Nörttitytöt

Ennen…

Maria:
Aloitin syksyllä 2012 arkeologian opinnot opiskelijavaihdossa Kalmarissa, Ruotsissa. Olen taustaltani taidehistorian pääaineopiskelija Jyväskylän yliopistossa, ja ennen vaihtoon lähtöäni en täysin edes tiennyt mitä arkeologian opiskelulta tulisi odottaa. Aihe vaikutti kiinnostavalta ja arkeologian tahallinen tai tahaton brändäys on ainakin omalla kohdallani toiminut; ennen vaihto-opintojen aloittamista mielessäni pyörivät kaikki populaarikulttuurin kliseet ja ilmiöt Indiana Jonesista ja Lara Croftista World of Warcraftin arkeologia-ammattiin. Siististä sisätyöstä pitävänä ihmisenä pohdin myös hieman pelokkaana löytäisinkö itseni muutaman kuukauden päästä kuopsuttamasta Öölannin esihistoriallisia hautapeltoja.

Kuva: Maria Alatalo

Kuva: Maria Alatalo. Pronssikautinen venekaiverrus Skånessa.

Koska omista taidehistorian perusopinnoistani on vierähtänyt jo tovi, jännitin myös etukäteen josko opetus Linné-yliopistossa keskittyisi lähinnä kronologiseen esihistoriallisten kausien ja kulttuurivaikutteiden opiskeluun. Olen käyttänyt viime vuodet yliopistolla lähinnä sukupuolentutkimuksen ja yhteiskuntapolitiikan opintoja suorittaen, joten vasarakirveskulttuurin keskeiset piirteet ja kampakeramiikkaesineistön huomattavimmat löydöt alkoivat todella olla hämärän peitossa.

Maddie:
Oma tieni arkeologian pariin on suhteellisen pitkä. Kun suuri osa omasta ikäluokastani valmisteli korkeakoulutustensa lopputöitä ja aloitteli joko työuraansa tai väitöskirjaansa, minä rämmin vielä kymmenien kiinnostavien mahdollisuuksien suossa. Lopulta päätin ehkä geenieni kutsua seuraten pyrkiä Helsingin yliopiston humanistiseen tiedekuntaan opiskelemaan historiaa. Pääsykoeinfoa netistä etsiskellessäni törmäsin tiedekunnan sivuilla kohtalokkaaseen ‘arkeologia‘-otsikkoon. Lukaisin oppiaineen kuvauksen ja etsiskelin alasta hieman lisää tietoa – päättelin varsin oikein, että Indiana Jones -fanitukseni ei varsinaisesti anna tästä tieteenalasta kovinkaan oikeaa kuvaa. Klikkasin itseni ilmoittautuneeksi sekä historian että arkeologian pääsykokeisiin.

Kuva: Maddie Hentunen

Kuva: Maddie Hentunen. Jälkityöt ovat oleellinen osa arkeologisia kaivauksia: tässä löytöjen numerointia.

Kun sitten etsiskelin pääsykoekirjallisuutta, tarttui käteeni ensin arkeologian materiaali, ja päätin aloittaa siitä. En juuri laskenut kirjaa kädestäni koko keväänä; se matkasi mukanani muun muassa Rukan rinteisiin ja Ateenan Akropoliille. Historian pääsykokeiden lähestyessä totesin, että päätös on oikeastaan jo tehty, enkä osallistunut niihin kokeisiin ollenkaan. Arkeologian pääsykokeista jäi hyvä maku suuhun ja toivottu hyväksyntäkirje napsahti loppukesällä postiluukusta. Mariasta poiketen itse odotin kenttätöitä kaikkein eniten, sillä juuri arkeologialta odotin kaipaamaani akateemisen teorian ja kädet multaan -käytännön yhdistämistä.

Meanwhile…

 

Maria:
Ilokseni huomasin, että Linné-yliopisto tarjosi arkeologiaan tieteenalana hyvin modernin ja tuoreen näkökulman. Neljästä tähän asti suorittamastani kurssista ainoastaan johdantokurssi keskittyi käsittelemään Etelä-Skandinavian arkeologisia kaivauksia, keskeisiä löytöjä ja laajempaa kulttuurihistoriaa perinteisempään kronologiseen tyyliin, tosin tämänkin opintokokonaisuuden kohdalla tuotiin esiin myös kulttuuriperinnön vaalimiseen liittyviä haasteita sekä historian elävöittämisen ja kokeellisemman aikamatkustamisen mahdollistamia keinoja kokea (esi-)historialliset aikakaudet. Kulttuuriperinnön vaaliminen, omalla kohdallani feministinen ja sukupuolikriittinen analyysi sekä muut nykyaikaiset näkökulmat kuten intersektionaalisuus tekevät arkeologiasta paljon muutakin kuin pelkkää kenttäarkeologiaa, jota en tosin väheksy lainkaan. Emme päässeet vielä itse osallistumaan kaivauksiin, mutta vierailut useilla eri kaivauksilla herättivät minussa suuren kunnioituksen näitä maakerroksia lähes epäinhimillisellä kärsivällisyydellä kaivavia sissejä kohtaan.

Kuva: Maria Alatalo

Kuva: Maria Alatalo. Skånessa sijaitseva Skandinavian suurin seisova megaliittimonumentti, Ales Stenar.

Kurssikokonaisuutemme käsittelivät myös arkeologian ilmiöitä populaarikulttuurissa, tieteenalan suhdetta suureen yleisöön ja turismiin sekä kävimme läpi yleisimpiä teoreettisia näkökulmia nykyaikaisessa arkeologisessa tieteellisessä tutkimuksessa.

Pääsimme analysoimaan myös arkeologian varsin tuhoavaa luonnetta moraalin ja etiikan kannalta, sekä pohdimme tieteenalan suhdetta pseudoarkeologian ilmiöihin kuten Bosnian pyramideihin ja New Age-näkökulmaan megaliittimonumenttien kuten Stonehengen kohdalla. Yksi kurssikokonaisuuksista keskittyi myös pelkästään kalliotaiteeseen Pohjois-Euroopassa, joten Astuvansalmen antropomorfinen kallio tuli täälläkin tutuksi.

Maddie:
Helsingissä arkeologian perusopinnot ovat hyvin teoriapainotteisia ja keskittyvät sekä maailmanlaajuiseen arkeologiseen materiaaliin ja teoriapalettiin että Suomen erityiskysymyksiin. Myös kenttätöihin valmistautuminen alkaa pääaineopiskelijoilla jo perusopinnoista, tosin teoreettisemmalta pohjalta. Ensimmäisen opiskeluvuoden aikana kahlasimme läpi aineistotuntemusta, arkeologian ja kulttuuriperinnön teoriaa sekä kenttätyölaitteiston toimintaa käytännössä (modernit tutkimuslaitteet ovat usein huomattavasti mystisempiä kuin mikään Graali tai taikakivi). Olin (ja olen) erittäin tyytyväinen valintaani, sillä sain käteni likaisiksi samalla kun ymmärrykseni arkeologian tutkimuksen valtavan laajasta teoriakentästä kasvoi.

Rahoitus on kulttuurintutkimuksessa tietysti ainainen ongelma, mutta tutkimussuunnat ja tutkimuskohteet eivät aivan lähiaikoina tule loppumaan kesken edes Suomen kokoisessa maassa (ehkä etenkään täällä). Erikoistumismahdollisuuksia on melkein loputtomasti lähtien esihistoriallisten tautien tutkimuksesta päätyen sukellustutkimukseen ja arkeologian popularisointiin.

Kuva: Maddie Hentunen

Kuva: Maddie Hentunen. Historiallisen ajan kohteelta löytyi kaivo.

Alan pieni koko ja fragmentoituminen aiheuttaa tietysti omat ongelmansa: työpaikkoja on vähän, tutkimusrahoituksesta on ainainen pula, erikoistumista joutuu usein hakemaan ulkomailta ja Suomessa jostain erikoisalasta kiinnostunut saattaa olla kysymystensä kanssa melkoisen yksin. En ole silti antanut näiden seikkojen lannistaa itseäni. Jo parin opiskeluvuoden aikana olen tavannut useita hienoja arkeologeja, jotka tekevät työtään suhdanteista huolimatta, ja arvostukseni näitä kulttuuriperinnön vaalimisen hiljaisia sankareita kohtaan on kasvanut.

 

 

 

Tähtihetkiä…

Maria:

Kuva: Maria Alatalo. Karlevin riimukivi 900-luvulta.

Kuva: Maria Alatalo. Karlevin riimukivi 900-luvulta.

Hienoimpia kokemuksia arkeologian opinnoissa täällä Linné-yliopistossa on ollut yliopiston järjestämät ekskursiot, joissa pääsimme vierailemaan monien esihistoriallisten löydöksien ja monumenttien luona Öölannissa, Skånessa ja Smålannin alueella. Monituhatvuotisten hautakammioiden ja -kumpujen, laivamonumenttien, riimukivien ja kalliotaiteen näkeminen, kokeminen ja havainnoiminen omassa ympäristössään antoi arkeologian opiskeluun syvyyttä samalla sitoen opiskellut kokonaisuudet laajempaan kulttuuriseen viitekehykseen. Ekskursioiden lisäksi mieleenpainuvimpia kokemuksia oli Skype-keskustelu tunnetun amerikkalaisen kreationistin Michael A. Cremon kanssa arkeologian ja kreationismin suhteesta.

Olin arkeologiaryhmässämme ainut, jolla ei ollut aikaisempaa kokemusta alan opiskelusta. En kuitenkaan kokenut oloani liiemmin ulkopuoliseksi, sillä nykyaikainen arkeologinen tutkimus keskittyy paljolti samoihin teemoihin kuin taidehistoria ja laajempi visuaalisen kulttuurin tutkimus. Suosittelen ehdottomasti alan opiskelua kaikille museotyöstä, kulttuuriperinnöstä ja kulttuurihistoriasta kiinnostuneille.

Maddie:
Olen aina ollut melkoisen hands on -painotteinen ihminen, joten ensimmäiset opetuskaivaukset olivat hieno kokemus. Kaksi viikkoa vantaalaisessa kuopassa oli huomattavasti mukavampaa kuin miltä se kuulostaa. Kenttätyötä on toki monenlaista tunnettujen muinaisjäännösten inventoinnista Senaatintorin hautausmaan kaupunkikaivauksiin, mutta juuri tämä käytännön, teorian ja kohteiden vaihtelevuuden kirjo kiehtoo minua. Ammattiarkeologien kanssa keskustelu etenkin kaivausympäristössä saa ymmärtämään yhä paremmin sen, kuinka suunnaton kokemuksen tuoma ammattitaito monilla on pääkopassaan. Kaikki tutkijaluonteet eivät välttämättä jaa luokkahuoneympäristössä tietoaan aivan luonnollisesti, mutta kun kenttäarkeologin päästää elementtiinsä ja osaa kysyä oikeat kysymykset, on vastassa täysin eri ihminen.

Helsingissä syksyllä 2012 järjestetty arkeologien maailmanlaajuinen EAA-konferenssi oli myös opiskelijalle varsinainen lottovoitto. Kalliit seminaarimaksut sai kuitattua työvuoroilla ja pääsi verkostoitumaan sekä kotimaisten että ulkomaisten ammattilaisten ja opiskelijoiden kanssa.

Kuva: Maddie Hentunen

Kuva: Maddie Hentunen. Kaivaukset ovat vasta melko alussa. Liputetut Minigripit ovat löytöjä. Kuvassa myös kenttäarkeologin perustyövälineet: ämpäri, muurarinlasta eli pelkka ja kihveli.

Lähivuodet tuovat tullessaan toivottavasti tutkimussukeltajakoulutusta, kiviröykkiöitä, lisää kuoppia, loputonta löytöjen laputusta ja numerointia, metsäretkiä, löytämisen iloa, löytämättömyyden tuomaa turhautumista, väittelyä, museoita, uusia jänniä laitteita, hyttysiä, haparoivaa oman tutkimuksen harjoittelua ja hirvittävän kiinnostavaa kirjallisuutta. Jos mikään näistä nappaa, kannattaa hakeutua esimerkiksi Avoimen yliopiston arkeologian kursseille, vierailla yleisökaivauksilla tai napata tuttua arkeologian opiskelijaa tai arkeologia hihasta, jos arkeologien ammattikuntaan liittyminen ei tunnu omalta.

Jos ala sen sijaan kiinnostaa enemmänkin, tällä hetkellä arkeologiaa on mahdollista opiskella Suomessa Helsingin, Turun ja Oulun yliopistoissa. Kulttuuriperinnön arvostus ei taloudellisen taantuman aikoina kenties ole huipussaan, mutta uskon ja toivon tilanteen tästä vielä paranevan, eikä siihen välttämättä tarvita edes Indya.