Osallistuin toukokuussa 2013 Sateenkaarilipun alla -larppiin, joka järjestettiin Kemiönsaarella. Pelin järjestäjät (pääjärjestäjänä Konsta Nikkanen, muita järjestäjiä toistakymmentä) olivat enimmäkseen Harmaasudet ry. -historianelävöittämisyhdistykseen kuuluvia pelintekijöitä, jotka olivat aiemminkin olleet järjestämässä historiallisia liveroolipelejä. Tällä kertaa kuitenkin peli sijoittui vaihtoehtohistoriaan: pelin maailmassa Saksan talonpoikaissodat olivatkin päättyneet talonpoikien voittoon, niin aateli kuin kirkkokin olivat menettäneet asemansa ja uusi maailmanjärjestys koostui yhteistaloudessa (omnia sunt communia, kaikki on yhteistä) elävistä pienistä yhteisöistä, joista pelin hahmoista koostuva Regenbogen (saks. sateenkaari) oli yksi. Pelissä elettiin vuotta 1548, jolloin yhteisöelämää on jo vietetty parikymmentä vuotta. Kyseessä oli siis myös postapokalyptinen peli, joka sijoittui yhteiskuntajärjestyksen romahtamisen jälkeiseen aikaan.

945521_10151432699475905_1299968305_n

Regenbogenin väkeä pelin alkubriiffin aikana. Kuva: Mikko Heimola.

Larppi oli erinomaisen hyvin järjestetty; kaikki järjestäjät olivat kokeneita pelinjärjestäjiä. Myös pelipaikka, Kemiönsaaren Storfinnhova Gårdin Metsänkylä, oli mahtava ja peliin erinomaisen sopiva valtavine saunoineen (jossa pelissä saunottiin saksalaiseen tyyliin vaatteet eli saunamekko/aluspaita päällä), pelialueen halki virtaavine puroineen ja puumajoineen, joissa suurin osa hahmoista nukkui. Pelaajat olivat myös panostaneet pukeutumiseen paljon, mikä myös omalta osaltaan loi pelin tunnelmaa. Pelissä oli myös runsaasti koko yhteisöä koskevaa ohjelmaa, kuten uusien jäsenten kasteseremonia, painiotteluita ja kepeämpia painileikkejä sekä koko yhteisön kokous. Itse asiassa ohjelmaa oli ehkä jopa liikaa, sillä hahmon henkilökohtaisia tavoitteita oli vaikea ehtiä edistää sekä pienempien ryhmien kokoontumisia saada järjestettyä pelin aikana.

Osa vain naisista koostuvasta tykkitiimistä: tykkimestari (Minna Heimola) oikealla, lisäksi mukana Hanna Ristisuo (vas.) ja Ilana Rimón (kesk.). Kuva: Mikko Heimola

Osa vain naisista koostuvasta tykkitiimistä: tykkimestari (Minna Heimola) oikealla, lisäksi mukana Hanna Ristisuo (vas.) ja Ilana Rimón (kesk.). Kuva: Mikko Heimola

Omasta puolestani – ja sukupuolen tai naiseuden näkökulmasta – kenties parasta oli kuitenkin pelin vaihtoehtohistoriallisuus, joka mahdollisti “todellista historiaa” suuremman egalitarismin myös, tai ennen kaikkea, sukupuolen välillä. (Sinänsähän esimerkiksi tämä mielenkiintoinen teksti kuvaa sitä, että naisia on todellisessakin historiassa enemmän tai vähemmän aina ollut esimerkiksi sotimassa, mutta puhtaan historiallisissa larpeissa on välillä pidetty tiukemmin kiinni sukupuolirooleista.) Tällä kertaa pelin vaihtoehtohistoriallisuus antoi muunmuassa itselleni mahdollisuuden pelata hahmoa, jollaista en ole kovin usein päässyt pelaamaan: olin yhteisön tykkimestari, isältään ruudin tekemisen ja tykillä ampumisen taidot oppinut itsenäinen nainen, joka pyrki kokoamaan opissaan olevasta tyttärestään ja joukosta muita, sattumalta hekin naisia, tykkijoukkueen. Käytössämme oli oikea tykki, Paksun Katariinan tykkisisarkunnan omistama Pitkä Barbara -niminen kulveriini-tyyppinen tykki. Pääsimme myös ampumaan tykillä pelin aikana osana pelin lopussa syntynyttä taistelua yhteisön ja yhteisön entisen jäsenen, hullun Maximilianin ja tämän kätyreiden kanssa. (Rosvoparoni Maximilian oli tietysti viite Mad Maxiin.)

mad maxin panssarivaunu

Hullun Maxmilianin hyökkäysvaunu. Kuva: Mikko Heimola

Koska naishahmoja on peleissä yleensä mukana taistelemassa vain rajallisesti tai ei lainkaan, ja en ole elämässäni toistaiseksi ehtinyt erilaisiin taisteluharjoituksiin, en ole koskaan ennen päässyt osallistumaan taisteluun larpissa. Olikin poikkeuksellista, ja mielenkiintoista, päästä kokemaan se adrenaliinipurske, joka iski taistelun alkaessa ja vihollisten tykinlaukausten kaikuessa epätoivoisesti omaa tykkiä kasatessa (Mad Maxmilianin joukoilla oli lainassa toinen tykkisisarkunnan tykki, Paksu Katariina, jonka ympärille oli kasattu eräänlainen renessanssiaikainen hyökkäysvaunu. :))

Kokonaisuutena peli oli siis erinomaisen toimiva kokonaisuus. Se on myös hyvä esimerkki nykyään enemmän vallalla olevasta larpinjärjestämistavasta, jossa ei vain koota erilaisia hahmoja yhteen jollain tekosyyllä, vaan koko pelille suunnitellaan jo ennakkoon selkeä rakenne ja pohditaan hahmoille mahdollisimman paljon draaman kaarta eteenpäin vievää tekemistä. Myös pelaajat tuntuvat nykyään pelaavan ehkä tavoitteellisemmin ja entistä enemmän suuremman draaman lain mukaan. Tällaista trendiä olen ainakin “omissa” larppauspiireissäni ollut havaitsevinani, minkälaisia kokemuksia teillä on?