Kuva: Daniel Ted Feliciano (Creative Commons)

Nettisarjikset ovat loistavia välineitä ajan tappamiseen, ja useimmat meistä varmaan lukevatkin ainakin yhtä sellaista säännöllisesti tai säännöllisen epäsäännöllisesti. Vaikka suuri osa meille tarjoiltavista stripeistä on tarkoitettu hauskoiksi “välipaloiksi” arkisen aherruksen keskelle, joidenkin parissa saattaa upota hetki jos toinenkin, etenkin jos alkaa lukemaan uutta tuttavuutta alusta asti. Kaikkien iloksi ja vapaa-ajan turmioksi keräsimmekin nörttityttöjen kesken joitain omia suosikkinettisarjiksiamme, joista osa kuuluu nörttien yleissivistykseen ja osa taas puolestaan edustaa niitä tuntemattomampia helmiä internetin syövereistä.

[NSFW]-tagilla (Not Safe For Work) varustetut linkit sisältävät K18-materiaalia, jota emme voi suositella nuoremmille tai yleisellä paikalla nautiskeltavaksi.

All New Issues

Sarjakuva ystävyksistä, ihmissuhteista, elämästä yleensä. Hahmoista löytyy mm. sarjakuvakaupan omistaja ja siellä työskentelevä nörtti. Sarjakuvan keskiössä tuntuu olevan Robyn, joka on Girls With Slingshotsin Hazelin serkku, ja Robynin kissa puolestaan on Hazelin kissan pentu. –Henna Teitto

Babyblues

Sarjakuva kertoo perhe-elämästä hauskalla tavalla. –Henna

The Book of Biff

Yksi kuva, yksi lause ja tuloksena enemmän kuin osiensa summa. Joka arkipäivä yllätyksellisiä taltiointeja mielikuvituksellisesta elämästä niin kotona kuin avaruudessakin.  –Hanna T.

ctrl+alt+del

[Perustelu poistettu kirjoittajan toiveesta.]

Darths & Droids

Mitä tapahtuu, kun enemmän tai vähemmän innokas porukka kokoontuu roolipelaamaan scifi-aiheista peliä? Sarjakuvassa käydään kaikkien kuuden Star Wars -elokuvan juonikuviot läpi roolipelin muodossa. –Riikka Karhu

Dead Winter

Nopean toiminnan ja monitasoisten pitkien linjojen paikoin kepeän hyväntuulinenkin sarjakuva selviytymisestä zombeista huolimatta. Ensikosketukseni ja johdantoni zombigenreen, liian sätky kun olen kauhuleffoja katsomaan. Oikein käytettynä mopit voivat olla erinomaisen hyödyllisiä. –Hanna T.

Escape from Lowresia

[Perustelu poistettu kirjoittajan toiveesta.]

Fok_It

Vyölaukkuja, viiksiä ja voimaeläimiä. Niistä on loistavan absurdi sarjis tehty. –Niina Pesonen

Fredo & Pid’jin

[Perustelu poistettu kirjoittajan toiveesta.]

Freelance Freedom

Sarjakuva freelance-taiteilijan arjesta niin hyvässä kuin pahassa. Jos ei elämä vakituisena renkenä aina tunnu maistuvan niin nämä stripit muistuttavat, ettei se ruoho välttämättä ole yhtään sen vihreämpää aidan toisellakaan puolella. –Niina Pesonen

Friendship is Dragons

[Perustelu poistettu kirjoittajan toiveesta.]

Garfield Minus Garfield

Lyhyesti ja yksinkertaisesti: Karvinen ilman Karvista. Dan Walshin luoma sarjakuva Jim Daviesin alkuperäisten strippien pohjalta. Walsh tuo esiin Eskon eksistentiaalisen angstin pyyhkimällä sarjakuvan muut hahmot pois. Lopputulos on paikoitellen jopa absurdi. –Riikka Karhu

Girls with Slingshots

Humoristista nuorten aikuisten ajelehtimista ihmissuhteiden aallokoissa ystävyys kiintopisteenä, millekään omista mokista seksiin ei jätetä nauramatta hyväntahtoisesti. Mukana menossa netissä toisensa tavannut seksikäs nörttipari, vain humalaisille puhuva meksikolainen kaktus, kummitteleva kissa ja taianomainen miestensuostuttelutissivako. –Hanna T.

Gunnerkrigg Court

Jo yli 1000 sivun ja 40 luvun sarjakuvaromaani seuraa nuoren Antimony Carverin seikkailuja salaperäisessä sisäoppilaitoksessa, joka on ehkä myös jotain muuta. Alkemiaa, myyttejä, robotteja, varjoja, pahasuisia keijuja, demoneja, jumalia ja koulupukuja. –Maddie Hentunen

Get Fuzzy

[Perustelu poistettu kirjoittajan toiveesta.]

Girl Genius

[Perustelu poistettu kirjoittajan toiveesta.]

Hark! A Vagrant

Feministisen humanistinörtin ensisijainen sarjakuvavalinta. Kaiken minkä tiedän Britannian historiasta ja kirjallisuudesta olen tästä kanadalaisen historioitsijan päätöntä ja karnevalistista huumoria viljelevästä sarjakuvasta oppinut. Viittauksia myös supersankarinaisten käsittämättömiin kumiselkärankoihin. –Hanna T.

Harmaan pupun päiväkirja

Heta Happosen hyväntahtoinen, mutta maailmantuskaa tihkuva sarjakuvablogi, josta jokainen fantasiakirjansa ahminut tunnistaa kontrastin fantasiamaailmojen selkeiden hyvisten ja pahisten ja tosielämän epätäydellisyyden välillä. –Hanna T.

Hijinks Ensue

Joel Watsonin laajasti nörtti- ja pop-kulttuurista ammentava kreisi ja symppis Penny Arcade -henkinen nettisarjakuva, viimeisimmissä stripeissä aiheina mm. Avengers, Doctor Who ja Star Trek 2. –Vuokkis

Juathuur: One Way or Another & Gatecrash

Toiseen osaansa pitkälle edennyt seikkailusarjakuvaromaani kaikille fantasian ystäville. Taikuutta ja steampunk-henkistä teknologiaa tihkuvassa sarjakuvassa ihmisten ja jumalten motiiveja on osattu pohtia käsikirjoitusvaiheessa mukavasti. –Hanna T.

Lackadaisy

[Perustelu poistettu kirjoittajan toiveesta.]

Life Ain’t No Pony Farm (Das Leben ist Kein Ponyhof)

Saksalaispiirtäjän englanniksikin käännetty kahdesti viikossa ilmestyvä löyhän juonellinen strippisarjis, jossa Nutellalla elävän sarjakuvapiirtäjän arkeen kuuluu jakaa koti elefantin, mafiaponin ja kärpässienen kanssa, ja supersankareiksi sonnustautuvien uhkeiden poviblondinaapureiden innoittamana toki joutuu ensin törmäilemään tiiliseiniin ennen kuin valkenee miten sitä rikollisuutta vastaan taistellaan tehokkaasti. –Hanna T.

Looking for Group

Perinteistä Miekka ja Magia -fantasiaa sävytettynä mustalla huumorilla ja populaarikulttuuriviittauksilla. Meno äityy välillä suorastaan absurdiksi, mutta niinhän se menee roolipeleissäkin. Erityismaininta mielenkiintoisista ja kehittyvistä hahmoista.  –Reetta

MegaTokyo

Animea, mangaa, pelejä ja paljon Japania. Tarina jatkuu, jotenka suosittelen aloittamaan alusta, mikäli haluaa pysyä mukana. –Henna

Ménage à 3 [NSFW] [Perustelu poistettu kirjoittajan toiveesta.]

Sarjakuva on myös poikinut kaksi spin-offia: Sticky Dilly Buns ja Sandra On The Rocks.

mummo

Strippisarjis maailman viileimmästä mummosta, ja vähän sen kissasta ja ukostakin. Ei sarjakuva sieltä nörteimmästä päästä, mutta taattua naisenergiaa joka tapauksessa. –Niina Pesonen

Komppaan. –Hanna T.

[Perustelu poistettu kirjoittajan toiveesta.]

Musta Hevonen

Sympaattisen kyyninen Musta Heppa jaksaa hymyilyttää kieliakrobatiaan pitkälti perustuvalla huumorillaan. –Niina Pesonen

My Cardboard Life

Askartelupitoisella tekniikalla toteutettu, eri materiaaleilla ja sanoilla leikittelevä brittisarjakuva, jonka maailma on lapsekkaan pehmeä vaikka (kuvaannollisesti) kaveria toki välillä voidaan hakata hiekkalapiolla päähän. Strippejä ja juonellisia muutaman sivun tarinoita. –Hanna T.

My So Called Secret Identity

[Perustelu poistettu kirjoittajan toiveesta.]

Namesake

Klassista tosielämästä satuun -asetelmaa hyödyntävä monitasoinen sarjakuvaromaani, jossa lainataan Ihmemaa Oz:n hahmogalleriaa, viitataan runsaasti muihin klassikoihin kuten Liisaan Ihmemaassa ja Grimmin veljesten satuihin ja rakennetaan näiden pohjalta täysin uusi seikkailu. Kahden naisen tekemässä upeassa tarinassa yksilöllisiä naishahmoja on suunnilleen sen verran kuin perinteisesti miesten laatimissa seikkailuissa mieshahmoja. –Hanna T.

Nemi

Goottityttö Nemin ja hänen ystäviensä seikkailuja ja kommentteja maailmasta. Hesari julkaisee uutta ja vanhaa materiaalia epämääräisesti sekaisin. –Reetta

[Perustelu poistettu kirjoittajan toiveesta.]

Nerf This

Amerikkalaisen uusnörttisarjakuvan malliesimerkki ihmissuhderooliensa puolesta: juonellisen kerronnan ja irtovitsien välillä vuorottelevassa sarjakuvassa miehen ei tarvitse olla fyysisesti voimakas, rohkea, rikas eikä fiksukaan; vetävyys on taattu, kunhan on hauska ja kovin kiinnostunut seksistä oman kauniin naisensa kanssa. –Hanna T.

Nimona

Roolit päälaelleen monella tavalla keikauttava sarjakuva muodonmuuttajatytöstä, joka änkeytyy paikallisen pahiksen apuriksi sotkemaan tämän virkamiesmäisen oikeamielisen arjen. –Hanna T.

Oglaf [NSFW]

[Perustelu poistettu kirjoittajan toiveesta.]

Optipess

Norjalaispiirtäjän englanninkielinen mustan huumorin strippisarjakuva, jossa tagia “everyone dies” käytetään ahkerasti ja viittaukset nörttipopulaarikulttuuriin ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Puupiirrostyylillä toteutetut hassunhauskat Cthulhu-tarinat hivelevät silmää, eivätkä Jehovan todistajat suuttuneet vaan innostuivat heitä käsittelevästä stripistä. Erityisesti Cyanide and Happiness -tyylin ystäville, pehmeämmän huumorin suosijoille ei jää välttämättä hyvä mieli kaikista stripeistä. –Hanna T.

Penny Arcade

[Perustelu poistettu kirjoittajan toiveesta.]

The Perry Bible Fellowship

Perry Bible Fellowhip on kummallinen sarjakuva, jonka huumori on niin äkkiväärää, että se ei voi olla kuin hauskaa. Päällisin puolin kivat ja viattomat teot paljastuvat kauheiksi ja lasten hauska pahvilaatikko-aikamatka muuttuu verilöylyksi. Sarjakuvaa julkaistiin viikottain useissa lehdissä, mm. UK Guardianissa vuosina 2004 – 2007, jolloin se voitti myös useita palkintoja mukaanlukien Eisner Awardin, mutta nykyään taiteilija Nicholas Gurewitch lisää töitä sivuilleen silloin tällöin. –Mia Meri

PhD Comic

Jatko-opiskelijoiden ja tutkijoiden humoristisen kivistä arkea sarjakuvan keinoin kuvattuna, osuu ja uppoaa, jos on joskus ollut yliopistossa/korkeakoulussa töissä. Painottuu erityisesti luonnontieteisiin, mutta useimmat tilanteet pätevät myös humanististen alojen tutkimukseen. –Minna Heimola

Käy myös perustutkinto-opiskelijoille opettamaan elintärkeät prokrastinoinnin ja stressaamisen taidot tutkielmatyöhön. –Hanna T.

Questionable Content

Nuorten genretietoisten aikuisten elämää ja ihmissuhteita kuvaava juonellinen vitsisarjakuva liberaalista ja amerikkalaisen sanavalmiista kaveriporukasta, johon sopivat niin pornotähden tavallistakin tavallisempi vesa, maan kiertoradalla varttunut hermoilija kuin robottikaverikin, jonka omistajalle nettipelien vihollisuudet pätevät tosielämässäkin (jollei niistä päästä yli kekseillä tai pitsalla). –Hanna T.

Sandra and Woo

Puhuvia pesukarhuja, omapäisiä taiteilijakavereita ja kaverin agenttivanhemmat, mitäpä muuta sitä saksalaispiirtäjät keksisivät amerikkalaisten esiteinien elämään. Lyhyitä juonenpätkiä ja strippejä lämpimällä tunnelmalla ja selkeällä viivalla, tasa-arvoinen meininki ja kunnon kuvataideviittauksia. Samoilta tekijöiltä on myös juonellinen fantasiasarjakuva Gaia. –Hanna T.

Saturday Morning Breakfast Cereal

Amerikkalaisen fysiikanopiskelijan piirtämä, kaikkea filosofiasta lasten kasvatukseen humoristisesti käsittelevä vitsisarjakuva, jossa ei kaihdeta tabuja tai graafivitsejä. Punaisesta nappulasta lisävitsi kaupan päälle. Se yksi ja ainut nörttisarjakuva, joka yhdistää nettisarjakuvanörttejä genrerajojen yli siinä määrin, ettei ole illanistujaisia, jossa ei viitattaisi “äsämbeeceehen”. Värikkäämpi, ihmisläheisempi ja vähemmän ennakkotietoja vaativa kuin xkcd.  –Hanna T.

Scandinavia and the World

[Perustelu poistettu kirjoittajan toiveesta.]

Tanskalaispiirtäjän vitsisarjakuva, jonka äkeä Suomi-hahmo on noussut lukijoiden keskuudessa kulttimaineeseen. –Hanna T.

Sexy Losers [NSFW]

Huom! Seksuaalisesti eksplisiittistä K18-materiaalia! Nörttipiireissä jossain vaiheessa varsin suosittu seksiaiheinen manga-vaikutteinen sarjakuva, jossa säännöllisesti parodioidaan scifi- ja kauhuaiheita. Ei päivity enää, mutta arkistot ovat netissä luettavissa. –Minna Heimola

Sinfest

[Perustelu poistettu kirjoittajan toiveesta.]

Sähköjänis

[Perustelu poistettu kirjoittajan toiveesta.]

The GaMERCaT

Kissa, joka pelaa pelejä – kuka tätä nyt ei lukisi? –Niina Pesonen

The Joy of Tech

Nörttikulttuuria ja teknologiaa. Mac-ihmisten oma sarjakuva. –Henna

The Non-Adventures of Wonderella

Parodiasarjis hieman erilaisesta supersankarittaresta, tämän sidekickistä ja heidän edesottamuksistaan maailmanpelastustehtävissä – joissa Wonderella yleensä onnistuu hieman kyseenalaisin tuloksin. –Niina Pesonen

The Order of the Stick

Loistava sarjakuva roolipelaamisesta. Piirrosjälki ei vain mielestäni ole kovin kaunista. –Henna

The Whiteboard

Jääkarhu Doc ja hänen kaverinsa pelaavat paintballia ja rakentavat erilaisia asioita. Doc omistaa paintball-kaupan, jonka kellarista löytyy vaikka mitä. –Henna

User Friendly

Piirrosjäljeltään hyvin pelkistetty sarjakuva nörtin maailmasta. Sijoittuu enimmäkseen yritysmaailmaan kuin työaikaan. Mielenkiintoisena hahmona Dust puppy. –Henna

Virtual Shackles

Pelimaailman ajankohtaisiin ilmiöihin tarttuva huumoristrippi. –Niina Pesonen

Weregeek

[Perustelu poistettu kirjoittajan toiveesta.]

Roolipelinörttejä ja gootteja sulassa genrerajat tiedostavassa mutta ylittävässä sovussa amerikkalaisessa juonellisessa strippisarjakuvassa. Roolipeli ja todellisuus pysyvät aika hyvin erillään, paitsi kun kyse on ihmissuhteista tai nörttien suurimmasta uhkasta… –Hanna T.

Wumo (ent. Wulffmorgenthaler)

Välillä loistava, usein hyvä ja joskus huono. Yksittäisiä strippejä. Säädyllisimmät suomeksi osoitteessa http://www.hs.fi/wumo/ . –Henna

xkcd

Luonnontieteellisesti suuntautuneiden ja nörttigenreviittaukset ymmärtävien tai asiayhteydestä päättelevien, ei niin visuaalisesta ilmeestä välittävien ihmisten nörttisarjakuvien ykkönen. –Hanna T.

Kuva: Ken Taya (Creative Commons)

Näitä me luemme – entäs sinä?