Rubiininpuna (kansikuva).
Kuva: Gummerus

• Teos: Rubiininpuna (Rubinrot)
• Tekijä: Kerstin Gier
• Käännös: Riitta Virkkunen
• Julkaisija: Gummerus Kustannus, heinäkuu 2012

Kerstin Gierin Rubiininpuna seuraa Twilightin ja Nälkäpelin viitoittamaa tietä tarjoamalla romantiikalla ja fantasiaelementein höystettyä seikkailua nuorille aikuisille. Tässä kansainvälisesti menestystä niittäneessä trilogiassa tarinan keskipisteessä on aina yhtä kiehtova aikamatkustusteema.

Tapahtumat sijoittuvat pääosin nykyajan Lontooseen, missä seurataan 16-vuotiaan Gwendolynin edesottamuksia. Gwendolynin suvussa kulkee aikamatkustusgeeni, jonka kantajaksi hänen sukupolvessaan on odotettu serkkutyttö Charlottea. Kuten arvata saattaa, kaikki ei mene aivan sukulaisten odotusten mukaan ja pian Gwendolyn seikkailee menneisyyden Lontoossa ja joutuu tekemisiin salaisen veljeskunnan kanssa – ja tottakai kuvioissa on myös paikallinen nättipoika, Gideon.

Alkaessani lukemaan ensimmäinen huomioni herättänyt asia oli tekstin hieman töksähtelevä eteneminen. Prologi oli kauttaaltaan ”Tyttö teki jotain. Poika teki muuta.” -tyyppistä kerrontaa, mikä laittoi minut miettimään, onko vika kirjailijassa vai keskinkertaisessa käännöksessä. En ole englanninkielistä käännöstä tai alkuperäistä saksalaista versiota lukenut, joten en osaa sanoa kumpi teoria osuu oikeampaan. Toisaalta voi myös olla, että luettuani vuosikaudet pelkkiä englanninkielisiä Discworld-kirjoja olen tullut allergiseksi suomenkieliselle ja yksinkertaiselle tekstille ja siksi se pisti silmään normaalia enemmän. Nuorten aikuisten kirjoja olen myös kieltämättä lukenut viimeksi yli 10 vuotta sitten, eli kyse voi olla myös genrelle ominaisesta esitystyylistä, josta olen itse kasvanut yli.

Käännöksestä on mainittava vielä lisäksi, että kaikki paikkojen ja henkilöiden nimet on jätetty kääntämättä. Omasta mielestäni ratkaisu on toimiva, sillä olen itse aina inhonnut suomiväännöksiä niille sopimattomassa kontekstissa. Sen sijaan kummastelin titteleiden Mr, Ms, Lady jne. kääntämättä jättämistä, kun niille löytyy kuitenkin suomen kielestä täysin luontevat ja käyttökelpoiset vastineet. Jos tavoitteena oli säilyttää mahdollisimman paljon alkuperäistekstin “lontoolaisfiilistä”, niin tämä ei mielestäni ollut se tehokkain tapa siihen.

Tapahtumat sijoittuvat näihin maisemiin. Kuva: Wikimedia Commons

Kerronnassa silmiinpistävää on tönkköyden lisäksi päiväkirjamaisuus. Kertoja kuvailee tapahtumat yksikön ensimmäisessä persoonassa, ja asia harhautuu usein samoin kuin orgaanisessa keskustelussa, jossa välillä jonkin asian selittäminen johtaa alkuperäisestä aiheesta täysin erilliseen kertomukseen ja moniin asioihin kertoja lisää jonkin välikommentin. On täysin makuasia, uppoaako tällainen kerrontatyyli lukijaan – itse pääsin siihen aika nopeasti sisälle ja omaa eläytymistäni se helpotti. Myönnettäköön tosin, että väsyneenä se punainen lanka monesti katosi helposti kerronnan poukkoillessa ympäriinsä ja jouduin lukemaan jotkin koomaisena lukemani kappaleet pariin kertaan ennen kuin olin taas kärryillä juonenkulusta.

Naisnäkökulmasta oli puolestaan ilahduttavaa huomata, että tarinassa oli useampikin kehityskelpoinen naishahmo. Päähahmo Gwendolyn ei yltänyt aivan maailmanhistorian vahvimpien naissankarien kärkeen, joskaan ei myöskään ihan toivoton vässykkä ollut. Nuoren iän takia annettakoon se tässä vaiheessa anteeksi, ja toivon että trilogian edetessä Gwendolynista ei tule seuraavaa Bellaa. Tarpeeksi inhotusta tarinassa aiheuttaa jo salainen ja äärimmäisen patrioottinen veljeskunta Vartijat, joka muistuttaa toiminnaltaan hieman pörssiklubia: naiset eivät kelpaa kokoontumispaikkaan vieraiksi, veljeskunnan jäsenyydestä puhumattakaan. Iso osa minusta toivoo, että trilogia sisältää tähän liittyen jonkinlaisen vallankumouksen…

Rubiininpuna on omassa tyylilajissaan ihan mukiinmenevä teos, ja sarja uponnee parhaiten niille teini-ikäisille, jotka pitivät Twilightista. Vanhemmille hömpän ja aikamatkustelun ystäville voin kuitenkin suositella suomikäännöstä vain siinä tapauksessa, että osaa keskittyä pelkästään suurempaan juonikuvioon, joka vaikutti oikeasti ihan mielenkiintoiselta. Kaikista puutteistaan huolimatta tarina onnistui tempaamaan ainakin minut siinä määrin mukaansa, että saatan hyvinkin kokeilla tämän sarjan englanninkielistä käännöstä. Viimeistään tulossa oleva elokuvaversio saanee minut palaamaan Jalokivitrilogian pariin.

Kirjasta on luettavissa näyte Gummeruksen nettisivuilla.

Arvio

Nuortenkirjana:

Ihan söpö naapurin tyttö.

Aikuisempaan makuun:

Tavistyttö