Nörttityttöihin kohdistuva vihamielisyys on mielenkiintoinen ilmiö internetissä. Perinteisesti miehisissä ympäristöissä toimiminen ei ole välttämättä ihan yksinkertaista. Vaikka itse en ole henkilökohtaisesti kokenut negatiivista palautetta, on naisnörttiyteen nihkeästi suhtautuva kulttuuri selvästi edelleen olemassa. Milloin naisia ahdistellaan tai uhkaillaan, milloin näitä väheksytään ja syrjitään. Naisten kuvitellaan saapuneen miehiä myöhemmin nörttikulttuuriin ja heidän motivaatiotaan ja tietojaan asioista epäillään siksi herkästi. Onpa tolloksi oletetuille naisnörille omistettu oma meemikin: “Idiot Nerd Girl”. Meemin suuriin silmälaseihin sonnustautunut tyttö on huvittanut lukijoitaan vuodesta 2010 sanomalla usein typeriä asioita nörttikulttuurista, jota muka fanittaa. Tällaisia ovat esimerkiksi “I’m a total computer geek (uses Internet Explorer)” ja “I love Zelda – he is so cool”. Idioottinörtin tyhmyyden ja erehtyväisyyden selittäminen sukupuolella on meemin mukaan luonnollisesti täysin hyväksyttävää. Nörttiasioista mitään tietämätön stereotyyppi on tietysti nuori ja naiivi tyttö ja tämän typeryyden osoittaminen hillittömän hauskaa.

Meemi on jo pari vuotta vanha, mutta nousi vähän aikaa sitten uudellleen tapetille muutamien aihetta sivunneiden kirjoituksien ohessa. Kuva tuntui sopivan feikkinörttityttö-ajatuksen oheen, jopa kuvituskuvaksi. “Feikkinörttityttö” on tämän vuoden puheenaiheita akselilla “naiset ja nörttiys” ja se on yksi tapa nimittää naista, joka ei ole nörtti, vaikka niin luuleekin. Se on ehdottoman negatiivinen ja väheksyvä ilmaus, jota käyttävät vapaasti niin miehet kuin oikeiksi nörteiksi itsensä käsittävät naisetkin. Pitkin vuotta nettiin onkin tipahdellut kirjoutuksia siitä, kuinka nörttikulttuuriin on pesiytymässä feikkiyden siemen ja kuinka näistä feikeistä naisnörteistä tulisi päästä pikapikaa eroon.

Meemin nörttityttö yhdessä Edidinin versioista.

Aihetta lähestyi näkyvästi ensimmäisenä Forbesin kirjoittaja Tara Tiger Brown artikkelillaan “Dear Fake GeekGirls: Please Go Away”. Artikkelissa Brown purki turhautumaa kohdistuen nimenomaan naisiin, jotka hänen mielestään teeskentelevät nörttiyttään tai jotka nimittävät itseään nörteiksi liian löyhin perustein. Brownin mielestä olikin tärkeää vetää rajat sille, mitä on oikea nörttiys ja miten oikeaksi nörtiksi voisi tulla.

“Being really passionate or skillful at something is not something you can fake; it takes a lot of hard work to be a geek. Being a geek isn’t something you so much decide to do, but realize you are after the fact. People who are obsessed with something often don’t even know it until others point it out to them, they are just doing what they like without thinking about the how or why.”

Brownin käsitys nörtteydestä on hyvin perinteinen ja suhteellisen kapea. Nörtin ei sovi pitää itsestään tai nörttiydestään meteliä (kuten Idiot Nerd Girl yllä). Oikeastaan nörtin ei ole edes sallittua huomata omaa nörttiyttään, vaan toisten tulee osoittaa nörtille, että tämä todellakin sellainen on. Nörttiys nostetaan kirjoituksessa saavutukseksi, joka pitää ansaita verellä, hiellä ja vuosien perehtymisellä. Paheksuvia katseita voi heitellä nykyiseen nörttikulttuuriin, jossa kaikki on niin kovin helppoa, ja sitä myöten epäaitoa. Samaan aikaan todelliset nörttiympyrät näyttäytyvät salaseuran kaltaisena sisäpiirinä, johon kuulumisesta on syytä olla todellakin hyshys hiljaa.

Paitsi, että moinen piirielitistisyys on melko luotaantyöntävää, se aiheuttaa huomattavia ongelmia oikeassa nörttikulttuurissa, eikä vähiten sillä, että se rajaa moisilla määritelmillä pois mm. allekirjoittaneen ja kaikki muutkin, jotka eivät ole ajaneet kirjoittajan hyväksymää nörttiajokorttia haltiakielen, tietokoneiden tai minkä tahansa nörttiharrasteen riittävillä meriiteillä. Tärkeintä ei näytäkään olevan siis koota nörttijoukkoja yhteen, vaan saada nimenomaan feikit, huonot ja epäkelvot yksilöt (tytöt) savustettua pihalle. Brownin ehdotus siitä, että feikkaavat nörtitytöt tulisivat kaapista ulos ja kutsuisivat itseään rehellisesti satunnaiseksi harrastajaksi muistuttaa kovin tuttua peliharrastaja – satunnainen pelaaja -jakoa, jota näen peliympyröissä tapahtuvan jatkuvasti. Oli tapaus mikä hyvänsä, Brownin kaltaiset portinvartijat ilmoittautuvat usein palvelukseen innokkaasti valmiina määrittelemään, mitä se nörtti sitten oikeastaan tarkoittaakaan. Kuten pelaaminen, myös nörttiys on todellisuudessa hyvin vapaasti määriteltävä käsite. Ja niin sitä käytetäänkin: vapaasti, kertomaan, miksei juuri jokin tietty henkilö voi olla nörtti tai miksi johonkin ihmisryhmään tulee suhtautua lähtökohtaisesti nuivasti.

Feikkiyden ja nörttiyden määrittely on toki saaneet vastakaikuakin. Mm. pelitoimittaja Leigh Alexander on julkisesti paheksunut Brownin puheita haitallisina, erityisesti nuorten tyttöjen ollessa kyseessä. Feminspiren kirjoittaja Rachel Edidin puolestaan päätti kaapata alkuperäisen “Idiot Nerd Girl”:n naisten haltuun vaihtoehtoisilla versioillaan, joissa nörttityttöihin kohdistunutta puhetta lähdettiin kritisoimaan meemin itsensä avulla. Nyt “Idiot Nerd Girl” voi sanoa asioita kuten “In your subculture, reappropriating your icons” tai “Rage on nerds, here to stay”. Twitterin kautta levinnyt idea onkin ollut välitön menestys ja on sittemmin onnistunut herättämään haluamaansa keskustelua (joskin myös kritiikkiä) nörttityttöjen hankalasta asemasta nörtteinä ja näihin liitetyistä epäreiluista stereotypioista.

Bob Suicide ja kohtalokas väärä ote.

Feikkinörttiyden K18-versiosta, “seksikkäästä” feikkinörtteydestä on puhuttu Nörttitytöissä aiemminkin. Anitta Kivirannan ansiokas kirjoitus nörttityttöjen himoituista pipareista toi käsitteen ns. käsiemme kosketeltavaksi. Feikkinörttiys liittyi Anittan kirjoituksessa nörttityttöfantasioihin, joissa voimakkaasti mystifioitu nörttityttö edustaa nörtin “unelmanaista”. Kuten arvattua, nörttityttöjen nörtticred, uskottavuus on jälleen koetuksella. Huhu kertoo, etteivät nörttipiireissä pyörivät naiset olisi oikeasti kiinnostuneita nörttiasioista, vaan ehkä huomiosta, maineesta tai rahasta, tai muusta sen sellaisesta, mikä naisia nyt viehättääkään.

Jokin aika sitten aihetta päästiin taas puimaan, kun CNN.comin Joe Peacock bloggasi nörttityttöjen vaarasta otsikolla Booth Babes Need Not Apply”. Hän ilmaisi kirjoituksessaan, että vaikka kunnioittaa kyllä oikeita nörttityttöjä, halveksuu hän syvästi naisia, jotka tulevat coneihin heruttelemaan nörttejä pelkästään sillä pätevyydellä, että ovat seksikkäitä. Peacock onnistuikin tiivistämään tämän, nörttimiehiltä usein kuulemani huolenaiheen ytimen hyvin pariin lauseeseen.

“As a guy, I find it repugnant that, due to my interests in comic books, sci-fi, fantasy and role playing games, video games and toys, I am supposed to feel honored that a pretty girl is in my presence. It’s insulting.”

Peacock on oikeassa. Puhuttaessa booth babeista, promotytöistä, on koko ajatus täysin vinksahtanut ja vanhanaikainen. Ainoastaan ihminen, joka ei tajua todellisesta nörttimiehestä tai nörttikulttuurista mitään voi kuvitella, että pelkän kauniin tytön vilauttaminen conissa saa aikaan yleisöryntäyksen. Paitsi, että booth babejen käyttäminen olettaa miehet tissien perässä juokseviksi ressukoiksi, se eksploittaa naisia ja karkoittaa naisnörttejä. Peacock ei kuitenkaan puhu ainoastaan promotytöistä. Hän puhuu conikävijöistä, joiden olettaa kyttäävän coneissa miehiä sillä olettamuksella, että nämä huumaantuvat saamastaan huomiosta. Ja tässä vaiheessa asiasta tulee ongelmallista. Joskus nämä naiset yrittävät Peacockin mukaan naamioitua nörteiksi laittamalla päälleen Batman-paidan tai vastaavaa geneeristä, jota eivät oikeasti fanita. Eivätkä saalistajat, kuten Peacock heitä nimittää, rajoitu tavallisiin kansalaisiin. Ajatus laajennetaan saman tien koskemaan myös esiintyvillä aloilla toimivia nörttinaisia. Peacock mainitsee feikkinörteiksi mm. Olivia Munnin ja kaikki Frag Dollsit. (Frag Dollsit, Ubisoftin naisista koostuva pelaajaryhmä on sittemmin saanut Peacockin anteeksipyynnön, kun Peacock on käsittänyt, etteivät nämä ole palkattuja malleja, vaan ihan oikeasti pelaavat). Felicia Day sen sijaan läpäisee seulan riittävällä panostuksellaan nörttikulttuurin hyväksi, hieman Brownin mainitseman ansaitsemislogiikan mukaisesti.

Peacock todellakin vetää rajaa “oikeiden ja feikkien” välille perustuen hyvin vähän mihinkään faktuaaliseen eroon. Sen sijaan hän olettaa. Ongelma onkin potentiaalisuudessa: siinä, että nainen voi käyttää seksikkyyttään hyväkseen (ja koska jotkut tekevät niin), jolloin on aina syytä epäillä, että tämä olisi paikalla vain esittelemässä kehoaan. Aktiivinen osallistuminen ja näkyvyys, tuo Browninkin huonona pitämä nörttitytön ominaisuus, luonnollisesti pahentaa feikkiepäilyksiä.

Osittain syynä epäilykseen lienee tapa, jolla naisnörttejä käsitellään medioissa. Esimerkiksi Megan Foxin LOTR-tietämykseen ja sarjakuvaharrastukseen liittyvässä uutisoinnissa pyritään korostamaan, että nörttien on fyysisesti täysin mahdoton olla lakoomatta tämän naisen edessä, tietäähänhän lembasista ja muusta sellaisesta. Lehdistölle, ja kenties suurelle yleisölle, nörtit ovatkin edelleen hikisiä peikkoja, joiden pieni pää räjähtää onnesta, jos he saavat tietää, että joku nainen, vieläpä kaunis sellainen, voisi olla nörtti. Tällainen asetelma herättää jos jonkinlaisia kysymyksiä. Ei siis ihme, että miehet ovat niin vihaisia, ja juuri näille naisille.

Geekdom: Level 1.

Koska feikkaavien naisten ja markkinamiesten salaliitto on joka puolella, tietyt nörttimiehet päättävät lähteä liikkeelle olettamuksesta, että heitä yritetään aina vain pissiä silmään. Naiselle tällaisessa ympäristössä on luonnollisesti hyvin rajoitetusti toimintamahdollisuuksia. Feikiksi voi paljastaa pienikin virheliike. Aiemmin bloggaamassani tapauksessa esimerkiksi pinup-ryhmä Suicide Girlsin jäsen toi videopeliharrastukseensa liittyvän asereplikan kuvauksiin, mutta piti sitä väärin käsissään. Tämä yksin riitti todistamaan, että tyttö olikin feikki, ja valtaisa kritiikki pääsi riepottelemaan kyseisen mallin uskottavuuden riekaleiksi. (Eikä maineen puhdistaminenkaan oikein onnistu, kun henkilökohtaiselle epäonnistumiselle omistettu “Idiot Nerd Girl”-meemi on jo syntynyt.) Peacock ei ole siis ainut, jonka mielestä kaikki jollain tavalla nörttiyttään esille tuoneet julkkisnaiset ovat feikkinörttejä. On olemassa videoita kuten Hot women pandering to nerds” , joihin on leikattu tunnettuja nörttinaisia, kuten WoWittaja ja cosplay-harrastaja Adrianne Curry, sarjisnörä Megan Fox, tai vaikkapa Star Trek-fani Rosario Dawson (puhumassa klingonia). Kaikkien oletetaan tietenkin olevan feikkejä, sama se kuinka vakuuttavilta heidän esityksensä vaikuttaa tai millä tavalla asiasta keskustellaan. Myös näyttelijä Aisha Tyleria on con-esiintymisensä vuoksi epäilty epäaidoksi. Mitä hän ei toki ole. Mutta hän on nainen, kaunis sellainen, joten on ihan okei raivota. Koska hän voisi olla.

Olen varma, että Peacock näki ottavansa kantaa tärkeään asiaan. Asia on kuitenkin paljon problemaattisempi kuin Peacock itse ymmärtää. Samalla kun hän arvailee naisten motivaatioita coneissa pyörimiseen, oletetaan monista “ihan oikeista” nörteistä samanlaisia asioita ilman syytä. Kun naiset jo kokevat syrjintää kaikilla nörtteyden osa-alueilla, ei ole välttämättä kovin rakentavaa lähteä väittämään nörttinaisia feikeiksi tai käskeä heitä painumaan kuuseen. Luonnollisesti Peacockin (jo muutenkin naisia esineellistävän ja vihamielisen kirjoituksen) saama palaute on ollut hyvin tulikivenkatkuista, josta musertavimpana esimerkkinä John Scalzin vastine.

Molempia edellä mainittuja tapauksia yhdistää se, että nainen nörttinä näyttäisi sijoittuvan oletusarvoisesti feikin ja oikean nörtteyden välimaastoon, kun taas miehet ja pojat ovat alusta asti turvallisesti nörttivyöhykkeellä ilman epäilyksen häivääkään. Jos nainen “paljastaa” feikkeytensä tekemällä virheliikkeen tai jollain tavalla feilaamalla nörtteytensä, hänet pudotetaan armotta feikkikategoriaan. “Oikeat nörtit” kuten edellä mainittu Felicia Day ansaitsevat tiensä nörttivyöhykkeelle, jolla epäilystä yllättäen seuraakin sanktioita. Muut naiset ovat credinsä ansaitsemiseen asti jumissa no-nerd-landillla, sertifikoitujen suurnörttien kärkkäästi valvovien silmien alla. On melkoisen surullista, että naisia pidetään edelleen niin epätodennäköisinä nörttikulttuuriin tulijoina, että näiden oletusarvoksi on muodostunut tämä kummallinen not-quite-geek.

Epänörttien tahraama alakulttuurimme?

Kun nörttipiireihin nyt ilmeisesti lappaa roppakaupalla “epänörttiä” porukkaa, on eräille selvästikin hyvin tärkeää tunnistautua itse nörtiksi. Helpoiten tämä tehdään tarjoamalla kontrastia feikeistä. Varsinkin naisten kohdalla on suljettava pois mahdollisuus, että näiden ihmisten omaa nörtteyttä epäiltäisiin. Ehkä siksi myös kritiikkiin vastaavat yleensä muistavat mainita omat nörttiuskottavuutensa (paitsi ihanainen Lesley Kinzel, joka päätti sen sijaan listata feikkipiirteensä). Tietenkään todellisuudessa ei ole mitään nörttirankingia. Kukaan ei pidä kirjaa nörtillisistä saavutuksista, eikä nörttiys hupene uusien nörttien myötä. Ne jotka haluavat pitää kynsin hampain kiinni nörttikäsityksestään, elävät menneessä (ja imaginaarisessa).

Joskus itsekin ihmettelen…

Nörttiys on käynyt viime vuosina läpi merkittävän transformaation. Se ei ole enää pienen piirin juttu, epäsuosittua, noloa tai mitä ikinä siihen vielä 90-luvulla liitettiin. Nörttiä ei välttämättä tunnista ulkonäöltä, eikä hän sovi enää stereotyyppeihin. Osasyynä tähän on se, että harvempi on elokuvien supernörtti, ja nörttejä on nykyisin yksinkertaisesti vain enemmän. Koko nörtteyden kategorinen määritelmä taistelee olemassaolostaan nyt, kun melkein jokainen tekee jotain nörttiä, ja tämä varmasti hämmentää niitä pitkän linjan nörttejä, joille nörtiksi identifioituminen on kovin tärkeä osa elämää. Ymmärrän myös, että niille nörteille, jotka ovat joutuneet kärsimään nörtteydestään nörtti on vaikeuksien kautta ansaittu arvomitali. Valitettavasti sekään ei kuitenkaan anna oikeutta lähteä määrittelemään muiden nörttiysastetta. Kutsun itseäni peliharrastajaksi täysin riippumatta siitä, mitä pelejä tai kuinka paljon niitä pelaan. Roolipelaaja olen ollut ensimmäisestä pelisessiosta lähtien. On ihmisiä, jotka imevät voimaa siitä, että heidän harrastuksensa on epäsuosittu tai underground, mutta tough luck. Tämä juna meni jo.

Ja mitä feikkinörtteihin tulee. Kyllä, aivan varmasti on olemassa ihmisiä, jotka “vain alkavat” tai “pukeutuvat nörteiksi”, taktikoiden tai muuten vain (Olivia Munn useimpien epäilysten etulinjassa), mutta niin on jokaisessa yhteisössä. Nuo ihmiset tulevat aina olemaan olemassa ja aina he tulevat saamaan myös rankkaa palautetta, kuten huomattua. Mikään ei estä ärsyyntymästä. Ei kaikesta tarvitse tykätä. En minäkään tykkää.

Pitää kuitenkin ihmetellä, miksi “feikkinörteistä” ja naisista kirjoitetaan niin mielellään näin vihamielisesti ja yleistäen? Pyritäänkö niiden avulla oikeasti vaikuttamaan rakenteisiin (kuten tapahtumien booth babe -kulttuuriin, fetisistymiseen ja kaupallisuuteen) vai rajoittamaan yksityisten ihmisten nörttikäyttäytymistä? Saisivatko ihmiset ihan vain olla, ennen kuin heitä syytetään erinäisistä asioista? Ongelma julkisessa keskustelussa ja oletetussa feikkiydessä on lisäksi se, että on, kuten todettua, mahdoton lähteä vetämään rajoja oikeiden ja feikkien välille, enkä missään tapauksessa suosittele lähteä arvailemaan toisen ihmisen feikkiastetta saatika kieltämään näitä tulemasta paikalle. Ei edes, vaikka ihminen tekisi virheitä. Ei edes, vaikka ihminen kierisi alasti konsolinjohdoissa. (Joskaan en myöskään kannusta siihen. On huomattavasti parempia keinoja edistää nörttityttöyttä.) Nörtteyden ei pitäisi olla mikään suljettu klubi, missä toista arvostellaan ja määritellään ulkoa päin, aivan kuten nörteille itselleen on tehty. Tilaa pitäisi olla monenlaisille harrastajille. Niin että voisimmeko kaikki olla nyt vain onnellisesti nörttejä, ilman tarvetta karkoittaa joukostamme ihmisiä, jotka eivät kykene muka täyttämään kaikkia epärealistisista ehdoistamme?