Anita Sarkeesian on kanadalainen feministi, joka nousi julkisuuteen Feminist Frenquency-blogillaan. Blogi kampanjoi tietokonepelikulttuurin maskuliinisia stereotypioita ja normatiivisuutta vastaan. Projektia ryhmärahoitettiin lahjoituksin Kickstarter-palvelun kautta. Aivan kuin pisteeksi I:n päälle Anita kohtasi sen mistä  puhui, järjestäytyneen vihakampanjan. Kaikkea hänen kirjoittamaansa kohtaan hyökättiin avoimesti, eikä kyse ollut yksittäisistä henkilöistä vaan mittavasta kolmekymppisten miesten joukosta. Sairainta eivät olleet toistuvat raiskauspuheet, vaan se että herjaukseen syyllistyneet väittivät kyseessä olevan ‘peli’, jossa Anita oli päävastus.

Naisesta julkaistiin jopa flash ‘peli’ jossa tämän kasvot sai hakata tohjoksi. Samaan aikaan wikipedia-sivua turmeltiin ja hänen sivustoaan kohtaan suunnattiin DoS verkkohyökkäyksiä. Tämä vihakampanja kääntyi kuitenkin itseään vastaan, alun perin 6000 dollarin tavoitelahjoitus paisui 150000 dollarin lahjoitukseksi, jonka turvin Anita tuottaa edelleenkin mediakulttuuria kritisoivia videoita. Hänen mukaansa tämä on merkki siitä kuinka mediakulttuuri on muuttumassa, hitaasti mutta varmasti.

Kuvat: Anita Sarkeesian, http://www.kicktraq.com/

“Naiskysymys ei ole ainoastaan naiskysymys vaan ihmiskunnan kysymys”
– Minna Canth

Myös muualla pelikulttuurin osittainen vihamielisyys ja vanhanaikainen naiskuva on huomattu. Pelit-lehti heräsi suomessa maaliskuussa 2013 ihmettelemään, muun pelilehdistön mukana, viime syksynä julkaistua Halo 3-tutkimusta, missä naispelaajaksi mielletty pelaaja sai viisi kertaa enemmän roskapuhetta kuin miespelaajaksi käsitetty. Tutkimus noteerattiin jopa päätoimittajan kirjoituksessa ja toukokuussa Pelit-lehti uutisoi San Franciscon Game Developers Confederencen satoa otsikolla ”Naisia hermoromahduksen partaalla.”

Entäpä Suomessa sitten? Pelinkehittäjissä naiset ovat edelleen aliedustettuna, vaikka näppituntuma olisikin että kulttuuri on tietyssä mielessä edistyneempi kuin rapakon takana. Silti en voi henkilökohtaisesti pitää Suomalaista kulttuuria kovinkaan paljon edistyneempänä – toistuvat kunnianloukkaukset esimerkiksi Suomi 24-sivustolla karsivat nopeasti kaikki harhaluulot Suomalaisen sosiaalisen median ylivertaisuudesta. Olen huomannut että aina välillä kun nörttitytöt ovat nostaneet kissan pöydälle, ovat lukijat esittäneet vähätteleviä kommentteja. Henkinen alistaminen on myös suomalainen väkivallan muoto, ja täytyy myöntää että onhan meillä ollut massamediaa käyttäviä projekteja, joiden tarkoitus on ollut tarkoitus vain ivata, alistaa tai vähätellä jotain ryhmittymää, henkilöä tai uskontoa.

“Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino.”
– Jussi Halla-Aho

Suomi on länsimaisten standardien mukaan väkivaltainen maa, meillä väkivaltarikollisuus liittyy tilastollisesti päihteisiin, mutta perheväkivallassa ja tekijään itseensä kohdistuvan väkivallan osalta ollaan aina oltu enemmän kallellaan itään kuin länteen. 90-luvun alkuun asti kouluissa ei ollut minkäänlaista tahtoa puuttua koulukiusaamiseen – tästä tuli lentävä lause ”valita Liperiin” tapauksen mukaan jossa koulukiusattu haastoi kiusaajansa oikeuteen. Sinällään viime vuosien kehitys ei ole ollut väkivallan määrän räjähtävää lisääntymistä, vaan sitä että vaikka määrä on pysynyt ennallaan ovat väkivaltarikokset poliisin mukaan raaistuneet. Väkivallan tyyppiä ei ole kuitenkaan riittävästi tilastoitu, joten käytettävissä ei ole riittäviä tutkimuksia aiheesta. Väkivaltarikosten kokonaismäärä on tuplaantunut 80-luvusta, mutta tässä voi olla myös tilastollista harhaa siinä mielessä että esimerkiksi parisuhde- ja perheväkivaltaa ei ole aikaisemmin tilastoitu samalla tavalla?

Samoin paljon puhuttu syrjäytyminen ilmenee sosiaalityöntekijöiden mukaan siten että jos lapsella tai nuorella on ongelmia, on selviytymisennuste huonontunut siitä, mitä se on ollut vielä kymmenen vuotta sitten. Mikään em. kehityksestä ei ole toivottava suunta kansanterveydelle. Kukaan ei voi väittää että väkivalta on vähentymässä, tai sen vaikutukset lieventyneet. Henkilökohtaisesti en myöskään usko että alkoholi on pääasiallinen syy väkivallalle, se on vain totuusliemi joka päästää ihmisen liskot sisältä vapaaksi – patoutunut väkivalta ja tuska on jo valmiiksi olemassa. Välittämisen kulttuuria, jos sitä on koskaan ollutkaan, on turha odottaa.

Näen nyrkkien heilunnan ja henkisen alistamisen juuriltaan samana kasvina. Kiusaaminen ei ole pelkästään kahden ongelma, vaan kiusaaminen on aina ollut hyvin sosiaalista ryhmätyötä. Aivan kuten netissä – vihakampanjat ovat sosiaalisia, ne ovat vain sosiaalisen median käyttöä yläasteikäisten kehitysasteella. Paha vain ei johda ikinä mihinkään hyvään. Todellista pimeyttä onkin väittää että vähättelemällä, trollaamalla ja henkilökohtaisella herjauksella saadaan jotain hyvää aikaiseksi? Ehkä kaikilla ihmisillä ei ole vain käsitystä siitä mikä on oikein ja mikä on väärin?

 ”Ei ole maailmassa eikä yleensä myöskään sen ulkopuolella mahdollista ajatella mitään muuta, mitä voitaisiin pitää hyvänä ilman rajoitusta, kuin yksin hyvä tahto.”
-Immanuel Kant

On hyvä huomata ero meikäläisen ja englantia puhuvan kulttuurin välillä: kun meren takana on nostettu vuosisatoja yksilö ja tämän oikeudet keskiöön, meikäläinen kulttuuri on nostanut esiin humanistisia ja sosiaalisia arvoja. Juhlapäivinä muistetaan mielellään että Suomalaiset ovat yhdessä saavuttaneet jotain. Tämä on hyvin luterilainen tapa ajatella – kansallisvaltio ja yhteiskuntajärjestys ovat hyviä asioita koska ne suojelevat ihmisiä. Itse ajattelen hyvin samaan tapaan, että jos yhteiskunnassa on ongelma, on se yhteinen ongelma eikä vain yksilön oma henkilökohtainen harmi. Jos yhteiskunnassa on vallalla sairaudentunnon puute niin se on asia johon yksi ihminen ei voi vaikuttaa. Kokonainen kansanjoukko voi kuitenkin nostaa jotain asiaa esille. Hieno piirre kulttuurissamme on mahdollisuus yhteisiin talkoisiin hyvän puolesta.

Talkoot vaativat sen että osataan seisahtua ja kyseenalaistaa valitsevat arvot? Kerta toisensa jälkeen nettikeskustelussa on tullut eteen kysymys ‘onko olemassa yleispäteviä moraalisia pelisääntöjä’? Tämä kumpuaa relativistinen moraalikäsityksestä – siis siitä että hyvä ja paha on aina tilannesidonnainen. Itse olen päinvastaista mieltä – yleispäteviä moraalisia periaatteita on olemassa, esimerkiksi toisen ihmisen elämänedellytysten rajoittaminen on aina selkeästi paha asia. Toisen ihmisen päästäminen hengiltä on aina paha asia, vaikka se tapahtuisi sodassa – joku jää kuitenkin aina kaipaamaan. Siksi politiikka ja sen retoriikka ei sovellu viimeiseksi moraalin vartijaksi.

”Poliittinen kielenkäyttö on tarkoitettu tekemään valheet uskottaviksi ja murhat kunnioitettaviksi.”
-George Orwell

Sinänsä Anita Sarkeesian tapaus kertoo jotain myös siitä miten monet miehet eivät siedä enää vanhoillisuutta, kiusaamista aikuisten kesken ja aikuisten miesten asenteellista takapajuisuutta. Tietysti kuka tahansa ‘peräkammarin poika’ voi ruokkia omaa fantasiamaailmaansa hyvin pitkään ja kenenkään häiritsemättä, mutta sosiaalisessa mediassa voi näille pojille olla kova pala huomata olevansa asenteellisesti viisikymmentäluvulla kun muu yhteiskunta on jo vaihtanut vuosituhatta. Varjossa oleviin asioihin ei kiinnitetä huomiota, vaikka massamedia ja julkinen keskustelu toimii usein varsin typerästi, nostaa se silti asioita tietoisuuteen, jotka muuten jäisivät vaille ansaitsemaansa huomiota. Ja ikävä totuus on miten Suomessa – ja maailmalla – on olemassa rasismin kiljuva jalopeura, joka ei hyödytä pätkääkään ketään muuta kuin itseään.

tekijä: Emmy Cicierega. Lähde: http://vgresearcher.wordpress.com/