Perjantai 23.11. kello 04:15:
Hanna: Onks kaikki nyt siis, hyvänen aika, valmista?
Nora: Maijan psykoosit siis printattavissa?
Maija: Joo. Mut nyt mä vedän hetken sikeitä.

Keskustelu vaikuttaa varmasti hämmentävältä, jollet ole itse koskaan toiminut liveroolipelin pelinjohtajana. Pelipäivää edeltävä ilta tuppaa aina venymään epäinhimillisen pitkäksi ja asioita hoidetaan maksimivauhdilla vaikka aivot ovatkin jo vankasti narikassa. Tällä kertaa aika hupeni eri syystä kuin yleensä, sillä meidän oli määrä lähteä lentokentälle vain hetkeä myöhemmin. Meidät kun oli kutsuttu Osloon vetämään peliä Grenselandet -nimiseen liveroolipelitapahtumaan.

Grenselandet on Fantasiförbundetin ja Lajvfabrikenin järjestämä vuotuinen, kansainvälinen larppitapahtuma. Tapahtumassa järjestetään kahden päivän aikana toistakymmentä lyhyttä, jo aikaisemmin pelautettua larppia joista suuri osa on kansainväliselle yleisölle entuudestaan tuntemattomia. Pelejä oli tänä vuonna Suomen lisäksi Norjasta, Ruotsista, Italiasta, Tanskasta ja Valkovenäjältä. Osallistujia oli aina Palestinasta asti, mutta me olimme ainoat osallistujat Suomesta.

Grenselandetin ongelma on ilmeinen. Vaikka pohjoismaissa järjestetäänkin pelejä varsin ahkerasti, ei hyviä lyhyitä ja lavastukseltaan minimalistisia con-pelejä (“chamber larps”) tahdo löytyä tarpeeksi tapahtuman tarpeisiin nähden. Alati kasvava, nälkäinen yleisö vaatii uutta ja tasokasta pelattavaa ja järjestäjät pyrkivät jatkuvasti löytämään uusia pelejä ystävien ja tuttavien kautta. Tällä tavalla myös pelimme My Mad Mad Carousel (MMMC) päätyi tapahtuman ohjelmistoon.

Kaksi röda-gubbenia, mitä ihmettä??
(Picture: Red Men by boulanger.IE/Flickr)

Meistä kolmesta pelinjohtajasta kukaan ei ollut aikaisemmin osallistunut kansainväliseen coniin, ei edes Solmukohtaan vaikka se järjestettiin Suomessa kesällä 2012. Lähdimme matkaan innokkaina untuvikkoina, ja kokemus osoittautui varsin hienoksi.

Lähdimme matkaan Helsinki-Vantaalta varhain perjantaiaamuna. Saavuimme Osloon ja hakeuduimme keskustaan, jossa söimme aamiaista ja pohdimme Norjan huimaa hintatasoa sekä Oslolaisia liikennevaloja. (Eihän kahdessa punaisessa ukossa ole mitään järkeä, eihän?)

Grenselandet järjestettiin Chateau Neuf nimisessä Norske Studentsamfundetin rakennuksessa. Paikka oli aivan metroaseman kupeessa joten sinne oli helppo matkustaa. Chateau Neuf sisälsi kokoustiloja, studiotiloja, toimistotiloja sekä rutkasti baareja.

Järjestäjät olivat toivoneet meidän pelauttavan pelimme kahdesti – lauantaiaamuna sekä lauantai-iltapäivänä. Näin ollen koko lauantai oli pyhitetty omalle pelille, ja pääsimme kokeilemaan pohjoismaista larppitarjontaa ainoastaan perjantaina ja vain yhden pelin verran.

The Kick Inside & The Dreaming

Kokeilemamme the Kick Inside ei ole uusi peli pohjoismaisella kentällä. Se pelautettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010 Ruotsissa järjestetyssä Knutpunktissa, mutta hyväksi todettuna ja suosittuna pelinä se oli saanut paikan myös vuoden 2012 Grenselandetin ohjelmistosta. Tällä kertaa the Kick Inside yhdistettiin sisarpeliinsä nimeltä The Dreaming ja kahden pelin yhdistelmä keskittyi neljän hahmon elämänvaiheisiin.

Peli pelattiin Dogvillemäisessä tilassa: studion mustaan lattiaan oli merkitty maalarinteipillä talon pohjapiirrustus, joka toimi pelialueena.  Pelaajat jaettiin neljän henkilön ryhmiin. Jokaisessa ryhmässä yksi pelaaja pelasi Oliviaa, yksi Agnesia, yksi Thomasia ja yksi Marcusia. Hanna, Nora ja minä päädyimme eri ryhmiin mutta me kaikki pelasimme Oliviaa. Minä pelasin teini-ikäistä Oliviaa, Nora aikuista Oliviaa ja Hanna vanhaa/keski-ikäistä Oliviaa. Olimme siis osa samaa jatkumoa, ja pääsimme pelin rakenteesta johtuen seuraamaan toistemme pelaamista ja sitä, mitä Olivialle eri elämäntilanteissa kuului. Pääsimme pelin lopuksi keskustelemaan toistemme kanssa ja ainakin teini-Olivia sai kuulla rohkaisevia sanoja vanhemmilta versioiltaan.

Pelin pelimekaniikka oli meille kaikille ennestään tuntematon. Olemme tottuneet vahvasti immersiiviseen pelaamiseen ja tuntui aluksi omituiselta pelata näytelmämäistä kohtausta muiden ryhmien seuratessa sivusta. Pelinjohtaja keskeytti kohtauksen huutamalla “cut”, ja sen myötä siirryimme off-game alueelle seuraamaan seuraavan ryhmän pelaamista. Pelin edetessä ryhmät ryhtyivät pelaamaan samanaikaisesti, ja peliin tuotiin alati uusia peliteknisiä asioita jotka veivät peliä meille totutumpaan suuntaan ylläpitäen kuitenkin pelin jännittävää ja irrallista tunnelmaa.

Vaikka peli vaikutti näkökulmastamme oudolta, oli se kuitenkin mukava kokemus ja oikein hyvä peli. Oli hienoa päästä kokeilemaan jotakin muuta kuin sitä tuttua ja tavallista johon olemme omissa piireissämme tottuneet. Lisäksi peli, jossa oli yli kaksikymmentä pelaajaa, oli loistava tapa aloittaa varovainen tutustuminen muihin vieraisiin.

MMMC ja sen saama vastaanotto

Meidän tehtävämme oli siis tutustuttaa kansainvälinen yleisö kahteen kertaan Ropeconissa pelautettuun My Mad Mad Carouseliin. Peli on alkujaan Hanna Viitasen, Nora Nivan ja Katri Luostarisen luoma – oma roolini on ollut toimia avustavana pelinjohtajana ja sellainen olin tälläkin kertaa.

Oliverin omakuva 1.
Hahmon narsistinen persoona yritti taltioida itsensä
jyrkästä alakulmasta korostaakseen omaa suuruuttaan.

MMMC on peli viidestä dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä kärsivästä potilaasta. Näistä viidestä henkilöstä jokaisella on kaksi persoonaa joita pelaa kaksi eri pelaajaa kahdessa eri samanaikaisessa todellisuudessa (eli vierekkäisissä huoneissa). Hahmot joutuvat myös psykoositilaan, jossa he saavat suggestioita alitajuntaa pelaavalta pelinjohtajalta. Peli on hämmentävä kokonaisuus jossa liikutaan todellisuuden ja psykoosin välillä, ja jossa koetaan miltä tuntuu herätä äkisti todellisuuteen jossa et hetki sitten ollut läsnä, mutta jossa toinen persoonasi on juuri kaivanut sinulle kuoppaa…

Oliverin omakuva 2.
Hahmon pessimistinen persoona
näki itsensä ja maailman tyhjänä tuolina.

MMMCon pelinjohtajien kannalta varsin rankka rupeama, ja meitä pyydettiin pelauttamaan peli kahdesti yhden päivän aikana. Oli alusta asti selvää, että tulisi olemaan varsin rankkaa pelauttaa peli kahdesti – mutta suhtauduimme tähän haasteena. Oli hienoa tutustuttaa 20 henkilöä peliin yhteen pelautukseen mahtuvan 10 henkilön sijaan, mutta jalat huusivat kieltämättä hallelujaa lauantai-iltana.

En osaa kertoa teille yksityiskohtia siitä mitä pelautuksissa tapahtui, sillä kokonaisuutta on vaikea hahmottaa jollei ole itse kokemassa peliä sisältäpäin. Näin ollen myös pelinjohtaja on hieman pihalla. Peli alkaa kuitenkin siitä, että hahmot tapaavat uuden vertaistukiryhmänsä jonka kaikki jäsenet kärsivät useammasta persoonasta sekä muista omituisuuksista. Seurueeseen kuuluu mm. aviopari, ja koska heistä molemmat omaavat kaksi persoonaa, kuuluu heidän avioliittoonsa kahden henkilön sijasta neljä. Yhteentörmäyksiltä ei vältytä kun soppaan sekoitetaan vielä muutamia muita vahvoja persoonia sekä muutama kynnysmatto.

Aamun pelautus koostui selvästi pohdiskelevista ja rauhallisista pelaajista, kun taas iltapäivän pelautuksessa oli hirvittävän paljon rohkeita heittäytyjiä. Tuntui hienolta pelinjohtaa kokeneita ja osaavia pelaajia jotka lähtivät (pelin hämmentävästä luonteesta huolimatta) antaumuksella mukaan hahmojen maailmaan. Hahmot ovat omalla tavallaan karikatyyrejä, joten osaava pelaaja löytää helposti jotakin mihin tarttua. Samalla oli erityisen hieno nähdä kuinka muutama (lähestulkoon) ensikertalainen sai jutun juonesta kiinni pelimme aikana. Eräs pelaaja kertoi pelin jälkeen osallistuneensa elämänsä aikan vain kolmeen larppiin, ja MMMC oli peleistä ensimmäinen jossa hän koki tajuavansa harrastuksen todellisen hienouden. Se, jos mikä lämmittää uupuneen pelinjohtajan sydäntä! Lisäksi useampi henkilö lähestyi meitä kysyen, olisiko mahdollista saada pelauttaa MMMC omassa kotimaassa, ja muut vaikuttivat hyvin tyytyväisiltä ja innostuneilta tästä Grenselandetin ainoasta suomalaispelistä. Tehtävä lienee osaltamme kaikin puolin suoritettu.

Lauantai-ilta oli hyvä hetki irrotella yhdessä muiden osallistujien kanssa. Juhlat Fantasiförbundetin tiloissa venyivät aamuun asti, ja juhlien päätyttyä tuntui onnekkaalta että lentomme Helsinkiin lähtisi vasta illalla. Ehdimme ennen lähtöämme osallistua myös Knutepunktin suunnitteluworkshopiin ja syömään pizzaa yhdessä muiden kanssa. Ilmasuklaata ostimme liiaksi asti, mutta tulipahan sitä ainakin syötyä.

Grenselandetin myötä olemme kokemusta ja muutamaa uutta ystävää rikkaampia. Oli mukava kokea kansainvälinen con, saada hyvää ja rakentavaa palautetta pelistä sekä päästä katselemaan naapurimaan hämmästyttävän tutunoloisia maisemia – niin jos vuoria ja tunneleita ei lasketa. Hyvä että tuli lähdettyä.

Ja kiitos matkaseurasta Nora ja Hanna!

Lue lisää tapahtumasta ja peleistä:
grenselandet.net