Alustat: Xbox360 (Kinect)
Kehittäjä: Harmonix Music Systems
Genre: Tanssipeli
Ikäraja: 12

Dance Central -tanssipelisarja sai kolmannen osansa jo viime vuoden lopulla, mutta maahantuojalta se selvisi Nörttitytöille asti vasta tänä keväänä. Hyvää kannattaa kuitenkin joskus odottaa. Dance Central 2:ta pelanneena osasin toivoa myös kolmososalta menevää musiikkia, huolella laadittuja liikkeitä ja aitoja onnistumisen kokemuksia. Toiveeni ei ollut turha, sillä kolmososassa edellisten osien hyvät ominaisuudet on nostettu kaakkoon, ja pakettia on paranneltu kovasti.

Pelaaminen sujuu tavalliseen Dance Central -tapaan. Pelaajan tulee mahdollisimman tarkasti jäljitellä ruudulla tanssivan hahmon liikkeitä, jotka Kinect sitten tunnistaa ja yhdistää taivoitteena oleviin muuveihin. Uutuutena peli tarjoaa tavallisen tanssimisen lisäksi moninpelin ja dance battle -mahdollisuuden verkossa tai livenä. Kaverin kanssa tai yksin voi lisäksi luoda omia tanssikoreografioita, ja onpa mukana kuntoilumoodikin. Kirsikkana kakussa pelistä löytyy myös hölmöhkö, mutta viihdyttävä aikamatkustustarina, jossa pelaaja pääsee tanssimaan pelihahmojen kanssa tanssihittejä eri vuosikymmenillä. Aikamatka alkaa 70-luvulta, joskin pelissä vieraillaan myös esimerkiksi 1990- ja 2000-luvuilla, mikä tuonee nostalgisia fiiliksiä hieman nuoremmillekin pelaajille.

DC3:n tarina on kevyt, mutta genressään yllättävän mukaansatempaava ja mielenkiintoinen. Keskiössä on paljon nähty, mutta ehdottomasti vähemmän tanssipeleissä koettu maailmanpelastusaspekti: vain yksi tanssija voi päihittää pahan, ja se olet juuri sinä! Bossbattle on erityisesti kokemisen arvoinen, sillä kuinka monesti oikeasti näet konfliktit ratkaistavan Macarenalla?

Yleisestä hölmöydestä huolimatta sankarillinen huipputanssijailluusio säilyy melko hyvin, sillä erityisesti vaikeustasoa nostettaessa liikkeetkin muuttuvat yllättävän mutkikkaiksi ja taitoa vaativiksi. Koreografioita voi onneksi harjoitella kesken tarinan valmiilla liiketutoriaaleilla, jotka tulivat ainakin itselläni kovastikin tarpeeseen. Sanottava on myös, että tanssit todella saavat hien pintaan. Kaltaiseni huonokuntoisen nörtin huippusuoritus onkin korkeintaan kolme Ice Ice Babya tai Electric Boogia putkeen.

Kappaleita on pelissä nelisenkymmentä. Omaan makuuni biisit eivät aivan älyttömän hyviä ole, ja osa on myös melko tuntemattomia. Se kai on osittain tarkoituskin, sillä parempia kappaleita saa ladata rutkasti Xbox Livestä (mm. legendaarisen Gangnam Stylen), mutta toisaalta pakollisissa juonen tehtävissä tylsien biisien tanssiminen käy vähän hermoille. Erityisesti jos kappaleet joutuu tanssimaan moneen kertaan, alkavat ne ärsyttää sen verran, että itse hapuilin aika ajoin jo mute-nappulaa. Toisaalta jo Disco Infernon tanssiminen on niin vapisuttava elämys, että sen voimin jaksaa monta vähäisempää renkutusta, ja esimerkiksi Starshipsistä muodostui nopeasti yksi lempitansseistani, vaikka itse kappaleesta en aluksi välittänytkään.

Suurimmat hankaluudet pelin kanssa johtuvat varmasti Kinectistä. Tämä peli tarvitsee nimittäin aivan hirvittävästi tilaa jopa Kinect-kategoriassa. Omassa isossa olohuoneessanikin jouduin tekemään todella luovia sisustusratkaisuja, jotta sain pelin toimimaan kunnolla. Kinect on hyvin armoton, sillä heti, jos tanssissa ei riittävää syvyysulottuvuutta ole, ei liikettä hyväksytä. En ymmärrä, kuinka ihminen kovinkaan pienessä asunnossa voisi edes yrittää pelata tätä peliä, mikä on kohderyhmä huomioonottaen erikoista. Kaverin kanssa samassa tilassa tanssiminen voi olla samasta syystä aika hankalaa. Myös Kinectin pakkomielle kuvata pelaajan tanssimat ns. freestyle-osuudet kannattaa sammuttaa saman tien, ellei tahdo ihastella itseään kekkuloimassa oudoissa asennoissa, saatika postata kyseisiä kuvia Facebookiin. Oma henkilökohtainen inhokkini on myös valikoiden ohjailu Kinectin avulla, se on aina vain tarpeettoman hankalan tuntuista verrattuna ohjaimeen.

Visuaalisesti peli on todella hyvännäköinen ja animaatiot sulavia. Toimiessaan sitä on myös hyvin miellyttävä pelata ja peli antaa todella hyviä ohjeita liikkeiden tekemiseen. Mukana on monia uusia ja vanhoja hahmoja, kuten luottotanssijani Miss Aubrey ja uusi suosikkini Bodie, ja näistä saa myös tällä kertaa hieman enemmän irti kuin ennen. Mieletön plussa on myös se, että edellisten pelien biisit on mahdollista siirtää DC3:een, jolloin tanssikirjastosta saa jo aika vaikuttavan kokonaisuuden. Runsas on peli sisällöltään muutenkin. Asuja, tanssijoita ja tansseja jää tarinan jälkeen unlockattavaksi vielä roppakaupalla, ja yksittäisiä aikakausia ja tansseja voi tietysti hinkata niin paljon ja hyvin kuin jaksaa ja huvittaa.

Mitä viihdyttävyyteen tulee, Dance Central 3 rokkaa, ja eikös se olekin päätarkoitus? DC3 toimii, koska se ei yritä olla enempää kuin on. Oli kyse sitten kevyestä bilepelailusta, rankasta treenistä tai tekniikkaa treenaavasti soolotanssista, DC3 täyttää pelaajan tarpeet ja kehittää hallitsemiaan ominaisuuksia esimerkillisellä tavalla. Se ei ole syvällinen tai monimutkainen, eikä siinä ole juurikaan ylimääräisiä kikkailuja. Se tarjoaa vain sen, mitä pelaaja odottaa: tanssin iloa uudessa paketissa. Jatko-osana Dance Central 3 on siis paitsi onnistunut, myös suorastaan tarpeellinen lisä jo valmiiksi vahvaan Harmonixin luottosarjaan.

Tiivistelmä

+Paljon tekemistä ja uusia ominaisuuksia.
+Haastava ja viihdyttävä.
+Kappaleissa menneiden aikakausien helmiä.

-Kinectin kanssa menee säätämiseksi.
-Valmis biisivalikoima ei yhtä hyvä kuin DC2:ssa.
-Aikamatkailusta olisi voinut saada enemmänkin irti.

Arvosana

Todellinen nörttityttö