Nörttitytöt

Leffaposteri, kuva via Wikipedia

Green Lantern on sarja DC Comicsin supersankarihahmoja, jonka supervoima tulee sormuksesta, joka pystyy tuottamaan kiinteitä asioita omistajansa tahdosta. Käytännössä sormus pystyy tuottamaan mitä tahansa sen omistaja pystyy kuvittelemaan niin kauan kuin tällä riittää tahdonvoimaa sen käyttämiseen. Toki sormus tulee aika-ajoin myös ladata nimenmukaisesta lyhdystä. Pelkkä sormuksen hallussapito ei riitä voiman saavuttamiseen vaan sormus valitsee kantajansa.

Tästä päästäänkin Warner Brosin 2011 elokuvaan Green Lantern, joka on sanalla sanoen huono elokuva. Tämä tuskin tulee kenellekään yllätyksenä enää näin kauan elokuvan julkistuksen jälkeen, mutta pakkohan se on sanoa. Suurin syy tälle arvostelulle on yksinkertaisesti se, että tarinankertojat voivat oppia paljon enemmän huonosti toteutetuista tarinoista kuin hyvin toteutetuista.

Elokuva alkaa suhteellisen pitkällä selityksellä Green Lanternien ja elokuvan pääpahiksen, Parallaxin, historiasta. Yksi yleisimmistä kirjailijoille annettavista ohjeista on, että tämä on erityisen huono tapa aloittaa tarina. Ja sille on hyvä syy.

Tämän jälkeen tapaamme Hal Jordanin, päähenkilön jota ei voi rehellisesti kuvailla millään muulla sanalla kuin nutipää. Hän aloittaa roolinsa nukkumalla pommiin päivänä, josta satojen ihmisten työpaikat ovat riippuvaisia ja jossa hän itse esittää suurta osaa. Työmatkallaan hän vaarantaa kaikki matkan varrella vastaantulevat paketoimalla lahjaa sanomalehtipaperiin ajaessaan. Tämän jälkeen hän tuhoaa paitsi oman F-35 hävittäjänsä kuin myös työnantajansa mahdollisuudet heidän tarvitsemastaan armeijan hankintasopimuksesta. Ja jos tämä ei vielä riitä, ainoa yritys tehdä Halista jotenkuten pidettävä epäonnistuu täysin, kun tämä menee tapaamaan veljenpoikaansa, joka on jo kuullut setänsä joutuneen lento-onnettomuuteen. Näiden kaikkien rikkeidensä lisäksi Hal valittaa läpi koko elokuvan miten surkea ja hyödytön ihminen hän on. Ja suoraan sanottuna, ainakin tämä katsoja on kyllä täysin samaa mieltä hänen kanssaan. Menisin jopa niin pitkälle, että ilmaisisin hämmennystä, että miksi Hal oikeastaan ansaitseekaan sen pari tuntia aikaamme, jota hänelle uhraamme?

Hal on kaikkinensa täysin tyhjä ja varastettu hahmo (tässä elokuvassa, sarjakuvissa Hal Jordanilla on pitkä ja värikäs historia). Hänen dramaattinen, vammauttava menneisyytensä on varastettu Top Gunista jopa lähes kuva kuvalta. Hänen suuri kasvuhetkensä tulee tyhjästä. Häntä ympäröivät ihmiset (ja niitähän riittää) vaikuttavat olevan paikalla vain luodakseen hänelle dramaattisia hetkiä, jotka kuitenkin täydellisen kontekstin puutteen vuoksi tuntuvat lähinnä melodramaattisilta.

Kaikki muutkin hahmot ovat aivan yhtä turhia. Halin suuri rakkaus, Carol, jota hän on kohdellut ilmeisesti aina yhtä huonosti pyörii Halin ympärillä odottamassa, että tämä kasvaisi aikuiseksi. Päivänä jolloin Hal on juuri tuhonnut Carolin työnantajan, luultavasti tämän uran, sekä tämän isän elämäntyön, Carol pystyy ajattelemaan vain ja ainoastaan Halia ja mitä Hal tuntee ja miten Hal voi. Voin avoimesti myöntää huutaneeni televisiolle tässä kohtaa ensimmäisellä katselukerralla. Hänen parhaan ystävänsä ainoa tehtävä on ilmeisesti toimia vuoroin aivottomana fanboyna ja Halin pahimpana kriitikkona. Pääpahis Parallax on lähinnä muodoton, maailmoja syövä massa – kirjaimellisesti piirrettyjen pahis – jolla on naama ilmeisesti ainoastaan siksi, että se voidaan erottaa Fantastic 4: Rise of the Silver Surferissa esiintyneestä Galactusista. Ainoa joka suoriutuu tehtävästään millään muotoa on Parallaxin maanpäällinen minioni, Hector Hammond, jonka nopea vajoaminen pimeyteen ja pelkoon tarjoaa enemmän tunnelatausta kuin kaikki Halin kohtaukset yhteen mytättynä. Jopa Green Lantern Corpsin näennäinen johtaja, Sinestro, on epälooginen ja heiluu laidasta laitaan vailla selkeää motivaatiota.

Juteltaisiinko vielä hetki elokuvan erikoistehosteista? Ne ovat suoraan sanottuna jotenkin oudon kökköjä. WB päätti jostain täysin käsittämättömästä tuottaa koko Hal Jordanin puvun tietokoneella. Ja vaikka tulos on sinällään kaunis, maassa tapahtuvissa kohtauksissa se on selkeän irrallinen ympäröivästä maailmasta ja ulkoavaruuden kohtauksissa se saa Ryan Reynolds paran näyttämään pelkältä kelluvalta päältä. Ja siinä missä hänen teostensa on varmastikin haluttu säilyttävän sarjakuvamainen ja hieman epätodellinen fiiliksensä, se ei välttämättä ole täysin tarkoituksenmukaista itse sankarille. Erityisesti Maassa efekti muistuttaa usein lähinnä 80-luvun erikoistehosteita.

Olen yrittänyt miettiä, miksi inhoan tätä elokuvaa niin paljon, sillä tämä ei millään muotoa ole huonoin ikinä näkemäni elokuva (Transformers 2, Haywire ja Elektra ovat kaikki kovia kilpailijoita siitä asemasta). Luultavasti se johtuu siitä, että sen potentiaalin tahallinen tuhoaminen vaan aiheuttaa alkukantaisen reaktion jossain päin aivojani. Ennen Nolanin Batmaneita se nyt vain oli itsestäänselvää, että Warner Bros ei osaa tehdä supersankarielokuvia. Mutta Nolan muutti standardeja ja ainakin itseäni on Green Lanternissa aina kiehtonut mahdollisuus luoda mitä tahansa, mitä pystyy kuvittelemaan. Tällä elokuvalla oli paljon potentiaalia tulla todella loistavaksi, mutta sen sijaan siitä tehtiin, no… Niin.

Kaiken kaikkiaan suosittelen jättämään koko elokuvan väliin, jos on tähän asti onnistunut sitä välttämään, ellei sitä aio katsoa esimerkkinä siitä, miten asioita ei kannata tehdä. Myönnettäköön, toisella katselukerralla elokuva oli parempi, mutta luultavasti vain siksi, että sitä osasi jo valmiiksi inhota.

geekgirl_64x64_hirveepissis

Hirvee pissis

PS. Katsoin elokuvan kahdesti, koska ensimmäisellä kerralla halusin nähdä sen ja toisella kerralla kirjoitin tämän arvostelun, yritettyäni aktiivisesti unohtaa sen traumatisoineen ensimmäisen kerran.