toisin kuin perinteinen naissankari, tai usein ihan arkielämässäkin menestynyt nainen hänen ei edes yritä rakentaa eroa tunteilleen ja työlleen, vaan rohkeasti yhdistää ne. Olivia on ulkoisesti naisellinen, pitkine hiuksineen, siroine mutta voimakkaine vartaloineen ja viehättävästi – tosin aina asiallisesti ja käytännöllisesti puettu. Olivian viehättävyyttä ja hurmaavuutta ei tarvitse korostaa avoimilla kaula-aukoilla, minimekoilla tai korkosaappailla, vaan maiharit, kipparintakki ja asiallinen housupuku riittävät. Olivia Dunhamia ei määritä hänen seksuaalisuutensa tai sukupuolensa, vaan asiat joita hän tekee.

Toiminnallisesta naiskuvastosta poiketen Olivia on myös useimmiten tehtäville ja pidätyksiin lähtiessään palmikoinut hiuksensa ja talvisin hän käyttää pipoa. Ihastuttavan arkista ja käytännöllistä kuvausta naissankarittaresta – jotain joka tuntuu ainakin itsestäni arkisena nörttinaisena hyvin tärkeälle. Tällaiset pikkuseikat tekevät Oliviasta uskottavan ja luotettavan. Hän on kiltti lapsille ja sekopäiselle tiedemies Walterille, huomaavainen ja paikoitellen jopa hellä ja huolehtivainen jos moista tarvitaan. Pomoaan ja ylimpiään kohtaan Olivia on aina kohtelias ja suora ja toverillinen työkavereilleen. Hän on yksityinen ihminen, jolla on vaikeuksia uskoutua ja luottaa muihin, mutta hän tekee koko ajan töitä asian kanssa päättäväisesti.

[SPOILER WARNING]Spoilereita välttäen haluan kuitenkin mainita vielä yhden tärkeä ominaisuuden joka tekee Oliviasta paitsi erityisen sankarina, mutta erityisen myös naissankarina. Toisella tuotantokaudella opimme että Olivialla on supervoimia koska hänen lapsuudessaan on tapahtunut tiedejuttuja. Mutta nämä voimat, joita epätoivoisesti tarvitaan ovat latentteja ja ne voidaan saada laukaistuksi vain vahvalla tunnereaktiolla. Olivian tapauksessa laukaisija on pelko. Heti kun Olivia kuulee asiasta hän kertoo siitä tiimilleen, eikä pelkää heittäytyä asian kimppuun. Vaikka pelkoa on perinteisesti pidetty heikkouden merkkinä – tämä sankaritar saa supervoimansa pelosta. Hän hyväksyy oman pelkonsa, myöntää heikkoutensa ja oppii käyttämään sitä hyväkseen. Jos se ei ole sankaruutta niin mikä sitten?

Itselleni Olivia Dunhamissa on ehkä tärkeintä juuri se, kuinka monialainen hän on olematta kovinkaan räväkkä. Hän on toimintasankarin ja tiedenaisen ristisiitos, jonka vakavuus ja arkisuus viehättää koreilevampien sankarittarien joukossa. Ennen kaikkea hän on naissankaritar jonka naiselliset tunteet eivät ole haitta ja joka ei koskaan häpeä niitä. Kuten Olivia itse toteaa pomolleen Broylesille:

I understand that you think I acted too emotionally. And putting aside the fact that men always say that about women they work with, I’ll get straight to the point. I am emotional. I do bring it into my work. It’s what motivates me. It helps me to get into the headspace of our victims. See what they’ve seen. Even if I don’t want to, even if it horrifies me. I think it makes me a better agent. If you have a problem with that, sorry. You can fire me. But I hope you don’t. – Olivia Dunham, The Cure (1.6)

Tarthin Brienne ja Arya Stark (Game of Thrones) – Anna-Maija Laine

Aloitan heti sanomalla, että en ole lukenut Tulen ja jään laulu -sarjasta kuin ensimmäisen kirjan. Olen yksinkertaisesti enemmän tv-giikki. Käsitykseni saagan tapahtumista perustuu siis miltei yksinomaan Game of Thrones -tv-sarjan tapahtumiin. Tämä juttu on päällisin puolin spoilerivapaa, mutta mainitsen joitain pieniä yksityiskohtia Game of Thronesin toiselta ja kolmannelta kaudelta, jotka saatetaan tulkita spoilereiksi. En kuitenkaan käsittele asioita yksittäisten juonten tasolla, vaan pikemminkin sivuhuomioina.

Monien nörttityttöjen on varmasti helppo ajatella itseään jonkinlaisena poikatyttönä, sillä ne nörtit kiinnostuksen kohteet, kuten videopelit, sarjakuvat, tiede ja teknologia, koetaan usein hyvinkin vahvasti poikien juttuna. Itse olen aina ollut poikatyttö ja kun mietin asiaa, en ahkerasta television katselustani huolimatta ole juurikaan kokenut aitoa samaistumisen tunnetta naispuolisiin hahmoihin. Olen toki aina nauttinut erilaisten elokuvien ja TV-sarjojen tarjoamista tilanteista, joiden keskiössä on naishahmo, mutta suhtautumiseni näihin hahmoihin on kuitenkin ollut jollain tapaa etäinen. Kai se johtuu jollakin tapaa siitä, että “naisten maailma” (mikä ikinä se onkaan) on minulle jollain tasolla hyvin vieras, ja naishahmot joutuvat usein kamppailemaan “naisten maailman” ongelmien parissa. Puolestaan “butchien”, eli erityisen maskuliinisten naisten roolien muistan olleen lähinnä koomista efektiä tuovia, ja varteenotettavina hahmoina muistan nähneeni butcheja naisia lähinnä homoseksuaalien naisten elämästä kertovassa L-koodi -tv-sarjassa. Muissa tilanteissa nekin hahmot jotka esitellään poikatyttöinä, ovat harvemmin niin androgyynejä kuin ehkä salaa toivoisin heidän olevan.

On siis aivan mahtavaa, että Game of Thrones on tarjonnut uutta perspektiiviä tuodessaan tv-ruutuihimme mm. poikatyttö Arya Starkin sekä kolossimaisen naissoturi Brienne of Tarthin. He ovat sellaisia naissankareita, joihin minun on helppo samaistua. En kuitenkaan halua kuvitella heitä puhtaasti esikuvinani, sillä heidän toimintatapansa ja sisäiset ristiriitansa eivät ole erityisen kadehdittavia.

Arya Stark via HBO

Syrio says every hurt is a lesson, and every lesson makes you better. – Arya Stark, Cripples, Bastards, and Broken Things (1.4)

Arya Stark (näyttelijänä Maisie Williams) kuvaillaan sarjan alusta alkaen pienenä rasavillinä joka ei halua käyttäytyä kuin lady ja ampuu jousella veljeään paremmin. Arya pitää teini-ikäistä siskoaan Sansaa ihan tyhmänä, sillä Sansa on sievä ja hyvin käyttäytyvä nuori naisenalku joka unelmoi naimisiinmenosta komean miehen kanssa. Aryaa eivät moiset hömpötykset kiinnosta lainkaan. Hän on terävä ja nokkela tyttö, mutta usein aivan liian jääräpäinen ja villi äitinsä mieleen. Isä Ned yrittää antaa tytölle tilaa kasvaa omanlaisekseen ihmiseksi, järjestämällä hänelle mm. “tanssimestarin” joka todellisuudessa opettaa häntä miekkailemaan. Tämä lämmittää sydäntä, sillä Game of Thronesin maailmassa tällainen myönteinen suhtautuminen sukupuolinormeista poikkeamiseen ei ole missään nimessä itsestäänselvää – aivan kuten meidänkään maailmassa. Kun elämä alkaa heittämään kapuloita rattaisiin, toimii Arya intuitiolla eikä jätä henkeään ainakaan täysin muiden huomaan. Neuvokas Arya on valmis tekemään mitä ikinä vaaditaan, jotta asiat kääntyisivät paremmin päin. Hän on karmeiden olosuhteiden uhri, muttei jää tuleen makaamaan.

Aryan kehitystä vallattomasta poikatytöstä vakavaksi ja kovia kokeneeksi karkulaiseksi on ollut ilo seurata ja vaikka hänen kokemuksiaan on vaikea kuvitella omalle kohdalle, on hänen olemuksensa minulle – entisellle poikatyttölapselle – tuttu ja vahvasti samaistuttava. Olen usein miettinyt, että jos olisin elänyt Aryan kanssa samassa maailmassa samaan aikaan, olisi hän varmasti voinut olla paras kaverini. Olisin luultavasti sittemmin kuollut jollakin järkyttävällä tavalla, ja tapahtuma olisi muodostunut yhdeksi Aryan monista koettelemuksista.

Brienne of Tarth via Game of Thrones Wiki

And I’m a woman. I was still beating you. – Tarthin Brienne, Walk of Punishment (3.3)

Brienne of Tarth (Gwendoline Christie) esitellään varsin yllätyksellisesti. Hän nujertaa kaksintaistelussa loistavaksi taistelijaksi kuvaillun ser Loras Tyrellin, ja vasta kun hän poistaa kypärän päästään huomaamme, että tämä hurja taistelija onkin nainen. Palkinnoksi voitostaan hän pyytää mahdollisuutta päästä Renley Baratheonin henkivartijastoon, ja tämä kunnia hänelle myös suodaan.

Brienne osoittaa olevansa lojaali ja tehtäväkeskeinen henkilö, jonka fysiikka on sekä hänen heikkoutensa että hänen vahvuutensa. Sarjassa annetaan ymmärtää, että Brienneä olisi koko elämänsä ajan pilkattu kokonsa ja äijämäisyytensä tähden ja sarjan aikana hänen naiseuttaan vähätellään jatkuvasti. Eihän tuollainen järkäle voi olla nainen, tai ainakaan hän ei ole haluttava nainen! Taistelijana hän on puolestaan hurja, puolustajana vertaansa vailla. Miekan kanssa hän on miltei kaikkia miehiä parempi ja tämä tekee hänestä sekä arvokkaan tukijan, että miesten maskuliinisuutta kolhivan friikin. Siinä missä kukaan ei ottaisi häntä vaimokseen, saattaisi moni varmasti haluta alistaa häntä seksuaalisesti osoittaakseen olevansa todellinen mies. Asettelu, jossa hahmo on fyysisesti kykenevä puolustamaan itseään miltei tilanteessa kuin tilanteessa, mutta joka on kuitenkin henkisesti hyvin kiikkerässä asemassa, on erinomaisen mielenkiintoista seurattavaa. Tilanteiden epäreiluus on käsin kosketeltava. Olen myös suunnattoman viehtynyt kolmannen tuotantokauden jaksoista, joissa Brienne on (varmasti vasten tahtoaan) puettu mekkoon. Hän näyttää tuntevan olonsa yhtä epämukavaksi, kuin minä niinä harvoina kertoina, kun moinen vaatekappale on päälleni eksynyt. Briennen jatkuva tasapainoilu maskuliinisuuden ja feminiinisyyden välillä kiehtoo, mutta myös Briennen monimutkainen suhde heihin, joiden henkivartijana hän on toimii, on erityisen mielenkiintoista seurattavaa.

Mainitsin aikaisemmin L-koodin miehekäät taiset. Mikä tekee heistä minulle hitusen vähemmän samaistuttavia kuin näistä Game of Thronesin poikatytöistä? On olemassa ainakin yksi tekijä, jonka johdosta Brienne ja Arya kolahtavat vähän kovempaa kuin vaikkapa Shane ja Tasha. Brienne ja Arya ovat hienovaraisesti osoittaneet kiinnostusta miehiä kohtaan. Tämä ei tietenkään tee hahmoista itsessään parempia, mutta omasta näkökulmastani on erityisen jännittävä nähdä niitä maskuliinisia naishahmoja, jotka eivät ole automaattisesti homoseksuaaleja. Stereotypiat alkavat ennemmin tai myöhemmin tympiä, sillä kuten tiedämme on meitä oikeasti moneen junaan. Miehekäs nainenkin voi rakastua mieheen.