Varoitus! Saattaa sisältää joitain pieniä spoilereita.

Red Dwarfin miehistö seitsemännellä tuotantokaudella.

Red Dwarf on yksi ikiaikaisista suosikkinörttitv-sarjoistani – johon yllättävän harva nörttituttavani on tutustunut. Useimmiten, kun ryhdyn hypettämään “punaista kääpiötä” nörttiseurueessa, saan kuulla, että ainakin joku seurueen jäsen on kyllä kuullut kyseisestä sarjasta, mutta harva sitä tuntuu katsoneen.

Selitys lienee siinä, ettei käsikirjoittajakaksikko Rob Grantin ja Doug Naylorin luomaa, alkujaan BBC:llä pyörinyttä scifististä brittisitcomia (tietääkseni) koskaan ole esitetty suomalaisilla tv-kanavilla. DVD:lläkin sarjan saatavuus oli joskus takavuosina melko huono. Kaikkien britti- ja scifihuumorin ystävien iloksi Red Dwarf löytyy nyt kuitenkin kätevästi kokonaisuudessaan Netflixin valikoimasta – ja DVD:tkin ovat tilattavissa BBC:n verkkokaupasta. Nyt on siis hyvä hetki tutustua tähän kulttisarjaan!

 

It’s cold outside, there’s no kind of athmosphere…

Red Dwarfin premissi on sangen herkullinen: Sarjan päähenkilö on wannabe-tyhjäntoimittaja David “Dave” Lister (Craig Charles), joka sarjan alussa työskentelee jonkinsortin teknikkona (miehistön ala-arvoisimpana jäsenenä) ulkoavaruutta kyntävällä suurehkolla kaivosalus Red Dwarfilla, jossain ei-niin-kaukana-tulevaisuudessa, mutta valovuosien päässä maasta. Dave jakaa hyttinsä inhoamansa tärkeilijän ja miehistön toisiksi ala-arvoisimman jäsenen, Arnold Rimmerin (Chris Barrie) kanssa. Dave ja Rimmer ovat vastentahtoisina työ- ja huonetovereina jatkuvasti yhdessä – ja loputtomassa sanaharkassa.

Kärähdettyään tiineen lemmikkikissan salakuljettamisesta aluksella Dave joutuu rangaistukseksi syväjäädytykseen loppu matkan ajaksi. Aluksen persoonallisen tekoälyn, Hollyn (Norman Lovett), on tarkoitus herättää Dave kotona Maassa. Kuinka ollakaan koko aluksen miehistö kuitenkin kuolee säteilyonnettomuudessa Daven syväjäähyrangaistuksen aikana. Tietokone Holly herättää Daven vasta säteilytason laskettua – eli rapeat kolmisen miljoonaa vuotta myöhemmin. Siinä välissä alus on myös ikävästi ehtinyt eksyä kurssista, eikä himpun verran sekopäiseksi käyneellä Hollylla ole kovinkaan selkeää käsitystä Maan sijainnista.

Pilottijakson päättyessä päähenkilömme Dave on siis oletettavasti maailman viimeinen elossa oleva ihminen yksin keskellä ääretöntä avaruutta. Seuranaan Davella on arkkivihollisensa Arnold Rimmerin hologrammiversio ja aluksen käytäviltä haahuilemasta löytynyt olio nimeltä Kissa (Danny John-Jules), joka on evoloitunut miljoonain vuosien kuluessa Daven lemmikkikissan poikasista.

Näin Dave Lister aloittaa polveilevan matkansa päämääränään paluu Maahan. Jotenkin Dave aikoo myös valloittaa suuren ihastuksensa Kristine Kochanskin (Clare Grocan, myöhemmin Chloë Annett) sydämen ja mennä hänen kanssaan naimisiin – mikä tosin on hieman haastavaa, sillä myös Kristine on tiettävästi kuollut miljoonia vuosia sitten aluksella tapahtuneessa säteilyturmassa. Mutta sehän nyt on ennemminkin hidaste kuin este!

 

Pitkä, pitkä matka kohti Maata

Red Dwarf muodostuu yhteensä yhdeksästä tuotantokaudesta. Sarjan alkuperäinen osa tuotettiin vuosina 1988-1993, minkä jälkeen sarja “katkesi kesken”. Vuonna 1997 Red Dwarfia jatkettiin uudestaan ja sarja pyöri taas BBC:llä vuoteen 1999 asti. Vuosina 1999 ja 2012 brittiläisellä Dave-kanavalla esitettiin vielä kaksi Red Dwarfia jatkavaa minisarjaa. Teoriassa lienee mahdollista, että sarja saattaa jatkua jossain muodossa vielä tulevinakin vuosina.

Punainen kääpiö

Itse koen osana sarjan viehätystä nimenomaan sen pitkän iän ja muuntautumiskyvyn. Red Dwarfin ensimmäiset tuotantokaudet ovat melko perinteistä rajatussa lokaatiossa (Red Dwarfilla) pyörivää verbaalisesti sukkelaa sitcomia, joka perustuu pitkälti päähenkilöaisaparin Listerin ja Rimmerin loputtomaan kinailuun ja keskinäiseen jekutteluun. Sarjaa voi pitää alusta asti jatkuvajuonisena, mutta tyypilliseen sitcom-tapaan pitempi juonikaari ei kyllä etene mitenkään kovinkaan rivakasti vaan kussakin jaksossa keskitytään omaan sisäiseen juonikaareensa.

Sarjan edetessä sivuhenkilöiden, kuten Kissan ja Hollyn, sekä kolmostuotantokaudella joukon jatkoksi liittyvän androidi Krytenin (Robert Lewellyn) merkitys sarjassa kasvaa ja komiikka kumpuaa yhä vahvemmin koko kummallisen poppoon keskinäisestä ryhmädynamiikasta. Välillä herkullisen sekopäiset ja sympaattiset Arnold, Kryten, Holly ja Kissa, sekä erinäiset jaksokohtaiset vierailijat suorastaan varastavat Listeriltä shown – mikä ei huononna sarjaa lainkaan.

Kolmannesta tuotantokaudesta eteenpäin sarja käy myös yhä seikkailullisemmaksi ja toiminnallisemmaksi. Samalla Red Dwarfin ulkopuolisten lokaatioiden määrä kasvaa. Matka maahan venyy ja mutkistuu Red Dwarfin sekalaisen meihistön päätyessä kokeilemaan niin aikamatkailua kuin ulottuvuuksien välistä hyppelyäkin. Poikki avaruuden paetaan milloin minkäkin sorttisia hirviöitä vuoron perään ketä milloinkin pelastaen ja välillä jopa itse Red Dwarf on pitkään kateissa!

Tuotantokaudella seitsemän myös aiemmin lähinnä kuulopuheiden kautta sarjassa esiintynyt Daven rakkauden kohde Kristine Kochanski liittyy Red Dwarfin uuden kummallisen miehistön jatkeeksi. Kristine ei tosiaan olekaan kuollut, mutta kuinka se on mahdollista, sitä en vielä paljasta. Osaava, urhea ja teräväsanainen avaruusnavigaattori Kristine onkin sitten sellainen nörttityttö, jota Daven ei käykään kesyttäminen ihan helposti. Toinen sarjassa nähtävä nörttityttö on aluksen tekoälyn Hollyn feminiininen rinnakkaisulottuvuusversio Hilly, joka vaihtaa parin tuotantokauden ajaksi Hollyn kanssa osia Red Dwarfin miehistön kaitsijana. Hilly on vähintään yhtä sekava, kummallisella huumorintajulla varustettu ja epäpätevän oloinen kuin Hollykin, mutta nörttityttönä häntä on kaiketi pidettävä – ei kai naispuolinen tekoäly voi muutakaan olla!

 

Mikä siinä Red Dwarfissa on niin ihanaa?

Polveileva ja sinne tänne kimpoileva Red Dwarf ehtii yhdeksän tuotantokautensa aikana olla vähän yhtä sun toista – välillä loistelias ja välillä heikompi komediasarja. Red Dwarfin viehättävyys perustuukin suurelta osalta siihen, että se voi olla melkein mitä vain – tästä universumista ei yllätyksellisyyttä puutu.

Scifi-ideoiden suhteen Red Dwarf ottaa villisti vaikutteita milloin mistäkin – myös viittauksia erinäisiin populaarikulttuurin nörttiklassikoihin vilisee sitä tahtia, ettei niitä kaikkia ehdi edes bongata. Universumin lainalaisuuksiin suhtaudutaan Red Dwarfissa sangen vapaamielisesti Star Trekistä lainatulla tyylillä; aikamatkustelu ja eri ulottuvuuksien toisiinsa heijastamat syy-seuraus-vaikutukset toimivat pitkälti juuri sillä logiikalla kuin kulloinkin on käsikirjoituksen kannalta kätevintä. Pastissi-komediassa tämä onkin mielestäni ainoa järkevä lähestymistapa.

Red Dwarfin leikittelevä dialogi on mielestäni läpi sarjan oivaltavaa ja oikeasti hauskaa – joskin tuotantokaudella seitsemän koetaan käsikirjottajien vaihtuessa tässä suhteessa hetkellinen notkahdus ennen kuin uudet käsikirjoittajat löytävät Red Dwarfin “kielen”. Heikkoinakin hetkinä Red Dwarfia kannattelevat kuitenkin loistavat hahmot ja näyttelijät – eteenkin Craig Charlesin Listerin ja  Chris Barrien Rimmerin “viha-rakkaus”-kemia jaksaa naurattaa ja liikuttaakin. Pohjimmiltaan kun kinaisesta kaksikosta kehittyy sarjan myötä universumin uskollisin ystävyspari.

Vaikka päätoimittajamme Mia Meri viime viikolla kielsikin miesten esineellistämisen, en voi jättää toteamatta, että David Lister on kaikessa sukkahienhajuisessa junttirenttupoikamiesmaisuudessaan lisäksi ihan hervoton hottis! Aviomieheni tosin on sitä mieltä, että tähän aina vindalootahraisessa t-paidassa esiintyvään ikiluuseriin kohdistuva fanitukseni kertoo lähinnä henkilökohtaisesta oudosta miesmaustani. Koska kuitenkin muidenkin nörttityttöjen miesmaku tunnetusti on vähintää arveluttava, uskallan olettaa, vahvalla brittiläisellä työväenluokan aksentilla pöhköjä räävittömyyksiä sutkautteleva ja kepposteleva, mutta kultaisella sydämellä varustettu suklaanappisilmäinen nallekarhu nimeltä Dave Lister saattaa sulattaa myös muiden nörttityttöjen sydämiä. Lupaan olla olematta kovin mustasukkainen. 😉