“Sanonpahan vaan”
“Etkö sä nyt vitsiä ymmärrä?”
Suosittu tapa siirtää vastuuta töykeistä sanomisista ja huonoista käytöstavaoista on vähätellä sanojen merkitystä. Yritetään väittää, että ei haukku haavaa tee ja ei pitäisi antaa sanojen satuttaa. No ei tee haavaa, mutta sanat voivat dramaattisimmillaan vaikuttaa jopa aivojen fyysiseen rakenteeseen.
Neuroplastisuus
Aivojen kuviteltiin kauan jäävän staattiseen tilaan ihmisen aikuistuttua. Viimeisen parin vuosikymmenen ajan on kuitenkin neurobiologian alueella tehty suuria löytöjä, joista mahdollisesti merkittävin on neuroplastisuus. Tutkijat ovat havainneet, että aivot jatkavat muuttumistaan pitkälle aikuisuuteen, jossain määrin jopa kuolemaan asti. Aivot kasvattavat lisää massaa esimerkiksi raajan menetyksen ja uuden oppimisen seurauksena. Samoin myös jooga/meditaatio muuttaa aivojen rakennetta, kasvattaen esimerkiksi stressinsietoon liittyviä alueita ja pienentäen mantelitumakkeen alueen aivomassaa. Mantelitumakehan on vastuussa esimerkiksi aggressiivisuudesta ja stressireaktion säätelystä. Rottakokeissa on havaittu, että jatkuvan stressin tilanteissa mantelitumakkeen massa kasvaa jo viikossa huomattavasti ja ilman vastustavia toimenpiteitä (kuten sitä meditaatiota, jota on kohtalaisen vaikea järjestää rotille) se jää suuremmaksi ja siten myös vaikuttaa stressihormonien määrään kehossa sekä eläimen reaktioihin ihan normaaleissa tilanteissa. Lisäksi esimerkiksi lapsia tutkittaessa on havaittu että jakamaan opettaminen vähentää väkivaltaisen reaktion todennäköisyyttä
Ja miten tämä liitty yhtään mihinkään?
Tästä päästäänkin trolleihin ja toistuviin raiskausuhkauksiin/-“vitseihin”. Hyvin yleinen naisten verkossa kohtaama trollauksen ja yleisen kohtelun muoto on juurikin nämä toistuvat “I’m gonna rape you”-tyyppiset “vitsit”. Yksikään näistä yksittäisistä tapauksista ei itsessään ole mitenkään merkittävä, mutta yhdessä yleisen raiskauskulttuurin kera ne joka tapauksessa muodostavat enemmän tai vähemmän jatkuvan uhkatilan, joka puolestaan vaikuttaa suurestikin jokaisen sitä kokevan aivoihin ja sitä kautta heidän elämäänsä.
Eikä vaan ne muut
Tutkimuksissa on myös havaittu, että toistuva herjasanojen käyttö muuttaa myös ihmisen omaa maailmankuvaa suvaitsemattomammaksi ja ennakkoluuloisemmaksi jo ihan muutaman tunnin sisällä. Muutokset eivät ole näin lyhyen ajan jälkeen yleensä pysyviä, mutta kuten yllä, jatkuvasti toistettuna tämäkin vaikutus jää pysyväksi.
Kamalinta kuitenkin tyypillisten haukkumasanojen ja loukkausten käytössä on ehkä kuitenkin se, miten täydellisen mielikuvituksettomia ne ovat. Kuka tahansa känninenkin troglodyytti pystyy heittämään “lutka” tai “lesbo” hänet juuri torjuneelle naiselle ja toki jopa satunnaisille ohikulkijoille, kun taas järkevän kritiikin aikaansaaminen vaatii jo ajattelukykyäkin. Tämä lienee kuitenkin jotain, mitä tyypilliseltä trollilta on turha odottaa.
Sanamme ja puheemme ovat lähes ainoita asioita, jotka erottavat meidät muista eläimistä. Hylätkäämme siis vääristyneet tekosyyt, jotka väittävät niiden olevan merkityksettömiä ja syrjään heitettäviä.
> yhdessä yleisen raiskauskulttuurin kera
http://en.wikipedia.org/wiki/Rape_culture
“Rape culture is a concept used to describe a culture in which rape and sexual violence are common and in which prevalent attitudes, norms, practices, and media normalize, excuse, tolerate, or even condone sexual violence.”
Vallitseeko kirjoittajan mielestä Suomessa yleinen raiskauskulttuuri, jossa raiskaukset ja seksuaaliväkivalta ovat jokapäiväinen asia ja missä yleinen asenne kansalla ja medialla on että raiskaukset ovat ok tai ei niin hirveen paha juttu?
Subjektiivisesti voin sanoa, että yleinen mielipide kansalla on, että raiskauksista pitäisi nimenomaan tulla nykyistä rankemmat tuomiot – eli melko kielteinen näkökulma, joka ei vahvistaisi tuon raiskauskultuurin preesenssiä Suomessa.
Suomessa raiskauskulttuuri näkyy esimerkiksi oikeuskäytännössämme, jonka mukaan raiskauksen yhteydessä käytetyn väkivallan vähyys alentaa tuomiota(http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Hovioikeuden+lapsiraiskaustuomio+ei+saa+ymm%C3%A4rryst%C3%A4/1135247354504), mutta kun väkivaltaa käytetään se ei myöskään kasvata raiskauksen tuomiota (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010020211035554_uu.shtml). Se näkyy siinä, että valmennettaviensa alaikäisten hyväksikäytöstä tuomittu saa jatkaa alaikäisten valmentamista (http://www.nelonen.fi/uutiset/kotimaa/uutinen/seksuaalirikoksista-tuomittu-ratsastusvalmentaja-saa-jatkaa-valmentamista). Se näkyy siinä, että Vesa Keskinen vapautettiin raiskaussyytteistä, koska tyttö ei muistanut mitään, jonka mun käsitykseni mukaan yksinään olis pitäny olla todiste lain kohtaan “Pakottamisesta seksuaaliseen tekoon tuomitaan myös se, joka käyttämällä hyväkseen sitä, että toinen tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan itseään”. Se näkyy siinä, että poliisi virallisessa moodissaan neuvoo naisia siitä, miten välttää raiskatuksi tulemista, mutta ei neuvo miehiä siitä, miten välttää raiskaamista (http://ylioppilaslehti.fi/2011/05/lutkamarssi/ , kun olin 18 oli Hesarissa mielipidekirjoitus myöskin poliisiksi omalla nimellään tunnistautuvalta, jossa selitettiin pitkän kaavan mukaan sitä, miten naiset itse aiheuttavat sen, että heidät raiskataan). Se näkyy siinä, että kun poliisi virka-asemaansa hyväksikäyttäen järjestää tytön tilanteeseen, josta tämä ei pääse pakoon ja sitten raiskaa ja kuvaa, häntä ei silti tuomita virka-aseman väärinkäytöstä (http://yle.fi/uutiset/syyttaja_valittaa_poliisin_raiskaustuomiosta/5503655). Se näkyy siinä, että avioliitossa tehty raiskaus ei ole ollut rikollista vielä edes kymmentä vuotta.
Se näkyy myös trollikommenteissa tähän blogiin, joiden mukaan esim pelkästään meidän olemassaolomme on tarpeeksi syytä “hyväillä pesäpallomailalla” (mehän ei siis julkaista trollikommentteja, mutta se ei tarkota sitä etteikö me saada niitä). Se näkyy myös siinä, että poliisin mielestä tuo ei ole tarpeeksi selkeä ja kohdistunut uhkaus, että sille mitään muuta tehtäisiin kuin alentuvaan sävyyn todettais, että me ylireagoidaan.
Raiskauskulttuuri näkyy myös siinä, että Suomessakin edelleen miehen raiskaus on lähinnä vitsi ja edes hätäkeskus ei välttämättä reagoi miesten kokemaan parisuhdeväkivaltaan. Se näkyy siinä, että Mervi on yleisesti halveksittu oman tilanteensa aiheuttaja, kun Matilla on oma TV-sarja.
Mielestäni paras yhteenveto raiskauskulttuurista on tämä Shakesvillen postaus : http://www.shakesville.com/2009/10/rape-culture-101.html Voitko rehellisesti väittää, että et koskaan ole törmännyt esimerkkeihin Suomalaisessa yhteiskunnassa?
Pöh, ei sitten linkit tulleet oikein, että sais suoraan klikattua.
Nähdäkseni raiskauskulttuurin käsitteen voi ymmärtää samalla tavalla kuin “juomakulttuuri” tai “kirjallinen kulttuuri”. Absolutismi on osa juomakulttuuria, seksistä pidättäytyminen osa seksuaalista kulttuuria. Osa kirjallista kulttuuria on tapa, jolla kirjoja luetaan – tai syyt, joilla ne jätetään lukematta.
Raiskauskulttuuri – tapa jolla raiskataan, ratkaisut, joilla raiskauksia edistetään- on toki jokaisessa maassa.
Kannattaa kysyä tykönään myös, millaisista raiskauksista niitä ankarampia tuomioita tahdotaan? Miesten raiskauksissa? Parisuhteessa tapahtuneissa raiskauksissa? Vai hyvin harvinaisissa puskaraiskauksissa, joita tahdotaan jostain mystisestä syystä pitää jatkuvasti raiskausten prototyyppinä?
Ilkeitä asioita “vitsillä” sanovien sisarryhmä on “Ei millään pahalla, mutta”-tyypit.
On väärin siirtää vastuu sanotusta loukkauksesta kohteelle toteamalla sen olleen “vain vitsi” tai “hyvää tarkoittava neuvo”. Loukattu osapuoli on edelleen aivan yhtä loukattu, mutta saa harteilleen vielä huumorintajuttomuuden manttelin, kun ei nyt vitsiäkään ymmärtänyt.
Ilkeissä kommenteissa on vielä sekin ikävä puoli, että ne todellakin jäävät kalvamaan pitkiksikin ajoiksi.
Ihmiset tuntuvat ymmärtävän sekä sananvapauden että korrektin käytöksen aivan väärin. Jokainen ihminen kuitenkin on henkilö ja heitä tulee kohdella sen mukaan, vaikkei kaikista pitäisikään. Ja sananvapaus ei anna vapautta tai oikeutta huudella solvauksia ja vihapuheita kadulla tai muualla. Sananvapaus antaa vapauden ja oikeuden ilmaista mielipiteensä asiallisessa muodossa toisia halveeraamatta. Ei pitäisi olla niin vaikeaa.
Muuten oikein hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoitus, mutta jäin kaipaamaan enemmän linkkejä tutkimuksiin. Tieteeseen pohjautuvassa artikkelissa olisi hyvä olla kunnon lähdetiedot, jotta lukija voi itsekin havaita samat asiat.
Hyvä pointti, yritän löytää kaikki lähteet jahka pääsen kotiin kirjojeni ääreen. 🙂
Jan: Ootko kuinka tarkasti lukenut esim. raiskausuutisointiin liittyviä nettikeskusteluja? Yleinen mielipide tuntuu tosiaan olevan, että raiskauksesta pitäisi saada kovempia tuomioita, varsinkin lasten raiskaamisesta. Paitsi tietenkin jos kyseessä on teinityttö, joka “käyttäytyy ja meikkaa kuin aikuinen ja vokottelee miehiä niinkuin paraskin pikkuhoro” (esim. Tamperelaisen tanssikoulun viimeaikainen tapaus). Tai jos uhri on itse “kerjännyt raiskatuksi tulemista”, ollut humalassa, ollut yöelämässä, pukeutunut väärin, ollut vapaaehtoisesti raiskaajansa kanssa samassa tilassa, ollut parisuhteessa raiskaajansa kanssa, ollut etnisen tai seksuaalisen vähemmistön edustaja, antanut ymmärtää mutta sanonutkin ei, ollut kyvytön tappelemaan vastaan, ollut seksityöläinen jne. Tällaisissa olosuhteissa raiskaus ei koskaan ole niin kauhean väärin, ainakin jos nettikeskustelijoilta kysytään. Raiskausvitsit ovat kaikkien mielestä hirmu hassuja, ja niiden kritisointi on toki sananvapauden rajoittamista. Raiskauksella uhkailu on toki vitsi sekin. Feministien vuoro -blogin Anita Sarkeesian -kirjoituksen kommenteissa antifeministit ajavat kovasti ajatusta, että raiskaus ei ole raiskaajan kannalta väkivaltaa, vaan seksiä, ja teon laukaisee seksin puute. Ja aina toki pitää muistaa (kiitos hs.fi:n anonyymit kommentoijat _joka ikisessä raiskausuutisessa ikinä_), että raiskauksista syytetään aiheetta jatkuvasti, itseasiassa suurin osa raiskaussyytöksistä on perättömiä, ja ne ovat yhteiskunnassamme huomattavasti suurempi ongelma, kuin ilmiselvä raiskauskulttuurin olemassaolo.
Noin niinkun tiivistettynä. Enemmänkin vastaavia keskusteluja ja mielipiteitä varmaan löytyy nopsaan kun katsoo.
Jos se yhtään lohduttaa, en yhtään väheksy kertomiani raiskausvitsejä tai niiden aiheuttamia reaktioita. Suorastaan päin vastoin. En itsekään pidä niistä, mutta koen ne tärkeäksi tavaksi murtaa tabua, joka raiskauksen ympärillä on. Jos jokin raiskauskulttuuri meillä on, se on sellainen jossa raiskauksesta on rakennettu murhaakin kauheampi, myyttinen rikos jonka tekijät (tai epäillyt) eivät ole oikein ihmisiä ollenkaan.
Tuomiot on jo murhien ja (pysyvästi) vammauttavien pahoinpitelyjen tasolla, todistustaakan osalta ei saisi noudattaa samaa oikeusperiaatetta, joka _kaikkien_muiden_rikosten_ osalta pitää oikeusmurhaa pahempana kuin syyllisen vapauttamista. Ei siitä ole kauaakaan, jolloin standardivastaus perättömien ilmiantojen suhteen oli “miksi kukaan nainen siitä valehtelisi?” Julkisiin rekistereihinkin seksuaalirikolliset pitäisi saada kun eivät ole ihmisiä ollenkaan. Toisin kuin murhaajat. Murhaajia toki voidaan sopeuttaa yhteiskuntaan, raiskaajille pitäisi vaihtaa korjaava oikeusperiaate kostavaan.
Strauss-Kahn menetti työpaikkansa, hyvin mahdollisen presidenttiyden ja elämänsä pelkkään perättömään ilmiantoon. Dominiqueta ei toki kannata liikaa sääliä, mutta kaikki eivät ole yhtä hyväosaisia ennalta. Assangea jahdataan raiskaajana kondomin unohtamisesta. Epäkohteliasta ja ehkä jopa jonkin asteen seksuaalinen hyväksikäyttö? Varmasti. Raiskaus? Ei.
Yritä tässä nyt sitten purkaa huora/madonnamyyttejä, kun raiskaus on jotain joka jättää ikuisen henkisen arven ja tekee susta epäkelvon. Jarpilta leikattiin peukalo ja Matti puukottelee kavereitaan ja vaimoaan. Ei hyvä, mutta jengi pääsee pahoistakin vastoinkäymisistä yli. Duudsoneiden tapauksessa tekivät siitä vielä uran ja rikastuivat. Jotenkin luulisi, että rakentavampiakin tapoja suhtautua raiskausten(kin) uhreihin olisi, kuin terapiaputket ja ryhmäsääli.
Lutkamarssitkin on vähän koomisia. Olin toki eturivissä nauttimassa bileistä ja hurraamassa silloiselle – jälkikäteen päälle jäi lähinnä vaivaannus. Ei sillä että pukeutumisella tuskin on paljon tekemistä raiskausten kanssa (sen sijaan esim. seuralla ja päihteiden käytöllä on hyvinkin paljon) – mutta yleensä nyt on ihan normaalia jos poliisi ammattilaisena ja kymmeniä rikosilmoituksia päivässä käsittelevänä kertoo, ettei tietyissä maissa tai paikoissa kannata pitää lompakkoa väärässä paikassa, ettei lasten kannata lähettää kuviaan tuntemattomille tai syödä tuntemattomia lääkkeitä.
On tyhmää syyttää uhreja rikoksista – mutta on lapsellista sivuuttaa kokeneiden asiantuntijoiden neuvot jos ne eivät ole mieleisiä. Naurettavaa on juhlia herneitä nenässä strippausbileillä. En nähnyt marssilla itsenäisiä, vahvoja ihmisiä – näin porukkaa, jotka luulevat olevansa oikeutettuja elämään turvakuplassa ilman tyydyttäviä taitoja riskinhallinnasta.
Ylipäänsä se, että raiskauksesta voi nykyään puhua pahimman myötäilysadun ohi ja kyseenalaistaa dogmaa on ollut ison vaivan takana. En ole ylpeä siitä, että loukkaan ihmisiä. Saan varmasti vielä monta ihmistä itkemään. Näen sen pienempänä pahana, koska uskon siihen mitä väitän. En pidä kiusaamisesta, mutta vielä vähemmän ilmaisuvapauden rajoittamisesta. Raiskaus on ikävä rikos jota pitää kohdella sen vaatimalla vakavuudella. Ei yhtään sen vähempää, ei yhtään sen enempää.
Ikävintä ihmisoikeuksissa on se, että myös kaikenmoisilla kelmeillä on ne. Tuen “raiskauskulttuuria”, koska näen sen (mielipiteen-, ilmaisunvapauden ja reilun oikeudenkäynnin) ihmisoikeuskysymyksenä.
Nettisensuurikysymyksissä, pedofiliahysteriasta, sananvapaudesta jne. suosittelen tutustumaan esim. EFFIn aikaansaannoksiin viime vuosilta.
Noniin. Anonyymit. Suosittelen teitä kahta lukemaan tänne kirjoittamani tekstin “Raiskaus on ruma sana” ja pohtimaan hetken omia kommenttejanne.
“Jos se yhtään lohduttaa, en yhtään väheksy kertomiani raiskausvitsejä tai niiden aiheuttamia reaktioita.” ei ole hyvä aloitus jos haluat myöhemmin tekstissä esittää pari ihan järkevääkni argumentaatiota, nimittäin se että kerrot näitä vitsejä tarkoittaa että väheksyt. Nimittäin uhkaus on uhkaus vaikak päällään seisoisi. Netti valitettavasti antaa liikaakin mahdollisuuksia tehdä näitä uhkauksia ja “vitsejä” anonyymisti. Ja tämän anonyymiyden takia poliisi ei asiaan kauheasti pääse puuttumaan.
“Tuen “raiskauskulttuuria”, koska näen sen (mielipiteen-, ilmaisunvapauden ja reilun oikeudenkäynnin) ihmisoikeuskysymyksenä.” En tiedä mitä tähän vastata. Tuet uhkailua koska se on sananvapautta…
Ja mitä vääriin syytöksiin ja reiluihin oikeudenkäynteihin tulee, niin niitä tulee kaikissa rikoksissa. Esimerkiksi Strauss-Kahn menetti työpaikkansa raiskaus syytöksen takia. Hän olisi vointu menettää sen myös pahoinpitely syytöksen, lapseen tai eläimeen sekaantumis syytöksen tai jonkun muun takia.
Tämän kirjoituksen suurin merkitys meni nyt nätisti teiltä molemmilta ohi, nimittäin Nina kirjoitti siitä miten sanat saattavat vahingoittaa ihan kirjaimellisesti toisia. Ja muuttaa niiden sanojaakin.
Vaikka olen osin samaa mieltä viestisi kanssa, en voi olla puuttumatta pariin kohtaan.
Kirjoitit aluksi:
“Jos se yhtään lohduttaa, en yhtään väheksy kertomiani raiskausvitsejä tai niiden aiheuttamia reaktioita. Suorastaan päin vastoin. En itsekään pidä niistä, mutta koen ne tärkeäksi tavaksi murtaa tabua, joka raiskauksen ympärillä on.”
Mutta lopetit viestisi ristiriitaisesti sanomalla:
“Raiskaus on ikävä rikos jota pitää kohdella sen vaatimalla vakavuudella. Ei yhtään sen vähempää, ei yhtään sen enempää.”
Niinpä. Raiskaus ei ole vitsi, joten sitä ei tulisi käsitellä pelkkänä vitsinä.
Ymmärrän sen, että haluat herättää keskustelua raiskauksista, mutta mielestäni raiskausvitsit eivät ole paras tapa tehdä niin. Ongelmana on se, että kertomalla raiskausvitsin et oikeastaan sano yhtään mitään ja kaikkein vähiten oman mielipiteesi. Huumorin ongelmana on se, että se toimii vain jos kuulija on samalla aaltopituudella kanssasi. Kun kerrot raiskausvitsin raiskaajat ja raiskaukseen vitsinä suhtautuvat kuulevat siinä vain vitsin. “Hah, juuri niin! Ano on tosi äijä! H***ille luu kurkkuun!”. Heille sinä kerrot kuuluvasi heidän joukkoonsa ja tukevasi heidän arvomaailmaansa. Me joiden mielestä raiskaus ei ole vitsi voimme fyysisesti pahoin, emme todellakaan naura emmekä halua olla enää missään tekemisissä sinun kanssasi, koska lokeroimme sinut automaattisesti edelliseen ryhmään. Keskustelu poikki. Ei mitään rakentavaa tai älyllistä keskustelua saati muutosta ihmisten suhtautumisessa asiaan.
Jos haluat ihan oikeasti rikkoa tabua raiskausten ympäriltä, jolla tulkitsen sinun tarkoittavan raiskaajien demonisoimista sekä sitä ettei ihmisille saa kertoa kuinka vähennät raiskauksen riskiä, niin siihen suosittelen ehdottomasti juuri kirjoittamasi kaltaisia kommentteja, joissa ilmaiset itse mitä ajattelet ja ihmiset voivat kommentoida väitteitäsi.
Kirjoitit myös Lutkamarssista:
“Ei sillä että pukeutumisella tuskin on paljon tekemistä raiskausten kanssa (sen sijaan esim. seuralla ja päihteiden käytöllä on hyvinkin paljon) – mutta yleensä nyt on ihan normaalia jos poliisi ammattilaisena ja kymmeniä rikosilmoituksia päivässä käsittelevänä kertoo, ettei tietyissä maissa tai paikoissa kannata pitää lompakkoa väärässä paikassa, ettei lasten kannata lähettää kuviaan tuntemattomille tai syödä tuntemattomia lääkkeitä.
“On tyhmää syyttää uhreja rikoksista – mutta on lapsellista sivuuttaa kokeneiden asiantuntijoiden neuvot jos ne eivät ole mieleisiä.”
En usko, että kukaan lutkamarssilla olleista olisi kieltämässä, etteikö omalla käytöksellään voisi ainakin jossain määrin vähentää raiskauksen riskiä, mutta ongelma ei ollutkaan siinä. Lutkamarssin pointtina oli se, että myös asiantuntijoiden kuten poliisien joukossa on ihan normaaleja ihmisiä joiden mielipiteisiin vaikuttavat myös vallitsevan kulttuurin arvot ja viestit. Ei ole fiksua nousta vieraiden ihmisten autoon tai vetää itseään tajuttomaksi viinalla, mutta toisaalta kaikilla pitäisi olla oikeus tehdä virheitä ilman, että heidät siitä hyvästä raiskataan. Ja miksi se raiskausten estäminen laitetaan meidän naisten tehtäväksi? Eikö olisi fiksumpaa laittaa se viesti koko kansalle, että raiskaaminen EI ole ok oli nainen sitten kännissä, teinityttö pukeutuneena lutkamaisesti tai mies hypännyt väärään autoon. Niin, miksi naisten tehtävä on estää raiskauksia, kun meidät kaikki sukupuolesta ja iästä riippumatta voidaan raiskata?
Lopuksi huomauttaisin, että edes ammattilaisten ohjeet raiskausten estämiseksi eivät ole aina kovin fiksuja eivätkä edes perustu mihinkään. Muistuupa mieleeni esimerkiksi hieno ohje, jonka eräs poliisi kerran heitti, että jos joku tulee raiskaamaan niin kun alkaa pissaamaan ja kakkaamaan niin kyllä se siihen lopettaa. Että sellaista. Vaikka tosiaan arvostan Suomen poliisilaitosta niin kyllä heilläkin olisi jotain opittavaa siitä, miten seksuaalirikoksiin ja niiden ehkäisyyn kannattaisi puuttua, viitaten mm. Ninan mainitsemaan tapaukseen, jossa poliisin mukaan pesäpallomailalla silitteleminen ei ole uhkaus, johon tarvitsisi puuttua.
Hei Anonyymi 25.10.2012 8.57!
Veikkaan ettet nyt ole aivan ymmärtänyt, mitä termillä raiskauskulttuuri tarkoitetaan, koska sillä ei ole mitään tekemistä sananvapauden kanssa. Ihmisoikeuskysymys se kyllä on.
Ninan tarkoittama raiskauskulttuuri tarkoittaa tätä:
http://www.shakesville.com/2009/10/rape-culture-101.html
Ja vielä Anonyymi (24.10.2012 22.22):lle pari linkkiä raiskausvitseihin liittyen, jotka aika pitkälle kiteyttävät koko ongelman:
http://www.shakesville.com/2006/02/and-people-ask-why-im-feminist.html
http://shakesville.wordpress.com/2007/06/21/rape-is-hilarious-jerry-seinfeld-edition/
“nimittäin se että kerrot näitä vitsejä tarkoittaa että väheksyt”
Pitää paikkaansa. Väheksyminen on käyttämäni tyylikeino. Näen sen tärkeänä työkaluna purkamaan pullistunutta raiskausmytologiaa. Samoin kuin väheksyn ihmisten uskonnollisia tunteita puolustamalla muhammed-pilapiirroksia. Larry Flyntkin istuu pyörätuolissa konsensusta rikottuaan, South Parkin piirtäjät halutaan tappaa joka toinen päivä.
Minun näkökulmastani valtavirtakeskustelu on paisuttelevaa ja yliampuva. Käsitin, että teidän näkökulmastanne keskustelu on vähättelevää. Kun puhun “asiaankuuluvasta vakavuudesta”, se varmasti näyttäytyy toisesta premissistä vähättelynä.
“Tämän kirjoituksen suurin merkitys meni nyt nätisti teiltä molemmilta ohi, nimittäin Nina kirjoitti siitä miten sanat saattavat vahingoittaa ihan kirjaimellisesti toisia.”
Tiedän sen. Olen siitä pahoillani. En aidosti tiedä, miten ja missä tästä asiasta voi keskustella (etenkään ei-nimettömästi) loukkaamatta ihmisten tunteita tai tekemättä sosiaalista itsemurhaa. Valitettavasti en todellakaan usko, että meistä kenelläkään on realistista oikeutta vaatia turvakuplaa, jonka läpi henkiset (tai) fyysiset) loukkaukset eivät pääse. Tukeen, neuvoihin ja oikeuteen kyllä. Mielestäni ihmisten tunteiden loukkaantuminen ei itsessään vielä ole riittävä syy rajata ilmaisunvapautta. Toki palstan moderaattoreilla on oikeus päättää, millaista tavaraa haluaa julkaista. Arvostan suuresti, että hankala viestini päätettiin julkaista ja tällä palstalla saa esiintyä anonyymisti.
“Hän olisi vointu menettää sen myös pahoinpitely syytöksen, lapseen tai eläimeen sekaantumis syytöksen tai jonkun muun takia.”
Oikeusvaltiossa, jossa noudatetaan “syytön ennen kuin toisin todistetaan” – tämä ei pidä paikkaansa. Mielestäni tutkintavaiheessa syytetyille (Kuin syyttäjillekin. En pidä myöskään siitä, miten “raiskattuakin” julkisesti riepoteltiin.) tulee yrittää taata jonkinasteinen anonymiteetti. Julkisuuden henkilöiden tapauksessa tämä on toki paljon vaikeampaa. Ei se ole oikein, että maailman mielestä Strauss-Kahn on edelleen jonkinasteinen hämäräveikko, eikä suinkaan oikeusmurhan uhri.
“Me joiden mielestä raiskaus ei ole vitsi voimme fyysisesti pahoin, emme todellakaan naura emmekä halua olla enää missään tekemisissä sinun kanssasi, koska lokeroimme sinut automaattisesti edelliseen ryhmään.”
Itseasiassa minulle raiskausvitsit ovat osin myös samankaltainen suodatin. Se on melkein helppo tapa varmistaa, että seura on sellaista, jossa “sana on vapaa ja voimme puhua vaikeista, pahoista ja vaietuista asioista ilman sosiaalista kontrollia.” En minäkään halua tuhlata vapaa-aikaani seurassa, jossa joutuu kävelemään munankuorien päällä.
“niin siihen suosittelen ehdottomasti juuri kirjoittamasi kaltaisia kommentteja, joissa ilmaiset itse mitä ajattelet ja ihmiset voivat kommentoida väitteitäsi.”
Se on hyvin riskialtista, jos yleisö on tuntematonta. Esim. lutkamarssin pitäminen naurettavana on jotain semmoista, mistä saa aika nopeasti “Minähän en naisia lyö ja raiskaajilta munat valtiolle!!” uusherrasmieheltä pataan.
“Niin, miksi naisten tehtävä on estää raiskauksia, kun meidät kaikki sukupuolesta ja iästä riippumatta voidaan raiskata?”
Raiskausten estäminen on omalla tavallaan vähän kuin puhuisi maanjäristysten estämisestä. Pukeutumisvihjeet ovat naurettavia, mutta kun täällä nokitetaan:
“Eikö olisi fiksumpaa laittaa se viesti koko kansalle, että raiskaaminen EI ole ok…”
… niin mun on kyllä pakko antaa kusemiskilpailun erävoitto poliisisedälle kakkaamisvinkeistä. Suomessa on varmaan kahden käden sormilla laskettava määrä ihmisiä, jotka eivät joka päivä kohtaa raportteja raiskaamisen hirveydestä. Joo, epäselvyyksiä on – etenkin kun seksuaaliväkivallan rajoja tunnutaan piirtävän usein mielipuolisesti ajan ja morkkiksen mukana (esim. case Assange). Enemmän näen puutetta siitä, että valistettaisiin enemmän milloin yhdyntä on OK, eikä vain mistä kaikesta saattaa tulla morkkis. Valitettavasti taitaa olla, ettei romantiikkaan oikein kuulu kirjalliset kontrahdit muutamaa suosikkigenreä lukuunottamatta.
Hei anonyymi ystävämme.
Minut(kin) on raiskattu. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että turhaa mystifikaatiota raiskausten ympäriltä tulee purkaa. Raiskauksista ja esimerkiksi raiskaajien motiiveista, seksuaalisen väkivallan tunnistamisesta ja erottamisesta kuvailemastasi “morkkiksesta” sekä järkevistä ja toimivista raiskausten ennaltaehkäisemiskeinosta on voitava puhua avoimesti. Itse olen raiskauksen uhrina mm. kokenut, etten voi puhua avoimesti raiskauskokemuksestani useimmissa seurueissa, koska asian suhteen täysin ulkopuoliset ihmiset järkyttyvät aiheesta liikaa, menevät täysin lukkoon. Luulen, että jos olisin ei-seksuaalisen pahoinpitelyn uhri, kanssaihmisten ei olisi yhtä vaikea kohdata asiaa.
Minä(kään) en kuitenkaan näe, miten raiskausvitsien kertominen tai muu raiskausten vähätteleminen edistää raiskausmystifikaation murtamista. Itse koen, että raiskausvitsit ennemminkin vahvistavat kyseistä mystifikaatiota; ajatusta siitä, että raiskaus on jotain niin käsittämätöntä ja tabuluonteista, ettei se ole osa kertojan ja kuulijakunnan kokemusmaailma, että sitä ei ymmärretä, että sille ei voi muuta kuin naureskella hämmentyneenä.
Olen itse muutaman kerran todennut jollekin seurueessa raiskausvitsin kertoneelle: “Toi sun vitsi ei oikein naurata mua, kun mut on itseni raiskattu. Haluaisitko sinä keskustella tästä aiheesta jollain muulla tasolla?” Yleensä tästä kommentista seuraa jäätävä hiljaisuus, joskus anteeksipyytelyä. Toistaiseksi siitä ei kyllä vielä kertaakaan ole seurannut minkäänlaista järkevää keskustelua, mikä on aika ikävää. Väitänkin omiin kokemuksiini nojaten, että raiskausvitsin käyttäminen “testitikkuna” siitä, voiko seuruessa puhua avoimesti mistä tahansa aiheesta ei kyllä toimi.
Olen ennenkin törmännyt esittämääsi ajatukseen, että tabuaiheita käsittelevät vitsit ikään kuin purkaisivat kyseistä tabua tai tekisivät sen lähestyttävämmäksi. Olisi hienoa, jos huumori toimisi näin, mutta oman kokemukseni mukaan se hyvin harvoin todentuu arkielämässä. Rasistisia vitsejä kertovat yleensä ihmiset, jotka ovat enemmän tai vähemmän rasistisia ja joilla ei esimerkiksi ole juurikaan kokemusta eri kulttuurien kohtaamisesta tai joiden kokemukset aiheesta ovat yksinomaan negatiivisia. Homovitsejä taas kertovat yleensä ihmiset, jotka eivät tunne henkilökohtaisesti homoseksuaaleja ihmisiä. Ja raiskausvitsejä kertovat ihmiset, jotka eivät itse ole kokeneet raiskausta tai tunne lähipiirissään raiskattuja ihmisiä. Oman kokemukseni mukaan, jos tällaisen agressiivisen vitsin kertojalta alkaa kysellä, millaisia heidän todelliset mielipiteensä aiheesta ovat, vitsin kertojat päätyvät puolustamaan enemmän tai vähemmän suoraan vitsinsä edustamaa arvomaailmaa. Tämä siis on henkilökohtainen kokemukseni asiasta. En tiedä, onko aihetta tutkittu tieteellisesti. Jos satut tietämään, jotain tutkimusdataa aiheesta, vinkkaa ihmeessä.
Ps. Nörttitytöt pyrkii pitämään keskustelun moniäänisenä. Voit olla mielestämme “väärässä”, mutta julkaisemme silti mielipiteesi, kunhan ne ovat asiallisesti muotoiltuja. Tämä on näkemyksemme sananvapaudesta.
“En tiedä, onko [vitsejä tabujen murtamiseksi] tutkittu tieteellisesti. Jos satut tietämään, jotain tutkimusdataa aiheesta, vinkkaa ihmeessä.”
Aihetta on tutkittu varsin paljon erinäisten sotilaallisten instanssien toimesta. Siitä on aika paljon dataa, miten traumojen käsittelyssä humorisointi on auttanut. Asiaa on tutkittu niin sotavankien, -invalidien, -veteraanien jne. kohdalla aina ensimmäisestä maailmansodasta lähtien. Tuloksista vinkattakoon, että ns. “inttihuumori” ja dokumentit kentällä lentävästä “hyvin synkästä” huumorista eivät ole tyhjästä tempaistuja. Vaillantin teorioissa huumori on luokiteltu tason (kypsä) 4 defenssiksi.
Hakusanoilla PTSD ja humor pääsee alkuun.
Ah, mutta on eri asia käyttää huumoria selviytymistyökaluna vertaisryhmän keskuudessa kuin keskustelunavaajana puolituntemattomassa seurassa.
Huumori on todellakin hyvä tapa ottaa vaikeaa aihetta niskasta kiinni ja tehdä siitä helpompi käsitellä, mutta vain jos se tapahtuu turvallisessa ympäristössä, jossa kaikki osallistujat hyvin tietävät mistä puhutaan ja tietävät jo entuudestaan, ettei vitsin kertoja tarkoita sitä pahalla. Korostan aiemmin sanomaani ajatusta, että vitsi toimii vain jos kuulija on samalla aaltopituudella kanssasi. Jos näin ei ole, ihmiset vain shokeeraantuvat ja tulkitsevat vitsisi väärällä tavalla ja se siitä keskustelusta.
Ns. jään kokeiluun parempi tapa on ehdottomasti sanoa asiat suoraan ja ilman väärinymmärtämisen vaaraa – mutta tietysti sen verran hienovaraisesti ettei vastapuoli kaivaudu heti puolustusasemiin. Esim. Lutkamarssin naurettavuus ja ensimmäisen viestisi aloitus olivat aikamoisia keskusteluntappajia, joihin voisi helposti jäädä kiinni ja siten missata koko muun puheenvuorosi. 😉
“Ah, mutta on eri asia käyttää huumoria selviytymistyökaluna vertaisryhmän keskuudessa kuin keskustelunavaajana puolituntemattomassa seurassa.”
Olen eri mieltä. Kaikkia ihmisiä tulee kohdella yhtä huonosti sukupuolesta, maailmankatsomuksesta, ihonväristä, historiasta jne. riippumatta. Näytteleminen on tylsää ja kuluttavaa puuhaa. Kaikilla on oikeus olla oma itsensä. Toki aina ei ole ihan niin yksinkertaista. Joillekkin vähäosaisemmille esim. työpaikan säilyttäminen voi vaatia roolin vetämistä.
“jossa kaikki osallistujat hyvin tietävät mistä puhutaan ja tietävät jo entuudestaan, ettei vitsin kertoja tarkoita sitä pahalla. “
No miten sen ottaa. Mielestäni ilmaisin todella tarkasti, miksi vaikeiden vitsien käyttö on minulle todella vakava asia ja todellakin tarkoitan jokaista tavua mitä sanon. Kyllä, pidän lutkamarssia naurettavana – enkä pidä valtavirtasuhtautumista rumiin vitseihin ollenkaan rakentavana. Sota huonoa huumoria vastaan vaikuttaa tutkimuksen valossa olevan taistelua ylivoimaisesti tehokkainta selviytymis- ja sopeuttamiskeinoa vastaan. Revi siitä sitten…
“Esim. Lutkamarssin naurettavuus ja ensimmäisen viestisi aloitus olivat aikamoisia keskusteluntappajia, joihin voisi helposti jäädä kiinni ja siten missata koko muun puheenvuorosi.”
Voi olla, voi olla olemati. Minun näkökulmastani taasen tätä keskustelua tuskin olisi voinut käydä ilman kärjistystä ja selvää premissiä (olen eri mieltä lähes kaikesta “raiskauskulttuurin” suhteen). Vitsejä en kertonut.
“Ah, mutta on eri asia käyttää huumoria selviytymistyökaluna vertaisryhmän keskuudessa kuin keskustelunavaajana puolituntemattomassa seurassa.”
Olen eri mieltä. Kaikkia ihmisiä tulee kohdella yhtä huonosti sukupuolesta, maailmankatsomuksesta, ihonväristä, historiasta jne. riippumatta. Näytteleminen on tylsää ja kuluttavaa puuhaa. Kaikilla on oikeus olla oma itsensä. Toki aina ei ole ihan niin yksinkertaista. Joillekkin vähäosaisemmille esim. työpaikan säilyttäminen voi vaatia roolin vetämistä.
Totta kai pitää aina pyrkiä olemaan oma itsensä, näin itsekin teen. Silti minun mielestäni etenkin tuntemattomassa tai edes puolituntemattomassa seurassa kannattaa kuitenkin vähän miettiä mitä sanoo ja miten sen sanoo. Huonoa ensivaikutelmaa kun monesti on vähän vaikea korjata, vaikka mitä tekisi. Ei se mahdotonta ole, mutta vaikeaa.
Esimerkiksi, jos minä tapaisin sinut, arvon Anonyymi, ensimmäistä kertaa ja päättäisit kokeilla jäätä kertomalla raiskausvitsin, antaisit minulle todella huonon ensivaikutelman. Luultavasti en haluaisi jatkossa olla missään tekemisissä sinun kanssasi, sillä pitäisin sinua täysin mauttomana ihmisenä. (Tosin, raiskausvitsit ovat mielestäni lähes aina mauttomia, tuli ne sitten tutulta tai tuntemattomalta.)
Oma itsensä saa olla, mielipiteet saa olla, mutta järkeä pitää käyttää ja vastuu omista sanomisistaan pitää ottaa. “Se oli vain vitsi”, on omien sanojen vähättelyä sellaisessa tilanteessa, jos toinen on jo ehtinyt loukkaantua.
Saat “huonon ensivaikutelman” kuulostamaan joltain, jota pitäisi välttää. Konteksti on kuningas. Mielistelyllä on aikansa ja paikkansa, niin myös suoruudella ja karkeudella.
Ihan tilannetajuton en ole. Bussissa tuskin tuntemattomille kaikkein rasvaisimpia turinoitani alan jakamaan. Vakiintuneissa kaveriporukoissa omine etiketteineen taasen on toisin.
Satunnaiskohtaamista tutumpi skenaario on se, että joku mun ystävistäni ottaa uuden tyypin mukaan lähtiessän istumaan iltaa meidän fiksujen ja filmaattisten alfakoiraiden kanssa. Joku meistä kertoo härskin jutun, josta tulokas loukkaantuu. Paheksuntaa ja anteeksipyyntöjä all around.
Dynamiikassa on monta ongelmaa. Nyt, onko ongelma mauttomista vitseistä nauttivassa ryyppyringissä vai selvästi seuraan sopeutumattomassa tulokkaassa joka katsoo oikeaksi ulottaa sosiaalista kontrollia “ulkopuoliseen” ryhmään?
Eikä tarvitse olla edes ryyppyreissu, vaan esim. mun käyttämillä IRC-kanavilla on joskus aika anarkistiset normit, joista aika ajoin joku noviisi tahtoo muistuttaa. Tai suvivirsi peruskoulussa, kasvisruokapäivä… Joukkoihin muodostuneiden normien peukalointi ei ole ihan yksinkertaista, vaikka vaihtoehto tuottaisikin utilitaarisesti paremman tuloksen. Pohtivatko skinheadit jättämäänsä ensivaikutelmaa tavatessaan uusia ihmisiä?
Jos en ole pokaamassa tai verkostoitumassa, en välitä paskaakaan millaisen ensivaikutelman jätän. Jos jätän ikävän ensivaikutelman, se on yleensä molemminpuolinen ja on meille kaikille parempi, ettemme tuhlaa aikaamme. Jos meillä synkkaa, hommaan on helpompi panostaa.
Ja raiskausvitsien suhteen olette väärässä. Nekin voivat olla hyviä ja erittäin toimivia hyvässä kontekstissa. Itse en suuremmin fanita, mutta en tuomitsekaan. Jos raiskausvitseistä ei olisi mihinkään, ei kukaan niitä kertoisi saati keksisi. (Tai profeettavitseistä, vauvavitseistä, Breivik-vitseistä, Jokela-vitseistä, holokaustivitseistä…) Koska on ihmisiä jotka niille nauraa, niiden on pakko olla hauskoja. Subjektiivisen kokemuksen yleistäminen, jota selvästi kaikki eivät jaa – on kehno yritys hallita sosiaalista kontekstia.
Kaikkia ei voi koskaan miellyttää. Eikä edes yrittäminen ole useinkaan vaivan arvoista.
Kappas, nyt vaikuttaakin siltä, että aihetta käsitelleiden blogauksien ja kommenttien pointti on mennyt iloisesti ohi. Jossain vaiheessa jo luulin, ettette puhuisi tässä toistenne ohi.
Kyse ei ole siitä, minkä vaikutelman joku jättää tai että pitäisikö jotakuta mielistellä. Tunnen monia hyviä tyyppejä, jotka jättävät usein erittäin kusipäisen ensivaikutelman mutta ovat suoruudessaan todella rakastettavia ihmisiä.
Kyse on, arvon Anonyymi, siitä, että raiskausvitsejä kertomalla suurella todennäköisyydellä a) satuttaa traumatisoituneita ihmisiä ja b) pönkittää vinksahtaneiden ihmisten ajatusta heidän tekojensa oikeutuksesta. Vitseissä keskeistä ei olekaan se, nauraako niille joku, vaan _kuka_ niille nauraa. Ketä raiskausvitseillä miellytetään? Koska kohtaa a) on kaikissa tilanteissa erittäin vaikeaa välttää ellei ole huomaavaisen puhetavan supertaituri, kiinnittäisin huomion kohtaan b).
En tiedä tarkalleen, minkä tyyppisiä vitsejä viljelet. Ymmärsin kuitenkin rivien välistä, että vaikka mainitset huumorin toimivan kehittyneenä selviytymiskeinona traumatisoivan tapauksen kokeneilla ihmisillä, et itse veistä vitsiä tästä näkökulmasta.
Yleensä on eri asia vähätellä itse kokemaansa kuin toisen kokemusta. Jälkimmäinen harvemmin rikkoo tabuja vaan ennemmin johtaa siihen, että uhrit vaikenevat ja tekijät saavat rohkaisua. Tietysti jos raiskauksissa ensisijaisena ongelmana on mielestäsi uhrin kärsimyksen sijaan tekijän maineenmenetys, ratkaisu olisi ymmärrettävä – ellei kritiikkisi kohde olisi silloin itse asiassa uhrien trauman sijaan yleinen lynkkausmieliala ja ulkopuolisten ihmisten moraalinen paniikki. Esim. lutkamarssivitseille tai vitseille vaimoaan hakkaavista “pallit pois pedofiileiltä”-örisijöistä minäkin nauraisin.
Minulle välittyy vaikutelma lähinnä siitä, että haluat mieluummin selittää itsellesi ja meille muille olevan ok loukata ihmisiä korkeampien tavoitteiden vuoksi (sananvapaus, tabujen rikkominen ja avoimen ilmapiirin etsiminen mainittu) sen sijaan, että pystyisit myöntämään, ettei toimintasi todennäköisesti näitä tavoitteita edistä ja sen sijaan tuottaa epätoivottuja sivuvaikutuksia.
Ihan mahtavaa kyllä, että pystymme tästä asiasta keskustelemaan näin rauhallisesti. 🙂
-nti Täti
“Koska kohtaa [ihmisten satuttamista] on kaikissa tilanteissa erittäin vaikeaa välttää ellei ole huomaavaisen puhetavan supertaituri, kiinnittäisin huomion kohtaan [pönkittää ihmisten ajatusta tekojensa (raiskaus?) oikeutuksesta].”
Kaikki vitsit loukkaavat jotakuta. Maailmasta tulee tylsä paikka, jos ihmisten tunteet pyhitetään kaiken yläpuolelle. Mielestäni se, että jotkut loukkaantuvat on pienempi paha kuin se, ettei jotkin asiat olisi vitsailtavissa.
“Jälkimmäinen harvemmin rikkoo tabuja vaan ennemmin johtaa siihen, että uhrit vaikenevat ja tekijät saavat rohkaisua.”
Onko tästä mitään todisteita? Olen kuullut vastaavia väitteitä tuhansia kertoja ennenkin. Katso esim: “Väkivallan viihteellistäminen turruttaa ja saa lapset hakkaamaan toisiaan” (tosiasiassa väkivaltaisuus ja rikokset vähentyneet) ja “Porno tekee ihmisistä seksihulluja” (tosiasiassa jengi passivoituu ja on pettynyt “realiteetteihin”). Mitä näitä muita on. Porttiteoria? Jumalanpilkka?
Mulle jää vaikutelma siitä, että raiskausvitsit on demonisoitu muiden mauttomuuksien yläpuolelle ilman sen kummempaa syytä. Lähinnä loukkaantujia on länsimaissa enemmän, kuin esim. profeettavitseistä palkoja istuttavia. Ja mielestäni huumorin, viihteen, taiteen tai tieteen loukkaavuus ei saa olla syy itsesensuuriin.
“sen sijaan, että pystyisit myöntämään, ettei toimintasi todennäköisesti näitä tavoitteita edistä ja sen sijaan tuottaa epätoivottuja sivuvaikutuksia.”
Edellä mainitun perusteella, haluaisin kuulla perusteet tälle todennäköisyydelle ja todisteet sivuvaikutuksista. Onko meillä lataamot täynnä kunnon kavereita, jotka ovat vain kuulleet liikaa raiskausvitsejä?
Hei Anonyymi!
Olin matkoilla, mutta on mukava nähdä, että keskustelu jatkuu edelleen.
“Onko meillä lataamot täynnä kunnon kavereita, jotka ovat vain kuulleet liikaa raiskausvitsejä?”
Ei. Kehtaisin sanoa, että meillä on vankiloissa tyyppejä, joilla on ollut vääristynyt maailmankuva ja jotka raiskausvitsejä kuullessaan ovat luuleet, että se maailmankuva onkin ollut kaikkien hyväksymä.
Palaan vähän taaksepäin siihen, että kannattaa hieman harkita miten asian ilmaiseen. Kuten Riikkakin sanoi, kyse ei ole siitä ettäkö sinun tulisi alkaa esittää jotain muuta kuin mitä olet tai alkaa peitellä omia mielipiteitäsi. Kyse on vain ihan normaalista ja terveestä tilannetajusta. Tietysti olisi aika hienoa jos ihmiset pystyisivät ottamaan hyvin suorat ja peittelemättömät viestit vastaan neutraalisti, mutta “valitettavasti” asia ei niin ole.
Tässäkin keskustelussa on mielestäni huomattavissa se, että sinun, Anonyymi, taktiikkasi tässä keskustelussa ei oikein toimi. Ilmaiset asiat hyvin suoraan, mikä on todella hyvä, mutta samaan aikaan laitat viesteihisi niin paljon provosoivia heittoja ja vääristelet muiden kommentteja, että ainakin minua tämä keskustelu turhauttaa välillä paljonkin. Aina välillä saan sellaisen fiiliksen, että olen juuri ja juuri tajuamassa, mitä yrität sanoa, mutta seuraavassa viestissäsi kirjoitat taas niin sekavasti ja hyökkäävään sävyyn, että en olekaan aivan varma olenko ymmärtänyt sinua vai en. Olen koko ajan kahden vaiheilla siitä oletko tosissasi vai yritätkö vain trollata meitä ja saada meidät menettämään hermomme, jotta tästä tulisi huutomatsi.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ihmisten tulisi voida sanoa omat mielipiteensä ilman leimaamisen pelkoa vaikka ne olisivatkin “vääriä”. Mutta toisaalta peräänkuulutan suuresti sitä, että jos oikeasti haluaa saada aikaan hedelmällistä keskustelua vaikeista aiheista, kannattaa oikeasti miettiä miten asiat ilmaisee. Mitä vaikeampi aihe sitä tarkemmin omat sanat kannattaa harkita, jotta keskustelu ei lopu ennen kuin se on edes alkanut. Ja painotan myös sitä, että hyvät keskustelutaidot eivät tarkoita ainoastaan sitä miten itse sanansa asettelee, vaan yhtä tärkeää on myös keskittyä kuuntelemaan mitä vastapuoli yrittää sanoa.
Minua myös häiritsee miten usein sananvapaus käsitetään oikeudeksi sanoa mitä sylki suuhun tuo. Olen miettinyt, että ehkä tällaisessa maassa, jossa sananvapaus on itsestäänselvyys, ihmiset eivät käsitä mitä sillä oikeasti tarkoitetaan. Kysehän ei ole rajattomasta vapaudesta sanoa ihan mitä sattuu, vaan siitä, että voimme kritisoida erilaisia valtarakenteita ilman pelkoa rangaistuksesta. Ihmisillä tuntuu helposti unohtuvan miten voimakkaita sanat ovat. Hämähäkkimiehen Ben-setää lainatakseni: “With great power comes great responsibility.”
Kaikki vitsit eivät ole loukkaavia. Se on kyllä tullut selväksi, etteivät kaikki toisten tunteille paljoa painoarvoa anna, joten en yritäkään saada sinua lopettamaan raiskausvitsien kertomisen siksi, että katson itse toisten loukkaamisen olevan välttämisen arvoinen asia.
Tässäkin ketjussa on jo runsaasti kokemusperäisiä esimerkkejä siitä yleisestä ilmiöstä, että raiskausvitsit hiljentävät uhreja ja ovat erittäin huono tapa pyrkiä aiheesta rakentavasti keskustelemaan. Eipä siitä sen enempää, kun tavoitteenasi ei ole oppia välttämään toisten haavoittamista.
Mitä tulee riskiin, että raiskausvitsit pönkittävät raiskaajien oikeutusajattelua, vertauksesi ontuu. Raiskausvitsien katsotaan yleisesti lisäävän todennäköisyyttä toteuttaa seksuaalirikoksia, koska tutkimukset näin osoittavat. En nyt ihan silkkaan empaattisen ihmisen näppituntumaan näitä väitteitäni perusta, vaan on ihan yleistä psykologian alan tietoa, että vähättelevä vitsailu vähentää empatiaa uhreja kohtaan ja lisää todennäköisyyttä toisen ihmisen koskemattomuuden rikkomiseen. Viimeksi en viitsinyt käyttää lausetta “kun tutkimuksissa näin sanotaan” kun en ollut ehtinyt etsiä linkkejä kaikille lukijoille eikä vain yliopistolta käsin blogia seuraaville avautuvista tutkimuksista.
Tässäpä nyt olisi.
Raiskausvitseihin hyväksyvästi suhtautuvat ovat taipuvaisempia seksuaaliseen väkivaltaan
http://jiv.sagepub.com/content/25/12/2339.short
Seksistisistä vitseistä nauttiminen korreloi sen kanssa, että uskoo raiskausmyytteihin ja pitää väkivaltaa hyväksyttävänä
http://link.springer.com/article/10.1023%2FA%3A1018868913615?LI=true#
-nti Täti (KVG-kone palveluksessanne)
Vastauksenasi väitteisiisi, mikäli ne oikein poimin, siis
“Raiskausvitsit murtavat tabua raiskausten ympäriltä”, “Huumori on traumojen käsittelyä”, “Huumori on defenssi” – Niin, kun huumoria viljelee traumatisoitunut ihminen itse omilla ehdoillaan.
“Kaikkia tulee kohdella yhtä huonosti” – Kyse ei ole siitä, miten kohtelet muita ihmisiä tasa-arvoisen hyvin tai huonosti, vaan että siinä miten kohtelet itseäsi ja muita on eroa kuten myös siinä miten ihmisillä on taipumus kohdella eri tavalla “meitä” ja “muita”. Minun on ok vitsailla oman veljeni kummallisuudesta, mutta jos kaverini heittäisi yhtä raakaa läppää, se olisi loukkaavaa.
“Raiskaus on murhaakin kauheampi myyttinen rikos”, “Lutkamarssien naurettavuus”, “myötäilysatu ja dogman kyseenalaistus”, “Stauss-Kahn ym.” – kritiikkisi kohde on lynkkausmieliala ja esim. sitä lietsova iltapäivälehdistö, joita ei tehdä naurettavaksi väheksymällä raiskauskokemuksia
Myyttienmurtamiskontekstissa “raiskaus jättää ikuisen arven ja tekee uhrista epäkelvon” – monelle jättää, tätä on tuotu esille paitsi tässä blogissa, myös lukuisissa tutkimuksissa. Arpi on uhrin kokemus ja näkökulma, kun taas epäkelpous on ympäröivän yhteisön näkökulma ja toki myytti, tai traumatisoivan tapahtuman vuoksi masentuneen ihmisen patologinen ajatuskulku eli ihan yhtä murrettava myytti.
“Rakentavampia tapoja, kuin terapiaputket” – Psykoterapia traumojen käsittelyssä on tutkitusti tehokasta käypää hoitoa, mitä ajattelit tarjota tilalle?
“Uskon siihen, mitä väitän” – nyt pitää vähän kettuilla ja todeta että paino sanalla “uskon”. 😉
“Nettisensuuri” – järjettömistä blokkaussysteemeistä ei ole täällä kukaan puhunut, vaan käytöstavoista ja moderaattorin oikeuksista vaatia niitä. Tästä olemme samaa mieltä.
“Kenelläkään ei ole realistista oikeutta vaatia turvakuplaa” – täysin samaa mieltä! Ihanteet ovat kuitenkin jotain, johon olisi tarkoitus pyrkiä, siksi käytöstavat ja niistä keskusteleminen.
“Raiskausvitsit sosiaalisena suodattimena” – näytön perusteella valikoit siis ympärillesi seuraa, jossa olisi ennemmin ok tunnustaa raiskanneensa kuin kertoa tulleensa raiskatuksi. Onhan sekin tietty ok, jos ko. ryhmässä on myös ok ilmiantaa kyseinen ihminen.
“kuin puhuisi maanjäristysten estämisestä” – eli tarve tehdä seksuaalista väkivaltaa on verrattavissa luonnonvoimaan? Tämä on yksi raiskausmyyteistä. Asenteidensa pohjalta valintoja tekevien ihmisten käytökseen on kyllä mahdollista vaikuttaa.
“Koska joku nauraa raiskausvitseille, niiden on oltava hauskoja” – tarkoittaen ilmeisesti, että makuja on monia. Tutkimustiedon pohjalta raiskausta vähätteleville vitseille nauravat ihan tavalliset tyypit, mutta että myös raiskaajat oikeuttavat tekojaan raiskausvitseillä. Raiskatut sen sijaan eivät näille naura. Kyse ei ole siitä, mistä me tykkäämme tai emme, vaan minkälaisia asenteita vitsit pönkittävät. Vitsin näkökulmasta riippuu paljon.
Arvostan sitä, että et toimi kuten tyypilliset anonyymit huutelijat ja heitä pelkkää provoa jäämättä lukemaan vasta-argumentteja.
-nti Täti
“Arvostan sitä, että et toimi kuten tyypilliset anonyymit huutelijat ja heitä pelkkää provoa jäämättä lukemaan vasta-argumentteja.”
Kiitos,
Tosin vastaus alkaa mennä vähän “Juupas-eipäs” -tasolle, joten jätän enimmän osan pointeistasi paitsioon.
“Raiskausvitseihin hyväksyvästi suhtautuvat ovat taipuvaisempia seksuaaliseen väkivaltaan
…
Seksistisistä vitseistä nauttiminen korreloi sen kanssa, että uskoo raiskausmyytteihin ja pitää väkivaltaa hyväksyttävänä…
Kiitos linkeistä. Minun täytyy korjata argumenttejani. Jälkimmäinen tulos ei sinänsä yllätä. Itsekin pidän suhtautumistani väkivaltaan enemmän “necessary evil” -tasolla ja pidän useimpia esim. useimpia pahoinpitelyrikoksia (kärjistäen hengenvaarallista) seksuaalirikoksia (ei-niin-hengenvaarallista) vakavampina rikoksina. Ergo, hysteerinen suhtautuminen raiskauksiin on yhteiskunnallisesti tekopyhää, kun nakkikioskipainiminen on yleisempää ja vaarallisempaa.
Muutenkin “raiskausmyyttien” niputtamisessa on omat ongelmat. Esim. “miestä ei voi raiskata” -myytti on totuusarvoltaan ihan eri tasolla kuin “raiskaus on seksuaalinen teko” -myytti. Edellinen on triviaalisti falsifioitavissa, jälkimmäinen on karkea yleistys joka pohjautuu pitkälti realisoituneihin tuomioihin ja niiden tutkintaan. En näe uskovani myytteihin, jos pidän todennäköisenä – että monessa raiskausrikoksessa (tai sellaiseksi mielletty) takana on myös vahva seksuaalinen motiivi. Tai jos sanon, että on toisinaan perusteltua puhua “lievästä raiskauksesta” tai jos pidän ongelmallisena, että “seksuaalinen hyväksikäyttö” on _rikoksena_ jotain, jota voi tapahtua vain alaikäisille. Jos minut herätetään aamulla suihinotolla, en kyllä tulkitse hommaa raiskaukseksi. Assangen tapauksesta opimme, että suostumuksen poistaminen jälkikäteen ilman mitään verbaalista vihjettä tekee susta raiskaajan. Tämmöisten näkökantojen pitäminen marginalisoi sut “raiskausmyytteihin uskoviin” (ja demonisoi väärämieliset -> seksisti -> taipumus seksuaaliväkivaltaan -> potentiaalisempi raiskaaja -> saatanasta seuraava). En näe tässä dynamiikkaa, joka ei vääristäisi ja yksipuolistaisi seksuaalirikollisuutta ympäröivää keskustelua. Ja onhan sillä toki vaikutuksensa tavoitettaan vastaan.
Ensimmäinen tulos on jännempi. Sinänsä siellä on myös omaa näkökulmaani vahvistavia pointteja, esim. “Exposure to sexist jokes creates a context in which men feel comfortable expressing negative ideas about women (negative behaviors).” Kun mielestäni avoimuus ja myös ikäville asioille vapaa keskusteluilmapiiri on hyvä juttu. Valehtelun mahdollisuutta mietittiin jonkin verran tuloksen johtopäätöksissä. Ts. pidän uskottavana, että vähemmän vihamielinen keskusteluilmapiiri, anonymiteetti, debatti ym. tekee meistä “vapaamielisempiä” (en ymmärrä, miksi tämä termi tulkitaan usein positiiviseksi), eikä sinänsä muuta suoraan suhtautumistamme rikoksiin. Ns. “taipumuksen raiskaukseen” (miten negatiivisesti ihmiset suhtautuvat tiettyihin narratiiveihin) yhdistäminen itse toteutuneihin tekoihin on ongelmallista.
Ehkei kuitenkaan ole perusteltua sanoa raiskausvitsien (tai minkään muunkaan vaikean asian viihteellistäminen ja trivialisointi) olevan “harmittomia” – ihmisten moraalista kompassia on kumminkin iät ajat koijattu noilla keinoilla. (Esim. propaganda) Ikäviä vaikutuksia on. Oma kysymyksensä on, mitkä on sitten ne positiiviset vaikutukset?
“[Huumori on traumojen käsittelyä], kun huumoria viljelee traumatisoitunut ihminen itse omilla ehdoillaan.”
Olen eri mieltä. Humorisointi ja trivialisointi auttaa myös ennalta käsittelemään vaikeita asioita. Kuuluisia ovat esimerkiksi tutkimukset sotien aikana vihollista kohti ampuneista sotilaista. Rimakauhua vähentääkseen, jenkit ovat maailmansodan jälkeen onnistuneesti mm. vaihtaneet maalitauluja ihmisen muotoiseksi, rahoittaneet väkivaltaviihdettä ja säännelleet uutisointia. Sota-, Osama- ja Islam -pilapiirrokset paitsi turruttavat meitä itse aiheisiin (negatiivinen juttu?), myös hallitsevat vallitsevaa pelkoa. Kun voit nauraa jollekin, sua on vaikeampi hallita sen avulla. Kyky saada ihmisiä itkemään, suuttumaan ja loukkaantumaan on hyvin tehokas tapa ulottaa valtaa näiden ylle.
“kritiikkisi kohde on lynkkausmieliala ja esim. sitä lietsova iltapäivälehdistö, joita ei tehdä naurettavaksi väheksymällä raiskauskokemuksia”
Se on kolikon toinen puoli. Edustaako esim. lutkamarssi lynkkausmielialaa tai iltapäivälehdistöä? Viholliskuvan rakentaminen ja polarisointi on politisoinnin perusjuttuja. Mikä näyttäytyy “raiskauksen väheksymisenä” on sitä, koska lynkkausmielialassa asiaa ei saateta tarkastella muuten. Toisella puolella on lutkamarsseilevat hyvikset, toisella puolella kaikenmoisiin raiskausmyytteihin ja apologeetikkoihin lokeroituvat pahikset.
“Psykoterapia traumojen käsittelyssä on tutkitusti tehokasta käypää hoitoa, mitä ajattelit tarjota tilalle?”
Kunhan tavoitteena on saada uhri (ja tekijät) semmoiseen kuntoon, ettei traumalla ole enää merkitsevää vaikutusta elämään ja arkeen. Esim. jos uhri on voinut nauraa raiskaukselle ja raiskausvitseille ennen traumaa, terapointi on jossain määrin epäonnistunut jos näin ei ole trauman jälkeen. En tiedä, mikä lie terapeuttien asenne esim. huumoriin. Veikkaan terapeuttien olevan “raiskauksessa ei saa olla mitään hauskaa” -linjalla.
“nyt pitää vähän kettuilla ja todeta että paino sanalla “uskon”. ;)”
Emmekö me kaikki? Kuittaan latteudella, että väitteet “tietämisestä” on yleensä oire ymmärryksen puuteesta.
“näytön perusteella valikoit siis ympärillesi seuraa, jossa olisi ennemmin ok tunnustaa raiskanneensa kuin kertoa tulleensa raiskatuksi. Onhan sekin tietty ok, jos ko. ryhmässä on myös ok ilmiantaa kyseinen ihminen.”
Se riippuu. Minulla on monenlaisia ystäväpiirejä. Tunnen myös tuomittuja tappajia. Kyllä sen saa myöntää. Moni ihminen tekee isoja virheitä elämässään – ja voittaa ne. Moni ihminen kokee vääryyttä.
“eli tarve tehdä seksuaalista väkivaltaa on verrattavissa luonnonvoimaan? Tämä on yksi raiskausmyyteistä. Asenteidensa pohjalta valintoja tekevien ihmisten käytökseen on kyllä mahdollista vaikuttaa.”
Kyllä ja ei. Käytökseen voi vaikuttaa, mutta raiskauksia mikään sivilisaatio ei taida olla toistaiseksi onnistunut kitkemään pois. Hyvä on parempi kuin täydellinen. On hölmöä elää pelossa tai toivoa elävänsä virheettömässä yhteiskunnassa. Maanjäristykset ovat aika harvinaisia Suomessa. Silti se voi tapahtua. Niinkuin ziljoona muutakin ikävämpää ja paljon todennäköisempää juttua. Ei kannata rakentaa elämää tai identiteettiä pelkojen päälle.
Se voi tapahtua. Entä sitten?
En mä tykkää siitä, jos onnistun loukkaamaan ihmisiä. Se on ihan hyvä juttu pelätä ja olla varovainen. Mutta on rajat, joiden kanssa mun ei kannata alkaa rajata omaa elämääni pelkojen takia. Mun huumorintaju on yksi sellainen. Turha yrittää teeskennellä, ettenkö nauraisi jos joku linkkaa mulle Cyanide and Happinessia. Mun mielestä on jopa karmiva ajatus, etten pystyisi(/saisi) nauramaan joillekin asioille.
Semmoisia juttuja ei ole, joista joku ei loukkaantuisi. Mikä erottaa insinöörin ja diplomi-insinöörin? – Nokia. Semmoisia ihmisiä on, joita on hyvin vaikea loukata. Valitsen sen, johon voin itse vaikuttaa.
Kiva, jos artikkeleista oli iloa. Kieltämättä käyttäytymisen todellista muutosta on vaikea tutkia, kun tuomioita tarkastellessa sekoittavia tekijöitä on liikaa ja itse raportoitu muutos käyttäytymisessä voi olla kaunistelua. Kun ei voida olla kärpäsenä katossa, joudutaan pelaamaan epäsuorilla mittareilla. Olen samaa mieltä johtopäätöksestäsi, että on varovaisuusperiaatteen mukaista todeta, että asenteita koventavaa vitsailua ei voida katsoa harmittomaksi.
“Se voi tapahtua. Entä sitten?” kuvaa omaakin suhtautumistani raiskatuksi tulemiseen, kun minulla ei asiasta omakohtaista kokemusta ole. Hyvä tietää, että tulkitsin maanjäristysvertauksesi väärin.
Traumatisoitunut ihminen ei voi valita, antaako kokemuksensa rajoittaa elämäänsä, ennen kuin on pystynyt käsittelemään asian. Huumorin tappaminen on kyllä kieltämättä huono terapian tulos. Minäkään en tiedä joka ikisen terapeutin asennetta mutta sillä otoksella, mitä minulla on, terapia nimenomaan vapauttaa käsittelemään ongelmia myös huumorin keinoin.
Minäkin nauran Cyanide & Happinesille, en juuri nyt juuri noille stripeille, mutta toisille. Minäkin, insestitapauksen läheltä liippaamana, kannatan pedofiilien varhaista hoitoonohjausta teoista riippumattoman lynkkaamisen sijaan. En silti kertoisi raiskausvitsejä seurassa.
“Kyky saada ihmisiä itkemään, suuttumaan ja loukkaantumaan on hyvin tehokas tapa ulottaa valtaa näiden ylle.” Osut asian ytimeen. Nauramalla raiskattujen kokemusta vähätellen käytät valtaa heidän mitätöimisekseen. Nauramalla raiskaajalle teet tämän naurettavaksi ja mitätöit samalla tekoa. Raiskausvitsin sisällöllä on siis väliä.
En aivan ymmärrä naurun valtaa käsittelevän blogilinkkisi pointtia – koetko siis raiskattujen olevan jotenkin vallassa, niskan päällä tai vihollisia? Tarvitseeko raiskattuja pelätä? Tätä taustaa vasten raiskattujen vähättelemisen saattaisi ymmärtää. Muussa tapauksessa raiskattuja loukkaavat vitsit kannattaisi vaihtaa ammattiloukkaantujia, lutkamarsseilijoita ja lynkkaajia ärsyttäviin tai tosiaan raiskaajat naurettaviksi tekeviin versioihin.
– nti Täti
“Traumatisoitunut ihminen ei voi valita, antaako kokemuksensa rajoittaa elämäänsä, ennen kuin on pystynyt käsittelemään asian.”
Eivät voi. Kaikki eivät ole riittävän vahvoja. Mutta muutaman todella vaikean ihmiskohtalon läpi katsottuani, mun on pakko myöntää olevani “ei-vakuuttunut” raukkojen toipumisen suhteen. Ihmiset on tappaneet, menettäneet perheitä, kulkeneet vuosien päihdehelvetin läpi, tulleet pahoinpidellyksi, vammaantuneet jne. – silti pääsevät elämänsyrjään kiinni.
Erona on nähdäkseni se, että näiden tapauksessa pyritään kuntouttamaan ja sopeutumaan yhteiskuntaan. Raiskaushysteriassa taasen vaaditaan ympäröivältä yhteiskunnalta kielenkäytön siistimistä, ihmetellään ikuisesti riittämättömiä rangaistuksia, paheksutaan poliisin toimintaa ja pelotellaan nuoria naisia kohtelemaan miehiä “potentiaalisina raiskaajina”.
Suosittelen kaikkia hakemaan elämänviisautensa ennemmin Johan Venniseltä kuin lutkamarsseilta.
“koetko siis raiskattujen olevan jotenkin vallassa, niskan päällä tai vihollisia? Tarvitseeko raiskattuja pelätä?”
Ihmiset jotka yrittävät jollain verukkeella rajata ilmaisunvapautta yrittävät ulottaa sosiaalista kontrollia toisten ylle. Olivat raiskattuja tai eivät. Argumentoidessa hyvin usein lyödään ns. “vyön alle” vetoamalla uhripääomaan ja subjektiivisiin kokemuksiin kaltoinkohtelusta. Oli kyseessä sitten myötäloukkaantuja tai raiskauksen uhri. Itse kiistakysymys on sinänsä saman arvoinen riippumatta sen esittäjästä. “Se loukkaa rikoksen uhreja” on saman tason argumentti, kuin “koska lapset” tai “koska uskonnonvapaus”. Se on sinänsä tärkeää käytöstapojen kannalta, mutta niitä käytetään valitettavan usein tunteellisina verhoina toimimattomien käytäntöjen puolustukseksi.
Linkki siksi, että minulle jos joku väittää “ettei jollekin saa nauraa” on melkoinen red flag yrityksestä ulottaa sosiaalista kontrollia. Raiskauksen tapauksessa tämä on onnistunut jo varsin tehokkaasti. Se ei ole hyvä juttu. Se tekee maailmasta ankeamman ja pelokkaamman paikan.
Linkki vahvuudesta / heikkoudesta: http://depressioncomix.tumblr.com/image/34057775282
Minun lähipiirissäni kokemukset puhuvat sen puolesta, että pehmeä ja ymmärtävä suhtautuminen on avain toipumiseen, kun taas vahvan näytteleminen johtaa romahtamiseen ennemmin kuin kuntoutumiseen. Toki päihdepuolella eri lähestymistavat toimivat kuin mielialapuolella. Kuntoutuminen ja raiskauksesta selviytyminen on meillä molemmilla tavoitteena, mutta kokemusmaailmat ilmeisesti todella erilaiset. Saat esittää siis jotain lähipiirin kokemuksia vahvempia perusteluja väitteellesi, että ihmisten kanssa keskustellessa herkkyydellä toisen tunteille ja myötäelämisellä ei saavutettaisi hyviä tuloksia.
Sekoitat yhteiskunnallisen keskustelun ja keskustelun yksilöiden kesken. Yksilöiden kesken raiskausvitsit ovat vielä enemmän isku vyön alle kuin loukkaantumisen ilmi tuominen, itsekin ilmaiset loukkaamisen olevan tehokasta vallankäyttöä. Tällöinhän periaatteessa omaan loukkaantumiseen vetoaminen on lähinnä vastareaktio vitsailijan hyökkäykseen.
Saako jollekin ylipäänsä nauraa, on aika eri asia, kuin ovatko ko. vitsit asiallisia kerrottavia seurassa / kuten alkuperäisessä blogitekstissä, onko naurun tarkoitus peittää tarkoituksellinen loukkaus.
Käytännöt sitten erikseen, niistä kannattaa keskustella asioista asioina.
-nti Täti
Anonyymi:
“Kunhan tavoitteena on saada uhri (ja tekijät) semmoiseen kuntoon, ettei traumalla ole enää merkitsevää vaikutusta elämään ja arkeen. Esim. jos uhri on voinut nauraa raiskaukselle ja raiskausvitseille ennen traumaa, terapointi on jossain määrin epäonnistunut jos näin ei ole trauman jälkeen. En tiedä, mikä lie terapeuttien asenne esim. huumoriin. Veikkaan terapeuttien olevan “raiskauksessa ei saa olla mitään hauskaa” -linjalla.”
Eiköhän ne raiskausvitsit menetä hauskuutensa ihan sen takia, että sitä ymmärtää millaisella asialla on vitsaillut, kuin sillä, että terapia olisi jotenkin poistanut kyvyn nauraa asialle.
Ainakin oma henkilökohtainen kokemukseni on, että terapeutit pitävät huumoria minkä tahansa trauman käsittelyssä erittäin hyvänä selviytymiskeinona, mutta jälleen kerran kontekstilla on väliä.
Itse olen käynyt monia vuosia terapiassa vakavan masennuksen vuoksi ja kyllä se terapiointi lähti niin, että ensin loimme luotettavan ilmapiirin terapautin kanssa ja vasta kun molemmilla oli hyvä olla ja olimme samalla aaltopituudella niin vasta siinä vaiheessa tuotiin huumori kuvioihin mukaan. Tavallaan se huumori vapautti ja vei eteenpäin siinä tilanteessa, jossa menin jo lukkoon jonkin epämieluisan asian käsittelystä. Ja se huumori oli aina sellaista, että siinä pahantekijää pantiin halvalla tai jossa vitsin kertoja voimaannutti itsensä pahan kokemuksen yläpuolelle. Ja jos mietitään mitä tahansa työpaikkaa, jossa ihmiset joutuvat olemaan tekemisissä ihmisten pahuuden kanssa niin siellä mustaa huumoria kyllä viljellään ja isosti, mutta ei koskaan asiakkaiden läsnäollessa vaan vertaisryhmässä työntekijöiden kesken, koska heillekin on traumaattista ja raskasta käydä läpi toisten kokemia vääryyksiä. Mutta eivät hekään naura asiakkailleen vaan kaikelle pahalle.
Mulla on vähän rikkinäinen levy -fiilis, mutta konteksti, vertaisryhmä, turvallinen ilmapiiri. Kyllähän sä jo tiedät. 😉
Ja sitten on tietysti muutamia tilanteita, joissa kaikenlainen musta ja äärimmäisen mauton huumori on sallittua kuten vaikka South Park. Mutta sekin on ihan eri asia kuin tuntemattomalle raiskausvitsien laukominen, koska kaikki olettavat jo lähtökohtaisesti South Parkista, että kohta tulee kamalaa huumoria jolle saa tirskua kauhusta. Ja sekin huumori South Parkissa tavallaan kääntyy jo itseään vastaan tehden itsestään naurunalaisen.
Ei haukku haavaa tee, eikä häpeä kipeää. Sen sijaan uhkailu (varsinkin anonymiteetin takaa) tekee.
Paljon miesten maailmassa töitä tehneenä olen kyllä oppinut kovettamaan itseni erilaisilta haukkumasanoilta, olen saanut kuulla olevani niin huora kuin pihtarikin, ja kuullut yhtä sun toista ei niin mallimaisesta, jopa maskuliinisesta, ulkonäöstäni. Sehän kuuluu (sic!) siinä maailmassa asiaan.
Kertaakaan en kuitenkaan ole kuullut uhkauksia, edes virheiden jälkeen, jotka liittyisivät fyysiseen koskemattomuuteeni. Uhkauksia ei ole niin helppo laukoa kun ne pitäisi sanoa päin naamaa. Netin anonymiteetti mahdollistaa juuri tällaisen pikkupoikamaisen verhojen takaa huutelun, mutta koskaan et voi varmaksi tietää että onko huutelija naapurin nelikymmpinen viinaan menevä bodari vai joku esiteini-pikkupoika toiselta puolelta maailmaa.
Naisia on fysiologisista syistä helppo pelotella ja uhkailla fyysisen koskemattomuuden rikkomisella ts. raiskauksella, ja yleisessä käytössä olevat sanat seksuaalisuuteen viitaten mahdollistavat tämän jo hyvinkin nuorten keskuudessa, nainenhan “antaa” ja mies “saa/ottaa”, tältä kulmalta lähes kaikki puhe voidaan muuttaa seksuaallissävytteiseksi, ja siten al(t)istaa nainen tai tyttö piilotetulle uhkailulle seksuaallisella väkivallalla. Tämä ei monesti täytä kouluissa edes kiusaamisen tunnuksia koska “rakkaudestahan se hevonenkin potkii”.
Nopean muutoksen yhteiskunnassa, jossa Suomessa edelleen eletään, vanhat normit (raiskaus on kuolemaa pahempi kohtalo, raiskattu on syyllinen kunnes toisin todistetaan, pitäisi ymmärtää antaa jos antaa ymmärtää, nainen pitää opettaa “tavoille”) isuvat helposti tiukassa, eikä kaksikymmentä vuotta EU:ta tai sata vuotta naisten äänioikeutta riitä muuttamaan ikiaikaista tapaa siitä että nainen on miehen omaisuutta ja siten miehen suojeluksessa. Vanhojen sukupuoliroolien kariseminen on käynyt Länsimaissa liian nopeasti (pääsääntöisestä maailmansotien takia), ja moni mies kokee miehisyyttään uhattavan, kun naiset ovat vahvoja, eivätkä tarvitse miestä elättämään ja suojelemaan.
Jos humalainen, sammunut mies hakataan puistossa ja lähtijäisiksi viedään kaikki omaisuus, vika on tekijän. Jos humalainen, sammunut nainen raiskataan puistossa, vika on naisen joka joi liikaa. Kaksinaismoralismi kukoistaa, koska nainen ei saa käyttäytyä kuin mies (juoda itseään humalaan), jos nainen pukeutuu kuin mies (tai ei huolehdi ulkonäöstään) on hän lesbo, jollaista kuka tahansa mies “saa kouluttaa”, tai jos nainen tienaa enemmän kuin mies, on vain miehen miehinen oikeus pahoinpidellä nainen, ihan vaan ollakseen oikea mies.
Tällaisia esimerkkejä me annamme nuorillemme ja tällaiseen yhteiskuntaan me kasvatamme lapsiamme, jossa talousrikoksista, jopa epäonnistuneista sellaisista, saa kovemman rangaistuksen kuin naisen vapauden riistosta, fyysiseen koskemattomuuten kajoamisesta, seksuaalisen väkivallan tekemisestä ja pahimmassa tapauksessa törkeästä pahoinpitelystä (HIV:n tartuttaminen tietoisesti on rikosnimikkeenä törkeä pahoinpitely).
On hienoa olla nainen modernissa yhteyskunnassa, jossa moraalinen paine vaatii naista olemaan kaunis, haluttava ja saatavilla, mutta samalla pitämään jalat ristissä ja nunnan koltua päällä, ettei vaan anna vääriä mielikuvia!
Onhan tuo helppo puhua anonyyminä.
Suomessa oikeuskulttuuri, ja -kulttuuri ei pidä toisen ihmisen koskemattomuutta tavoiteltavana hyveenä. Fyysinen tai psyykkinen- ero on siinä että psyykkistä vammaa ei näe, jolloin se ei ole esillä samalla tavalla kuin musta silmä. “Se mitä ei näe, ei ole olemassa” – tämä asenne leimaa sekä lainkäyttöä että ihmisten välistä kanssakaymistä. Oikeastaan ainoastaan virkamies on vastuussa kunolla sanomisistaan – koko kansan palvelijana kansanedustaja ei voi vähätellä. Blogikirjoituksissa voi esitellä omaa päänsisäistä tyhjyyttä huomattavasti helpommin kuin baarissa kavereiden kanssa.
Oma kulttuurimme perustuu antiikin hyveisiin; ‘käytännöllinen viisaus’, ‘rohkeus’, ‘oikeamielisyys’,
‘kohtuullisuus’. Vähättely rikkoo näitä kaikkia. On helpompi vaatia muilta, kuin olla rohkea ja esittää kommenttinsa omalla nimellään. Yksi mikä voidaan näistä hyveistä johtaa hyve-etiikassa on ‘lempeys’. Eipä tuo ole meidän yhteiskuntamme hyveitä ainakaan.
Jotta kaikkia ihmisiä voisi kohdella “tasa-arvoisen huonosti”, ihmisten erot pitää huomioida. Jos kerrot raiskausvitsin seurassa, jossa osa ihmisistä on raiskattu, kohtelet muita huonommin kuin toisia, eli aiheutat osalle ihmisistä fyysisiä vaurioita (vrt. alkuperäinen postaus) ja osalle et.
Se, että kohtelet kaikkia samoin, ei tarkoita, että kohtelisit heitä tasa-arvoisesti.
Tämä on minusta tärkeä pointti. Seureessa, jossa on (kärjistäen) sekä raiskattuja, raiskaajia että asian suhteen “neutraaleja” kuulijoita, kuulijakunta on suhteessa raiskausvitsiin jo lähtökohtaisesti epätasa-arvoisessa asemassa. En muista, nauroinko raiskausvitseille ennen kuin itse koin raiskauksen (tuskin, olin ylipäätään niin nuori, ettei niitä ehkä ollut ehdittykään minulle kovin monta kertoa), mutta nykyisin en kyllä naura, vaikka vitsi olisikin “hauskasti kerrottu” tai joltain ominaisuuksiltaan hauska.
Esitän nyt tässä esimerkin eli kerron koko viestiketjun ensimmäisen raiskausvitsin. En kerro tätä hauskuuttaakseni ketään vaan tosiaan puhtaasti esimerkin luonteisesti ja pahoittelen etukäteen, että varmasti pahoitan jonkun lukijan mielen. Tämä vitsi jätti minut itseni kylmäksi:
“Pikku tyttö ja naapurin setä kävelevät käsikkäin metsään. Tyttö pälyilee synkkää metsää ympärillään ja sanoo: “Mua pelottaa”. Setä vastaa: “Mua kyllä pelottaa vielä enemmän.” Tyttö kysyy: “Ai miksi?” Setä vastaa: “No kun mä joudun kävelemään täältä kotiin ihan yksin.”
^Ymmärrän, että vitsi on tavallaan “hauska” yllättävyysaspektinsa vuoksi. Vitsin ensikertaa kuuleva raiskaamaton ihminen voi hörähtää vitsille, koska pedofiilisedän loppukaneetti on odottamaton ja paljastaa samalla karmaisevasti tytön kohtalon ja naapurin sedän todelliset “karvat” – se onkin pedofiili. Vitsi on ikään kuin moderni versio Punahilkka ja susi -sadusta; lopun “twisti” on samalla tavalla latautunut kuin punahilkkasadun legendaarinen “Jotta voisin paremmin syödä sinut” -repliikki.
Tämä pedofiiliraiskausvitsi ei silti naurata minua, sillä se, kuten oikeastaan kaikki muukin raiskausteemaiset kulttuurimeemit, nostattaa eläviä muistikuvia omasta traumaattisesta ja ahdistavasta kokemuksestani seksuaalirikoksen uhrina. Koen ikään kuin asettuvani vitsin pikkutytön asemaan; minun olisi pitänyt tietää paremmin. Kun ihmiset nauravat tälle vitsille, koen, että he nauravat minulle, omalle tyhmyydelleni. Näin ollen tilanne, jossa joku kertoo edellä esitetyn kaltaisen vitsin, jolle jotkut nauravat ja toiset (kuten minä) eivät, vitsin kertoja nimenomaan eriarvoistaa seureen jäsenet. Ennemminkin kuin huumorintajuisiin ja huumorintajuttomiin kuulijakunta jakautuu uhreihin ja niihin, joilla ei ole uhrimentaliteettia.
Olen itse asiassa itse joskus kertonut tämän nimenomaisen vitsin ahdistavaksi kokemassani seureessa nähdäkseni, kuka ei naura. Ajattelin, että ne, jotka ymmärtävät olla nauramatta vitsille ovat muita “luotettavampia”. Tästä voinee päätellä, että Anonyymi ja minä emme taitaisi kovin helposti ystävystyä, suhteemme törkyhuumoriin on sikäli erilainen.
Älyttömän hyvä pointti.
+ tarkennan vielä mahdollisten väärinkäsitysten välttämiseksi, ettet taida, Anitta, tarkoittaa “uhrimentaliteetilla” asennetta tai mielenlaatua jossa asettautudaan uhriksi, vaan sitä väistämätöntä pirstotun, traumatisoidun ihmisen sävähdystä, joka tulee haavojen auki repimisestä. Ei siis jotain valittua, vaan sinussa väistämättä kokemuksesi jälkeen olevaa ominaisuutta, josta et pääse vaikka haluaisit.
-nti Täti
Juuri näin. Käytin kieltämättä termiä paremman puutteessa hieman huonosti, mutta ajattelinkin, että ymmärtänette. 😉